
Kari-Tapio Paalupaikka Areena Pieksämäki 10.3.18 – Akin ensiesiintyminen
Pieksämäellä, mutta Fantasialle jo toinen. Paikka tarjosi upeat puitteet
tanssi-illalle, ”seutukunnan upein” näin kuultiin sanottavan illan aikana,
lumisateesta huolimatta porukkaa oli saapunut paikalle mukavasti, niin
paikkakuntalaisia kuin muualtakin tulleita. Paikalla toki jo hyvissä ajoin, sen
verran lyhyt matka keikkapaikalle tällä kertaa, tämä keikka koetaan kyllä
alusta loppuun. Siinä keikan alkua odotellessa kyllä eräs tyttökaksikko pohti
istuessaan lavalle vievillä portailla, että mitäs jos annettaisiin Fantasian
pojille vapaailta ja esiinnyttäisiin heidän sijaan? Ajatuksen tasolle se jäi,
kenties siinä vaiheessa tanssikansa olisi kaikonnut paikalta ja kyseinen
tyttökaksikko todennäköisesti saanut porttikiellon kyseiseen paikkaan. Toki
ennen keikan alkua ensimmäisinä lavan luokse saapuneet Simo ja Jani heittivät
ilmaan kysymyksen portailla istuneelle kaksikolle, ”Meinasivatko tytöt esiintyä
tänään?” ja tyttökaksikko joutui tunnustamaan suunnitelmansa, mutta päättivät
kuitenkin luovuttaa estradin Fantasialle.

”Hyvää iltaa, me olemme Fantasia-orkesteri ja olemme tulleet
soittamaan teille tänne Kari Tapio Paalupaikalle”, spiikkasi jotenkin tähän
tyyliin Simo ja sen jälkeen tanssit käyntiin tuttuun tapaan valssilla.
Tanssilliselle matkalle lähdettiin, ei niin kovinkaan kaukaa, Saimaalta. Saimaan
saaressa oli tuttuun tapaan pikkuinen torppa, jonka portailla istui Nestori
Miikkulainen ja lepokivellä makasi iäkäs norppa. Vanhoja poikia viiksekkäitä
saattoi löytää rantakoivun alta, sen samaisen koivun, jolle uskottiin surut ja
kaipuut. Koivulta pyydettiin myös, ettei se kertoisi kellekään kuinka jäänyt
oon ikävään. Rantakoivun alta koitti takaisin paluu, nähtiin silmät niin
kauniit ja kuultiin helkkyvä ääni. Tuo ääni kuiskasi korvaan, ”Sä tulit
luokseni sittenkin, maailman myrskyjen halki takaisin…” Kun vielä pienoinen
käsi suljettiin toisen käteen, voitiin onneen käydä leikiten. Toisessa humpassa
ei sitten saatu rauhaa silmiltä, jotka olivat tummat niin kuin syksyinen yö.
Maailman ääriinkin ne seurasivat, mutta niitä ei vain voitu unhoittaa. Tässä
humpassa yksi soittosäkeistö soitetaan Fantasian toimesta hiljaa, jotta kukaan
ei pääse syyttämään liian kovasta musiikista ja testataan samalla myös
tanssikansan taito humpata hiirenhiljaa. Tämän jälkeen oli vuoro illan
ensimmäisen toiveen. ”Fantasia orkesteri toteuttaa myös toiveita. Tätä meiltä
toivottiin jo etukäteen, luvassa on tämän paikan nimikkokappale”, kertoi
tanssikansalle Simo, jonka jälkeen saimme kuulla Janin tulkitsemana Kari Tapion
tuotannosta Paalupaikka – kappaleen, kyseisen kappaleen mukaan tämä
tanssipaikka on nimittäin nimensä saanutkin. Miksi tätä kappaletta sitten oli
osattu Fantasialta etukäteen toivoa? Kaikki sai alkunsa saman viikon
maanantaina Viking Gracelta (keikka, josta ei blogia tällä kertaa Akin
poissaolon vuoksi kirjoitettu), jossa keikan jälkeen tuli Janin toimesta
puheeksi, että olisipa hienoa esittää Paalupaikalla Paalupaikka ja vakavaan
harkintaan se siellä sitten meni. Pieni viesti Pieksämäellä ennen keikkaa, että
kuinkas kappaleen esittämisen laita on ja sieltä se sitten tuli. Hieno oli
tulkinta ja en pistäisi pahakseni, vaikka tämä jäisikin Fantasian ohjelmistoon
myös muille keikoille. Parina tälle kappaleelle kuultiin sitten Simon tulkitsema
Alumiinitähdet, jotka kenties kimmelsivät kilpaa tanssipaikan hienon
valaistuksen kanssa.

Sitten vuorossa illan ensimmäiset hitaat, tai no, voidaan niitä
tunnelmapaloiksikin kutsua. ”Sua vailla” ja ”Tummansininen sävel” kaikuivat
ilmoille Paalupaikka Areenalla, ennen kuin pistettiin polkaksi. Ensimmäisenä
polkkana sopivasti ”Linjuripolkka” Jounin tulkitsemana, kun kuitenkin
matkakeskuksen, josta myös linja-autot lähtevät, läheisyydessä oltiin. Toisena
polkkana ”Karjalan poikia”, jota väistämättä alkaa kerta kerran jälkeen laulaa
sanoilla, ”Autolla ajetaan varo varovasti, ettei kaatuisi kallis lasti…”
Fantasian ensimmäinen setti päätettiin hitaisiin valsseihin, ensimmäinen niistä
kaukaa Amerikasta, tosin suomeksi tulkittuna, kaunis ja herkkä ”Vaya con dios”,
joka sai parikseen elokuvamusiikkia, The Deer Hunter – elokuvasta tuttu sävelmä
”Cavatina”.

Tauon jälkeen Aki lavalle ensimmäisen kerran. Koska Fantasia
jätti tanssikansan ja muun yleisön rauhallisiin tunnelmiin, aloitti Aki oman
osuutensa vauhdikkaasti humpan rytmeillä. Heti ensimmäisenä paikalle saapui
Jazztyttö, joka ei surrut sitä, ettei ollut heilaa, vaan pisti jälleen
nokkaansa puuteria ja peilasi otsatukkansa – humpan jytke sai aivan
vallattomaksi. Jazztytön vanavedessä illan tansseihin saapui myös joukko
katupoikia, tällä kertaa tuskin aivan Sörkän laitakaduilta, sillä eiköhän niitä
myös Pieksämäeltä löydy – niitä katupoikia meinaan ja kenties myös niitä
laitakatuja. Pollareita, herroja ja narreja löytynee myös kun katupojat
päästetään vauhtiin. Toki kaikkea voi tapahtua kun taivaalla loistaa öisen
taivaan suurin ihme, täysikuu. Sen myötä voi lähettää terveiset kaivatulleen ja
pyytää kertomaan kuinka paljon tätä kaivattuaan rakastaa. Jos täysikuun
loisteessa katsoo oikein tarkkaan, saattaa nähdä keijujen karkeloivan
sammalmättäällä ja kenties kevään koittaessa nähdä myöskin valkovuokkojen
nostavan päätään lumen alta. Tosin tässä vaiheessa ne ovat vielä lumen alla,
mutta kohta taas koittaa niiden aika nousta esille. Kun tangot oli saatu
taivuteltua, oli aika kumota naamaan kummalliset rakkauden drinkit. Koska
baaritiskiltä ei niitä tänä iltana saanut, niin drinkit vaihtuivat
tanssilonkeroihin, joita Aki kehotti nauttimaan. Toki niitä saattoi pitää
rakkauden drinkkeinä, jos oikein mielikuvitusta käytti. Kun drinkit – tai ne
tanssilonkerot – oli juotu, oli aika suunnata kulku parin kilometrin päähän.
Aki totesi kuinka Pieksämäeltä löytyy Koivukuja, joten ei muuta kuin suunta
sinne ja porukalla kylään. Kenties kappaleen aikana olisi juuri ja juuri
Koivukujalle ehtinyt, eihän matkaa Veturitalleilta ole kuin parisen kilometriä,
mutta takaisin ei kuitenkaan olisi ehditty ennen seuraavaa kappaletta ja
tansseja olisi täytynyt jatkaa sieltä käsin, joten nyt oli siis tyydyttävä
mielikuvamatkaan tällä kertaa.

Kun Koivukujalta oli palattu takaisin, oli aika illan
ensimmäisten (ja muuten ainokaisten) cha chaa rytmien. Aki halusi viihdyttää ja
kiihdyttää tanssikansaa ja kenties siinä hetkessä oli tilaisuus antaa katseen
vaeltaa toisen vartalolla ja tulla lähemmäs toista. Kuumat katseet kutsuivat
toisen luokse ja kenties joidenkin mielessä heräsi ajatus pyytää toista viemään
kauas arjen taa, sillä siellä on kauniimpaa kahdestaan ja voi vain toivoa, että
kukaan ei särje tunnelmaa. Mutta jos
arjen takana kävi niin ikävästi, että joku pääsi särkemään tunnelman, saattoi
huonoimmassa tapauksessa koittaa hetki rakkauden jälkeen ja vaikka väli pöytien
ei ollut siinä vaiheessa pitkäkään, niin sitä viereistä pöytää tuskin nähtiin.
Siinä hetkellä voitiinkin sitten miettiä, että kun paljon antaa, muuta tarvitse
ei lain ja että erot päivien, erot viikkojen koskettaa ei kaipuuta saa.
Hitaiden tunnelmapalojen jälkeen pistettiin sitten setin päätteeksi vauhtia
ilmoille, kun Aki tarjoili Pieksämäen tanssikansalle Friimannin Raikkua kahden
kappaleen myötä. Onni talletettiin
suoraan sydämeen ja siitä ei tietenkään kerrottu muille, koska se on salaisuus
ja olihan tietysti opittu , että kellä onni on sen pillottakoon. Sen jälkeen vielä annettiin virran viedä ja
virran tuoda, ennen kuin päästettiin Aki tauolle – niin ja tietysti Fantasian
pojat myös, ei poikien sentään tarvinnut taukomusiikkia soitella, vaan
levymusiikilla mentiin.

Kun Aki ja Fantasian pojat olivat nauttineet takahuonetarjoiluista
tauon ajan, tanssikansa kenties nauttinut ne Akin aiemmin mainitsemat
tanssilonkerot, oli aika jatkaa tansseja. Heti toisen setin alkuun kerrottiin
espanjalaisen kulkurin, Clandestinon, tarina. Paalupaikka Areenan väki sai kuulla tarinan
siitä, kuinka Clandestino oli tuomittu kulkemaan ja kuinka hän vaelsi lailla
tuulen, vailla määränpäätä. Clandestino napitti takkinsa, sen alla sydän vuosi
hiljaa kyyneleitä ja kulkuri jatkoi matkaansa pimeään yöhön. Ehkä se oli tälle
kulkurille myös hetki vähän ennen kyyneleitä vai vuodattiko niitä kyyneleitä
kulkurin vuoksi joku muu? Kulkurin poistuttua näyttämöltä, paikalle saapui
tuttu tummasilmäinen, joka kiusasi ja vei vain leikiten Paalupaikan naisia.
Siinä hetkessä sitä sitten oltiinkin voimattomia ja annettiin vain tunteiden
voiman viedä. Kun tummasilmäisen
kiusoittelusta oli toivuttu, oli aika todeta toiselle, että sun läsnäolosi vain
tärkein on ja vaikka toisten mielestä oot mahdoton, niin silti se jokin sinulla
on. Sitten pistettiin humpaksi jo
kolmannen kerran illan aikana, olihan Fantasia jo omalla setillään soittanut humppaa
ja Akin ensimmäisellä setillä ne kuultiin myös. Vuorossa oli kaikkien humppien
äidiksikin joskus kutsuttu Jätkänhumppa. Kun puut oli uitettu ja pokasaha
soinut korkealla kunnahalla, lähdettiin porukalla merille ja tavattiin laivalla
merimies, jolla ei edelleenkään mene hommat ihan putkeen naisten suhteen.
Laivan kannella soi viimeinen laulu ennen aamua ja merellä myrskysi, neito itki
kaipauksen kyyneliään , mutta merimies pisti vain tico ticot soimaan ja tanssi
kaukaisilla merillä.

Kun meriltä oli palattu takaisin maankamaralle, lähdettiin tutkimusmatkalle
maailmaan ja otettiin avuksi ihan perinteisesti kaksi karttaa. Niiltä saattoi
löytyä tie salaiseen ja kenties tuolla samaisella tutkimusmatkalla kirjoitettiin
viestejä tummin kyynelin, jos tie vei toisesta erilleen ja pohdittiin miksi
sinut kadotin. Kuka tietää, saattoihan siinä olla kohtalollakin sormensa
pelissä, mutta entä jos päättää ottaa toista ranteista kii ja sitoa käsinojiin,
ainakin jos se on ainoa keino paeta? Peukalokin siinä saatetaan katkaista,
jotta perään ei liftata. Kohtalolle sanotaan vain, että ollaan jo iso poika tai
iso tyttö ja päätetään itse kenen oon tai en. Tämä kappale vain jotenkin toimii
Akin esittämänä ja hienoa että se on päätynyt ohjelmistoon illan toiseksi
bugg-kappaleeksi. Mielenkiinnolla odotan kyllä sitä mitä muita kappaleita
ohjelmistoon kevään aikana putkahtelee. Tässä välissä esiteltiin Paalupaikan
tanssikansalle Fantasia: bassossa tietysti Jouni, rummuissa kahta kapulaansa
heilutteli Kimmo, joka myös vastaa tanssikansan savustamisesta, sitten se
keittiön kaapista löytyvä monitoimikone joka silittää ja linkoaa sekä tekee
ties mitä eli varsinainen monitoimimies, kosketinsoittaja, haitaristi,
säveltäjä, sovittaja, tuottaja, laulaja ja ties mitä muuta – no, sehän on
tietysti Simo, viimeisenä vuorossa Jani, joka saa ainakin Akin mukaan naiset
hulluiksi kitaransa sävelillä. Sen jälkeen illan varsinaisena viimeisenä
kappaleena Paula Koivuniemen Rakkaustarina.
Toki luvassa oli vielä encoret, koska tanssikansa niin
halusi. Ylimääräisiksi kappaleiksi Aki ja Fantasia päättivät tarjoilla
tanssikansalle tangoa. Ensimmäisenä Akin oma levytys, Lähdön hetki ja sen
parina tango, joka Akin sanojen mukaan ainakin heidän mielestään kuuluisi
virsikirjaan – Satumaa. Kaiketi tämän piti olla jonkinlainen yhteislaulu,
ainakin kertosäkeen osalta, mutta kuten suomalaiset yleensäkin, melko hiljaista
piti sen yhteislaulun suhteen. Mutta ei se tunnelmaa latistanut, Satumaa kaikui
siitä huolimatta komeasti ja siihen oli hyvä lopettaa ilta Akin osalta.

Fantasia saatiin kuitenkin vielä yhden setin ajaksi lavalle
ja luvassa oli niin hitaampaa kuin vauhdikkaampaakin musiikkia. Liikkeelle
lähdettiin masurkalla, Kotiseutu pohjolassa ja Kulkurin masurkka. Masurkan
jälkeen oli jälleen toiveiden toteuttamisen vuoro. ”Soittakaa pojat kunnon
rokkenrollia”, oli ollut pyyntö ja tokihan pojat siihen vastasivat. Ensin irti
päästettiin Simo, joka tulkitsi Beatles-klassikon ”I saw her standing there”,
eikä yhtään huonommaksi tällä rokkenroll-osastolla jäänyt Jani, joka tulkitsi
meille Little Richardin ”Good golly Miss Molly” – kappaleen. Sen jälkeen
lavalla käytiin pientä pohdintaa siitä, mitä seuraavaksi soitettaisiin ja taisi
olla Jouni, joka ehdotti kuiskaten olisiko kissan vuoro. Siispä Janin
lauluvuoro jatkui ja vuorossa oli tarina villistä, viileestä ja vaarallisesta
Kissanaisesta, jonka kohdalla on paras miettiä, voiko kyseistä kissaa edes
silittää. Liekö tuo samainen Kissanainen vai joku muu ollut seuraavan kappaleen
aikana Simon mielessä, sillä seuraavaksi Simo totesi, kuinka tää unta olla
saattaa ja haaveissa vainko oot mun. Mitäs sitten? Aikaa oli vielä yhdelle
parille ennen viimeisiä valsseja, joten kyselyä tanssikansalle, että mitäs
haluaisitte tanssia. Yksimielinen vastaus kuului, ”hidasta valssia”. Siinä
sitten pojat ihmettelemään, että haluatteko todella kuulla hidasta valssia
ennen valssia? Koska näin todella oli, ei kai siinä sitten mitään. Jouni
tulkitsi ensin tutun hitaan valssin, ”Muistathan syyskuun” ja sen jälkeen
lähdettiinkin toisen hitaan valssin myötä kauas Tenneseehen saakka, kun saimme
kuulla instrumentaaliversiona kappaleen ”Tennesee Waltz”. Sen jälkeen pysyttiin
siis samassa ¾ tahtilajissa, mutta nostettiin hieman tempoa, jotta päästiin
hitaasta valssista tavalliseen valssiin, niihin illan viimeisiin. Ensimmäisenä
jäätiin Yön syliin ja vielä lopuksi muisteltiin aikaa Kuin lapsena ennen. Näin
saatiin myös ilta Fantasian osalta päätökseen, kiitos illasta ja hyvää yötä,
nähdään taas.

Sellainen oli Akin ja Fantasian ensimmäinen yhteinen ilta
Pieksämäellä Kari-Tapio Paalupaikka Areenalla. Oli tätä odotettukin ja toivottu
siitä lähtien kun loppukesällä toivetta esitin tämän porukan saamisesta tänne
ja se luvattiin laittaa toivelistalle. Toive siis kannatti ja mahdollisuus
uuteen kertaan ei sekään ole kuulemma pois suljettua. Kiitos C.Viihteen Jupe ja
Merja, että suunnittelemani yllätys Akille ja Fantasian pojille saatiin
järjestettyä. Kiitos tietenkin Aki ja Fantasia – Simo, Jani, Jouni ja Kimmo.
Ilta oli kaikin puolin onnistunut!