Silja Europa, Helsinki-Tallinna-Helsinki 17.-18.5.2017

Olipa kerran Iskelmäkeskiviikkoristeily järjestyksessään nro.424. Laiva oli lastattu Fantasialla, Aki Samulilla, Laura Voutilaisella, Iskelmän Hannulla ja Timolla sekä iloisella iskelmäkansalla. Tunnelma oli tiivis ja lämmin - suorastaan kuuman kosteea. Mutta se ei suinkaan estänyt pitämästä hauskaa, sitä nimittäin täpötäydessä laivassa riitti -  siis hauskanpitoa. Aki & Fantasia sekä Laura ottivat yleisönsä ja iskelmäkansa nautti olostaan. Tässä tarina siitä, mitä Aki kera Fantasian tarjosi meille tällä risteilyllä.

Risteilyohjelman mukaan tanssit alkaisivat Fantasian tahdittamana klo.20, joten laivaan saavuttua pikaiset kahvit kahvilassa ja ei muuta kuin valmistautumaan iltaan. Paikalle tanssiravintolaan hyvissä ajoin, jotta saisi hyvän paikan, sellaisen josta näkisi lavalle (Silja Europan tanssiravintolahan on vaiin yhdessä kerroksessa, sillä varmasti tanssilattia täyttyisi illan mittaan, sille puolelle ei hirvittävästi olisi asiaa kameran kanssa. Kello alkoi jo lähennellä 20:tä, kun tulee tieto aloituksen viivästymisestä. Jaahas, kuka jäi laivasta ja tulee soutuveneellä perästä? Kenelle iski ramppikuume? Ovatko Fantasian pojat olleet "rohkaisuryypyn" tarpeessa, kun ovat nähneet yleisömäärän, vai mistä on kyse? Todellinen syy oli kuitenkin se, että normaalilla neljällä setillä mennään tämäkin ilta eli Fantasia aloittaa, sitten kaksi settiä Akilta (tosin siinä välissä Laura Voutilainen) ja lopuksi vielä Fantasia.



Lähempänä klo.21.tä alkoi tuttuja kasvoja näkyä, ensin bongattiin Jouni ja vähän kohta sen jälkeen Jani. Simoa ja Kimmoa ei puolestaan näkynyt, mutta tämähän oli tuttua edelliseltä risteilyltä, nämä kaksi käyttävät omaa salareittiään (sellainen löytyy laivalta lavan takaa, jos kurkistaa lavan sivussa olevan verhon taakse) tullessaan ja poistuessaan. Verhot auki, tanssit käyntiin ja soitto soi. "Älä tyttö pieni minuun rakastu, mua taas maantie odottaa..." Hetkinen! Maantie? Nyt ollaan kyllä merellä tai tarkemmin sanottuna saavuttiin juuri Tallinnan satamaan, Meinasitko niin kuin, että tähtitaivas tietä näyttää kun lähtökäskyn kuulen ja otat ja lähdet? Vai oliko tämä se Clandestinon vihje Jazztytölle - kulkuriksi synnyin vain... Siitäkin huolimatta Tallinnan satama tarjosi oivallisen paikan antautua kuin hullu rakkauteen. Sen jälkeen oli hyvä hiipiä Nestori Miikkulaisen omistamaan metsäpirttiin, jossa meitä odotti joukko vanhoja poikia viiksekkäitä. Joku siinä sitten kysäisi, että missä yösi vietitkään? Näin sinut tuossa baarissa keskiyöllä, mutta et vilkaissut lainkaan minuun päin. Tuota noin, kuinkas tämän tilanteen nyt selvittäisi? "Illalla kun mieli joskus siivet saa, se johdattaa mun aikain taa, maahan missä aav pusta aukeaa ja laulukin on kaunehin. Laulaen, lyö laineet Tonavan,,," Ahaa, Budapestin yö sai sinut siis huumaantumaan, että et huomannut? Kyllä, kyllä, sieltä löytyi se Onnenmaa, joka yhä odottaa meitä saa. Pölynvalkea hiekka vain pöllysi kun siellä onnenmaassa vastaan ratsasti Pecos Bill, tällä kertaa ratsunaan uljas Extrapallo. Sä pois olet mennyt ja ymmärrän sen nyt, mutta silti ota lähellesi peiton alle, pidä sylissäsi suudellen. Anna hyväilyjä kaipaavalle, vaikka vuokses sain surun suuren vain, sen kestän, mitä tunnen, sen muita huomaamasta estän...

Tauon jälkeen oli Akin aika astua estradille. "Mut vaikket ole mallikelpoisin, se jokin sinulla on...", lauleli tuo tummasilmäinen, joka vei vain leikkien. Tuolle tummasilmäiselle koitti jälleen täysikuun loisteessa tuo lähdön hetki. Jazztyttökin nähtiin pyörähtelemässä laivan parketilla, mukanaan jo tutuksi tulleet katupojat, kuka tietää oliko se viime kerralla löytynyt kulkuri siellä joukossa mukana. Yhdessä tämä porukka päätti lorauttaa kaksi tippaa kossua drinkkeihinsä, hieman tuskaa makeeta joukkoon myös - näin saatiin aikaiseksi melkoinen rakkauden drinkki. Siinä sitä drinkkiä siemaillessa mietittiin minne ne vuodet ovat taas menneet ja onko se lapsuuden Koivukuja vielä ennallaan. (Tässä vaiheessa iltaa Akilla menivät yllättäen senat sakaisin, sillä Aki bongasi tanssilattialta kappaleen tutuksi tehneen Isto Hiltusen. No mutta tilanne onneksi korjaantui ja laulu jatkui.) Kun kerran sinne Koivukujalle oli päästy, soiteltiin siellä elämän haitaria sängyn laidalla, katulampun luodessa valoa huoneeseen. (Itse asiassa Koivukujalla voi oikeassa asunnossa nähdä sen katulmapun loistavan huoneeseen...) Siinä samassa oli hyvä todeta, että mä rytmisi tunnen yössä kuiskausten, sen sykkeessä sulan, enkä kaipaa muuta, annan tulen polttaa sydäntäin. Vaikka kuinka kaikki olisi ihanaa ja kaunista, voi kuitenkin koittaa jossain vaiheessa hetki vähän ennen kyyneleitä, mutta kuitenkin vielä hyvästelyyn aikaa vähän jää. Silloin täytyy vain toivoa ettei käy niin, että en kasvojas muista. Mutta auttaisiko siinä kuitenkin se, jos muistaisin ihosi tuoksun...?

Tauon paikka ja tässä välissä tunnin setti risteilyn toiselta esiintyjältä Laura Voutilaiselta. Vaikka tämähän on Akin & Fantasian keikoista kertova blogi, niin tehdään kuitenkin pieni poikkeus (se sallittakoon) ja mainitaan nyt myös Lauran setistä jotain. Lauran setillä kuultiin tuttuja hittejä, niin vanhoja kuin uusiakin. Kerran, Monta monta, Palaa, Timanttinen tähti, Rakkautta ei piiloon saa, Prinsessa, Mä en kestä, Miks ei ja Vain elämää - sarjasta tutuksi tulleet Särkynyt enkeli ja Tänä yönä taivaaseen.

Mutta palataanpa sitten takaisin päiväjärjestykseen ja Akin & Fantasian toiselle yhteiselle setille.

Toinen setti oli sitten ensimmäistä vauhdikkaampi. Heti alkuun podettiin vieroitusoireita ja huokailtiin, että ei kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseksi muuttaa. Siinä samalla voi sitten miettiä miten saada kysymykseen, jos vielä oot vapaa, vastaus ja mikä se mahtaisi olla. Kovasti yritettiin myös muuttaa sitä Milla nimistä tyttöä, joka ei vain taida muuttua, ei sitten millään. Ei edes vaikka kuinka läheteltäisiin leijoja yli vuorten kera kauneimpien lauseiden, koska Milla sanoi vain näkemiin ja tuosta tytöstä tuli lopulta yks biisin aihe vaan. Fenix-linnun lailla kuitenkin noustiin tuhkasta ja suunnattiin katse kohti tulevaa - sata kesää tuhat yötä ainakin tahdon kanssasi sun, kuka ikinä se sitten onkaan kenen kanssa sen tahtoo. Vaikka kaupungissa (tässä tapauksessa siis Tallinnassa) on yö, eikä tähtiä näy, voi sen hyvän kaverin kainaloon työntää sen pörröisen pään ja todeta, että eläköön elämä ja yö, eläköön tumma taivas ja tähtien vyö. Siinä vaiheessa voi varmaan todeta sen toisen olevan syy siihen kiellettyyn rakkauteen ja sanoa, että mulle tää on väärää oikeaa, sen kuuluu satuttaa, pistää ja polttaa. Mutta koska kaikkea ei saa ja vaikka väli pöytien ei ole pitkäkään. voi nähdä sen toisen pöydän ja kuinka se jaetaan toisen kanssa. Rakkauden jälkeen tarvitaan mukaan saattaja, sillä ilman tuota saattajaa ei meistä kukaan pysty loppuun asti kulkemaan. Jotta ilta ei päättyisi näin haikeisiin tunnelmiin, kerrottiin vielä se rakkaustarina, joka ei anna rauhaa ja jota ei pystytä unohtamaan. Rakkaustarinan aikana myös Fantasian esittely ja jotta kenellekään ei jäisi mitään epäselvyyttä, niin samat tutut heput siellä edelleen soittelevat - bassossa Jouni, kitarassa Jani, rummuissa Kimmo ja koskettimissa Simo (haitari ei ole vieläkään palannut takaisin, mutta jospa se taas kesän myötä tekee paluun).

Tässä vaiheessa kun artisti ja bändi ovat poistuneet lavalta ja yleisö taputtaa heitä raivoisasti takaisin, pitäisi olla encorejen paikka, mutta eipä ollut tällä kertaa. Vaikka kuinka yleisö taputtaa ja taputtaa, mitään ei tapahdu. Kaksi yritystä tulla uudelleen lavalle esittämään encoret ja kiitokset, mutta mikeistä ei kuulu mitään ja levymusiikki vain soi. Encoret jäivät siis kuulematta. Tahallaan tai tietoisesti tätä ei kuitenkaan tapahtunut, vaan ilmeisimmin vain väärinkäsitysten vuoksi näin pääsi käymään. Asiasta ei sen enempää, tapahtui mikä tapahtui, mutta asia saatiin kuulemani mukaan kuitenkin sovittua.

Illan päätteeksi kuultiin kuitenkin vielä yksi Fantasian setti. Linnut lauloivat ja kimmelsi taivaan kuu eli suuntasimme etsimään Paratiisia. Sinä sanoit menkäämme, maalle meidän landelle ja matkalla soi tuttu. Beatles-potpuri. Perille kun saavuttiin, hypittiin hieman jiven tahtiin niin kovaa, että kuin huomaamatta siinä taisi kulua peräti 15 kesää. Sen jälkeen tuntui kuin koko talo olisi pyörinyt vain rokin tahtiin, kun näin hänen seisovan siellä. Ei siinä voinut enää todeta muuta kuin luokses jään, luonas mä uskon... Alku tää voi olla kaiken kauniin, alku johon koskaan loppua löydy ei. On aivan hiljaista, ei missään ovi käy, on sudenhetki tuttu tumma keskiöinen. Ei varjot liiku nyt, ei pilkahdusta näy, ajatus kiertää niin etsien. Kuuleeko yö, kuuleeko taivas tähtivyö, on vielä toiveilla ja unelmilla työ... Näin herkkään tunnelmaan päättyivät illan tanssit Fantasian osalta. Kiitos ja hyvää yötä.

Paluumatkalla ei ollut tansseja lainkaan tähtiartistien osalta, sen korvasi artistitapaaminen ja iskelmätietovisa (vaikka joukkuueellamme "Akin enkelit 💗" oli kaikki kymmenen oikein, emme olleet ainoita ja niinpä voittaja arvottiin, ei voitto osunut kohdalle eikä myöskään nimikilpailussa pärjätty - kenties ensi kerralla parempi nimi). Aki ja Laura yleisön eteen, ensin pientä juttutuokiota Hannun ja Timon toimesta, jonka jälkeen yleisö sai esittää artisteille kysymyksiä. Puhutttiin mm. levyjen kappaleista, siitä kuinka paljon vettä kuluu keikan aikana ja sen jälkeen, urheilulajeista sekä äänenhuollosta (jalat lämpiminä, pää kylmänä) ja unelmien toteutumisesta. Tästä jälkimmäisestä Aki kertoi kuinka oli sanonut, että on  olemassa kaksi naisartistia, joiden kanssa hän haluaa esiintyä ja nämä ovat Paula Koivuniemi ja Laura Voutilainen. Molemmat toiveet toteutuivat. Lauran kanssa viime syksynä keikka samalla tanssipaikalla ja myöhemmin esiintyminen "Paula ja pojat" - konsertissa. Toiveilla on siis mahdollisuus touteutua, kuten Akin esimerkki osoittaa. Eiköhän siis jokainen uskota toiveisiimme ja lausutaan niistä jokin ääneen. Kuka tietää mitä tapahtuu?

Sellainen oli siis järjestyksessään 424:s iskelmäkeskiviikkoristeily. Kiitos Iskelmä, kiitos Laura Voutilainen sekä kiitos tietenkin myös Aki & Fantasia - Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Tästä nämä kesän seikkailut keikoillenne ovat valmiita alkamaan. Pian taas nähdään!

Rauhalahti, Kuopio 12.5.2017

Sitten taas mentiin. Perjantai-iltana auton keula kohti Kuopiota ja Rauhalahtea. Tavallaan ns. paluu rikospaikalle, melkein vuosi sitten samaisessa paikassa itselle ensimmäinen Akin & Fantasian yhteiskeikka. Aiemmat keikat kyseissä paikassa ovat olleet keskiviikkona, tällä kertaa kuitenkin siis tanssittiin perjantaina. Melko täysi parkkipaikka lupaili hyvää (jopa niin hyvää, että autolle oli vaikea löytää paikkaa, mutta muutama kierros parkkipaikalla ja paikka löytyi). Lipunmyyntiinkin alkoi kertyä jonoa ennen klo.21, vaikka Fantasia vasta soundcheckiä tuntui soittelevan ravintolan puolella. Yleisökatoa ei tällä keikalla ainakaan ollut, jälleen kerran korviin kantautui puhetta että jokunen ensikertalainenkin paikalla tuntui olevan.


Tanssit käyntiin klo.21.30 Fantasian toimesta. Liikkeelle lähdettiin poikkeuksellisesti foxilla, tosin vain yhdellä sellaisella, koska juuri ennen aloitusta levymusiikkina soi foxi. Heti alkuun lähdettiin ihastelemaan alumiinitähtiä. Kenties niitä ihasteltiin siellä rantakoivun alla, josta sitten pikkuhiljaa tie kulki kohti metsäpirttiä. Metsäpirtissa vietettiin yhteistä aikaa ja katseltiin taivaalla olevaa iltaruskoa. Sieltä sitten lähdettiin kulkemaan polkua pitkin, joka vei kautta portin kaidan, mutta tuolla polulla oli vain pelkkää hiekkaa. Seuraksi matkalle saatiin kuitenkin yön tummiin tuntiin yön ruusu, mutta joka kuitenkin katosi aamun tullen. Sitä ennen ehdittiin kuitenkin vielä kuiskaamaan, "Sä rakastatko mua laisinkaan, sen milloin tietää mä saan, kun aina lausut kenties, kenties, kenties." Kauaa ei sitä kuitenkaan pohdittu, vaan jatkettiin kehotuksella, "Close your eyes and I'll kiss you, tomorrow I'll miss you..." ja hypeltiin hetki jiven tahtiin (jumpin jive).  Sen jälkeen rauhoituttiin hetkeksi ja lähdettiin nauttimaan aamiaista Tiffanyllä, muistellen syyskuuta samalla kun kuljettiin pitkin kuunsiltaa.

Tauon jälkeen Aki lavalle ja heti alkuun napattiin matkajuomiksi kummalliset rakkauden drinkit, jotta saadaan tämä tarina kunnolla käyntiin. Ne drinkit nautittiin tuttuun tapaan siellä Koivukujalla, sillä olihan se taas johtanut kotiin sieltä maailmalta. Taivaalla loisti täysikuu (tällä kertaa ihan kirjaimellisesti) ja kun vappuna se sormus annettiin siellä tähtitaivaan alla, niin nyt oli jo aika kuiskata tahdon! Katupojat veivät jazztytön tutustumaan Sörkän laitakatuihin, mutta kun näkivät pollarin, katosivat he vihellellen paikalta. Ai ai. Jazztyttö jäi harkailemaan sinne laitakaduille aivan yksin, mutta hän löysi kuitenkin jostakin kaksi karttaa ja alkoi suunnistaa niiden avulla eteenpäin. Saattajakseen Jazztyttö sai yllättäen tutun tummasilmäisen, jota ei ollutkaan hetkeen nähnyt, Mutta kuka oli tuo tummasilmäinen? Kenties se selviää kun tarinassa edetään loppua kohti. Hetken aikaa tuon tummasilmäisen kanssa kulkiessaan Jazztyttö havahtui - hän näki jonkun, josta hän sai vähitellen tunteen, että tuo kyseinen henkilö on syy hänen kiellettyyn rakkauteensa... Clandestino! Tuo tuttu ja kaivattu espanjalainen kulkuri oli saapunut pitkästä aikaa paikalle, ei ollut enää aikaa miettiä oliko rakkaus tuota kulkuria kohtaan väärää vai oikeaa. Kenties sille tummasilmäiselle koitti hetki vähän ennen kyyneleitä, kun Jazztyttö suuntasi tauolle kera kulkurinsa.

Koska Clandestino ja Jazztyttö kohtasivat toisensa pitkästä aikaa, heitettiin ilmaan molemminpuolinen kysymys, "Jos vielä oot vapaa, sun kai saan. Me oltaisiin niin kuin silloin, taas kaksin niin käytäis illoin..." Olikohan se kuitenkin sitten niin, että lähellä sinua poden vieroitusoireita...? Mutta jätetään Clandestino ja Jazztyttö viettämään aikaa kahdestaan ja lähdetään sen tummasilmäisen matkaan ja selvitetään kuka hän oikein on...

Tummasilmäiselle koitti lähdön hetki ja hän kaipasi seuraansa jonkun, jonka kanssa hän voisi kietoutua kuun hopeaiseen viittaan. Yllättäen hän huomasi kiinnostavan naisen, johon loi katseen ja totesi, "Odota en jos yhden katseen sain, silti yksin sua oottaa en aio, päätin jo sen" - ja lähti selvittämään kuka tuo tyttö oikein mahtoi olla. Tyttö paljastui Millaksi ja tummasilmäinen päätyi viettämään yötä hänen luokseen. Aamulla kuitenkin Milla nousi vähin äänin ja lähti. Kun tuo tummasilmäinen sitten heräsi, hän huomasi koittaneen hetken rakkauden jälkeen, vaikka hän oli antanut paljon, hän oli yksin. Mutta periksi ei anneta, hän päätti lähteä etsimään Millaa, tarttui elämän haitariin, soitteli sitä huoneessaan katulampun loistaessa, muisteli tuntemaansa rytmiä kuiskausten yössä. Aikansa etsittyään tummasilmäinen sitten löysikin Millan - roomalaisesta katukahvilasta. Joko siis arvaatte kuka tuo tummasilmäinen oikein olikaan? Romero, tuo tuttu ja hieman petollinen mies. Aika kuitenkin näyttänee mitä Millalle ja Romerolle käy, onko tässä aineksia rakkaustarinaan? Vielä lopuksi Romero poimi Millalle valkovuokkoja ja soitteli samalla romanialaista kitaraa.


Jotta nämä kaksi illan tarinan rakkaustarinaa eivät jäisi roikkumaan ilmaan, annetaan vielä Fantasian saattaa nämä tarinat tämän kerran osalta päätökseensä. Romeron mielestä Milla oli lämmin, hellä ja pehmoinen. Clandestino puolestaan totesi Jazztytölle, että ollaan lähekkäin me vielä hetki näin, vierees sun, mä hiljaa painaudun. Sekä Romero että Clandestino kertoivat olleensa myytyä miestä, kun näkivät rakkautensa kohteen katsovan heitä ja rakastuivat, sen jälkeen kumpikaan tyttö ei enää tanssinut kenenkään muun kanssa, kun tuo mies näki hänen seisovan siellä ja tuntui kuin koko talo olisi rokannut siinä vaiheessa. Aikamoisia kissanaisia, sillä kaikki tytöt eivät osaa villitä näiden miesten vaistoja! Lopuksi vielä molemmat sankarit heittäytyivät tunteelliseksi ja tulkitsivat naisilleen Cavatinan ja Edelweissin.

Tähän tunnelmaan on hyvä päättää tämän kertainen keikkatarina. Energinen ilta ja tunnelma korkealla. Kerta kerran jälkeen mä vain rakastun tähän porukkaan enemmän. Kiitos Aki & Fantasia - Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Ei tässä kauaa taas ehditä hengähtää kun taas kohdataan ja sitten taas kirjoitetaan uusi tarina keikkahistoriaan,

Night Club Tähti, Jyväskylä 30.4.17

Vappuaatto, ilma ulkona ei niin keväinen - räntää ja vettä vuorotellen. Ulkona kylmä, mutta sisällä, toivottavasti, lämmin. Night Club Tähti Jyväskylässä ja vappubileet Akin ja Fantasian tahdittamana. Paikalla oli runsain määrin porukkaa (Ai ei Akin keikoilla muka porukkaa käy?) vapputunnelmasta nauttimassa, oli serpentiiniä kaulan ympärillä ym. vappurekvisiittaa. Jokunen viikko takaperin vihjailtiin jo, että jotain saatettaisiin keksiä, koska kuitenkin vappuaaton keikka kyseessä, joten odotuksia oli ilmassa. Onko jotain teemaan sopivaa keksitty ja jos on, mitä?

Vappuaaton tanssit käyntiin Fantasian toimesta klo.22.30. Lavalle asteli jos jonkin näköistä velikultaa. Yhdellä hattu, huvittavan näköiset lasit, mustat kulmakarvat, hieman isompi nenä, mustat viikset ja mustaksi värjätty parta. Toisella lippis propelilla varustettuna ja kummallisen näköiset aurinkolasit. Kolmannella pinkki hattu sekä myöhemmässä vaiheessa iltaa leuan alle ilmestynyt pitkä letti ja neljännellä lippis, sukat puvun housujen lahkeiden päällä ja viikset vahalla muotoiltuna oman parran lisäksi. Hei, ketä nää on ja missä Fantasian pojat on? Ei hätää, Fantasia on vain vapun kunniaksi naamioutunut.

Heti alkuun ihailtiin vappuillassa loistavia alumiinitähtiä, joiden loisteessa sitten antauduttiin kuin hullu rakkauteen. Vaikka niin ei uskottukaan käyvän, paikalle saapui kulkuri (Oliko se espanjalainen kulkuri Clandestino vai sittenkin espoolainen urkuri, joka toivoi jo tammikuussa laivalla, että hänestä olisi kirjoitettu tarinaa, kuka tietää?), joka johdatteli meidät kreivien linnoihin viettämään häitä. Viini ja shamppanja virtasivat ja raitilla pistettiin tanssiksi. Siitä syystä varmaankin lauleltiin vain rullaati rullaati rullaati rullaati rullallallei ja todettiin, että on elämä lyhyt kuin Kimmolla paita. Toivottavasti ei kuitenkaan se Kimmon paita ole kovin lyhyt, ettei elämä nyt aivan yllättäen pääty. Siellä maantiellä tanssiessa törmättiin yön ruusuun, joka kertoi nimekseen Rebecca. Tosin Rebeccan kanssa ei ehditty kovin kauaa viettää aikaa, kun täytyi jo mennä. Rebeccalle todettiin vain, hasta mañana, Rebecca, mun täytyy mennä ja pyydettiin kovasti, ettei tuo tyttö unohtaisi. Tosin taisi käydä niin, että tyttö unohti, kun paikalle ratsasti vanha vainoaja, Pecos Bill. Mikä nyt neuvoksi? Tässähän tuntuu jo siltä, että pelin pelasin, melkein tilttiin, savuisissa baareissa. Olitko vain extrapallo? Kuitenkin kaikesta huolimatta jaksettiin vielä pyytää, että ota lähellesi peiton alle. Tosin siitä huolimatta jäljelle ei jäänyt kuin salattu suru. Jotta sitä surua ei tarvitsisi kauaa surra, paikalle saapui lontoonkielinen tanssi- ja nuoriso-orkesteri, joka ensin aikansa aneltuaan (please, please me) totesi, että viikossa on kahdeksan päivää (eight days a week) ja tämä on vain kovan päivän ilta (hard days night). Kaikki rakkaudet (all my lovin) käytiin myös läpi ja lopputuloksena oli, että hän rakastaa sinua (she loves you).

Vappuheilan etsimistä jatkettiin Akin saapuessa lavalle puoli kahdentoista maissa. Hattu, kimalletakki, mustat farkut ja kimalletennarit sekä se parta, siinä Akin vappulook. Sille vappuheilalle kerrottiin heti alkuun, kuinka saat hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien, nuo sädehtivät silmät kevään tuo, se jokin sinulla on. Kuitenkin se vappuheila livahti taas jonnekin, koska sen jälkeen jäätiin valvomaan ja miettimään viime öistä ja sydän oli ihan sekaisin. Mutta mulla ei oo lupaa sua rakastaa, se on vain väärää oikeaa. Tähtitaivaalla loisti täysikuu ja vappuheilaa yhä etsiessä sammalmättäältä löytyi pieniä valkovuokkoja, jotka kertoivat lähteellä karkeloivista keijuista. Olikohan se vappuheila sittenkin sellainen keijukainen? Vappukarkeloissa piipahti tietysti myös jazztyttö, edelleen ilman omaa vappuheilaansa. Katupojat yrittivät kovasti vikitellä jazztyttöä, joka taisi siinä tanssin tiimoilla todeta että jos vielä oot vapaa, niin lähdetäänkö vaikka sinne rantapuistoon? Iltakin siinä sitten ehti jo pimetä kun rantapuistoon saakka ehdittin, mutta taisi aamukin jo valjeta, ajatukset katoilivat, olit lähellä, mutta niin kaukana. Älä pelkää että jään... Kaikesta huolimatta jostain löytyi rakkauden drinkkejä ja matkaa jatkettiin yhdessä kohti Koivukujaa. Siinä taisi käydä myös niin, että sormus annettiin toiselle tähtitaivaan alla. Oho, nythän oli romantiikkaa ilmassa! Ei siinä kuitenkaan loppujen lopuksi tainnutkaan käydä hyvin. Sä olit elänyt jo mua ennenkin, etkä tiennyt kuinka pelkäsin... On tyhjää, pimeää, vain jossain soi. Tuli aika antaa ajatusten levähtää, yksi syttyy, toinen sammuu, häviää. Mutta kutenkin luottaen, otan sen, minkä tie mulle suo....

Tauon paikka, jotta se vappuheilan etsiminen voisi taas jatkua kun ensin hengähdettäisiin hetki. Jotain näiden tyyppien vappulookista kuitenkin puuttui. Missä teidän serpentiinit on? No eipä ole, mutta ei hätä ole tämän näköinen. Mitä ei allekirjoittaneen kassista löydy, sitä ei tarvita. Siinä olisi serpentiiniä, ei muuta kuin kaulaan vain. Tauon jälkeen serpentiinit olivat löytäneet tiensä Janin ja Simon kaulaan, mutta hetkinen nyt - missäs Jounilla ne serpentiinit oikein olivatkaan? Hieman kyseenalaisessa paikassa, mutta kukin tietysti tyylillään. Ainakin hyvät naurut ja pään pudistelut saatiin aikaan.

Toisen setin alkuun lähdettiin heti lennättämään vappuleijoja. Vaikka niihin kirjoitettiin kuinka niitä kauneimpia lauseita, vastaanottaja oli siltikin jotain muuta mitä alkujaan luultiin. Vappuleijan vastaanottajasta tuli lopulta yks biisin aihe vaan. Kuitenkin jostain löytyi sellainen vappuheila, joka soitteli sängyn laidalla elämän haitaria ja jonka kanssa antauduttiin cha chaan pyörteisiin, tunnettiin siinä samalla myös hetken hullua huumaa. Huuliltas vimman, tuon suloisimman ja kavalimman, surutta syön. Vappuyössä kaikuivat myös ai carambat, hoplaat, los satsumas ja yllättäen myös klara vappen. Nämähän varsinaiset vappukarkelot ovat!

Vappukarkeloiden tiimellyksessä saattaa myös välillä eksyä, mutta jos löytää kaksi karttaa, se saattaa auttaa tilannetta ja tutkimusmatkailijat pääsevät matkalle maailmaan. Kaikkea ei kuitenkaan saa paljastaa kerralla, sillä kartoilla on oltava tie myös salaiseen. Mukana matkassa oli myös saattaja, koska ilman tuota saattajaa ei pystytä kulkemaan loppuun asti. Mutta tällä kertaa tuo saattaja oli yllättävän malttamaton ja huudahti kesken matkan, että odota en, en tahdo toiveisiin tuhlata aikaa ja suuntasi kulkunsa Millan luokse. Tosin Millan sängystä löytyi mies, jonka olkaan oli tatuoitu Aki Samuli! Ohhoh, varsinaisen miehen se Milla olikin löytänyt. En sitten tiedä löytyykö keneltäkään olkaan tatuoitua Aki Samulia, mutta kuuleman mukaan joltain löytyy jotain Akiin liittyvää tatuointia... Kaikki tämä johti lopulta rakkaustarinaan. Tuo rakkaustarina ei anna rauhaa, oot vain mielessäin, vain sun parina oon mä yhä näin, sen tietää sisimpäin. Koska se vappuheila taisi sittenkin lopulta kaikkien mutkien jälkeen löytyä, todettiin vain, että sata kesää tuhat yötä ainankin tahdon kanssasi sun, sata kesää tuhat yötä valvoisin luona rakastetun. Mutta koska kuitenkin siinä rakkaudessakin voidaan olla haavoitettuja, esitettiin vielä ylimääräinen pyyntö sille löytyneelle vappuheilalle että siis nosta minut maasta ja auta jaloilleen, sillä kohta sinä itse saatat pelätä, kaivata taas.

Nyt kun se vappuheila oli löytynyt, oli Fantasian vuoro jatkaa tarina loppuun saakka. Koska sua katselee niin pitkään muutkin miehet sen kyllä huomaan, mut tilanteen mä eduksein pystyn nyt kai muuttamaan. Mä yritän nyt kaikkeni ja tytöksein sut aikanaan saan, mutta eihän se ole tietenkään mitenkään epätavallista (it's unusual) tulla rakastetuksi kenenkään taholta tässä tapauksessa, koska olethan niin hyvännäköinen. Tätä toisteltiin löytyneelle vappuheilalle samalla kun koko talo rokkasi ja kerrottiin kavereille, että miten voisin tanssia toisen kanssa kun näin hänen seisovan siellä (I saw her standing there). Tämä kaikki oli vain alku kaikelle kauniille, on vain kaksi jotka tällä tietä taivaltaa. Meitä yksikään ei kuule eikä nää, jää aivan lähellein ei rakkaus yötä pelkää. Vielä kuitenkin jaksettiin pomppia jiven tahtiin (jumpin jive) ja sen löytyneen vappuheilan kanssa sitten vielä rokattiin lopuksi kellon ympäri (rock around the clock).


Ketäs näiden vappunaamioiden takaa oikein löytyikään? Propellipäinen, joku härmäläinen oman elämänsä Katto-Kassinen aurinkolaseissaan kitaroidensa kanssa oli siis Jani. Sukat housunlahkeidensa päälle oli laittanut lippispäinen, sukillaan Toholampea mainostanut pesäpallojoukkueen syöttäjä bassonsa kanssa paljastui Jouniksi. Pinkissä hatussa ja letti leuan alla rumpuja paukutteli Kimmo. Urkujen takaa puolestaan löytyi hattupäinen, omituiset lasit, tummat kulmakarvat, ison nenän, mustat viikset ja mustaksi värjätyn parran omaava Jacq Cousteau jr, siviilissä espoolainen urkuri Simo. Hienoa, että Fantasia oli nähnyt vaivaa tälle keikalle ja pojat olivat kehitelleet itselleen kunnon vappulookit. Vaikka serpentiinit aluksi puuttuivatkin, saatiin tilanne onneksi korjattua. Tosin Jouni voi kyllä miettiä ensi vappuun mennessä, että minne ne serpentiinit oikein loppujen lopuksi kuuluu laittaa roikkumaan, paitsi tietenkin jos haluaa aiheuttaa hilpeyttä, niin toki siinä tapauksessa se on kai ihan sama missä ne ovat.

Sellaiset vappubileet siis saatiin aikaiseksi. Tuskin kukaan voi sanoa etteikö ollut hauskaa. Tunnelma oli lämmin ja ihan varmasti katossa saakka. Koko porukka pisti taas parastaan. Ei välttämättä ole helppoa soittaa aurinkolasit päässä, kuten Jani teki, saati sitten soittaa ja vielä laulaakin niillä laseilla ja tekonenällä, jotka Simon vappulookkiin kuuluivat. Simon laseilla kuulemma näki vain yhteen suuntaan ja tämä tuli todistettua oikeaksi, kun keikan jälkeen niitä silmilleni sovittelin. Niillä ei todellakaan meinannut nähdä mitään! Iso peukku siitä, että soitto soi ja laulu raikasi vappunaamiosta huolimatta!


Kiitos jälleen kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Te teitte sen taas, ei voi olla kuin kiitollinen siitä, miten teidän keikat on aina niin viihdyttäviä ja mitä kaikkea saa teidän seurassa kokea ja nähdä. Kohta vuosi teidän yhteisiä keikkoja takana ja toivottavasti vielä monta edessä. Hengähdetään hetki, ennen kuin kohtaamme taas!



.

Keurusselkä, Keuruu 7.4.2017

Tällä kertaa luvassa oli perjantaihumpat Keuruulla. Ennen kuin illan tanssit saatiin käyntiin, täytyi suorittaa roudaaminen. Ei se bändi ja artisti sinne lavalle tyhjästä ilmesty. Tavarat ulos autosta ja sisälle. Akillehan oli selkäkivun vuoksi myönnetty roudausvapaa, joten Fantasian pojat hoitivat homman. Jani ja Kimmo hoitivat hommaa reippaaseen tahtiin, Simo puolestaan jäi tavaroineen oven väliin jumiin - menkää nyt joku auttamaan miestä pulassa! Sisäpuolelta hankala auttaa (tottakai jos se olisi ollut mahdollista, apu olisi löytynyt läheltä), mutta onneksi ulkoa löytyi auttavia ihmisiä. Jouni ilmestyi tavaroiden keskelle kuin tyhjästä, mistähän laatikosta pomppasi? Sitten ei muuta kuin kaiuttimia ja valoja paikoilleen, taustakankaat lavan seinille ja soittimet paikoilleen. Lavaa oli hiukan suurennettu sitten viime kerran, nyt ei tarvitsisi olla Fantasian poikien aivan kiinni toisissaan.

Fantasian toimesta illan tanssit käyntiin klo.21. Ensimmäiset valssit tosin olivat jo soineet kun oman tieni ravintolaan löysin. Aina sama juttu Keruulla, kolmas kerta ja ensimmäiset valssit jäivät taas väliin. Oppisikohan seuraavalla kerralla? Mutta tosiaan Jouni lauleli jo Katerinasta ja Simo siihen perään, että hiljaista on niin kuin huopatossutehtaalla. Ei siellä kuitenkaan nyt ihan niin hiljaista ollut, vaikka porukkaa nyt ehkä oli vähemmän kuin viime kerralla eli uutena vuotena. Fantasian ensimmäinen setti koostui perinteisistä tanssirytmeistä, humppaa (Missä yösi vietitkään ja Takaisinpaluu), tangoa (Hiekkaa ja Onnenmaa), hidasta valssia (Cavatina ja Muistathan syyskuun) jne. Näiden tanssirytmien jälkeen vuorossa oli Fantasian kahvitauko.

Tauon jälkeen Aki lavalle. Lavalla oli selkävaivaista Akia varten baarijakkara, mutta eipä sitä tarvittu. Hieman ehkä rauhallisempi meno tällä kertaa, ei siis musiikillisesti, mutta muuten. Heti alkuun nautittiin jälleen kerran niitä jalat alta vieviä rakkauvven rinkkejä Koivukujalla täysikuun loisteessa valkovuokkoja etsiskellen. Epäilen kyllä, että tätä menoa se Koivukujan baarikaappi on kohta tyhjä, kun harva se ilta siellä vierailulla käydään. Voisikohan siellä tehdä jotain muutakin? Jazztyttö voisi vaikka antaa sen jazzin soida siellä ja jazzata vaan, kenties joku katupoika seuranaan, koska onhan sillä pojalla tapana laulaa ja tanssia missä ja milloinka vain. Muut katupojat voisivat sitten vaikka kahden kartan ja saattajan avulla suunnata sinne Sörkkään päin. Sen jälkeen paikalle saapuikin uudenlainen, vastustamaton nainen, jonka ulkomuoto janosi vain romansseja. Ihmekös tuo että gigolot huudahtivat yhteen ääneen "Odota en!" Todellisuudessa kuitenkin taisi olla kyse siitä, että Aki oli malttamaton ja huuteli kovasti Fantasian pojille miksi soitto ei jo soi! Sen jälkeen lavalta alkoi taas kuulua tuttuja syviä huokauksia ja Je T'aime kuiskauksia. Keurusselkä muuttui pieneksi, hämyiseksi kuppilaksi, mutta tällä kertaa se ei ollut savuisa, koska savun käyttö kiellettiin, jotta palohälyttimet eivät laukeaisi. Mutta kuitenkin niitä rakkauden tunnustuksia kuiskailtiin niitä rakkauden tunnustuksia toisen korvaan rumban tahtiin, siinä pelossa ettei toisen kasvoja enää muistettaisi ja nuuhkittiin toisen tuoksua, jotta muistettaisiin edes ihosi tuoksu. Siinä jotenkin alkoi tapailla sitä rumban perusaskelta (ei kukaan kiellä tanssimasta yksin lavan luona), huomasi Aki sen ja alkoi itse tehdä samaa, Tanssii tähtien kanssa - tuomaristoa lainatakseni, "Kyllä se rumban perusaskel sieltä löytyi ja ei huono". Sen jälkeen pieni hengähdystauko ennen kuin taas mentäisiin.

Tauolla Akille pikainen kysymys mikä on kunto, sattuuko selkään? Vastaus oli, "Miltä näyttää, heh heh heh". Siitä voinee jokainen päätellä oliko se lääkitys kohdallaan vai ei.

Koska ensimmäinen setti pääätettiin rauhalliseen tunnelmaan, lähdettiin toiselle setille vauhdikkaasti. Heti alkuun toteamus, se jokin sinulla on. Jokaisellahan meillä on se jokin ja varmaan jokainen meistä löytää sen jonkin jostain toisesta ihmisestäkin... Sen kummemmin sitä avaamatta voidaan pohtia mistä se kaikki oikein alkoikaan ja miettiä onko se rakkaus oikeaa vai väärää, kun sen kuuluu satuttaa, pistää ja polttaa? Mutta entä jos kuitenkin ottaa sen riskin ja uskaltaa rohkeasti, silloin ainakin on mahdollisuus saada hyvä mieli ja kenties hymy omille ja jonkun toisenkin kasvoille. Kuka tietää. Lähdön hetki koittaa ennemmin tai myöhemmin, viimeistään seuraavana päivänä, eikä silloin voi enää kietoutua kuun hopeaiseen viittaan. Tällä kertaa tämän tangon aikana nähtiin jotain uutta - yllättäen Jouni istahtaa soittamaan lavan reunalle. Kohta seuraan liittyi Aki ja hetken päästä myös Jani kitaransa kanssa. Siinä sitten tunnelmoitiin tango loppuun saakka. Aki totesi että miksi he eivät ole keksineet tätä aiemmin ja tämän voisi ottaa tavaksi, eläväthän he muutenkin niin reunalla. Ihmetteli siinä sitten vielä miksi ihmeessä Simo ja Kimmo eivät tulleet heidän seuraansa istumaan? Simo totesi että me tullaan sitten seuraavalla kerralla. Sitä odotellessa.


Tangon taivuttelujen jälkeen oli aika laittaa lantiot pyörimään chachaan tahtiin. Edelleen se elämän haitari soi vain kuvitelmissa (Simo, sun haitari voisi tehdä pikku hiljaa jo comebackin!), mutta siltikin mä rytmisi tunnen. Kappale tuntuu saavan koko ajan uusia ulottuvuuksia, tällä kertaa lavalta kuului ties mitä  ai carambaa, hoplaata ja lopulta myös los satsumas. Kai se tämä kevät saa aikaan ties mitä, laitetaan tämä kaikki nyt sen piikkiin tällä kertaa, katsotaan sitten myöhemmin aina tilanne kerrallaan minkä piikkiin milloinkin voidaan nämä chachaan lisämausteet laittaa. Sitten vähän reippaampaa iskelmää ja kysymys tai ehkä enemmänkin ehdotus: jos vielä oot vapaa, lähdetään. Kuitenkin kun se oma rusinapulla on sinne kainaloon löytynyt, ei sitä saa mennä muuttamaan mielensä mukaiseksi, paitsi ehkä kuitenkin jonkin verran, ne rusinat saa kuulemma kaivaa pois sieltä pullasta, Siis hetkinen...ei kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseksi muuttaa, mutta sitten saa kuitenkin rusinat kaivaa pois. Jokin ei nyt toimi.

Tässä vaiheessa iltaa on yleensä vielä tehty matka Roomaan, mutta nyt on tainnut käydä niin, että loppui se kylmän cappuccinon juominen ja Romero on menneen talven lumia. Kevään tuulissa on hyvä lennätellä leijoja yli vuorten. Tähän väliin sitten Fantasian esittely. Porukan pomo, auton kuljettaja, laulaja, basisti ja ties mitä muuta, Jouni Hannula. Rumpujen takana (tosin alkuun Akilla oli hieman hakusessa mikä soitin oikein on kyseessä) mies tiukassa nutturassa, joka on naimisissa tangokuningattaren kanssa ja asuu Toivakassa, Kimmo Tuupanen. Tuottaja, lauluntekijä, sovittaja, haitaristi, kosketinsoittaja, laulaja, Akin autonkuljettaja (silloin kun Aki ei itse jaksa ajaa), Simo Koho. Sitten vielä mies, joka on pudotettu Pohjanmaalta Mikkeliin, laulaja, lauluntekiijä, kitaratateilija, Jani Luoma. Aki oli myös laittanut merkille kuinka naiset värisevät mukana kun Jani soittaa kitaraansa. No jaa, ehkäpä itse taidan ennemminkin saada väristyksiä jostain pimputuksista... Ai niin, palataanpa takaisin keikkaan, siitähän tässä oli kyse. Viimeisenä kertomus rakkaustarinasta, joka ei anna rauhaa - sellaisiahan ne jotkut rakkaustarinat vähän tuppaavat olemaan...

Vielä kuitenkin encoret. Ensin tarinaa siitä mitä tapahtuu rakkauden jälkeen. Siinä kuulemma saattaa mennä jopa talo ja auto, Mutta kun paljon antaa, muuta tarvitse ei lain. Akin osuus siinä, tosin Fantasia soittaisi sitten Akin mukaan myös kaikki tauot ja toteuttaisi myös toiveita.

No ei Fantasia sentään kaikkia taukoja soittanut, mutta pari puolen tunnin settiä kuitenkin paikalle jääneille tanssijoille. Liikkeelle lähdettiin Beatles - potpurilla ja sitten mentiin perinteisempää tanssimusiikkia aina valomerkkiin saakka. Kantrifoxia (mm. Tähtitaivas tietä näyttää), buggia (mm. Lämmin hellä pehmoinen), humppaa (Silmät tummat, On lautalla pienoinen kahvila), vähän hitaampaa (Tumman sininen sävel ja Salattu suru). Kovasti pojat yrittivät saada tanssijoita toivomaan rytmejä mitä nämä haluaisivat tanssia, mutta aika nihkeää oli. Jouni päätti keventää tunnelmaa kertomalla kuinka keijo Keuruulta oli näin tehnyt ja lähestynyt heitä sähköpostilla, toivoen jotain hidasta, sellaista missä voisi hieman imeskellä daamin korvaa. Tämä herätti hilpeyttä ainakin Simossa, joka naureskeli koskettimiensa takana, mutta pystyi kuitenkin tulkitsemaan ei rakkaus yötä pelkää. Sen parina Jani tulkitsi jotain, joka ei nyt enää muistu mieleen. Jotain korvan imeskely musiikkia se kuitenkin oli. Sitten vielä viimeiset valssit, Kuin lapsena ennen ja Metsäkukkia, jonka jälkeen ilta oli sitten siinä.

Kiitos näistä perjantaihumpista Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo! Tsemppiä pitkälle rundille ja turvallisia kilometrejä. Mä huilaan hetken ja vappuaattona sitten jatketaan. Vappuaatto, niin koettakaapa keksiä jotain yllätyksellistä siihen iltaan.

Ai niin, se Akin haaste Fantasialle kasvattaa partoja vappuun saakka, miltä se lähtötilanne nyt oikein näyttikään? Simolla ei tällä kertaa ainakaan ollut havaittavissa kovin kummoista sänkeä, Kimmolla ehkä jotain pientä, Janilla tietty tuttuun tapaan partaa, mutta selkeässä johdossa on ylivoimaisesti Jouni. Tähän selkeään johtoon on oma salaisuutensa, se on sama kuin kukilla - hieman rakkautta ja....

Kisakaari, Ristiina 26.3.2017

Sunnuntaihumppien aika ja suunta kohti Ristiinaa. Tällä kertaa keikkapaikka oli lähempänä kuin missä on viime aikoina tullut käytyä ja kyllähän siitä pientä kuittailua sai kuulla. "Miten osasit näin lähelle tulla?" Niinpä niin. Paikkana Kisakaari Ristiinassa, hieman erikoisempi kuin mihin on totuttu, kyseessä on nimittäin urheilutalo. Mutta kyllähän siellä silti hyvät sunnuntaihumpat Akin & Fantasian tahtiin saatiin aikaiseksi.

Tanssit käyntiin klo.17 Fantasian tahdittamana ja valssilla liikkeelle. Kevät tulee kohisten ja hangen alta kukkaset nousevat esille. Jouni lähti heti ensimmäiseksi poimimaan metsäkukkia ja Simo puolestaan perään nittykukkasia. Kun kukkaset oli poimittu lähdettiin illan ensimmäiselle matkalle kohti Kööpenhaminaa, jossa todettiin että ei ole Kööpenhamina kuin ennen. Matkalta kuitenkin löytyi pieni polku, jota pitkin lähdettiin jatkamaan matkaa. Kengissä saattoi olla hiekkaa, kun lopulta pääsimme perille Argentiinaan ja hiljaa yössä kaikuivat La Cumparsitan tahdit. Kotiin on kuitenkin jossain vaiheessa palattava, joten koitti takaisinpaluu ja lopulta se heili löytyi Karjalasta. Cavatina ja Vaya Con Dios soivat hitaina valsseina. Sitten ei muuta kuin polkaksi linjuriautossa ja matkaan mukaan Karjalan poikia.

Aki lavalle klo.18 ja heti alkuun tarjoiltiin sunnuntai-iltaan niitä kuuluisia ja ehkä hieman kummallisiakin rakkauden drinkkejä. Kun drinkit oli juotu, lähdettiin katsomaan johtaisiko se Koivukuja kotiin maailmalta. Täysikuu loisti taivaalla ja siinä sitten valvottiin koko yö ja katseltiin mahtaisiko jo jostain löytyä niitä valkovuokkoja. Jazztyttö ei edelleenkään surrut, että sitä heilaa ei ollut löytynyt, vaan pisti nokkaansa puuteria ja peilasi otsatukkaansa, kunnes katupoika saapui viheltelemään tytön ikkunan alle. Jostain he löysivät kaksi karttaa ja toinen toisensa saattajana he lähtivät matkaan. Tyttö oli pojan mielestä aivan vastustamaton, uudenlainen nainen ja poika totesikin, että odota en! Sen verran malttamaton tuo katupoika taisi jazztytön suhteen olla. Lavallakin oli malttamatonta porukkaa, Aki totesi Jounille, että miksi soitto ei jo soi ja Jouni vain vastasi, että maltahan nyt hetki. Väistämättä välillä koittaa hetki vähän ennen kyyneleitä ja sen jälkeen voi käydä helposti niin, että en kasvojas muista.

Pieni tauko ja sitten jatkettiin. Heti alkuun Aki totesi, että "Se jokin sinulla on". Ai minulla? Ei kun sittenkin meillä kaikilla. Sitten kelattiin onko ilmassa rakkautta, väärää vai oikeaa. Kuin olis luvatonta miettii sua vielä, mut mul on syytä monta, mukaan sut viedä... Joten se on lähdön hetki ja en kuuntele kuitenkaan, kun kertoo muut neuvojaan, vain riittää kun tunnen sen, oot tärkein ihminen... kuun hopeaiseen viittaan kanssas kietoudun ja tähtiharsoon tuikkivaan saat viedä mun... Kuun loisteessa vai oliko se kuu sittenkin katulamppu, mutta kuitenkin sängyn laidalla, soi elämän haitari - soita vaan, niin maanantai ei pääse alkamaan. Lanteet jatkoivat keinumistaan chachaan tahtiin. Mä rytmisi tunnen ja sen kutsun kuuman, mä rytmisi tunnen hetken hullun huumaan, mä rytmisi tunnen enkä kaipaa syytä antautua sille vähän vaan... Sen jälkeen voikin sitten siltä toiselta kysyä hieman vihjailevaan sävyyn jos vielä oot vapaa lähtemään, jos vielä oot vapaa lähdetään...? Mutta siitäkin huolimatta yhden viiltävän hetken saanhan ylpeyden menettää, älä pelkää että jään. Ei kukaan ketän koskaan voi mielensä mukaiseks muuttaa, ei kukaan ketään koskaan voi omistaa, ei ei, en minäkään sinua. Ja sitten vielä Roomaan - ciao Romero, paikka Cafe Nero, amore mio, löytänyt en sua. Yksin istun, kylmä cappuccino, lohduta ei, muista et kai mua... Tässä välissä Fantasian esittely ja sitten vielä Rakkaustarina. Taputusten siivittämänä Aki & Fantasia takaisin lavalle ja encoreina Rakkauden jälkeen ja Kun paljon antaa.


Akin osalta ilta oli siinä. Vauhdikasta menoa ja rauhallisia rytmejä sopivassa määrin, kuten on totuttu näkemään. Nimmareita ja kuvia halukkaille, Fantasia viihdyttäisi vielä loppuillan. Vaikka eihän se Aki nyt malta poissa pysyä kun soitto vielä soi. Ei kuitenkaan enää lavalle palannut, vaan saapui muuten vain istuskelemaan ja kuuntelemaan Fantasian soitantaa. "Mä tulin kuuntelee mun bändiä." "Sulla on kyllä huippu bändi." "PARAS", totesi Aki ja tästä on helppo olla samaa mieltä. Monenlaisia bändejä on vuosien mittaan tanssipaikoilla tullut
nähtyä, mutta kyllä Fantasia monipuolisella ja muuntautumiskykyisellä ohjelmistollaan (mitään muuta bändiä suinkaan väheksymättä) on siellä kirkkaassa kärjessä. Tanssikansan toiveita kuunnellaan ja soitetaan sitä mitä toivotaan. Kiitos siitä.

Mutta kuten jo aiemmin sanottu, Fantasia viihdytti tanssikansaa vielä parin lyhyen setin verran. Väki vähenee, pidot paranee, näinhän se vanha sanonta menee. Tanssijoiden toiveita kuunneltiin näilläkin seteillä. Alkuun oltiin Pohjolan yössä aivan kuin lapsena ennen. Jenkan tahtiin mentiin porukalla saunomaan ja todettiin siellä löylyissä että väliaikaistahan tämä kaikki on vaan. Romanialaisen kitaran soidessa lausuttiin vain Adios Muchatos. Katerinan vuoksi todettiin, että tyttöjen tähden. Pieni matka eksoottiseen Uraliin, mutta sitten törmättiin kuitenkin tyttöön Mikkelistä, nimi vain jäi vähän epäselväksi. Tummansinisiä säveliä salatussa surussa ja vielä lopuksi metsäpirtin tunnelmassa laulettiin laaksojen laulu.

Sellaiset sunnuntaihumpat Ristiinassa. Samalla se oli 20:s tämän porukan yhteiskeikka jolla on tullut oltua, eikä vielä vuottakaan ole kulunut siitä kun Akia & Fantasiaa ensimmäisen kerran lähdin katsastamaan. Monta kokemusta ja hauskaa hetkeä rikkaampana ei ole kaduttanut hetkeäkään, välillä keikkamatkat suuntautuvat pakosti kauemmaksikin, mutta matkailu avartaa. Mitä kaikkea tämä tuleva kevät ja kesä tuokaan tullessaan kun kulku suuntaa tämän porukan keikoille, lähelle ja kauas. Kiitos jälleen kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo! Te ootte mahtava porukka, oli taas ilo olla keikallanne. Seuraavaa kertaa odotellessa.

Soittola, Seinäjoki 18.3.2017

10 kuukautta sitten, 18.5.2016, lähdin ensimmäistä kertaa katsastamaan miltä se Akin & Fantasian yhteistyö oikein näyttää ja kuulostaa. Jotain tuona iltana tapahtui, positiivisessä mielessä, koska sille tielle sitten jäin, eikä paluuta takaisin ole ollut 😉 Nyt 19 #FantasiAkin keikkaa takana ja ties kuinka monta vielä edessäpäin.

Tällä kertaa tie vei Seinäjoelle, tuonne tangon pääkaupunkiin. Nyt ei kuitenkaan oltu kesäisissä tunnelmissa tangokadulla, vaan ihan sisätiloissa Ravintola Soittolassa. Kellään ei tuntunut olevan tietoa aloitusajankohdasta, "Ei me tiedetä", oli ollut monen kuulema vastaus. Ravintola avaisi ovensa klo.21, joten kai se keikka sitten jossain vaiheessa iltaa alkaisi. Lopulta tietoa löytyi sen verran, että aloitusaika riippuu siitä, moneltako illan esiintyjä saapuu paikalle. Yleensä orkesteri aloittaa siinä klo.22-23. Akin illmoituksen mukaan (siis ilmeisesti kun paikalle oli saavuttu) Fantasia aloittaisi klo.22, Akin setit sitten klo.23 ja klo.00.

Soittolan lava oli haasteellinen, niin kuvauksen kuin muunkin kannalta. Leveyttä kyllä riitti, mutta muuta sitten ei. Simo ja Jani oli sijoitettu lavan toiseen reunaan, Kimmo ja Jouni toiseen. Kieltämättä siinä kyllä hieman pohdittiin, että mihin väliin se Aki sinne saadaan mahtumaan, kun keskellä lavan etureunaa on iso pylväs? Eipä tuo tila Akilla loppujen lopuksi kovin suuri ollut, melkein kiinni Simossa, mutta kekseliäisyydellä kaikesta selviää. Tosin sen pylvään olisi aivan hyvin voinut siitä kaataa, kuten Aki yhdessä vaiheessa iltaa ehdotti.

Tanssit laitettiin käyntiin klo.22 Fantasian toimesta. Lavalla alkaa olla kaikki valmista... Jani paikalla, Simo paikalla, Kimmo paikalla, Jouni... Missä Jouni on? JOUNI! No niin, olisihan se pitänyt arvata, taas rupattelemassa tuttujen kanssa, vaikka keikka on jo valmiina alkamaan. Sitten kun viimeinenkin mies on saatu lavalle, voidaan lähteä perinteisesti valssilla liikkeelle. Heti alkuun muisteltiin Jounin toimesta jokunen vuosi sitten rajan taakse jäänyttä Metsäpirttiä (vai oliko se sittenkin Mehtäpirtti?), Jani kaipaili seuraavaksi lempiystäväänsä Leilaa, sitä salaisen lemmen kohdetta. Sen jälkeen Simo totesi, että hiljaista on niin kuin huopatossutehtaalla, mutta sitähän se monesti saattaa olla illasta aamuun. Kovasti aneltiin myös Isabelilta
, että etkö sääli sääli miestä ja suo anteeks tämä hetkinen - mutta ihan oma syy, mitäs piti haikailla sitä ilman vaatteita ja aatteita kulkevaa afrikkalaista Bulu Bulua. Siitäs sai se mies. Paluu takaisin kuitenkin Suomeen ja Seinäjoelle, luvassa siis tangoa. Simo lauloi, "Kaukana jossain onnenmaa, odottaa, meitä saa, yhdessä kerran kahden vaan, sinne kuljetaan..." Liekö se onnenmaa sitten ollut siellä jossain kaukomailla, siellä missä kaikuu La Cumparsita. Kenties siellä jossain odotti se lämmin, hellä, pehmoinen, jota oli rakastettu viisitoista kesää. Kesän jälkeen koittaa kuitenkin syksy, joten oli aika kysellä muistathan syyskuun ja kulkea pitkin kuunsiltaa. Näissä kahdessa hitaassa valssissa kuultiin myös Janin hienot huuliharppusoolot.

Akin osalta ilta aloitettiin nauttimalla heti alkuun niitä kummallisia rakkauvven rinkkejä. Ne toimivat mitä ilmeisemmin kurkunkostukkeina ja matkajuomina matkallamme kohti Koivukujaa. Koivukujalle päästessämme taivaalla loisti täysikuu ja valkovuokot alkoivat pilkistellä lumen alta. Mutta jos silti vielä oot vapaa, mitä ihmettä asialle voisi tehdä? Aki tarjosi ratkaisuksi sitä, että keikan jälkeen hän jakaisi kaikkien bändiläisten puhelinnumerot, mutta ikävä kyllä siinä kävi kuitenkin sitten niin, että ei niitä numeroita kyllä näkynyt ei kuulunut... Vieroitusoireita podettiin toisen lähellä, mutta ketään ei kuitenkaan koskaan saa muuttaa mielensä mukaiseksi. Kaksi karttaa ja saattaja mukaan, kenties kohdalle sattuu se vastustamaton, uudenlainen nainen. Tosin taisi siellä vastustamattoman naisen seurassa pyörähdellä joku gigolokin, huudahtaen: "Humma la beeba la seeba la booba la. Humma la beeba la beeba la bop." Mutta hetkinen, se gigolo kuulosti kyllä erehdyttävästi Simolta, että mitenkäs tämä homma nyt oikein sitten loppujen lopuksi menikään?

Jotta meno ei lähtisi ihan lapasesta, rauhoituttiin vielä kahden kappaleen verran ensimmäisen setin päätteeksi. Koitti hetki vähän ennen kyyneleitä. Kappale sisälsi pientä ekstraa, lavalta kuuui Akin toimesta huokailuja ja rakkaudentunnustuksia ranskaksi, "Je t'aime". Tässä vaiheessa oli hyvä antaa  mielikuvituksen lentää ja kuvitella paikaksi joku pieni, savuinen kuppila, jossa bändi soittaa illan viimeisiä hitaita, rakkauden tunnustukset kaikuvat ilmassa... ja sitten yhtäkkiä kaikki onkin siinä, "Silmissäsi kyyneleitä, en voi vastustaa ja eron hetki on". Toinen lähtee, toinen jää, "En kasvojas muista, mut muistan ihosi tuoksun, en ääntäsi tuntisi, mut tuntisin veresi juoksun, en nimeäs tiedä, mut miksi siitä huolisin, mut jos en sua kohtaisi enää, kuolisin..." Paluu takaisin todellisuuteen ja tauolle.

Akin toinen setti vauhdikkaasti käyntii ja heti alkuun toteamus, se jokin sinulla on. Mutta onko se väärää vai oikeaa, vaikka sen kuinka kuuluu satuttaa, pistää ja polttaa? Vaikka kuinka pitäisi uskaltaa, jossain vaiheessa koittaa aina lähdön hetki, mutta sillon voi ensin kietoutua kahdestaan kuun hopeaiseen viittaan. Seinäjoen yöstä löydettiin myös jazztyttö, jonka vanavedessä saapuivat paikalle myös katupojat. Elämän haitari (ei edelleenkään matkassa mukana) soi kuumissa chachaan rytmeissä ja samaan hengen vetoon todettiin mä rytmisi tunnen yössä kasvotusten ja annettiin sen tulen polttaa sydäntä.. hieman höystettynä tyyliin oye como va ja esta es la ultima noche, kuumaa, kuumaa...

Myös tälle toiselle setille mahtui mukaan pari uutta biisiä, ei kuitenkaan Akin uudelta levyltä. Leijoja lennätettiin keskiyön aikaan, rakkaus syttyi kun kesä vietettiin Pariisissa, istuttiin kahvilassa ja kuljettiin pitkin joenrantaa. Sen jälkeen oli hyvä lähettää ne kauneimmat lauseet leijan mukana yli vuorten. Illan päätteeksi vielä matka Roomaan ja taas kerran jäätiin nautiskelemaan yksin sitä kylmää cappuccinoa. Onneksi kuitenkin siellä Roomalaisessa kahvilassa olivat paikalla Fantasian pojat. Aivan kuten ennenkin, rummut ja valot - Kimmo, porukan pomo,basso ja laulu - Jouni, kitarat ja laulu - Jani, monitoimimies (laulaja, säveltäjä, kosketinsoittaja, haitaristi, laulaja, tuottaja, Akin kuski - olikohan tässä edes kaikki?) - Simo. Lopuksi vietettiin yhdessä vielä sata kesää ja tuhat yötä.

Taputuksia, taputuksia ja vielä kerran taputuksia. Aki takaisin lavalle ja koska valssia oli toivottu, encorena Suvivalssi ja Minä rakastan sua. Sen jälkeen nimmareita, levyjä ja kuvia halukkaille, mutta ei tosiaan aiemmin illalla luvattuja bändin puhelinnumeroja.  Aki, Aki, lupaukset pitäisi lunastaa 😆

Pieni tauko ja Fantasia viihdyttämään vielä hetkeksi. Alkuun pari vauhdikasta kappaletta, Pecos Bill ja Extrapallo. Sen jälkeen oli hyvä siirtyä jo "korvan imeskely" tuunelmiin, jotta se vähäinen, enää paikalla oleva, yleisömäärä ei riehaantuisi liikaa. Kuuleeko yö ja Alku kaiken kauniin kaikuivat Seinäjoen yössä Simon ja Janin tulkintoina. Pientä palaveria lavalla, että mitäs sitten soitettaisiin? Yksi ehdotus siellä kuultiin, mutta lopulta se vaihtui toiseksi, kun joku tanssijoista kävi toivomassa hidasta. Salattu suru sai päättää illan ja ei muuta kuin kiitos myös Fantasian toimesta ja hyvää yötä.

Kauas on pitkä matka ja tämä keikkareissu vaati useamman tunnin istumisen bussissa ja junassa, mutta aina yhtä kannattavaa on ottaa ja lähteä vaikka vähän kauemmaksikin. Tämän porukan seurassa ei ole kyllä yhtään tylsää hetkeä koettu. Uusi seikkailu odottaa jo ihan nurkan takana. Kiitos tästä keikasta ja kaikista siellä koetuista hetkistä Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo!