tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kari-Tapio Paalupaikka Areena, Pieksämäki 10.3.2018


Kari-Tapio Paalupaikka Areena Pieksämäki 10.3.18 – Akin ensiesiintyminen Pieksämäellä, mutta Fantasialle jo toinen. Paikka tarjosi upeat puitteet tanssi-illalle, ”seutukunnan upein” näin kuultiin sanottavan illan aikana, lumisateesta huolimatta porukkaa oli saapunut paikalle mukavasti, niin paikkakuntalaisia kuin muualtakin tulleita. Paikalla toki jo hyvissä ajoin, sen verran lyhyt matka keikkapaikalle tällä kertaa, tämä keikka koetaan kyllä alusta loppuun. Siinä keikan alkua odotellessa kyllä eräs tyttökaksikko pohti istuessaan lavalle vievillä portailla, että mitäs jos annettaisiin Fantasian pojille vapaailta ja esiinnyttäisiin heidän sijaan? Ajatuksen tasolle se jäi, kenties siinä vaiheessa tanssikansa olisi kaikonnut paikalta ja kyseinen tyttökaksikko todennäköisesti saanut porttikiellon kyseiseen paikkaan. Toki ennen keikan alkua ensimmäisinä lavan luokse saapuneet Simo ja Jani heittivät ilmaan kysymyksen portailla istuneelle kaksikolle, ”Meinasivatko tytöt esiintyä tänään?” ja tyttökaksikko joutui tunnustamaan suunnitelmansa, mutta päättivät kuitenkin luovuttaa estradin Fantasialle.

”Hyvää iltaa, me olemme Fantasia-orkesteri ja olemme tulleet soittamaan teille tänne Kari Tapio Paalupaikalle”, spiikkasi jotenkin tähän tyyliin Simo ja sen jälkeen tanssit käyntiin tuttuun tapaan valssilla. Tanssilliselle matkalle lähdettiin, ei niin kovinkaan kaukaa, Saimaalta. Saimaan saaressa oli tuttuun tapaan pikkuinen torppa, jonka portailla istui Nestori Miikkulainen ja lepokivellä makasi iäkäs norppa. Vanhoja poikia viiksekkäitä saattoi löytää rantakoivun alta, sen samaisen koivun, jolle uskottiin surut ja kaipuut. Koivulta pyydettiin myös, ettei se kertoisi kellekään kuinka jäänyt oon ikävään. Rantakoivun alta koitti takaisin paluu, nähtiin silmät niin kauniit ja kuultiin helkkyvä ääni. Tuo ääni kuiskasi korvaan, ”Sä tulit luokseni sittenkin, maailman myrskyjen halki takaisin…” Kun vielä pienoinen käsi suljettiin toisen käteen, voitiin onneen käydä leikiten. Toisessa humpassa ei sitten saatu rauhaa silmiltä, jotka olivat tummat niin kuin syksyinen yö. Maailman ääriinkin ne seurasivat, mutta niitä ei vain voitu unhoittaa. Tässä humpassa yksi soittosäkeistö soitetaan Fantasian toimesta hiljaa, jotta kukaan ei pääse syyttämään liian kovasta musiikista ja testataan samalla myös tanssikansan taito humpata hiirenhiljaa. Tämän jälkeen oli vuoro illan ensimmäisen toiveen. ”Fantasia orkesteri toteuttaa myös toiveita. Tätä meiltä toivottiin jo etukäteen, luvassa on tämän paikan nimikkokappale”, kertoi tanssikansalle Simo, jonka jälkeen saimme kuulla Janin tulkitsemana Kari Tapion tuotannosta Paalupaikka – kappaleen, kyseisen kappaleen mukaan tämä tanssipaikka on nimittäin nimensä saanutkin. Miksi tätä kappaletta sitten oli osattu Fantasialta etukäteen toivoa? Kaikki sai alkunsa saman viikon maanantaina Viking Gracelta (keikka, josta ei blogia tällä kertaa Akin poissaolon vuoksi kirjoitettu), jossa keikan jälkeen tuli Janin toimesta puheeksi, että olisipa hienoa esittää Paalupaikalla Paalupaikka ja vakavaan harkintaan se siellä sitten meni. Pieni viesti Pieksämäellä ennen keikkaa, että kuinkas kappaleen esittämisen laita on ja sieltä se sitten tuli. Hieno oli tulkinta ja en pistäisi pahakseni, vaikka tämä jäisikin Fantasian ohjelmistoon myös muille keikoille. Parina tälle kappaleelle kuultiin sitten Simon tulkitsema Alumiinitähdet, jotka kenties kimmelsivät kilpaa tanssipaikan hienon valaistuksen kanssa.

Sitten vuorossa illan ensimmäiset hitaat, tai no, voidaan niitä tunnelmapaloiksikin kutsua. ”Sua vailla” ja ”Tummansininen sävel” kaikuivat ilmoille Paalupaikka Areenalla, ennen kuin pistettiin polkaksi. Ensimmäisenä polkkana sopivasti ”Linjuripolkka” Jounin tulkitsemana, kun kuitenkin matkakeskuksen, josta myös linja-autot lähtevät, läheisyydessä oltiin. Toisena polkkana ”Karjalan poikia”, jota väistämättä alkaa kerta kerran jälkeen laulaa sanoilla, ”Autolla ajetaan varo varovasti, ettei kaatuisi kallis lasti…” Fantasian ensimmäinen setti päätettiin hitaisiin valsseihin, ensimmäinen niistä kaukaa Amerikasta, tosin suomeksi tulkittuna, kaunis ja herkkä ”Vaya con dios”, joka sai parikseen elokuvamusiikkia, The Deer Hunter – elokuvasta tuttu sävelmä ”Cavatina”.

Tauon jälkeen Aki lavalle ensimmäisen kerran. Koska Fantasia jätti tanssikansan ja muun yleisön rauhallisiin tunnelmiin, aloitti Aki oman osuutensa vauhdikkaasti humpan rytmeillä. Heti ensimmäisenä paikalle saapui Jazztyttö, joka ei surrut sitä, ettei ollut heilaa, vaan pisti jälleen nokkaansa puuteria ja peilasi otsatukkansa – humpan jytke sai aivan vallattomaksi. Jazztytön vanavedessä illan tansseihin saapui myös joukko katupoikia, tällä kertaa tuskin aivan Sörkän laitakaduilta, sillä eiköhän niitä myös Pieksämäeltä löydy – niitä katupoikia meinaan ja kenties myös niitä laitakatuja. Pollareita, herroja ja narreja löytynee myös kun katupojat päästetään vauhtiin. Toki kaikkea voi tapahtua kun taivaalla loistaa öisen taivaan suurin ihme, täysikuu. Sen myötä voi lähettää terveiset kaivatulleen ja pyytää kertomaan kuinka paljon tätä kaivattuaan rakastaa. Jos täysikuun loisteessa katsoo oikein tarkkaan, saattaa nähdä keijujen karkeloivan sammalmättäällä ja kenties kevään koittaessa nähdä myöskin valkovuokkojen nostavan päätään lumen alta. Tosin tässä vaiheessa ne ovat vielä lumen alla, mutta kohta taas koittaa niiden aika nousta esille. Kun tangot oli saatu taivuteltua, oli aika kumota naamaan kummalliset rakkauden drinkit. Koska baaritiskiltä ei niitä tänä iltana saanut, niin drinkit vaihtuivat tanssilonkeroihin, joita Aki kehotti nauttimaan. Toki niitä saattoi pitää rakkauden drinkkeinä, jos oikein mielikuvitusta käytti. Kun drinkit – tai ne tanssilonkerot – oli juotu, oli aika suunnata kulku parin kilometrin päähän. Aki totesi kuinka Pieksämäeltä löytyy Koivukuja, joten ei muuta kuin suunta sinne ja porukalla kylään. Kenties kappaleen aikana olisi juuri ja juuri Koivukujalle ehtinyt, eihän matkaa Veturitalleilta ole kuin parisen kilometriä, mutta takaisin ei kuitenkaan olisi ehditty ennen seuraavaa kappaletta ja tansseja olisi täytynyt jatkaa sieltä käsin, joten nyt oli siis tyydyttävä mielikuvamatkaan tällä kertaa.

Kun Koivukujalta oli palattu takaisin, oli aika illan ensimmäisten (ja muuten ainokaisten) cha chaa rytmien. Aki halusi viihdyttää ja kiihdyttää tanssikansaa ja kenties siinä hetkessä oli tilaisuus antaa katseen vaeltaa toisen vartalolla ja tulla lähemmäs toista. Kuumat katseet kutsuivat toisen luokse ja kenties joidenkin mielessä heräsi ajatus pyytää toista viemään kauas arjen taa, sillä siellä on kauniimpaa kahdestaan ja voi vain toivoa, että kukaan ei särje tunnelmaa.  Mutta jos arjen takana kävi niin ikävästi, että joku pääsi särkemään tunnelman, saattoi huonoimmassa tapauksessa koittaa hetki rakkauden jälkeen ja vaikka väli pöytien ei ollut siinä vaiheessa pitkäkään, niin sitä viereistä pöytää tuskin nähtiin. Siinä hetkellä voitiinkin sitten miettiä, että kun paljon antaa, muuta tarvitse ei lain ja että erot päivien, erot viikkojen koskettaa ei kaipuuta saa. Hitaiden tunnelmapalojen jälkeen pistettiin sitten setin päätteeksi vauhtia ilmoille, kun Aki tarjoili Pieksämäen tanssikansalle Friimannin Raikkua kahden kappaleen myötä.  Onni talletettiin suoraan sydämeen ja siitä ei tietenkään kerrottu muille, koska se on salaisuus ja olihan tietysti opittu , että kellä onni on sen pillottakoon.  Sen jälkeen vielä annettiin virran viedä ja virran tuoda, ennen kuin päästettiin Aki tauolle – niin ja tietysti Fantasian pojat myös, ei poikien sentään tarvinnut taukomusiikkia soitella, vaan levymusiikilla mentiin.

Kun Aki ja Fantasian pojat olivat nauttineet takahuonetarjoiluista tauon ajan, tanssikansa kenties nauttinut ne Akin aiemmin mainitsemat tanssilonkerot, oli aika jatkaa tansseja. Heti toisen setin alkuun kerrottiin espanjalaisen kulkurin, Clandestinon, tarina.  Paalupaikka Areenan väki sai kuulla tarinan siitä, kuinka Clandestino oli tuomittu kulkemaan ja kuinka hän vaelsi lailla tuulen, vailla määränpäätä. Clandestino napitti takkinsa, sen alla sydän vuosi hiljaa kyyneleitä ja kulkuri jatkoi matkaansa pimeään yöhön. Ehkä se oli tälle kulkurille myös hetki vähän ennen kyyneleitä vai vuodattiko niitä kyyneleitä kulkurin vuoksi joku muu? Kulkurin poistuttua näyttämöltä, paikalle saapui tuttu tummasilmäinen, joka kiusasi ja vei vain leikiten Paalupaikan naisia. Siinä hetkessä sitä sitten oltiinkin voimattomia ja annettiin vain tunteiden voiman viedä.  Kun tummasilmäisen kiusoittelusta oli toivuttu, oli aika todeta toiselle, että sun läsnäolosi vain tärkein on ja vaikka toisten mielestä oot mahdoton, niin silti se jokin sinulla on.  Sitten pistettiin humpaksi jo kolmannen kerran illan aikana, olihan Fantasia jo omalla setillään soittanut humppaa ja Akin ensimmäisellä setillä ne kuultiin myös. Vuorossa oli kaikkien humppien äidiksikin joskus kutsuttu Jätkänhumppa. Kun puut oli uitettu ja pokasaha soinut korkealla kunnahalla, lähdettiin porukalla merille ja tavattiin laivalla merimies, jolla ei edelleenkään mene hommat ihan putkeen naisten suhteen. Laivan kannella soi viimeinen laulu ennen aamua ja merellä myrskysi, neito itki kaipauksen kyyneliään , mutta merimies pisti vain tico ticot soimaan ja tanssi kaukaisilla merillä.

Kun meriltä oli palattu takaisin maankamaralle, lähdettiin tutkimusmatkalle maailmaan ja otettiin avuksi ihan perinteisesti kaksi karttaa. Niiltä saattoi löytyä tie salaiseen ja kenties tuolla samaisella tutkimusmatkalla kirjoitettiin viestejä tummin kyynelin, jos tie vei toisesta erilleen ja pohdittiin miksi sinut kadotin. Kuka tietää, saattoihan siinä olla kohtalollakin sormensa pelissä, mutta entä jos päättää ottaa toista ranteista kii ja sitoa käsinojiin, ainakin jos se on ainoa keino paeta? Peukalokin siinä saatetaan katkaista, jotta perään ei liftata. Kohtalolle sanotaan vain, että ollaan jo iso poika tai iso tyttö ja päätetään itse kenen oon tai en. Tämä kappale vain jotenkin toimii Akin esittämänä ja hienoa että se on päätynyt ohjelmistoon illan toiseksi bugg-kappaleeksi. Mielenkiinnolla odotan kyllä sitä mitä muita kappaleita ohjelmistoon kevään aikana putkahtelee. Tässä välissä esiteltiin Paalupaikan tanssikansalle Fantasia: bassossa tietysti Jouni, rummuissa kahta kapulaansa heilutteli Kimmo, joka myös vastaa tanssikansan savustamisesta, sitten se keittiön kaapista löytyvä monitoimikone joka silittää ja linkoaa sekä tekee ties mitä eli varsinainen monitoimimies, kosketinsoittaja, haitaristi, säveltäjä, sovittaja, tuottaja, laulaja ja ties mitä muuta – no, sehän on tietysti Simo, viimeisenä vuorossa Jani, joka saa ainakin Akin mukaan naiset hulluiksi kitaransa sävelillä. Sen jälkeen illan varsinaisena viimeisenä kappaleena Paula Koivuniemen Rakkaustarina.

Toki luvassa oli vielä encoret, koska tanssikansa niin halusi. Ylimääräisiksi kappaleiksi Aki ja Fantasia päättivät tarjoilla tanssikansalle tangoa. Ensimmäisenä Akin oma levytys, Lähdön hetki ja sen parina tango, joka Akin sanojen mukaan ainakin heidän mielestään kuuluisi virsikirjaan – Satumaa. Kaiketi tämän piti olla jonkinlainen yhteislaulu, ainakin kertosäkeen osalta, mutta kuten suomalaiset yleensäkin, melko hiljaista piti sen yhteislaulun suhteen. Mutta ei se tunnelmaa latistanut, Satumaa kaikui siitä huolimatta komeasti ja siihen oli hyvä lopettaa ilta Akin osalta. 

Fantasia saatiin kuitenkin vielä yhden setin ajaksi lavalle ja luvassa oli niin hitaampaa kuin vauhdikkaampaakin musiikkia. Liikkeelle lähdettiin masurkalla, Kotiseutu pohjolassa ja Kulkurin masurkka. Masurkan jälkeen oli jälleen toiveiden toteuttamisen vuoro. ”Soittakaa pojat kunnon rokkenrollia”, oli ollut pyyntö ja tokihan pojat siihen vastasivat. Ensin irti päästettiin Simo, joka tulkitsi Beatles-klassikon ”I saw her standing there”, eikä yhtään huonommaksi tällä rokkenroll-osastolla jäänyt Jani, joka tulkitsi meille Little Richardin ”Good golly Miss Molly” – kappaleen. Sen jälkeen lavalla käytiin pientä pohdintaa siitä, mitä seuraavaksi soitettaisiin ja taisi olla Jouni, joka ehdotti kuiskaten olisiko kissan vuoro. Siispä Janin lauluvuoro jatkui ja vuorossa oli tarina villistä, viileestä ja vaarallisesta Kissanaisesta, jonka kohdalla on paras miettiä, voiko kyseistä kissaa edes silittää. Liekö tuo samainen Kissanainen vai joku muu ollut seuraavan kappaleen aikana Simon mielessä, sillä seuraavaksi Simo totesi, kuinka tää unta olla saattaa ja haaveissa vainko oot mun. Mitäs sitten? Aikaa oli vielä yhdelle parille ennen viimeisiä valsseja, joten kyselyä tanssikansalle, että mitäs haluaisitte tanssia. Yksimielinen vastaus kuului, ”hidasta valssia”. Siinä sitten pojat ihmettelemään, että haluatteko todella kuulla hidasta valssia ennen valssia? Koska näin todella oli, ei kai siinä sitten mitään. Jouni tulkitsi ensin tutun hitaan valssin, ”Muistathan syyskuun” ja sen jälkeen lähdettiinkin toisen hitaan valssin myötä kauas Tenneseehen saakka, kun saimme kuulla instrumentaaliversiona kappaleen ”Tennesee Waltz”. Sen jälkeen pysyttiin siis samassa ¾ tahtilajissa, mutta nostettiin hieman tempoa, jotta päästiin hitaasta valssista tavalliseen valssiin, niihin illan viimeisiin. Ensimmäisenä jäätiin Yön syliin ja vielä lopuksi muisteltiin aikaa Kuin lapsena ennen. Näin saatiin myös ilta Fantasian osalta päätökseen, kiitos illasta ja hyvää yötä, nähdään taas.

Sellainen oli Akin ja Fantasian ensimmäinen yhteinen ilta Pieksämäellä Kari-Tapio Paalupaikka Areenalla. Oli tätä odotettukin ja toivottu siitä lähtien kun loppukesällä toivetta esitin tämän porukan saamisesta tänne ja se luvattiin laittaa toivelistalle. Toive siis kannatti ja mahdollisuus uuteen kertaan ei sekään ole kuulemma pois suljettua. Kiitos C.Viihteen Jupe ja Merja, että suunnittelemani yllätys Akille ja Fantasian pojille saatiin järjestettyä. Kiitos tietenkin Aki ja Fantasia – Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Ilta oli kaikin puolin onnistunut!