Night Club Tähti, Jyväskylä 30.4.17

Vappuaatto, ilma ulkona ei niin keväinen - räntää ja vettä vuorotellen. Ulkona kylmä, mutta sisällä, toivottavasti, lämmin. Night Club Tähti Jyväskylässä ja vappubileet Akin ja Fantasian tahdittamana. Paikalla oli runsain määrin porukkaa (Ai ei Akin keikoilla muka porukkaa käy?) vapputunnelmasta nauttimassa, oli serpentiiniä kaulan ympärillä ym. vappurekvisiittaa. Jokunen viikko takaperin vihjailtiin jo, että jotain saatettaisiin keksiä, koska kuitenkin vappuaaton keikka kyseessä, joten odotuksia oli ilmassa. Onko jotain teemaan sopivaa keksitty ja jos on, mitä?

Vappuaaton tanssit käyntiin Fantasian toimesta klo.22.30. Lavalle asteli jos jonkin näköistä velikultaa. Yhdellä hattu, huvittavan näköiset lasit, mustat kulmakarvat, hieman isompi nenä, mustat viikset ja mustaksi värjätty parta. Toisella lippis propelilla varustettuna ja kummallisen näköiset aurinkolasit. Kolmannella pinkki hattu sekä myöhemmässä vaiheessa iltaa leuan alle ilmestynyt pitkä letti ja neljännellä lippis, sukat puvun housujen lahkeiden päällä ja viikset vahalla muotoiltuna oman parran lisäksi. Hei, ketä nää on ja missä Fantasian pojat on? Ei hätää, Fantasia on vain vapun kunniaksi naamioutunut.

Heti alkuun ihailtiin vappuillassa loistavia alumiinitähtiä, joiden loisteessa sitten antauduttiin kuin hullu rakkauteen. Vaikka niin ei uskottukaan käyvän, paikalle saapui kulkuri (Oliko se espanjalainen kulkuri Clandestino vai sittenkin espoolainen urkuri, joka toivoi jo tammikuussa laivalla, että hänestä olisi kirjoitettu tarinaa, kuka tietää?), joka johdatteli meidät kreivien linnoihin viettämään häitä. Viini ja shamppanja virtasivat ja raitilla pistettiin tanssiksi. Siitä syystä varmaankin lauleltiin vain rullaati rullaati rullaati rullaati rullallallei ja todettiin, että on elämä lyhyt kuin Kimmolla paita. Toivottavasti ei kuitenkaan se Kimmon paita ole kovin lyhyt, ettei elämä nyt aivan yllättäen pääty. Siellä maantiellä tanssiessa törmättiin yön ruusuun, joka kertoi nimekseen Rebecca. Tosin Rebeccan kanssa ei ehditty kovin kauaa viettää aikaa, kun täytyi jo mennä. Rebeccalle todettiin vain, hasta mañana, Rebecca, mun täytyy mennä ja pyydettiin kovasti, ettei tuo tyttö unohtaisi. Tosin taisi käydä niin, että tyttö unohti, kun paikalle ratsasti vanha vainoaja, Pecos Bill. Mikä nyt neuvoksi? Tässähän tuntuu jo siltä, että pelin pelasin, melkein tilttiin, savuisissa baareissa. Olitko vain extrapallo? Kuitenkin kaikesta huolimatta jaksettiin vielä pyytää, että ota lähellesi peiton alle. Tosin siitä huolimatta jäljelle ei jäänyt kuin salattu suru. Jotta sitä surua ei tarvitsisi kauaa surra, paikalle saapui lontoonkielinen tanssi- ja nuoriso-orkesteri, joka ensin aikansa aneltuaan (please, please me) totesi, että viikossa on kahdeksan päivää (eight days a week) ja tämä on vain kovan päivän ilta (hard days night). Kaikki rakkaudet (all my lovin) käytiin myös läpi ja lopputuloksena oli, että hän rakastaa sinua (she loves you).

Vappuheilan etsimistä jatkettiin Akin saapuessa lavalle puoli kahdentoista maissa. Hattu, kimalletakki, mustat farkut ja kimalletennarit sekä se parta, siinä Akin vappulook. Sille vappuheilalle kerrottiin heti alkuun, kuinka saat hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien, nuo sädehtivät silmät kevään tuo, se jokin sinulla on. Kuitenkin se vappuheila livahti taas jonnekin, koska sen jälkeen jäätiin valvomaan ja miettimään viime öistä ja sydän oli ihan sekaisin. Mutta mulla ei oo lupaa sua rakastaa, se on vain väärää oikeaa. Tähtitaivaalla loisti täysikuu ja vappuheilaa yhä etsiessä sammalmättäältä löytyi pieniä valkovuokkoja, jotka kertoivat lähteellä karkeloivista keijuista. Olikohan se vappuheila sittenkin sellainen keijukainen? Vappukarkeloissa piipahti tietysti myös jazztyttö, edelleen ilman omaa vappuheilaansa. Katupojat yrittivät kovasti vikitellä jazztyttöä, joka taisi siinä tanssin tiimoilla todeta että jos vielä oot vapaa, niin lähdetäänkö vaikka sinne rantapuistoon? Iltakin siinä sitten ehti jo pimetä kun rantapuistoon saakka ehdittin, mutta taisi aamukin jo valjeta, ajatukset katoilivat, olit lähellä, mutta niin kaukana. Älä pelkää että jään... Kaikesta huolimatta jostain löytyi rakkauden drinkkejä ja matkaa jatkettiin yhdessä kohti Koivukujaa. Siinä taisi käydä myös niin, että sormus annettiin toiselle tähtitaivaan alla. Oho, nythän oli romantiikkaa ilmassa! Ei siinä kuitenkaan loppujen lopuksi tainnutkaan käydä hyvin. Sä olit elänyt jo mua ennenkin, etkä tiennyt kuinka pelkäsin... On tyhjää, pimeää, vain jossain soi. Tuli aika antaa ajatusten levähtää, yksi syttyy, toinen sammuu, häviää. Mutta kutenkin luottaen, otan sen, minkä tie mulle suo....

Tauon paikka, jotta se vappuheilan etsiminen voisi taas jatkua kun ensin hengähdettäisiin hetki. Jotain näiden tyyppien vappulookista kuitenkin puuttui. Missä teidän serpentiinit on? No eipä ole, mutta ei hätä ole tämän näköinen. Mitä ei allekirjoittaneen kassista löydy, sitä ei tarvita. Siinä olisi serpentiiniä, ei muuta kuin kaulaan vain. Tauon jälkeen serpentiinit olivat löytäneet tiensä Janin ja Simon kaulaan, mutta hetkinen nyt - missäs Jounilla ne serpentiinit oikein olivatkaan? Hieman kyseenalaisessa paikassa, mutta kukin tietysti tyylillään. Ainakin hyvät naurut ja pään pudistelut saatiin aikaan.

Toisen setin alkuun lähdettiin heti lennättämään vappuleijoja. Vaikka niihin kirjoitettiin kuinka niitä kauneimpia lauseita, vastaanottaja oli siltikin jotain muuta mitä alkujaan luultiin. Vappuleijan vastaanottajasta tuli lopulta yks biisin aihe vaan. Kuitenkin jostain löytyi sellainen vappuheila, joka soitteli sängyn laidalla elämän haitaria ja jonka kanssa antauduttiin cha chaan pyörteisiin, tunnettiin siinä samalla myös hetken hullua huumaa. Huuliltas vimman, tuon suloisimman ja kavalimman, surutta syön. Vappuyössä kaikuivat myös ai carambat, hoplaat, los satsumas ja yllättäen myös klara vappen. Nämähän varsinaiset vappukarkelot ovat!

Vappukarkeloiden tiimellyksessä saattaa myös välillä eksyä, mutta jos löytää kaksi karttaa, se saattaa auttaa tilannetta ja tutkimusmatkailijat pääsevät matkalle maailmaan. Kaikkea ei kuitenkaan saa paljastaa kerralla, sillä kartoilla on oltava tie myös salaiseen. Mukana matkassa oli myös saattaja, koska ilman tuota saattajaa ei pystytä kulkemaan loppuun asti. Mutta tällä kertaa tuo saattaja oli yllättävän malttamaton ja huudahti kesken matkan, että odota en, en tahdo toiveisiin tuhlata aikaa ja suuntasi kulkunsa Millan luokse. Tosin Millan sängystä löytyi mies, jonka olkaan oli tatuoitu Aki Samuli! Ohhoh, varsinaisen miehen se Milla olikin löytänyt. En sitten tiedä löytyykö keneltäkään olkaan tatuoitua Aki Samulia, mutta kuuleman mukaan joltain löytyy jotain Akiin liittyvää tatuointia... Kaikki tämä johti lopulta rakkaustarinaan. Tuo rakkaustarina ei anna rauhaa, oot vain mielessäin, vain sun parina oon mä yhä näin, sen tietää sisimpäin. Koska se vappuheila taisi sittenkin lopulta kaikkien mutkien jälkeen löytyä, todettiin vain, että sata kesää tuhat yötä ainankin tahdon kanssasi sun, sata kesää tuhat yötä valvoisin luona rakastetun. Mutta koska kuitenkin siinä rakkaudessakin voidaan olla haavoitettuja, esitettiin vielä ylimääräinen pyyntö sille löytyneelle vappuheilalle että siis nosta minut maasta ja auta jaloilleen, sillä kohta sinä itse saatat pelätä, kaivata taas.

Nyt kun se vappuheila oli löytynyt, oli Fantasian vuoro jatkaa tarina loppuun saakka. Koska sua katselee niin pitkään muutkin miehet sen kyllä huomaan, mut tilanteen mä eduksein pystyn nyt kai muuttamaan. Mä yritän nyt kaikkeni ja tytöksein sut aikanaan saan, mutta eihän se ole tietenkään mitenkään epätavallista (it's unusual) tulla rakastetuksi kenenkään taholta tässä tapauksessa, koska olethan niin hyvännäköinen. Tätä toisteltiin löytyneelle vappuheilalle samalla kun koko talo rokkasi ja kerrottiin kavereille, että miten voisin tanssia toisen kanssa kun näin hänen seisovan siellä (I saw her standing there). Tämä kaikki oli vain alku kaikelle kauniille, on vain kaksi jotka tällä tietä taivaltaa. Meitä yksikään ei kuule eikä nää, jää aivan lähellein ei rakkaus yötä pelkää. Vielä kuitenkin jaksettiin pomppia jiven tahtiin (jumpin jive) ja sen löytyneen vappuheilan kanssa sitten vielä rokattiin lopuksi kellon ympäri (rock around the clock).


Ketäs näiden vappunaamioiden takaa oikein löytyikään? Propellipäinen, joku härmäläinen oman elämänsä Katto-Kassinen aurinkolaseissaan kitaroidensa kanssa oli siis Jani. Sukat housunlahkeidensa päälle oli laittanut lippispäinen, sukillaan Toholampea mainostanut pesäpallojoukkueen syöttäjä bassonsa kanssa paljastui Jouniksi. Pinkissä hatussa ja letti leuan alla rumpuja paukutteli Kimmo. Urkujen takaa puolestaan löytyi hattupäinen, omituiset lasit, tummat kulmakarvat, ison nenän, mustat viikset ja mustaksi värjätyn parran omaava Jacq Cousteau jr, siviilissä espoolainen urkuri Simo. Hienoa, että Fantasia oli nähnyt vaivaa tälle keikalle ja pojat olivat kehitelleet itselleen kunnon vappulookit. Vaikka serpentiinit aluksi puuttuivatkin, saatiin tilanne onneksi korjattua. Tosin Jouni voi kyllä miettiä ensi vappuun mennessä, että minne ne serpentiinit oikein loppujen lopuksi kuuluu laittaa roikkumaan, paitsi tietenkin jos haluaa aiheuttaa hilpeyttä, niin toki siinä tapauksessa se on kai ihan sama missä ne ovat.

Sellaiset vappubileet siis saatiin aikaiseksi. Tuskin kukaan voi sanoa etteikö ollut hauskaa. Tunnelma oli lämmin ja ihan varmasti katossa saakka. Koko porukka pisti taas parastaan. Ei välttämättä ole helppoa soittaa aurinkolasit päässä, kuten Jani teki, saati sitten soittaa ja vielä laulaakin niillä laseilla ja tekonenällä, jotka Simon vappulookkiin kuuluivat. Simon laseilla kuulemma näki vain yhteen suuntaan ja tämä tuli todistettua oikeaksi, kun keikan jälkeen niitä silmilleni sovittelin. Niillä ei todellakaan meinannut nähdä mitään! Iso peukku siitä, että soitto soi ja laulu raikasi vappunaamiosta huolimatta!


Kiitos jälleen kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Te teitte sen taas, ei voi olla kuin kiitollinen siitä, miten teidän keikat on aina niin viihdyttäviä ja mitä kaikkea saa teidän seurassa kokea ja nähdä. Kohta vuosi teidän yhteisiä keikkoja takana ja toivottavasti vielä monta edessä. Hengähdetään hetki, ennen kuin kohtaamme taas!



.

Keurusselkä, Keuruu 7.4.2017

Tällä kertaa luvassa oli perjantaihumpat Keuruulla. Ennen kuin illan tanssit saatiin käyntiin, täytyi suorittaa roudaaminen. Ei se bändi ja artisti sinne lavalle tyhjästä ilmesty. Tavarat ulos autosta ja sisälle. Akillehan oli selkäkivun vuoksi myönnetty roudausvapaa, joten Fantasian pojat hoitivat homman. Jani ja Kimmo hoitivat hommaa reippaaseen tahtiin, Simo puolestaan jäi tavaroineen oven väliin jumiin - menkää nyt joku auttamaan miestä pulassa! Sisäpuolelta hankala auttaa (tottakai jos se olisi ollut mahdollista, apu olisi löytynyt läheltä), mutta onneksi ulkoa löytyi auttavia ihmisiä. Jouni ilmestyi tavaroiden keskelle kuin tyhjästä, mistähän laatikosta pomppasi? Sitten ei muuta kuin kaiuttimia ja valoja paikoilleen, taustakankaat lavan seinille ja soittimet paikoilleen. Lavaa oli hiukan suurennettu sitten viime kerran, nyt ei tarvitsisi olla Fantasian poikien aivan kiinni toisissaan.

Fantasian toimesta illan tanssit käyntiin klo.21. Ensimmäiset valssit tosin olivat jo soineet kun oman tieni ravintolaan löysin. Aina sama juttu Keruulla, kolmas kerta ja ensimmäiset valssit jäivät taas väliin. Oppisikohan seuraavalla kerralla? Mutta tosiaan Jouni lauleli jo Katerinasta ja Simo siihen perään, että hiljaista on niin kuin huopatossutehtaalla. Ei siellä kuitenkaan nyt ihan niin hiljaista ollut, vaikka porukkaa nyt ehkä oli vähemmän kuin viime kerralla eli uutena vuotena. Fantasian ensimmäinen setti koostui perinteisistä tanssirytmeistä, humppaa (Missä yösi vietitkään ja Takaisinpaluu), tangoa (Hiekkaa ja Onnenmaa), hidasta valssia (Cavatina ja Muistathan syyskuun) jne. Näiden tanssirytmien jälkeen vuorossa oli Fantasian kahvitauko.

Tauon jälkeen Aki lavalle. Lavalla oli selkävaivaista Akia varten baarijakkara, mutta eipä sitä tarvittu. Hieman ehkä rauhallisempi meno tällä kertaa, ei siis musiikillisesti, mutta muuten. Heti alkuun nautittiin jälleen kerran niitä jalat alta vieviä rakkauvven rinkkejä Koivukujalla täysikuun loisteessa valkovuokkoja etsiskellen. Epäilen kyllä, että tätä menoa se Koivukujan baarikaappi on kohta tyhjä, kun harva se ilta siellä vierailulla käydään. Voisikohan siellä tehdä jotain muutakin? Jazztyttö voisi vaikka antaa sen jazzin soida siellä ja jazzata vaan, kenties joku katupoika seuranaan, koska onhan sillä pojalla tapana laulaa ja tanssia missä ja milloinka vain. Muut katupojat voisivat sitten vaikka kahden kartan ja saattajan avulla suunnata sinne Sörkkään päin. Sen jälkeen paikalle saapuikin uudenlainen, vastustamaton nainen, jonka ulkomuoto janosi vain romansseja. Ihmekös tuo että gigolot huudahtivat yhteen ääneen "Odota en!" Todellisuudessa kuitenkin taisi olla kyse siitä, että Aki oli malttamaton ja huuteli kovasti Fantasian pojille miksi soitto ei jo soi! Sen jälkeen lavalta alkoi taas kuulua tuttuja syviä huokauksia ja Je T'aime kuiskauksia. Keurusselkä muuttui pieneksi, hämyiseksi kuppilaksi, mutta tällä kertaa se ei ollut savuisa, koska savun käyttö kiellettiin, jotta palohälyttimet eivät laukeaisi. Mutta kuitenkin niitä rakkauden tunnustuksia kuiskailtiin niitä rakkauden tunnustuksia toisen korvaan rumban tahtiin, siinä pelossa ettei toisen kasvoja enää muistettaisi ja nuuhkittiin toisen tuoksua, jotta muistettaisiin edes ihosi tuoksu. Siinä jotenkin alkoi tapailla sitä rumban perusaskelta (ei kukaan kiellä tanssimasta yksin lavan luona), huomasi Aki sen ja alkoi itse tehdä samaa, Tanssii tähtien kanssa - tuomaristoa lainatakseni, "Kyllä se rumban perusaskel sieltä löytyi ja ei huono". Sen jälkeen pieni hengähdystauko ennen kuin taas mentäisiin.

Tauolla Akille pikainen kysymys mikä on kunto, sattuuko selkään? Vastaus oli, "Miltä näyttää, heh heh heh". Siitä voinee jokainen päätellä oliko se lääkitys kohdallaan vai ei.

Koska ensimmäinen setti pääätettiin rauhalliseen tunnelmaan, lähdettiin toiselle setille vauhdikkaasti. Heti alkuun toteamus, se jokin sinulla on. Jokaisellahan meillä on se jokin ja varmaan jokainen meistä löytää sen jonkin jostain toisesta ihmisestäkin... Sen kummemmin sitä avaamatta voidaan pohtia mistä se kaikki oikein alkoikaan ja miettiä onko se rakkaus oikeaa vai väärää, kun sen kuuluu satuttaa, pistää ja polttaa? Mutta entä jos kuitenkin ottaa sen riskin ja uskaltaa rohkeasti, silloin ainakin on mahdollisuus saada hyvä mieli ja kenties hymy omille ja jonkun toisenkin kasvoille. Kuka tietää. Lähdön hetki koittaa ennemmin tai myöhemmin, viimeistään seuraavana päivänä, eikä silloin voi enää kietoutua kuun hopeaiseen viittaan. Tällä kertaa tämän tangon aikana nähtiin jotain uutta - yllättäen Jouni istahtaa soittamaan lavan reunalle. Kohta seuraan liittyi Aki ja hetken päästä myös Jani kitaransa kanssa. Siinä sitten tunnelmoitiin tango loppuun saakka. Aki totesi että miksi he eivät ole keksineet tätä aiemmin ja tämän voisi ottaa tavaksi, eläväthän he muutenkin niin reunalla. Ihmetteli siinä sitten vielä miksi ihmeessä Simo ja Kimmo eivät tulleet heidän seuraansa istumaan? Simo totesi että me tullaan sitten seuraavalla kerralla. Sitä odotellessa.


Tangon taivuttelujen jälkeen oli aika laittaa lantiot pyörimään chachaan tahtiin. Edelleen se elämän haitari soi vain kuvitelmissa (Simo, sun haitari voisi tehdä pikku hiljaa jo comebackin!), mutta siltikin mä rytmisi tunnen. Kappale tuntuu saavan koko ajan uusia ulottuvuuksia, tällä kertaa lavalta kuului ties mitä  ai carambaa, hoplaata ja lopulta myös los satsumas. Kai se tämä kevät saa aikaan ties mitä, laitetaan tämä kaikki nyt sen piikkiin tällä kertaa, katsotaan sitten myöhemmin aina tilanne kerrallaan minkä piikkiin milloinkin voidaan nämä chachaan lisämausteet laittaa. Sitten vähän reippaampaa iskelmää ja kysymys tai ehkä enemmänkin ehdotus: jos vielä oot vapaa, lähdetään. Kuitenkin kun se oma rusinapulla on sinne kainaloon löytynyt, ei sitä saa mennä muuttamaan mielensä mukaiseksi, paitsi ehkä kuitenkin jonkin verran, ne rusinat saa kuulemma kaivaa pois sieltä pullasta, Siis hetkinen...ei kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseksi muuttaa, mutta sitten saa kuitenkin rusinat kaivaa pois. Jokin ei nyt toimi.

Tässä vaiheessa iltaa on yleensä vielä tehty matka Roomaan, mutta nyt on tainnut käydä niin, että loppui se kylmän cappuccinon juominen ja Romero on menneen talven lumia. Kevään tuulissa on hyvä lennätellä leijoja yli vuorten. Tähän väliin sitten Fantasian esittely. Porukan pomo, auton kuljettaja, laulaja, basisti ja ties mitä muuta, Jouni Hannula. Rumpujen takana (tosin alkuun Akilla oli hieman hakusessa mikä soitin oikein on kyseessä) mies tiukassa nutturassa, joka on naimisissa tangokuningattaren kanssa ja asuu Toivakassa, Kimmo Tuupanen. Tuottaja, lauluntekijä, sovittaja, haitaristi, kosketinsoittaja, laulaja, Akin autonkuljettaja (silloin kun Aki ei itse jaksa ajaa), Simo Koho. Sitten vielä mies, joka on pudotettu Pohjanmaalta Mikkeliin, laulaja, lauluntekiijä, kitaratateilija, Jani Luoma. Aki oli myös laittanut merkille kuinka naiset värisevät mukana kun Jani soittaa kitaraansa. No jaa, ehkäpä itse taidan ennemminkin saada väristyksiä jostain pimputuksista... Ai niin, palataanpa takaisin keikkaan, siitähän tässä oli kyse. Viimeisenä kertomus rakkaustarinasta, joka ei anna rauhaa - sellaisiahan ne jotkut rakkaustarinat vähän tuppaavat olemaan...

Vielä kuitenkin encoret. Ensin tarinaa siitä mitä tapahtuu rakkauden jälkeen. Siinä kuulemma saattaa mennä jopa talo ja auto, Mutta kun paljon antaa, muuta tarvitse ei lain. Akin osuus siinä, tosin Fantasia soittaisi sitten Akin mukaan myös kaikki tauot ja toteuttaisi myös toiveita.

No ei Fantasia sentään kaikkia taukoja soittanut, mutta pari puolen tunnin settiä kuitenkin paikalle jääneille tanssijoille. Liikkeelle lähdettiin Beatles - potpurilla ja sitten mentiin perinteisempää tanssimusiikkia aina valomerkkiin saakka. Kantrifoxia (mm. Tähtitaivas tietä näyttää), buggia (mm. Lämmin hellä pehmoinen), humppaa (Silmät tummat, On lautalla pienoinen kahvila), vähän hitaampaa (Tumman sininen sävel ja Salattu suru). Kovasti pojat yrittivät saada tanssijoita toivomaan rytmejä mitä nämä haluaisivat tanssia, mutta aika nihkeää oli. Jouni päätti keventää tunnelmaa kertomalla kuinka keijo Keuruulta oli näin tehnyt ja lähestynyt heitä sähköpostilla, toivoen jotain hidasta, sellaista missä voisi hieman imeskellä daamin korvaa. Tämä herätti hilpeyttä ainakin Simossa, joka naureskeli koskettimiensa takana, mutta pystyi kuitenkin tulkitsemaan ei rakkaus yötä pelkää. Sen parina Jani tulkitsi jotain, joka ei nyt enää muistu mieleen. Jotain korvan imeskely musiikkia se kuitenkin oli. Sitten vielä viimeiset valssit, Kuin lapsena ennen ja Metsäkukkia, jonka jälkeen ilta oli sitten siinä.

Kiitos näistä perjantaihumpista Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo! Tsemppiä pitkälle rundille ja turvallisia kilometrejä. Mä huilaan hetken ja vappuaattona sitten jatketaan. Vappuaatto, niin koettakaapa keksiä jotain yllätyksellistä siihen iltaan.

Ai niin, se Akin haaste Fantasialle kasvattaa partoja vappuun saakka, miltä se lähtötilanne nyt oikein näyttikään? Simolla ei tällä kertaa ainakaan ollut havaittavissa kovin kummoista sänkeä, Kimmolla ehkä jotain pientä, Janilla tietty tuttuun tapaan partaa, mutta selkeässä johdossa on ylivoimaisesti Jouni. Tähän selkeään johtoon on oma salaisuutensa, se on sama kuin kukilla - hieman rakkautta ja....

Kisakaari, Ristiina 26.3.2017

Sunnuntaihumppien aika ja suunta kohti Ristiinaa. Tällä kertaa keikkapaikka oli lähempänä kuin missä on viime aikoina tullut käytyä ja kyllähän siitä pientä kuittailua sai kuulla. "Miten osasit näin lähelle tulla?" Niinpä niin. Paikkana Kisakaari Ristiinassa, hieman erikoisempi kuin mihin on totuttu, kyseessä on nimittäin urheilutalo. Mutta kyllähän siellä silti hyvät sunnuntaihumpat Akin & Fantasian tahtiin saatiin aikaiseksi.

Tanssit käyntiin klo.17 Fantasian tahdittamana ja valssilla liikkeelle. Kevät tulee kohisten ja hangen alta kukkaset nousevat esille. Jouni lähti heti ensimmäiseksi poimimaan metsäkukkia ja Simo puolestaan perään nittykukkasia. Kun kukkaset oli poimittu lähdettiin illan ensimmäiselle matkalle kohti Kööpenhaminaa, jossa todettiin että ei ole Kööpenhamina kuin ennen. Matkalta kuitenkin löytyi pieni polku, jota pitkin lähdettiin jatkamaan matkaa. Kengissä saattoi olla hiekkaa, kun lopulta pääsimme perille Argentiinaan ja hiljaa yössä kaikuivat La Cumparsitan tahdit. Kotiin on kuitenkin jossain vaiheessa palattava, joten koitti takaisinpaluu ja lopulta se heili löytyi Karjalasta. Cavatina ja Vaya Con Dios soivat hitaina valsseina. Sitten ei muuta kuin polkaksi linjuriautossa ja matkaan mukaan Karjalan poikia.

Aki lavalle klo.18 ja heti alkuun tarjoiltiin sunnuntai-iltaan niitä kuuluisia ja ehkä hieman kummallisiakin rakkauden drinkkejä. Kun drinkit oli juotu, lähdettiin katsomaan johtaisiko se Koivukuja kotiin maailmalta. Täysikuu loisti taivaalla ja siinä sitten valvottiin koko yö ja katseltiin mahtaisiko jo jostain löytyä niitä valkovuokkoja. Jazztyttö ei edelleenkään surrut, että sitä heilaa ei ollut löytynyt, vaan pisti nokkaansa puuteria ja peilasi otsatukkaansa, kunnes katupoika saapui viheltelemään tytön ikkunan alle. Jostain he löysivät kaksi karttaa ja toinen toisensa saattajana he lähtivät matkaan. Tyttö oli pojan mielestä aivan vastustamaton, uudenlainen nainen ja poika totesikin, että odota en! Sen verran malttamaton tuo katupoika taisi jazztytön suhteen olla. Lavallakin oli malttamatonta porukkaa, Aki totesi Jounille, että miksi soitto ei jo soi ja Jouni vain vastasi, että maltahan nyt hetki. Väistämättä välillä koittaa hetki vähän ennen kyyneleitä ja sen jälkeen voi käydä helposti niin, että en kasvojas muista.

Pieni tauko ja sitten jatkettiin. Heti alkuun Aki totesi, että "Se jokin sinulla on". Ai minulla? Ei kun sittenkin meillä kaikilla. Sitten kelattiin onko ilmassa rakkautta, väärää vai oikeaa. Kuin olis luvatonta miettii sua vielä, mut mul on syytä monta, mukaan sut viedä... Joten se on lähdön hetki ja en kuuntele kuitenkaan, kun kertoo muut neuvojaan, vain riittää kun tunnen sen, oot tärkein ihminen... kuun hopeaiseen viittaan kanssas kietoudun ja tähtiharsoon tuikkivaan saat viedä mun... Kuun loisteessa vai oliko se kuu sittenkin katulamppu, mutta kuitenkin sängyn laidalla, soi elämän haitari - soita vaan, niin maanantai ei pääse alkamaan. Lanteet jatkoivat keinumistaan chachaan tahtiin. Mä rytmisi tunnen ja sen kutsun kuuman, mä rytmisi tunnen hetken hullun huumaan, mä rytmisi tunnen enkä kaipaa syytä antautua sille vähän vaan... Sen jälkeen voikin sitten siltä toiselta kysyä hieman vihjailevaan sävyyn jos vielä oot vapaa lähtemään, jos vielä oot vapaa lähdetään...? Mutta siitäkin huolimatta yhden viiltävän hetken saanhan ylpeyden menettää, älä pelkää että jään. Ei kukaan ketän koskaan voi mielensä mukaiseks muuttaa, ei kukaan ketään koskaan voi omistaa, ei ei, en minäkään sinua. Ja sitten vielä Roomaan - ciao Romero, paikka Cafe Nero, amore mio, löytänyt en sua. Yksin istun, kylmä cappuccino, lohduta ei, muista et kai mua... Tässä välissä Fantasian esittely ja sitten vielä Rakkaustarina. Taputusten siivittämänä Aki & Fantasia takaisin lavalle ja encoreina Rakkauden jälkeen ja Kun paljon antaa.


Akin osalta ilta oli siinä. Vauhdikasta menoa ja rauhallisia rytmejä sopivassa määrin, kuten on totuttu näkemään. Nimmareita ja kuvia halukkaille, Fantasia viihdyttäisi vielä loppuillan. Vaikka eihän se Aki nyt malta poissa pysyä kun soitto vielä soi. Ei kuitenkaan enää lavalle palannut, vaan saapui muuten vain istuskelemaan ja kuuntelemaan Fantasian soitantaa. "Mä tulin kuuntelee mun bändiä." "Sulla on kyllä huippu bändi." "PARAS", totesi Aki ja tästä on helppo olla samaa mieltä. Monenlaisia bändejä on vuosien mittaan tanssipaikoilla tullut
nähtyä, mutta kyllä Fantasia monipuolisella ja muuntautumiskykyisellä ohjelmistollaan (mitään muuta bändiä suinkaan väheksymättä) on siellä kirkkaassa kärjessä. Tanssikansan toiveita kuunnellaan ja soitetaan sitä mitä toivotaan. Kiitos siitä.

Mutta kuten jo aiemmin sanottu, Fantasia viihdytti tanssikansaa vielä parin lyhyen setin verran. Väki vähenee, pidot paranee, näinhän se vanha sanonta menee. Tanssijoiden toiveita kuunneltiin näilläkin seteillä. Alkuun oltiin Pohjolan yössä aivan kuin lapsena ennen. Jenkan tahtiin mentiin porukalla saunomaan ja todettiin siellä löylyissä että väliaikaistahan tämä kaikki on vaan. Romanialaisen kitaran soidessa lausuttiin vain Adios Muchatos. Katerinan vuoksi todettiin, että tyttöjen tähden. Pieni matka eksoottiseen Uraliin, mutta sitten törmättiin kuitenkin tyttöön Mikkelistä, nimi vain jäi vähän epäselväksi. Tummansinisiä säveliä salatussa surussa ja vielä lopuksi metsäpirtin tunnelmassa laulettiin laaksojen laulu.

Sellaiset sunnuntaihumpat Ristiinassa. Samalla se oli 20:s tämän porukan yhteiskeikka jolla on tullut oltua, eikä vielä vuottakaan ole kulunut siitä kun Akia & Fantasiaa ensimmäisen kerran lähdin katsastamaan. Monta kokemusta ja hauskaa hetkeä rikkaampana ei ole kaduttanut hetkeäkään, välillä keikkamatkat suuntautuvat pakosti kauemmaksikin, mutta matkailu avartaa. Mitä kaikkea tämä tuleva kevät ja kesä tuokaan tullessaan kun kulku suuntaa tämän porukan keikoille, lähelle ja kauas. Kiitos jälleen kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo! Te ootte mahtava porukka, oli taas ilo olla keikallanne. Seuraavaa kertaa odotellessa.

Soittola, Seinäjoki 18.3.2017

10 kuukautta sitten, 18.5.2016, lähdin ensimmäistä kertaa katsastamaan miltä se Akin & Fantasian yhteistyö oikein näyttää ja kuulostaa. Jotain tuona iltana tapahtui, positiivisessä mielessä, koska sille tielle sitten jäin, eikä paluuta takaisin ole ollut 😉 Nyt 19 #FantasiAkin keikkaa takana ja ties kuinka monta vielä edessäpäin.

Tällä kertaa tie vei Seinäjoelle, tuonne tangon pääkaupunkiin. Nyt ei kuitenkaan oltu kesäisissä tunnelmissa tangokadulla, vaan ihan sisätiloissa Ravintola Soittolassa. Kellään ei tuntunut olevan tietoa aloitusajankohdasta, "Ei me tiedetä", oli ollut monen kuulema vastaus. Ravintola avaisi ovensa klo.21, joten kai se keikka sitten jossain vaiheessa iltaa alkaisi. Lopulta tietoa löytyi sen verran, että aloitusaika riippuu siitä, moneltako illan esiintyjä saapuu paikalle. Yleensä orkesteri aloittaa siinä klo.22-23. Akin illmoituksen mukaan (siis ilmeisesti kun paikalle oli saavuttu) Fantasia aloittaisi klo.22, Akin setit sitten klo.23 ja klo.00.

Soittolan lava oli haasteellinen, niin kuvauksen kuin muunkin kannalta. Leveyttä kyllä riitti, mutta muuta sitten ei. Simo ja Jani oli sijoitettu lavan toiseen reunaan, Kimmo ja Jouni toiseen. Kieltämättä siinä kyllä hieman pohdittiin, että mihin väliin se Aki sinne saadaan mahtumaan, kun keskellä lavan etureunaa on iso pylväs? Eipä tuo tila Akilla loppujen lopuksi kovin suuri ollut, melkein kiinni Simossa, mutta kekseliäisyydellä kaikesta selviää. Tosin sen pylvään olisi aivan hyvin voinut siitä kaataa, kuten Aki yhdessä vaiheessa iltaa ehdotti.

Tanssit laitettiin käyntiin klo.22 Fantasian toimesta. Lavalla alkaa olla kaikki valmista... Jani paikalla, Simo paikalla, Kimmo paikalla, Jouni... Missä Jouni on? JOUNI! No niin, olisihan se pitänyt arvata, taas rupattelemassa tuttujen kanssa, vaikka keikka on jo valmiina alkamaan. Sitten kun viimeinenkin mies on saatu lavalle, voidaan lähteä perinteisesti valssilla liikkeelle. Heti alkuun muisteltiin Jounin toimesta jokunen vuosi sitten rajan taakse jäänyttä Metsäpirttiä (vai oliko se sittenkin Mehtäpirtti?), Jani kaipaili seuraavaksi lempiystäväänsä Leilaa, sitä salaisen lemmen kohdetta. Sen jälkeen Simo totesi, että hiljaista on niin kuin huopatossutehtaalla, mutta sitähän se monesti saattaa olla illasta aamuun. Kovasti aneltiin myös Isabelilta
, että etkö sääli sääli miestä ja suo anteeks tämä hetkinen - mutta ihan oma syy, mitäs piti haikailla sitä ilman vaatteita ja aatteita kulkevaa afrikkalaista Bulu Bulua. Siitäs sai se mies. Paluu takaisin kuitenkin Suomeen ja Seinäjoelle, luvassa siis tangoa. Simo lauloi, "Kaukana jossain onnenmaa, odottaa, meitä saa, yhdessä kerran kahden vaan, sinne kuljetaan..." Liekö se onnenmaa sitten ollut siellä jossain kaukomailla, siellä missä kaikuu La Cumparsita. Kenties siellä jossain odotti se lämmin, hellä, pehmoinen, jota oli rakastettu viisitoista kesää. Kesän jälkeen koittaa kuitenkin syksy, joten oli aika kysellä muistathan syyskuun ja kulkea pitkin kuunsiltaa. Näissä kahdessa hitaassa valssissa kuultiin myös Janin hienot huuliharppusoolot.

Akin osalta ilta aloitettiin nauttimalla heti alkuun niitä kummallisia rakkauvven rinkkejä. Ne toimivat mitä ilmeisemmin kurkunkostukkeina ja matkajuomina matkallamme kohti Koivukujaa. Koivukujalle päästessämme taivaalla loisti täysikuu ja valkovuokot alkoivat pilkistellä lumen alta. Mutta jos silti vielä oot vapaa, mitä ihmettä asialle voisi tehdä? Aki tarjosi ratkaisuksi sitä, että keikan jälkeen hän jakaisi kaikkien bändiläisten puhelinnumerot, mutta ikävä kyllä siinä kävi kuitenkin sitten niin, että ei niitä numeroita kyllä näkynyt ei kuulunut... Vieroitusoireita podettiin toisen lähellä, mutta ketään ei kuitenkaan koskaan saa muuttaa mielensä mukaiseksi. Kaksi karttaa ja saattaja mukaan, kenties kohdalle sattuu se vastustamaton, uudenlainen nainen. Tosin taisi siellä vastustamattoman naisen seurassa pyörähdellä joku gigolokin, huudahtaen: "Humma la beeba la seeba la booba la. Humma la beeba la beeba la bop." Mutta hetkinen, se gigolo kuulosti kyllä erehdyttävästi Simolta, että mitenkäs tämä homma nyt oikein sitten loppujen lopuksi menikään?

Jotta meno ei lähtisi ihan lapasesta, rauhoituttiin vielä kahden kappaleen verran ensimmäisen setin päätteeksi. Koitti hetki vähän ennen kyyneleitä. Kappale sisälsi pientä ekstraa, lavalta kuuui Akin toimesta huokailuja ja rakkaudentunnustuksia ranskaksi, "Je t'aime". Tässä vaiheessa oli hyvä antaa  mielikuvituksen lentää ja kuvitella paikaksi joku pieni, savuinen kuppila, jossa bändi soittaa illan viimeisiä hitaita, rakkauden tunnustukset kaikuvat ilmassa... ja sitten yhtäkkiä kaikki onkin siinä, "Silmissäsi kyyneleitä, en voi vastustaa ja eron hetki on". Toinen lähtee, toinen jää, "En kasvojas muista, mut muistan ihosi tuoksun, en ääntäsi tuntisi, mut tuntisin veresi juoksun, en nimeäs tiedä, mut miksi siitä huolisin, mut jos en sua kohtaisi enää, kuolisin..." Paluu takaisin todellisuuteen ja tauolle.

Akin toinen setti vauhdikkaasti käyntii ja heti alkuun toteamus, se jokin sinulla on. Mutta onko se väärää vai oikeaa, vaikka sen kuinka kuuluu satuttaa, pistää ja polttaa? Vaikka kuinka pitäisi uskaltaa, jossain vaiheessa koittaa aina lähdön hetki, mutta sillon voi ensin kietoutua kahdestaan kuun hopeaiseen viittaan. Seinäjoen yöstä löydettiin myös jazztyttö, jonka vanavedessä saapuivat paikalle myös katupojat. Elämän haitari (ei edelleenkään matkassa mukana) soi kuumissa chachaan rytmeissä ja samaan hengen vetoon todettiin mä rytmisi tunnen yössä kasvotusten ja annettiin sen tulen polttaa sydäntä.. hieman höystettynä tyyliin oye como va ja esta es la ultima noche, kuumaa, kuumaa...

Myös tälle toiselle setille mahtui mukaan pari uutta biisiä, ei kuitenkaan Akin uudelta levyltä. Leijoja lennätettiin keskiyön aikaan, rakkaus syttyi kun kesä vietettiin Pariisissa, istuttiin kahvilassa ja kuljettiin pitkin joenrantaa. Sen jälkeen oli hyvä lähettää ne kauneimmat lauseet leijan mukana yli vuorten. Illan päätteeksi vielä matka Roomaan ja taas kerran jäätiin nautiskelemaan yksin sitä kylmää cappuccinoa. Onneksi kuitenkin siellä Roomalaisessa kahvilassa olivat paikalla Fantasian pojat. Aivan kuten ennenkin, rummut ja valot - Kimmo, porukan pomo,basso ja laulu - Jouni, kitarat ja laulu - Jani, monitoimimies (laulaja, säveltäjä, kosketinsoittaja, haitaristi, laulaja, tuottaja, Akin kuski - olikohan tässä edes kaikki?) - Simo. Lopuksi vietettiin yhdessä vielä sata kesää ja tuhat yötä.

Taputuksia, taputuksia ja vielä kerran taputuksia. Aki takaisin lavalle ja koska valssia oli toivottu, encorena Suvivalssi ja Minä rakastan sua. Sen jälkeen nimmareita, levyjä ja kuvia halukkaille, mutta ei tosiaan aiemmin illalla luvattuja bändin puhelinnumeroja.  Aki, Aki, lupaukset pitäisi lunastaa 😆

Pieni tauko ja Fantasia viihdyttämään vielä hetkeksi. Alkuun pari vauhdikasta kappaletta, Pecos Bill ja Extrapallo. Sen jälkeen oli hyvä siirtyä jo "korvan imeskely" tuunelmiin, jotta se vähäinen, enää paikalla oleva, yleisömäärä ei riehaantuisi liikaa. Kuuleeko yö ja Alku kaiken kauniin kaikuivat Seinäjoen yössä Simon ja Janin tulkintoina. Pientä palaveria lavalla, että mitäs sitten soitettaisiin? Yksi ehdotus siellä kuultiin, mutta lopulta se vaihtui toiseksi, kun joku tanssijoista kävi toivomassa hidasta. Salattu suru sai päättää illan ja ei muuta kuin kiitos myös Fantasian toimesta ja hyvää yötä.

Kauas on pitkä matka ja tämä keikkareissu vaati useamman tunnin istumisen bussissa ja junassa, mutta aina yhtä kannattavaa on ottaa ja lähteä vaikka vähän kauemmaksikin. Tämän porukan seurassa ei ole kyllä yhtään tylsää hetkeä koettu. Uusi seikkailu odottaa jo ihan nurkan takana. Kiitos tästä keikasta ja kaikista siellä koetuista hetkistä Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo!

Baltic Princess 22.-23.2.2017

Hiio hoi ja ankkurit ylös ja jälleen risteilemään Akin & Fantasian tahtiin. Tällä kertaa risteiltiin Turusta Tukholmaan ja takaisin, laivana Baltic Princess. Pientä myrskyä oli merelle luvattu, mutta ei se menoa haitannut. Tällä risteilyllä oli matkustajia kirjaimellisesti vauvasta vaariin, Etelä-Suomen hiihtolomaviikko meneillään ja jokaiselle jotain ohjelmaa. Lapsille muumit, vähän vanhemmille ja teineille Isac Elliot, niin ja meille muille sitten Aki & Fantasia 😏 Akin showtime oli poikkeuksellisesti vasta klo.00.30, johtuen Isac Elliotin esiintymisestä. Ennen laivan lähtöä juteltiin Jounin kanssa, joka kertoi teinityttöjen jonon ulottuvan laivan tax free myymälän kohdilta aina Starlight Palacen ovelle saakka, jo ennenkuin se avattiin. Pitäähän se eturivin paikka nyt saada. Samaa jonotusta oli havaittavissa jo terminaalin puolelle. Olihan se Isacin keikka kertomusten mukaan aika kirkumista ollut....

Puoli yhden aikaan yöllä oli sitten Akin & Fantasian aika aloittaa oma osuutensa. Luvassa oli 90minuuttia täyttä tykistystä, tosin välillä aina vähän rauhoitettiin tahtia. Lavan edessä oli vielä Isac Elliotin keikan jäljiltä kunnon "mellakka-aita" - kerrankin lavalla taisi olla oikein turvallinen fiilis, innokkaimmat ainakin pysyisivät loitolla 😄 Liikkeelle lähdettiin kertomalla tarina siitä vastustamattomasta naisesta, jonka jälkeen todettiin vain että odota en - nimittäin tangoja. Romanialaisen kitaran säestyksellä haaveiltiin elokuun illoista ja öistä. Tokihan niitä tangoja piti tällaisella myöhäisyön setillä olla, sillä kuten Aki sanoi, täytyyhän nuoremman yleisön tietää mitä se tango oikein on. Ei sitä pelkästään varttuneemmalle väelle esiinnytty, nuorempaakin väkeä oli yöllä Starlight Palacen puolella.  Laivaan oli myös hypännyt matkaan mukaan jazztyttö, joka oli jo valmiina, nokka puuteroituna ja otsatukka peilattuna, kysymään katupojalta jos vielä oot vapaa... Mitä vastasi katupoika? "Lähellä sinua, poden vieroitusoireita". Siihen jazztyttö vastasi, "Yhden viiltävän hetken saanhn ylpeyden menettää, älä pelkää että jään...vaikkakin lähellä sinua, täytyinkin onnesta." Niin, satamassa ne jazztytön ja katupojan tiet taas eroavat - kunnes taas on aika kohdata.

Laivan kapteenille oli annettu käyttöön kaksi karttaa, joiden avulla suunnistettiin merellä Ahvenanmaan kautta kohti Tukholmaa, mutta yllättäen kesken risteilyn kehotettiin solmimaan kengännauhat, sillä luvassa oli pikavisiitti allekirjoittaneen luo Koivukujalle. "Lähdetään käymään Pitkäsessä!", huudahti Aki ja sitten mentin. Syystä tai toisesta se toteamus näytti herättävän yhdessä, nimeltä mainitsemattoomassa, soittajassa hilpeyttä. Syy tuskin koskaan selviää... Mutta jos se koko porukka, joka tuolloin laivalla oli, olisi tänne kyläilemään tullut, ahdasta olisi ollut, toisaalta etuovesta sisään ja takaovesta ulos - sillä järjestelyllä kaikki olisi saatu piipahtamaan pikaisesti. Toki en pahakseni pistäisi jos Aki ja Fantasian pojat joskus tänne Koivukujalle eksyisivät...

Illan aikana nautiskeltiin myös rakkauden drinkkejä, jotka voivat välillä olla "kummallisia". Niiden nautiskelujen jälkeen voikin sitten pohtia oliko se drinkin aikaan saama rakkaus väärää vai oikeaa ja mitä kenties mahtaa tapahtua rakkauden jälkeen? On kuitenkin muistettava myös se, että kun paljon antaa, voi myös saada jotain.

"Saat hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien.. Se jokin sinulla on..." Vauhdikkaampien biisien aikana kuultiin myös hyviä sooloja, niin Simon kuin Janin toimesta, jopa niin vauhdikkaita, että Simo intoutui välillä soittamaan seisaaltaan. Iltaan sisältyi myös matka Roomaan, jossa huudahdettin, "Ciao Romero!", mutta saatiin vastaukseksi vain, "Pronto, pronto!". Loppupeleissä taisi  sitten käydä niin, että Romerosta tuli yks biisin aihe vaan.

Ai niin, esiteltiinhän se Fantasiakin jossain välissä. Ensin oli vuorossa edellisen päivän syntymäpäiväsankari, nyt vain basisti, roudari, autonkuljettaja ja bändin aivot - kova on siis kohtalo Jounilla. Suurin piirtein keskeltä lavaa löytyikin sitten mies tiukassa nutturassaan, rumpujen takana yhä edelleen Kimmo. Sitten peruutettiin lavan toiseen reunaan,  sieltä löytyi ainakin lauluntekijänä, laulajana, tuottajana, kosketinsoittajana ja haitaristina tunnettu kaveri. On kuulemma muutenkin mukava heppu - Simo. Viimeiseksi lavan toiseen reunaan, jossa mm. aitoa Lantolaa soittava Pohjanmaalta Mikkeliin pudotettu mies, Jani. Vielä raikuvat aplodit, porukka takaisin lavalle ja encorena Saattaja.

Aamuyö ja päivä huilia, musavisaa ja bingoa. Unta, ruokaa, kuka teki mitäkin, kunnes 17.45 oli päivätanssien aika. Heti alkuun humpalle. Merimiehen kunniaa yritettiin taas palauttaa, mutta merimies vain tanssi tico ticoa, kun laivan kannella soi Titanic. Vaikka neidon piti itkeä kaipauksen kyyneliään, ei itkua tällä kertaa kuulunut. Liekö kyyneleet kuivuneet, merimies unohdettu ja vaihdettu jätkän humpan tukkijätkään. Taitaa tämä tukkijätkä kuulua niihin jazztytön sydämen vieneisiin katupoikiin, kun kerran kylille käy viheltäin...

"Vai ei muka nuoret käy tansseissa!", totesi Aki kun tanssilattian valtasi lukuisa joukko pikkuneitejä ja pikkuherroja, niitä tulevaisuuden tanssipaikkojen kävijöitä. Kimalle hameiden helmat vain heilahtelivat tummasilmäisen tahtiin, kun neitokaiset niitä vähän itse heilauttelivat 😊 Tulevaisuuden jazztyttöjä etsimässä niitä omia katupoikiaan, kenties. Kuten päivätansseihin kuuluu, Aki tulkitsi myös tällä setillään tangoa. Täysikuu ja Valkovuokot, hieman Olavi Virran tuotantoa nuoremmalle sukupolvelle tutuksi. Myös valssia kuultiin, Suvivalssi ja Minä rakastan sua.

Päivätansseissa pistettiin myös lanteet pyörimään chachaan tahtiin. Tutut "Mä rytmisi tunnen" ja "Elämän haitari". Mutta edelleen ilman sitä haitaria. Missä se haitari nyt oikein piileskelee? Simo, joko se kohta olisi taas mukana, mulla alkaa olla jo ikävä sen sulosointuja 😉 Mutta jospa viimeistään kesällä ja tanssilavoilla taas se tuttu, punavalkoinen (rekvisiitta)haitari kulkee matkassa mukana.

Keikan jälkeen levymyyntiä, nimikirjoitusten jakoa ja yhteiskuvia. Taisi muuten olla yksi risteilyn nuorimmista matkustajista, joka pääsi myös yhteiskuvaan Akin kanssa. Siinä sitä Akin sylissä kelpasi ihmetellä kun äiti valokuvasi. Vihdoin ja viimein sitä myös itse ymmärsi, että jospa nyt mekin sitten Akin kanssa otettaisiin se yhteiskuva, onhan tässä näitä keikkoja jo sen verran kierretty, mutta aina se on vain jäänyt ottamatta. Mutta nyt on sekin asia saatu hoidettua.

Sellainen risteily tällä kertaa, vähän erilainen kuin viimeksi. Tällä lähdöllä ei Fantasialla ollut omia settejä lainkaan ja Akin setti oli siis yhteen putkeen, ilman sitä vartin taukoa siinä välissä. Vaihtelu kuitenkin virkistää. Kuten Akin tyyliin kuuluu, koskaan ei voi tietää mitä letkautuksia sieltä lavalta keikan aikana kuuluu. Sieltä kun saattaa tulla vaikka mitä heittoja, toisinaan ne osuvat allekirjoittanutta omaan nilkkaan 😏 Mutta mitäpä tuosta, jatketaan vain samaan malliin, tuli mitä tuli- kaikki kestetään kuin nainen - joten Aki, anna tulla vaan! Kiitos Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo tästä risteilystä! Muutama viikko ja tiemme kohtaavat jälleen.

Silja Europa, Helsinki-Tallinna-Helsinki 30.-31.1.2017

"Ei merimies voi maissa olla päivää kauempaa, kun jossain piru vie jo laiva odottaa..." Vaikka tässä nyt ei merimiehiä ollakaan, silti meitä odotti tällä kertaa legendaarinen Silja Europa, Akin ja Fantasian lähtö 2/2. Tällä lähdöllä laiva oli melko tyhjä, mutta silti yleisöä ja tanssijoita näissä meritansseissa kuitenkin riitti.

Fantasian osalta meritanssit pyöräytettiin käyntiin klo.22, sitä ennen yleisöä viihdytti laivan housebändi, "The News". Hieman ennen kellon olemista pykälässä Fantasian pojat alkoivat ilmestyä paikalle, kuka mistäkin suunnasta. Ensimmäisenä lavalta oli bongattavissa Kimmo, joka alkoi kasailemaan rumpusettiään omanlaisekseen toisen bändin jäljiltä - mistä lie salaluukusta ilmestynyt. Jani ja Jouni saapuivat paikalle baarin kautta ja Simo puolestaan ilmeisesti samasta salaluukusta kuin rumpalimme. Tällä kertaa tanssit pyöräytettiin käyntiin foxilla, sen jälkeen vuorossa olivat valssit. Fantasian setti koostui jälleen tutuista kappaleista, kuten Albatrossi, Muistan sua Elaine, Tallinnan illat, Adios Muchachos, Metsäkukkia... Kovasti kyseltiin myös että missäs sitä yösi oikein vietitkään? Tähän vastauksena oli, että Uralissa tuli oltua.

45minuuttia pelkkää Fantasiaa, vartin tauko ja sitten Aki lavalla. Tangoilla lähdettiin liikkeelle, Olavi Virran tuotannosta Täysikuu ja Valkovuokot. Vaikka Silja Europan esiintymislava ei ole järin suuri verrattuna vaikka Helsinki-Tallinna väliä aiemmin seilanneeseen Baltic Queenin lavaan, niin hyvin Akilla silti oli tilaa heilua kun välillä pistettiin jalalla koreasti vauhdikkaampien biisien tahtiin. Lämmin oli tunnelma sekä lavalla että yleisön joukossa. Ensimmäisellä setillä onniteltiin kahta eri syntymäpäiväsankaria kappaleella Se jokin sinulla on. Ainakin toinen sankareista oli 25-vuotias, totta vai ei, sen tietänee vain tämä kyseinen syntymäpäiväsankari itse. Tämä tietysti sai aikaan sen, että Aki päätti paljastaa kaikkien Fantasian poikien iät. Kaikki ovat 25-vuotiaita, tosin Simo korjasi asian ja kertoi, että bändin yhteenlaskettu ikä on tuo 25. Äkkiä laskettuna jokainen bändistä on siis noin 6-vuotias ja muutama kuukausi päälle. Eskari-ikäistä porukkaa siis. Se selittänee paljon tämän bändin juttujen tasosta (ei siis millään pahalla Simo, Jani, Jouni ja Kimmo!) 😊

Tuttuja kappaleita seilasi matkassa mukana ensimmäisellä setillä, kuten Koivukuja, Kahden kartan avulla puolestaan valloitettiin koko maailma ja seilattiin aina Italiaan ja Roomaan tapaamaan sitä ah, niin petollista Romeota. "Humma la beeba la seeba la booba la / Humma la beeba la seeba la bop" toki kaikui myös tällä kerralla kun uudenlainen ja vastustamaton nainen saapui paikalla jazztytön muodossa katsastamaan katupoikia. Tämä vastustamaton nainen taitaa myös olla hieman malttamaton, kun välillä huudahtaa "Odota en". Tämän kappaleen kohdalla pohdittiin, että kukas se mahtoikaan olla tämän ensimmäinen esittäjä? Joku yleisöstä huusi "Jussi Jurkka!", tämä herätti Akissa ja Fantasian pojissa kenties hieman hilpeyttä. Oikea vastaus kuitenkin oli tällä kertaa Ann Christie. Ensimmäisen setin jälkeen 45 minuutin tauko ja keskiyön show.

Keskiyön showna oli tällä kertaa Euroviisuteemainen "Winner takes it all". Tuttuja viime vuosien euroviisujen voittajakappaleita tanssilla höystettynä, esimerkiksi "Diva", "Fairytale", "Euphoria", "Heroes" - unohtamatta Suomen toistaiseksi ainoan euroviisuvoittajan Lordin, kappaletta "Hard Rock Hallelujah". Mukaan tähän voittajien kavalkaadiin mahtui myös pari suomalaisten omaa suosikkia, Kirkan "Hengaillaan" ja Jari Sillanpään "Takes 2 to tango".

Shown jälkeen taas Aki & Fantasia lavalle. Yleisöä oli tässä vaiheessa kadonnut jo huomattavasti paikalta, mutta ei se menoa haitannut. Välillä hitaampaa ja välillä nopeampaa, jotta tasapaino säilyisi. Väki vähenee ja pidot paranee, näin se monesti menee. Akin toisen setin aikana oli tanssilattialta bongattavissa varsinainen "wannabe-Jorma Uotinen", sen verran sulavat liikkeet tällä kaverilla oli Akin hitaiden kappaleiden aikana. Voi kun olisitte nähneet! Varsinainen setti päättyi tutusti buggeihin, Rakkaustarina ja Eläköön elämä. Niiden välissä tutusti Fantasian esittely. Vähäisestä yleisömäärästä huolimatta saatiin kuitenkin aikaan sen verran kovat aplodit, että saatiin Aki takaisin lavalle kahden ylimääräisen kappaleen ajaksi. Aki kysyikin sopiiko, että otetaan sekä nopea että hidas kappale? Se sopi, joten... Sieltäpä sitten tulikin melkoinen yllätys! Perjantaina ilmestyvältä levyltä sai ensiesityksensä kappale nimeltään "Väärää oikeaa". Mukavan menevä kappale. Aki naureskeli, että biisistä ei hiiskuttu etukäteen siitä syystä ettei kukaan sitä ehtisi tallentaa. Pakko oli siinä sitten Akille myöntää sen olleen ihan pienestä kiinni, että se ei päätynyt tallennukseen. Niin niin, juuri siksi, naureskeli Aki takaisin 😉 Mikä se sitten oli se hidas? Jaa-a, eipä muuten jäänyt mieleen. Kai sitä sitten oli sen verran uuden biisin lumoissa, että kaikki muu haihtui päästä pois. Akin osuus illalta oli siinä. Fantasia jatkaisi vielä hetken kuluttua tanssittamista puolisen tuntia. Kaikki toiveet toteutetaan, joten toivokaa ihan mitä vaan, vihjasi Aki. "Heittäkää joku paha!"

Tauon jälkeen oli sitten siis vuorossa Fantasian "toiveiden ilta". Vähän kaikenlaista tanssimusiikkia oli tarjolla yhden käden sormilla laskettavissa oleville tanssijoille. Tässä vaiheessa iltaa koitti myös se hetki, että voitiin soittaa jenkat - "Välimallin jätkä" Jounin esittämänä ja Simon tulkitsema "Väliaikainen". Jenkalle ei uskaltautunut enää kuin muutama rohkea pari ja sen jälkeen Fantasia saikin soittaa lähes tyhjälle tanssiravintolalle. Lopulta paikalla oli nimittäin enää allekirjoittanut äitinsä kanssa ja tämä jo aiemmin mainuttu "wannabe-Jorma Uotinen" kaverinsa, joka tosin oli jo sammunut, kanssa. Niinpä heitimme rohkeasti kehiin toiveen saada kuulla Beatlesiä. Sitä saa mitä tilaa. "Päätämme päivämme tähän", totesi Jouni ja vuorossa oli Beatles-potpuri, Please please me - Eight days a week - Hard days night - All my lovin - She loves you, a'la Fantasia, tulkitsijoina Simo ja Jani. Vaikka tosiaan viimeiset kappaleet soitettiin tyhjälle ravintolalle, ei se yleisömäärä merkitse loppupeleissä, vaan se fiilis - totesi Jani keikan jälkeen. Tästä on helppo olla samaa mieltä.

Aamu valkeni Tallinnan satamassa pilvisenä ja harmaana. Mutta silti muutaman tunnin pieni shoppailukierros ja sitten takaisin laivaan odottamaan "päivätansseja".

14.45 taas tuttu porukka kasassa ja ei muuta kuin päivätanssit käyntiin Akin & Fantasian toimesta, Tahdon, Romanialainen kitara, Elämän haitari (edelleen ilman haitaria), Mä rytmisi tunnen, Milla...  Toki kunnon päivätansseihin kuuluu myös humppa, joten ei muuta kuin humpalle. Ensimmäisenä humppana vähän kuin humpan satumaa eli Jätkän humppa. Merellä kun oltiin, niin toki kerrottiin tarina merimiehestä, jolla ei mennyt ihan niin kuin piti. Tuon merimiehen laivan

kannella soi taas Titanic ja kovaan ääneen neitokainen itki taas kaipuun kyyneliään, merimiehen tanssiessa vain tico ticoa. Clandestino, tuo espanjalainen kulkuri, pääsi myös kertomaan tarinansa. Ei mutta hetkinen... Oliko se kulkuri kuitenkin urkuri vai sittenkin vain kulkuri? Kuka se siellä oikein kulkurista on urkuria tekemässä? Simo! Tähän Aki päätti todeta Simolle, että kuitenkin salaa haluaisit että sinusta olisi tehty jonkinlainen laulu. Siitä se sitten lähti. Clandestino ei ole enää espanjalainen kulkuri, vaan nykyisin hän on espoolainen urkuri.

Sellainen risteily siis. Ensimmäinen laatuaan Akin & Fantasian seurassa (Fantasian kanssahan ollaan risteilty jo jokunen kerta aikaisemmin), mutta ei varmasti viimeinen. Kiitos Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo! Oli jälleen ilo olla keikallanne. Muutama viikko ja sitten taas mennään, laiva vain vaihtuu.