Kartano Kievari, Äänekoski 3.2.2018

Helmikuun ensimmäinen lauantai-ilta ja paikkana Kartano Kievari Hietaman kylällä Äänekoskella, tanssikansaa viihdyttämässä tietenkin Aki & Fantasia. Vaikka ulkona oli kylmä viima ja pakkasta parisenkymmentä astetta, niin tunnelma sisällä oli lämmin ja tanssikansaa oli paikalla kiitettävästi. Alakerrassa kaikui karaoke, ylhäällä tanssimusiikki ja jalalla sai laittaa koreasti tai sitten vain nauttia hyvästä musiikista. Edellisen keikan jälkeen Akin ohjelmistoon oli livahtanut kaksi uutta kappaletta, mutta muuten illan ohjelmisto koostui jo ennestään tutuista kappaleista. Nähtäväksi jää, mitä muita uudistuksia kappale valintojen suhteen kevään aikana tulee tapahtumaan.

Lähdetään kuljettamaan tarinaa, joka pitkästä aikaa kertoo taas tutusta kulkuristamme, eteenpäin Fantasian setillä, jatketaan perään Akin molemmat setit ja kenties Fantasian viimeinen setti kertoo tarinan loppuratkaisun.

Kulkurimme oli taas kulkenut pitkän matkan maailmalla ja palannut taas tuttuihin kotimaisemiin. Ennen kuin hän suuntaisi kulkunsa taas eteenpäin, hän päätti ensi alkuun käydä tervehtimässä isäänsä, tuota kuuluisaa lentäjää, jonka poika hän oli. Matka kotiin oli ollut pitkä, joten hän istahti hallien varjoon ja näki kerosiinin katkuisen unen…  Unessaan kulkuri toivoi että kenties kerran viel hän voisi kulkea rakkaansa kanssa kahdestaan onnenmaahan, joka yhä odotti heitä jossain kaukana ja josta oli haaveiltu kun oli istuttu kahdestaan ääreen veen ja katseltu pintaa sen.  Silloin oli jostain kaikunut romanialaisen kitaran ääni ja aivan yllättäen puiston penkiltä oli löytynyt sinne jäänyt kukka ja hänen rakkaansa oli kadonnut. Unessa kulkuri etsi rakastamaansa tyttöä, kulki ympäriinsä ja mietti minne tyttö oli kadonnut.  Unessa joku antoi hänelle vihjeen Valtatiestä numero 66, sitä pitkin kun kulkisi, saattaisi unessa kohdata rakkaimpansa. Tuo tie oli pitkä, mutkainen ja kuoppainen ja unessa alkoi tuntua kuin se ei päättyisi koskaan. Joku kysyi kulkurilta oliko hän kunnossa? Kulkuri nyökkäsi ja vastasi, ”I’m easy”.

Kulkuri jatkoi untaan, eikä välittänyt ympärillään pauhaavasta metelistä. Unessaan hän kulki edelleen valtatien viertä pitkin, kunnes hänen kohdalleen pysähtyi linjuriauto, jonka ovi aukesi ja sisältä huikattiin, ” Rakkaus jättää ja lempikin pettää, linjuriauto vaan hylkää ei kettään, kaikki se ottaa ja kaikki se nielee, jää vaikka oven pieleen!” Kulkuri oli hieman hämillään kutsusta ja mietti oliko kutsu tosiaan tarkoitettu hänelle ja ketä nuo kutsun esittäjät oikein olivat. Vastaus tuli nopeasti, ” Kyllä sitä kelpaa kaikille haastaa, että myö ollaan karjalan maasta, reiluja poikia joilla on oikea luonnonlaatu ja meininki!” Kulkuri nousi linjuriauton kyytiin karjalan poikien seuraksi ja matka jatkui. Matka sujui rattoisasti haastellessa kaikesta, siinä joku matkaseuralaisista kysyi toiselta, ”Muistathan syyskuun?” Kulkurimme kuunteli kun juttu jatkui, ”Syyskuiset päivät ne mieleeni jäivät…” Karjalan pojat muistelivat syyskuista kauriinmetsästysreissuaan. Jossain alitajunnassaan kulkuri kuitenkin tajusi kaiken vain olevan unta, joka vain jatkui ja jatkui. Matkaseuralaiset kysyivät kulkuriltamme kaipasiko tämä kenties jotain, vai miksi tämä oli niin vaitelias? ”No se oli tyttö Mikkelistä, joka tykkäs arvaa mistä? No tietysti siitä mistä toisetkin, se tyttö Mikkelistä, se tykkäs aina tanssista ja humpasta.” Nimi oli kuitenkin syystä tai toisesta kulkurilla hukassa – oliko se Emma, Elsa vai Elina? Mutta minkäs teet kun nimi menee pieleen, taisi olla lempi ainutkertainen. Tokihan karjalan pojilla oli tähänkin pulmaan ratkaisu. ”Ota poika Karjalasta nainen, niin sä löydät onnen ikuisen!” Kulkuri ei kuitenkaan ollut kiinnostunut Karjalan Marjaanasta, ei tietenkään, sillä hänen mielessään oli vain tuo yksi ja ainoa hänen kaipaamansa tyttö. Kulkuri päätti jäädä pois kyydistä ja jatkaa matkaansa yksin, ennen kuin uni muuttuisi painajaiseksi.

Uni jatkui yhä edelleen ja siinä unessa kulkuri päätti nautiskella pienen drinkin kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Hän sekoitti siihen erilaisia ainesosia, kuten kaihoa, hurmosta, makeaa tuskaa ja vielä jäitä vierimään selkäpiitä pitkin. Sen jälkeen ajatus oli kirkas ja tie vei kulkuriamme kohti Koivukujaa. Hän mietti kuinka hän antaisi sormuksen ja vannoisi rakkauttaan tähtitaivaan alla tuolle kaipaamalleen tytölle. Koska unessa kaikki on mahdollista, yllättäen taivaalla loisti täysikuu, joka puki avaruuden loistoon hopeaan ja kulkuri esitti sille toiveen, ”Täysikuu, kun hänet löydät jota kaipaan minä niin- Täysikuu, sä hänet loisteellasi peitä suudelmiin. Ja kerro hälle kuinka paljon häntä rakastan. Täysikuu, se kerro hälle, täysikuu.” Kuun loisteessa metsän siimeksestä kantautui lumoavaa musiikkia, joka sai kulkurin valtaansa ja hän suuntasi ääntä kohti. Siellä lähteen äärellä kukkivat pienet valkovuokot ja meneillään olivat keijujen karkelot. Yllättäen keijujen karkeloita katsellessaan kulkuri näki sammalmättäällä istumassa kaipaamansa tytön. Jazztyttö oli myös saapunut paikalle kuultuaan tuon lumoavan musiikin. Hän oli peilannut otsatukkansa ja pistänyt nokkaansa puuteria ja lähtenyt liikenteeseen toiveissa päästä tanssimaan tai vaikka vain jazaamaan. Unessa tyttö kertoi kulkurille kuinka hän oli kaivannut tätä ja etsinytkin kun kulkuri oli taas ollut matkoillaan. Tytön tie oli vienyt myös Sörkän laitakaduille katupoikien seuraan, mutta nämä eivät olleet tienneet kulkurista mitään. He olivat vain vihellelleet.

Unessa heidän katseensa vaelsivat toistensa vartaloilla ja he liikkuivat lähemmäksi toisiaan. Yhtä aikaa he kuiskasivat toisilleen, ”Me teemme toisillemme hyvää niin, niin että mennään me heti tainnoksiin. Mä haluun kiihdyttää, sua viihdyttää, tehdä sitä milloin vain.” Koska kulkuri edelleen unta, hänestä tuntui, että tämä voisi olla ainutlaatuinen mahdollisuus karata kahdestaan kauas arjen taa. Toki jo uni itsestään oli sellainen, unessa kaikki oli paljon kauniimpaa kahdestaan, eikä kukaan särkenyt tunnelmaa. Kulkuri hätkähti hetkeksi hereille, mutta koska ympärillä oli juuri silloin äänetöntä, hän päätti jatkaa uniaan vielä hetken ja antaa ajatusten levähtää. Hänestä tuntui, että hän oli antanut itsestään paljon, luovuttanutkin jotain. Hän oli sitä mieltä, että erot päivien, erot viikkojen, koskettaa ei kaipuuta saa. Jos oli vain olemassa kaksi karttaa, joiden avulla pitäisi maailmassa kulkea, se olisi niin. Vaikka todellisessa maailmassa hän etsi taas reittiään kaipaamansa tytön luokse, unimaailmassa tuntui kuin joku outo voima olisi koskettanut, lauseista tuli purjeita ja katseesta vesi, tuuli nousi kun hän sai tytön syliinsä.  Unessaan hän kuiskasi tytölle, ”Vain sinä saat mun uskomaan uuteen elämään. Luot pohjan tulevaan, sen silmistäsi nään. Tämän onnen talletan kätköön sydämen, sen yksin omistan, siitä muille kerro en.” Tyttö katsoi kulkuria silmiin ja pohti tämän sanoja ja kysyi mitä kulkuri oikein tarkoitti. Kulkuri hymyili salaperäisenä ja vastasi, ”Se on salaisuus.” Kuun hohde loi joen pintaan välkettä ja kaipuu täytti molempien mielen. Entä jos he eivät näkisi enää toisiaan kun uni joskus päättyisi? He katselivat virtaa, joka vei ja joka toi, heillä oli sentään muistot ja virta kuljettaisi heidät niiden luo.

Joskus myös unessa tulee aika hyvästellä toinen, niin myös nyt. Kulkurin ja tytön täytyi taas erota, oli kummankin aika jatkaa matkaa, heillä oli unessa ollut vain tämä yö aikaa ja nyt aamu alkoi valjeta. Hyvästelyyn oli enää vain vähän aikaa. Kyyneleet alkoivat nousta molempien silmäkulmiin ja tyttö pyysi kulkurilta, ”Vähän ennen kyyneleitä pääsi poispäin käännä etten niitä nää.” Kulkuri katsoi tyttö ja ajatteli tämän olevan kuin kuunvalossa lentävä yöperhonen, hän ei odottaisi enää, sillä hän halusi nähdä sen mitä huominen hänen eteensä toisi. Kyllä hän sen tiesi ettei tuo tyttö ollut enää mikään tyttö, mutta silti tarttui aina tikkuun lyhimpään, pitkällä tähtäimellä se ei johtaisi mihinkään – ei edes unimaailmassa. Kuitenkin kulkuria jaksoi mietityttää se, että entä jos tässä unessa paikalle ilmestyisi tuo katala tummasilmäinen, hänen kiusoitteleva veljensä, joka oli myös ihastunut samaan tyttöön ja yrittänyt monesti tulla heidän väliinsä. Jos taas kävisi niin, uni olisi jälleen muuttumassa painajaiseksi. Tummasilmäistä ei kuitenkaan näkynyt tällä kertaa ja kulkuri huokaisi suorastaan helpottuneena. Tyttö kuitenkin alkoi jo tehdä lähtöä, mutta vielä sitä ennen, kuin hyvästiksi, hän kuiskasi kulkurille, ”Saat hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien… Se jokin sinulla on.” Sen jälkeen tyttö katosi ja kulkuri oli unessaan jälleen yksin.

Kulkuri vain kuunteli kun jossain kaukana soi. Hän tiesi, että tyttö oli elänyt jo häntä ennenkin, eikä tiennyt kuinka hän pelkäsi tämän vertaavan häntä muihin. Oliko rakkaus nyt tässä? Mitä tulisi rakkauden jälkeen, kulkuri mietti. Kuinka monta kertaa tyttö olikaan kirjoittanut hänelle hänen poissa ollessaan kaipaavia kirjeitä tummin kyynelin, olisiko nyt hänen vuoronsa vuodattaa tummia kyyneliä ja miettiä miksi menetti kaipaamansa tytön? Siinä vaiheessa kulkuri heräsi ja havahtui todellisuuteen. Kaikki oli vain unta, hän ei ehkä kuitenkaan ollut menettänyt kaipaamansa tyttöä, eikä aikonutkaan menettää, jos se olisi hänestä itsestään kiinni. Hän päätti ottaa kohtalon omiin käsiinsä, keräsi tavaransa ja päätti lähteä jatkamaan matkaansa, koska hänen isäänsä ei näkynyt. Hän lähtisi etsimään tuon kaipaamansa tytön, eikä välittäisi siitä, mitä kohtalolla olisi hänen varalleen varattuna. Kulkuri aikoi todeta kohtalolle vain, ”Hei kohtalo, oon iso poika jo, ja mä päätän sen, kenen oon tai en. Mut kuule kohtalo, mul oma tahto on ja nyt se varmistaa, ettet sä enää kii siit saa.”  Tyttö oli kenties kaukana täällä ja kulkuri oli yksin tien päällä, mutta hän kaipasi tytön viereen yön usva silmissään, mutta heidän rakkaustarinansa ei antanut hänelle rauhaa. Nyt tai ei koskaan oli hyödynnettävä tämä lähdön hetki, kulkuri oli huomannut että jokin oli muuttunut, kenties uni oli saanut hänen ajatuksensa kirkastumaan. Hän oli laulanut, tanssinut, juhlinut ja juonut, valvonut tuntemattomien kanssa, sellaista oli kulkurin elämä. Tyttö oli kulkenut kauempana ja monesti lähtenyt viisaampana kulkuria vastaan. Kun tyttö oli löytänyt kulkurin, tämä oli kenties ollut hieman eksyksissä, mutta tyttö oli jäänyt istumaan viereen ja elämä oli alkanut uudestaan. Nyt kulkuri vain tahtoi pysähtyä tungoksessa katsomaan tyttöänsä silmiin, tarttua tämän käteen ja julistaa ääneen, ”Ikuisesti sinun, ikuisesti minun, ikuisesti tahdon sinut vaan.”

Niin kulkuri aloitti matkan tyttönsä luo, vain tähtitaivas näytti tietä kun hän kulki eteenpäin se suojassa. Monesti hän oli miettinyt sitä, ette tuon tyttö pienen pitäisi rakastua häneen, hän ei tahtoisi satuttaa tätä, maantie odottaisi häntä, hän ei asettuisi kenties koskaan paikoilleen, hän oli syntynyt kulkuriksi, saanut elämältä tämän rooliin. Mutta niin oli kuitenkin käynyt ja tunne oli muuttunut molemmin puoleiseksi. Vain tähtitaivas kuunteli kulkuria kun hän huusi ääneen miksi pois ei mee hurja polte pohjaton. Tuo tyttö oli saanut hänet tuntemaan kiihkeyttä kuumaa, hulluutta huumaa. Hän pohti miksi tyttö oli silloin aikoinaan sytyttänyt roihun riehumaan. Mutta jos jotain kulkuri oli oppinut, se oli se tosiasia, että elo ihmisen huolineen ja murheineen, se on vain väliaikainen. Myös pettymys oli vain väliaikaista.

 Kun kulkuri oli kulkenut pitkän taipaleen, huomasi lauantai-illan saapuneen kun hän vihdoin oli tuon kaipaamansa tytön kotikaupungissa. Hän tiesi, että tyttö asui aika kaukana, aivan kaupungin laidalla, mutta siitä huolimatta kulkuri jaksoi vielä taivaltaa sinne saakka. Tytön talon nähdessään hän huokaisi syvään ja vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Hän muisteli kuinka tuon tytön keinuvat kissanaskeleet olivat aikoinaan saaneet hänet kahjoksi, kun hän oli jäänyt niitä ihmettelemään.  Tyttö oli oikea kissanainen, villi, viilee ja vaarallinen. Kulkuri tiesi, että tämä oli vaarallista elämää ja tyttö todellakin sotki hänen systeeminsä. Välillä hänestä oli tuntunut kuin tuo tyttö olisi vain ollut hänen haaveissaan, mutta nyt kulkuri oli saapunut paikkaan aikaan odotetun. Hän ei ehkä koskaan saattaisi tietää milloin tie veisi määränpäähän, mutta nyt tämä ei enää ollut unta. Kuin lännensankari Pecos Bill konsanaan, kulkuri oli kiitänyt myrskytuulen lailla tyttönsä luokse ja siinä tyttö nyt oli hänen edessään. Kulkuri juoksi halaamaan kaipaamansa tyttöä ja he molemmat olivat yhtä hymyä, kulkuri mietti kuinka monta kertaa hän oli mokannut ja hänestä oli tuntunut kuin hänen elämänsä olisi ollut flipperi, jossa kuulat vierivät nurkkaan kaltevalta pinnalta kerta kerran jälkeen. Olisiko tämä nyt hänen viimeinen mahdollisuutensa vai oliko korkeimman käsi pelannut hänen peliään hetken aikaa ja antanut hänelle peliin extrapallon – hänen matkoillaan kaipaamansa tytön?

Näin saatiin tämänkertainen tanssi-ilta pakettiin tutun kulkurimme tarinalla. Aki ja Fantasia tarjosivat jälleen kerran takuuvarman illan niin kuuntelijoille kuin tanssijoillekin. Kuten alussa jo mainittiin, Akin setit sisälsivät kaksi uutta kappaletta, ensimmäinen kertoi kuunvalosta ja yöperhosesta, se on kappale, josta ei tällä hetkellä ole sen enempää kerrottavaa, muuta kuin että se on uusi kappale. Uusi kappale kirjaimellisesti, vai muuten uusi kappale ohjelmistossa? Kenties se vielä selviää ajan myötä. Toisena uutena kappaleena ohjelmistoon oli buggina päätynyt Chisun ”Kohtalon oma”, toki pienin muutoksin. Alkuperäisessä versiossahan sanotaan kohtalolle, että oon iso tyttö jo, mutta Akin versiossa kohtalo sai kuulla kuinka vastapeluri olikin jo iso poika. Toivottavasti tämä buggi nyt jää ohjelmistoon, aina on piristävää kuulla vanhojen tuttujen seassa uusia kappaleita.

Vielä kerran kiitokset illasta Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo! Viettäkää rentouttava talviloma, jotta jaksatte jälleen viihdyttää tanssikansaa kevään keikoilla. Nähdään taas pian!

Silja Europa, Helsinki - Tallinna - Helsinki 24.-25.1.2018

Odottavan aika on pitkä, sanotaan, Melkein kuukausi piti odottaa viime vuoden viimeisen keikan jälkeen ennen kuin keikkavuosi 2018 omalta osaltani pääsi starttaamaan.  Mutta kun jaksoi odottaa, niin tottahan odotus palkittiin. Vaikka aika tuntui välillä suorastaan matelevan, mutta päästiinhän sitä vihdoin ja viimein vuoden ensimmäiselle keikalle. Paikkana Silja Europa ja Iskelmäkeskiviikkolähtö nro.434, Akin ja Fantasian lisäksi risteilykansaa viihdytti Eini. Tunnelma oli kirjaimellisesti kuuma, niin lavalla kuin ravintolan puolella ja illan esiintyjät nostivat lämpöä entisestään. Ohjelma-aikatauluja oli muutettu viime vuodesta, joten Fantasia aloitti illan tanssit jo klo.20.

Verhot lavalle auki ja liikkeelle lähdettiin valssilla. Ensimmäisenä lauluvuorossa oli Simo ja valssina, ei urkurin. vaan Kulkurin valssi. Kun kulkuri oli tanssinut maantiellä ja vieraillut kreivien linnoissa, poikennut matkallaan talohon ja valinnut sieltä itselleen armaan, jota lempi vain salassa, siirryttiin illan toiseen valssiin. Jani jatkoi tarinalla Tallinnan illoista. Tallinnaa kohti oli laiva suuntaamassa, joten mikä sopikaan iltaan paremmin kuin kyseinen valssi. Vaikka laulun mukaan oli aikaa neljä päivää ja kolme yötä, tällä erää sitä aikaa oli kuitenkin vain 22 tuntia. Siinä ajassa tämä reissu pitäisi saada tehtyä. Valssien jälkeen luvassa oli foxia. Ensimmäiseksi Jouni kaipaili neitokaista nimeltään Caterina, jonka suukko oli vienyt järjen, mutta kuitenkin moni mies oli saanut tuolta neitokaiselta rakkauden ja ehkä se lempi oli sittenkin pelkkää valhetta. Kun Caterina oli jätetty unholaan, oli jälleen Simon vuoro laulaa ja kertoa albatrossista, joka kiisi taivaan sinessä vapaana ja kenties oli laulun kertojan lapsuustoveri, vanha merimies, joka oli lähtenyt merille viisitoistavuotiaana Tornatorilla. Oli aika ottaa vähän hitaampaa tunnelmointia tähän väliin. ”Käy luoksein aika onnekkain, kun kuulen yhden nimen vain, se uudeks unelmani saa…”, lauloi vuorostaan Jani ja kaipasi Anna-Liisaa.

Toisena tunnelmapalana tulkitsi Simo kappaleen ”Beautiful Maria of my soul”. Nyt tästä kappaleesta oli siis vuorossa englanninkielinen versio, kuukauden sisällä se on nyt kuultu ensin espanjaksi, sitten suomeksi ja nyt englanniksi. Olisiko seuraava versio sitten yhdistelmä kaikkia näitä kolmea? Onhan siellä ohjelmistossa kuitenkin yksi laulu, jonka Simo laulaa ensin suomeksi ja lopulta kieli vaihtuu espanjaksi. Mutta toisaalta, ei tätä kaunista kappaletta kuitenkaan kannata pilata yhdistelemällä eri kieliä. Laula vain Simo tämä edelleen vain yhdellä kielellä kerrallaan. Hitaiden jälkeen oli aika lisätä kierroksia ja erään pikaruokaketjun mainosta lainatakseni ”liikkeellä oli länkkäritunnelmaa”, kun tuli Jounin vuoro laulaa. Pecos Bill ratsasti jälleen paikalle ja kuului vain ”Bang bang” ja vastustaja oli vainaa. Kun vastustaja oli saatu pois päiviltä, suuntasi Simo savuiseen baariin, vai liekö se ollut saluuna? Siellä peli pelattiin melkein tilttiin saakka, mutta onneksi löytyi kuitenkin extrapallo sinne elämän flippuun. Tunnelmasta toiseen ja setin päätteeksi vielä lattarirytmejä kahden cha chaan myötä. Tuttuun tapaan Jani oli joutunut Yön ruusun valtaan, jonka oli saanut seurakseen, mutta aamun koittaessa katoaisi. Kenties tunnelma oli siinä vaiheessa vähän sellainen mistä Simo kertoi seuraavaksi, ”kuu ja maa, erossa toisistaan, erossa rakkaastaan…”. Vastaajaankin heitettiin viestiä, mutta kuultiin vain katkonainen nauha, kuu tahtoi vain valvottaa, mutta kun ei vain jaksaisi odottaa… Näissä tunnelmissa päästettiin Fantasia ensimmäiselle tauolleen.

Toisen setin alussa lähdettiin ajelemaan Simon johdattelemana pitkin Valtatie 66:ta, vaikka merellä vielä seilattiinkin kohti Tallinnaa. Valtatiellä oli kuoppia, mutta merellä keinutti. Siitäkin huolimatta Jani totesi, ”I’m easy”. Ei paljoa pieni keinunta haitannut, eivätkä kuvitteellisen ajomatkan kuopat tiellä. Tuo matka saattoi myös olla alku kaiken kauniin, alku johon koskaan loppua löydy ei. Näin mietiskeli laulussa Jani ja siihen jatkoksi puolestaan Simo kertoi kuinka ei rakkaus yötä pelkää. Rakkausteemalla jatkettiin ja lauluvuoroissa vuorottelivat edelleen Simo ja Jani. Ensin tunnettiin hulluutta huumaa ja pohdittiin miksi sytytitkään roihun riehumaan silloin aikoinaan ja tähtitaivas kuunteli kun huudettiin ääneen miksi pois ei mee hurja polte pohjaton. Siinä vaiheessa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua kuin hullu rakkauteen. Vaikka niin ei uskottukaan alkujaan käyvän ja siinä nähtiin vain vaaraa, mutta kun toista ei voinut vastustaa, ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Sitten taivuteltiin pari tangoa rakkausteeman jälkeen. Koko porukka eli Simo, Jani, Jouni ja Kimmo tulkitsivat instrumentaaliversiona tangon toisesta kotimaasta, Uruguaysta, lähtöisin olevan La Cumparsitan. Vaikka se onkin kääntynyt suomeksi muotoon Hiljaa yössä, niin sitä ei kyllä edessä oleva yö ollut. Fantasian settiä oli vielä hetki jäljellä ja illan artistikaan eivät vielä olleet esiintyneet. Toisena tangona kuultiin sitten Romanialainen kitara, jonka suomennus kyllä herättää hieman ihmetystä. Miksi ihmeessä se on nimetty romanialaiseksi, kun alkuperäinen nimi Chitarra Romana eli roomalainen kitara? Mutta jota sopasta tulisi entistä sakeampi, lisätään mukaan vielä yksi maa, sillä jo aiemmin kuultu, että Jani soittaa kappaleen aidolla tšekkoslovakialaisella ”Lantolalla”. Vaikka ensin laulettiin yksin varjoissa, eikä häntä nähty parvekkeella, löytyi Simon kertomana jostain kuitenkin se lämmin, hellä, pehmoinen, joka antoi paisteen auringon. Mutta entä jos toista olikin rakastanut salaa 15 kesää? Se oli Simon tulkitsema seuraava tarina, siitä kuinka Alice vain livahti pois kertomatta osoitettaan, 15 kesää oli tuota naista salaa himoittu ja sitten vain nähtiin kääntymässä musta limousine. Sinne siis katosi Alice ja settikin läheni loppuaan, mutta vielä mahtui mukaan yksi kappale, joka tosin sisälsi pätkät viidestä eri kappaleesta. Luvassa oli siis tuttuakin tutumpi Beatles-potpuri. Tauon paikka ja sen jälkeen saataisiin Aki ensimmäistä kertaa tällä risteilyllä lavalle.

Klo.22 koitti sitten illan ensimmäinen kohokohta. Akin ensimmäinen setti käynnistyi tällä kertaa Riimannin Raikulla, aluksi todettiin että se on salaisuus ja sen jälkeen virta toi ja virta vei, kenties sinne Tallinnan satamaan, jonne oltiin sopivasti saavuttu. Enää ei keinuttanut tai jos keinutti, se johtui sitten jostain ihan muusta kuin merenkäynnistä. Koska laiva oli tukevasti ankkuroituna satamaan, lähdettiin seuraavaksi taivuttelemaan tangoja. Joillekin saattoi koittaa lähdön hetki, mutta jos sillä hetkellä huomasi katseessa jonkin muuttuneen, oli tuo hetki vaikein ja siinä päätettiin jäädä toisen luokse. Tämän jälkeen koitti rakkauden yö, jolloin ei kaivattu järkeä lain ja vain tuokio onnea riitti, kun sai jakaa sen toisen kanssa. Mutta jotta tunnelma ei menisi liian hempeäksi, polkaistiin kunnon humpat käyntiin ja Akilta tuli käsky nostaa takamus tuolista ja tanssilattialle mars. Ja jos se ei heti noussut, siitä kyllä sai kuulla – ”Mikä on, ettei nouse?!?” Sitten vain laulettiin ja tanssittiin missä ja milloinka vaan, tanssin mahti tunnettiin sydämessä ja kun poika kävi illalla tanssimaan, hän vihelteli tytön akkunaan, saattoi nähdä pollarin kätköissä Sörkän laitakaupungin ja totesi, että herrat ja narrit eivät kai vihellä lain. Katupojille omistettiin näin ollen ensimmäinen humppa. Toisena humppana sitten merelliseen teemaan sopiva Merimies. Tällä kertaa neito ei syystä tai toisesta itkenyt kovaan ääneen kaipauksen kyyneliään, vaikka se merimies ei edelleenkään voinut olla maissa päivää kauempaa. Kenties uusi vuosi oli tuonut muutoksen neidon asenteeseen, vai oliko? Sen näyttänee vain tämän vuoden keikat, joilla tämä tarina humpan muodossa tullaan kuulemaan.

Koska tuo kavala ja petollinen merimies oli hurmannut naisia laulullaan ja sitten vain kadonnut taas merille, saattoi siinä vaiheessa tuntua, että koitti hetki rakkauden jälkeen. Se, mitä sitten tapahtuu rakkauden jälkeen, voi olla ihan mitä tahansa. Joskus on kuultu Fantasian toimesta kerrottuna, että siinä menee auto ja talo, kun puoliso lähtee tai sitten jotain ihan muuta. Tästä syystä Aki on kerran aiemmin todennut, että pojilta siitä ei sen enempää kannata kysyä (koska vastaus voi siis olla ihan mitä tahansa), joten jokainen siis miettiköön itse, mitä rakkauden jälkeen tapahtuu vai tapahtuuko yhtään mitään. Toki jos ja kun antaa paljon, ei tarvitse sitten enää muuta, sillä erot päivien ja erot viikkojen koskettaa ei kaipuuta saa. Ei voi ei, jos sattuu kaipaamaan jotakuta oikein kovasti. Siinä voi sitten vaikka tuijotella toista suoraan silmiin kun pitkästä aikaa näkee ja lausua nuo sanat. Ihan miten haluaa ja jos siltä tuntuu. Hempeily seis ja ei muuta kuin rakkauden kummalliset drinkit kurkun kostukkeeksi. Baaritiskiltähän niitä sai tilata jos jonkinmoisia ja jos ne eivät vielä tässä vaiheessa iltaa vieneet jalkoja alta tai saaneet ajatuksia kirkkaaksi, oli niitä nautittu selvästi aivan liian vähän, mutta olihan siinä vielä pitkälti aamuun asti aikaa. Toki ne drinkit saattoivat johdattaa suunnan kohti Koivukujaa, vaikka matkaa sinne oli todellisuudessa useampi merimaili ja useampi sata kilometriä maanteitä pitkin. Tosin ainahan mielikuvamatkailu on sallittua ja mielikuvissaan voi vannoa rakkauttaan suurempaa ja antaa sormuksen tähtitaivaan alla juuri siellä Koivukujalla. Toki ennen sitä on hyvä varmistaa siltä toiselta osapuolelta, että jos vielä oot vapaa sun kai saan. Sitten suunta vain kohti rantapuistoa ja laulamaan sekä nauramaan silmät kyyneliin. Mutta entä jos lähellä sinua poden vieroitusoireita? Mitäs sitten tehdään? Toinen on lähellä, mutta kuitenkin kaukana, eikä kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseks muuttaa. Sitä jäätiin pohtimaan seuraavan tauon ajaksi, joka tällä kertaa oli pidempi. Siirretään Aki ja Fantasia syrjään vähän reiluksi tunniksi ja mennään risteilyohjelmassa eteenpäin.

Koitti siis hetki ottaa Eini yhtyeineen lavalle. Vanhoja ja uusia hittejä vaihdellen, tuttuja biisejä kaikki. Yleisö lauloi mukana ja myös Aki nähtiin hetken aikaa fanittamassa Einiä lavan vieressä. Mites tämä nyt oikein menikään? Oliko Aki Einin lämppäri vai sittenkin Eini Akin, koska Akilla oli vielä yksi setti illalle jäljellä. Oli miten oli, tunnelma oli molempien esiintyessä katossa, lämpöä riitti ja yleisö nautti.

Vuorokausi vaihtui ja bileet jatkuivat Akin ja Fantasian tahdittamana. Koska Millaa ei saatu muuttumaan viime vuonna, vaikka sitä kuinka yritettiin illasta toiseen, kesästä syksyyn ja syksystä talveen, jatkettiin yrittämistä uudelleen. Ainakaan tällä risteilyllä ei saatu tulosta aikaan, sillä aina vain Milla tarttui siihen tikkuun lyhimpään. Muuttuukohan tuo nainen koskaan ja tiedostaako, ettei oo mikään tyttö enää? Voisi vaikka todeta että odota en, en tahdo toiveisiin mä tuhlata aikaa, sillä se on aivan turhaa. Siltikin jos se jokin sinulla on, sun läsnäolosi vain tärkein on ja saat hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien… Tai sitten paikalle saapuu se tummasilmäinen, joka vie vain leikiten, mutta jonka ensi katse vain sydämen sai laulamaan, rakkaudesta hetkisen vain pienen suloisen. Se johdatteli meidät kuumiin cha chaan rytmeihin ja ensin mentiin kiihkeisiin tunnelmiin – lähdettiin viihdyttämään ja kiihdyttämään. Katse vaelteli vartalolla ja tultiin toisen lähelle… Kuka tietää, ehkä siinä hetkessä karattiin kahdestaan kauas arjen taa.

Arjen taakse karatessa saatetaan tarvita avuksi kartta tai ehkä kaksikin. Onhan sinne katoaminen melkeinpä tutkimusmatka maailmaan ja kartoilta saattaa löytyä tie salaiseen. Tämän parina toisena hitaana kuultiin monesti encorena kuultu Haavoitettu. Tunnelmasta toiseen ja setin loppuun vielä pukille… ei kun bugille eli pari buggia. Ensimmäisenä huudettiin eläköön huuto elämälle, olihan kaupungissa sentään yö ja sä seisoit edessäni täynnä toivoa ja silmäsi kertovat näin ja hyvän kaverin kainaloon voi työntää piiloon pörröisen pään. Kaverin kainaloon ei siinä kyllä työnnetty päätä piiloon, mutta tähtisilmät saattoi kyllä nähdä, jos sattui tanssimaan ihan lavan lähellä ja Aki työnsi päänsä siihen ja tuijotteli suoraan silmiin. Oliko siinä sitten kyseessä rakkaustarina, joka ei anna rauhaa vai ehkä kuitenkin jotain muuta? Kallistutaan siihen johonkin muuhun ja päätetään ilta Akin ja Fantasian sekä elävän musiikin osalta tähän. Paitsi että yleisö vaati vielä lisää ja sitä saatiin yhden kappaleen verran. Encorena kuultiin Kirkan tunnetuksi tekemä kappale, Pyydä vain. No, pyydettiinhän sitä ylimääräistä kappaletta ja se siis saatiin. Toiveeseen oli vastattu, kiitos ja hyvää yötä.

Yötä saattoi jatkaa vielä aamun pikkutunneilla saakka discon puolella. Yllättäen siellä oli tällä lähdöllä hiljaista ja vähän porukkaa, tuttuja kasvoja näkyi vain muutama, joku vain piipahti, joku viipyi hetkisen ja joku taas pidempään. Väsymys saattoi iskeä ja oli parasta lähteä nukkumaan. Kun yö ja aamu oli nukuttu, jos maihin ei jaksanut lähteä, jaksoi suunnata artistitapaamiseen, joka poikkeuksellisesti olikin jo heti kohta sen jälkeen kun laiva irtosi Tallinnan sataman laiturista ja suuntasi kulkunsa takaisin kohti Helsinkiä.

 Iskelmän Hannun alkuhöpinöiden jälkeen Aki ja Eini estradille ja yleisöltä tiukkoja kysymyksiä kehiin. Ensimmäinen kysymys Akille, ”Mitä kysyisit meiltä, jos saisit kysyä yhden kysymyksen?” Aki mietti hetken ja kysymyksen esittäjät odottivat kauhun sekaisin tuntein mitä sieltä tulee. Vastakysymys saatiin ja se kuului, ”Mä kysyisin, et mitä te kysytte multa?” Sama kysymys esitettiin sitten toiselta puolelta tanssilattiaa Einille. Artistitapaamisen aikana juteltiin myös uran kestosta, koska Einillä oli uraa takana jo neljäkymmentä vuotta, totesi Aki, että hänellä on siihen matkaa vielä kolmekymmentäseitsemän vuotta. Eini tosin lupasi tulla sitten fanittamaan Akia lavan reunalle kun se hetki koittaa. Kuntoilusta puhuttiin ja Hannu ehdotti Akille, että näytetään me miten nostellaan puntteja – tässä tapauksessa siis housunlahkeita. Akilla oli sen verran tiukat housut, ettei se onnistunut, joten se sai Hannun pohtimaan millä ihmeen vaseliinilla Aki on housut jalkaan vetänyt. Myös Akin lehmästä, Hippu Mustikista, puhuttiin, kuin myös Hipun sonnivasikasta, Onni Aleksi Hipunpojasta. Sonnivasikka, jolle pidettiin jopa ristiäiset ja kun vieraita oli kutsuttu paikalle, olivat nämä kummastelleet mitkä ihmeen juhlat olivat kyseessä ja saaneet sitten vastaukseksi, että sonnin ristiäiset. Juttutuokion jälkeen seurasi jonkinlainen hallittu kaaos valokuvien ja nimikirjoitusten suhteen. Vaikka risteilykansaa yritettiin hoputtaa, että nyt vielä viimeiset kuvat ja nimmarit, jotta päästään ohjelmassa eteenpäin, tuntui kuin se olisi kaikunut kuuroille korville, asiaa artisteille nimittäin tuntui riittävän. Artistitapaamisen jälkeen vielä Iskelmätietovisa ja sitten laivan housebändi päästettiin lavalle yhden setin ajaksi ennen Akin & Fantasian päiväsettiä.

Päiväsetti polkaistiin käyntiin tangolla ja kunnon perinteisillä sellaisilla. Vaikka oli iltapäivä, taivaalla loisti täysikuu, vaikka ei vielä täysikuun aika ollutkaan ja valkovuokotkin nostivat päätään hangen alta, mutta koko ajanhan tässä ollaan kevättä kohti menossa ja kyllä ne valkovuokot siellä täysikuun loisteessa vielä kukoistavat ja keijut karkeloivat lähteellä. Tangojen jälkeen jatkettiin päivätansseja edelleen perinteisillä tanssirytmeillä. Tangot toimivat alkulämmittelynä humpalle. Tälläkään kertaa selittelyt tai väsymys ei kelvannut syyksi olla nostamatta takamusta penkistä, joten käsky kävi jälleen humpalle. Jazztytölle annettiin neuvoksi, että turha on surra jos ei oo sulla heilaa, pistä nokkas puuteriin ja otsatukkas peilaa. Ei surtu ei, vaan jatkettiin reippaasti eteenpäin. Sitten jo laulettiinkin kuorossa, ”Hei hoi, sä jätkän oma kulta, oi joi sun lempesi on tulta, voi voi jos suukon saan mä sulta, ai ai se kuumeen mieheen loi.” Ainakin Europan esiintymislavalla oli kunnon kuoro, kun Fantasian pojat pistivät Akin taustalla parastaan tässä humpassa.

Koska humppa nostaa mukavasti sykettä, oli aika rauhoittua parin kappaleen verran rumban tahtiin. Ensin lainattiin Dannyn tuotannosta kappale ”Vähän ennen kyyneleitä” ja toisena rumbana Uniklubin tunnetuksi tekemä kaunis ja herkkä, ”Näiden tähtien alla”. Sen jälkeen irrottauduttiin siitä tanssipartnerista ja irroteltiin sen sijaan lantioita cha chaan rytmien tahdissa. Elämän haitari soi tällä risteilyllä vain kuvainnollisesti, sillä Simon haitarilla ei vaikuttanut olevan matkalippua, joten se ei ollut päässyt mukaan. Toivottavasti sen soittoa kuitenkin kuullaan vielä ennen kesää. Mielellään sen haitarin rytmin tuntisi… Siispä toisena cha chaana ”Mä rytmisi tunnen”. Liekö jotain risteilyväsymystä ilmassa, mutta tällä kertaa kappale kuultiin ihan kokonaan suomenkielisenä eikä niitä tutuksi tulleita välihuudahduksia kuulunut lainkaan. Toivottavasti tämä oli kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu ja jos tätä cha chaata estetään vielä jatkossakin, niin espanjankieli ja välihuudahdukset palaavat takaisin. Jotta saataisiin päiväsetille ja risteilylle sen ansaitsema loppu, pistettiin vielä pari buggia setin päätteeksi. Ensin valloitettiin koko maailma yhdessä ja keskipiste kaikkeuden oli tunne pienten ihmisten. Maailman valloituksen jälkeen lähdettiin vielä pikaisesti Roomaan, vaikka Helsinki häämötti jo horisontissa. Aikaa oli kuitenkin nauttia kylmä cappuccino, istua yksin ja miettiä, että muista et kai mua. Romerolle yritettiin soittaa, mutta puhelimesta kuului vain pronto pronto. Päiväsetti oli saatu taputeltua loppuun ja oli aika kiittää risteilystä. Mutta kuten arvata saattaa, ei Akia ja Fantasiaa vielä päästetty lopettamaan, aikaa oli yhdelle encorelle. Tanssit eivät ole mitään ilman valssia, joten yksi sellainen loppuun. Mikä olisikaan hienompi lopetus kuin todeta, ”Minä rakastan sua”.

Näin saatiin Iskelmäkeskiviikkoristeily päätökseen ja samalla omalta osalta keikkavuosi 2018 käyntiin. Kaikkea sattui ja tapahtui, mutta niinhän yleensä tämän porukan keikoilla, se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Seuraava keikka odottaa jo aivan nurkan takana, sen jälkeen seuraavaa kertaa saakin odottaa kuukauden verran, päästetään pojat ansaitulle lomalle siinä välissä, jotta tanssikansan viihdytys voi jatkua uusin voimin. Kiitos jälleen kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo – oli jälleen ilo risteillä kanssanne, kiitos että olette!

Keurusselkä, Keuruu 29.12.2017

Niinhän siinä sitten kävi, ettei se keikkavuosi 2017 omalta osalta sitten päättynytkään Kuopioon kuten alkujaan oli suunnitellut, vaan jostain vielä kumpusi halu lähteä Keuruulle. Mikäs siinä sitten. Kun kukaan ei lopulta lähtenyt matkaan mukaan, ei se estänyt suunnitelman toteutumista. Sitten vielä kun tulee tieto, että Aki on sairastunut eikä pääsekään keikalle, mutta Fantasia tanssittaa illan, piti siltikin lähteä ajamaan parin tunnin matka. Mutta kun tuota porukkaa rakastaa niin paljon, oli aivan pakko lähteä katsomaan kuinka Fantasia pärjää ilman Akia koko pitkän illan. Mitään epäilyksiä ei tietenkään ollut, Fantasiaa ei nimittäin suotta sanota Suomen kovimmaksi bändiksi.

Kun vihdoin ja viimein yhden harhaan ajon (Siis jos laitat puhelimen naviin määränpääksi Hotelli Keurusselkä, niin miksi ihmeessä löydät itsesi jostain ihan muualta, keskeltä ei mitään?) ja siellä sohjoon juuttumisen jälkeen kun vihdoin ja viimein auto kaartoi oikeaan paikkaan, mutta parkkipaikka oli kuin ammuttu täyteen. Siinä ennen kuin löysi autolle paikan ja pääsi sisälle, olivat ensimmäiset kappaleet jo ehtineet soida ja toinen foxi oli juuri alkamassa.

”Jos minne lie, polkuni vie, oli päivä tai synkkä yö niin muistan sua ain, oma armas Elaine…”, kuului hotellin aulaan ja vihdoin itsekin jo löysi tiensä tanssiravintolan puolelle. Fantasia mustissa puvuissaan ja punaisissa kravateissaan viihdyttivät tanssikansaa, jota näytti olevan paikalla runsain määrin. Kuinka paljon sitä olisi ollutkaan, jos Aki ei olisi sairastunut? Foxista siirryttiin sujuvasti tangoon, ensimmäisenä ilmoille kajahti ”Sä kuulut päivään jokaiseen” ja sen jälkeen vuorossa oli ”Hiekkaa”. Ravintolan ovenpielessä oli hyvä kuunnella ensimmäistä settiä vähän näkymättömissä, koska missään vaiheessa lähtöä Keuruulle ei tullut kuulutettua julkisesti, voisihan sitä kerrankin yllättää saapumalla paikalle (tosin näitä tyyppejä ei kyllä pahemmin enää yllätä mikään). Kun tangot oli taivuteltu, oli aika reippaan humpan. Ensimmäinen humppa kertoi naisesta nimeltä Isabel, joka saarnasi tuolla tyhmälle miehelle tämän myöhästymisestä. Kovasti kyllä Isabeliltä pyydettiin anteeksi, suo anteeks tämä kerta vain, niin kiltti oot mulle ain, oi Isabel. Koska elo tää on kuin karuselli, joka meitä pyörittää, huomattiin seuraavaksi olevamme Rodoksella, jossa pyydettiin, että soita mulle Sorbas laulu kreikkalainen! Alla kuuman taivaan leikki kesti vain hetkisen, sitten lähdettiin laivaan ja musiikillisen matkamme määränpäänä oli Tennessee.  Hitaan valssin vuoro ja kaksi kaunista instrumentaali valssia, ”Tennessee waltz” ja ”Kuunsiltaa”.  Kun Tennesseessä oli kuljettu kuunsiltaa aikamme, kaipuu kotimaahan oli sen verran suuri, että kulku suuntautui Lappiin. Simo johdatteli meidät sinne Lapin jenkan myötä ja Jani puolestaan kertoi Saunajenkan myötä kuinka sauna se on suomalaisen paras paikka.

Ensimmäinen setti oli siinä ja Fantasia ensimmäiselle ansaitulle tauolleen, vielä olisi pitkä ilta edessä. Soittajapoikien suupielet alkoivat kääntyä ylöspäin alkuhämmennyksen jälkeen, kun tuttu kasvo hymyili ovenpielessä. ”Päätin lähteä pienelle ilta-ajelulle”, vastasin kun pojat kyselivät kuinka oikein paikalle olin päättänyt tulla – pitihän sen tiistain Kuopion keikan alun perin olla keikkavuoden viimeinen. ”Saat nyt nauttia meistä koko illan!” Koko iltahan siinä kyllä tulikin nautittua, koko ilta pelkkää Fantasiaa tällä kertaa. Kun seuraava setti alkoi, pääsi Fantasia pikku hiljaa irti…

Toinen setti aloitettiin kuumilla cha chaan rytmeillä. Ensimmäiseksi Jani kaipaili Yön ruusua, joka ainakin laulun mukaan katosi aamun tullen. Sen jälkeen Simo puolestaan kertoi tarinaa siitä kuinka ”kuu ja maa, erossa toisistaan, erossa rakkaastaan, kuu ja maa…” Lattarirytmeistä polkan pyörteisiin. Lauluvuoroon päästettiin Jouni ja kappaleena Linjuripolkka. Mutta hetkinen… kappaleen sanat kuulostivat alkuun hieman omituiselta, ei nämä sanat nyt ihan näin kyllä mene. Mitä ihmettä? Taisi siinä vauhdikkaassa menossa sanatkin hieman vaihtaa paikkaa, mutta pääasia että soitto soi kuten pitikin. Kovasti kyllä Jouni yritti lähteä sillä maantien ässällä etsimään Karjalan Marjaanaa, se sai aikaan lavalla muiden keskuudessa kummastuneita katseita – sehän on humppa ja nyt pitäisi kyllä tulla toinen polkka! Mutta kun kyse on ammattilaisista, ei pienet lipsahduksetkaan haittaa, oikea tanssilaji tulee kaikesta huolimatta ja osittain oikeilla jäljilläkin oltiin, sillä toinen polkka oli Karjalan poikia. Polkan jälkeen oli hyvä tasata hengitystä, ottaa tanssipari oikein lähelle tai vaihtoehtoisesti keskittyä ihan vain kuuntelemaan, sillä oli illan ensimmäisten hitaiden vuoro. Jounille oli jäänyt muistoksi vain tummansininen sävel, Simo kertoi meille tarinan suloisesta Mariasta. Suloinen Maria kuultiin tällä kertaa suomeksi, Kuopiossahan samaisesta laulusta kuultiin espanjankielinen versio. Kaunis kappale, laulettiin se sitten kummalla kielellä tahansa. Jotta tunnelma ei menisi liian hempeäksi, oli aika irrotella hieman swingin tahtiin. Alkuun lähdettiin matkalle pitkin Valtatie 66:ta Simon johdattelemana ja kun tiellä oli aikamme matkattu, tuumasi Jani ”I’m easy”. Swingin pyörteistä valssiin. ”Illan aurinko kultaa jo maan, puille metsän luo punerrustaan…”, alkoi ensimmäinen valssi ”Tiedä en kauniimpaa” Jounin laulamana.  Simo puolestaan nukahti hallien varjoon ja näki kerosiinin katkuisen unen, tuo uni kertoi tarinan lentäjän pojasta. Koska myös toinen setti päätettiin vauhdikkaisiin tunnelmiin, herää kysymys, oliko baarin kanssa tehty jokin salainen sopimus – ”Soittakaa setin päätteeksi nopeat kappaleet, niin kun tauko koittaa, saadaan janoista porukkaa baaritiskille”? Setti päätettiin vauhdikkaisiin buggeihin, lauluvuoron saivat Jani ja Simo. Jani aloitti Markku Aron tutulla kappaleella ”Ollaan lähekkäin”, josta Simo jatkoi Kari Tapion ”15 kesää” laululla. Mikäs siinä sitten, voihan sitä olla lähekkäin toisen kanssa vaikka sen 15 kesää.

Kolmannelle setille lähdettiin tangon tahdeilla. Simo haaveili kaukana siintävästä Onnenmaasta ja pyysi istumaan kanssaan ääreen veen. Koska joulukuussa järvi on mitä todennäköisimmin jäässä (merta ei tällä kertaa ollut lähellä), niin sovitaanko Simo niin, että istutaan sinne ääreen veen lähempänä kesää? Näin talvella siellä tulee turhankin kylmä. Samalla siinä Jani voi myös soitella sitä romanialaista kitaraa, vaikka yksin varjoissa, jos on liian kuuma päivä. Vaikka puiston penkille saattaakin jäädä muistoksi vain kukka, niin silti siitä saattaa jäädä polte ja se johtaa kysymykseen miksi sytytitkään roihun riehumaan silloin aikanaan. Vuorossa oli siis Polte, jonka Simo meille tulkitsi ja jatkoi sen perään tarinalla alumiinitähdistä. Alumiinitähtien loisteesta löytyi villi, viilee ja vaarallinen kissanainen, jonka vuoksi täytyi kaivaa esille savukkeet. Tosin vain kuvitteellisesti, ei Jani nyt oikeasti mitään savukkeita lavalla esiin kaivanut, eikä muutenkaan Kimmo savustanut tanssikansaa, kuten monena muuna tanssi-iltana niin tekeekin. Vaikka Kissanainen saattaa olla tuttu Batmanista, ei seuraava kappale kuitenkaan Simon spiikkauksen mukaan kertonut tästä kuuluisasta lepakkomiehestä, vaan siitä kuinka haaveissa vainko oot mun. Oliko haaveissa tuo salaperäinen kissanainen vai joku muu, sitä ei tarina kerro. Saattoi se kuitenkin olla sittenkin vain unta, mutta siltikin vain väliaikaista. Väliaikainen ei tällä kertaa kuitenkaan ollut jenkka, vaan se kuultiin salsana Simon esittämänä – aiemmin tämä versio on kuultu ainakin elokuussa Korian keikalla. Seuraava salsa kertoi Janin laulamana seuraavasta illasta ja tarkemmin siitä, kuinka lauantai-iltana ravintolaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan. Kun lauantai-illasta oli selvitty, johdattelivat pojat meidät humpan myötä matkalle Uraliin. Simo totesi, että lähdetään katsomaan millainen talvi meitä siellä odotti. Perillä Uralissa kasakat jo odottelivat leiritulten loisteessa ja aron lapsen tanssi tuntui vievän kasakat transsiin saakka ja yllättäen huomattiin Jounin johdatelleen meidät Budapestin yöhön, jossa viulun sävel czardaan kutsun soi, jota koskaan unohtaa ei voi. Kolmas setti oli ohitse, Fantasia jälleen ansaitulle tauolle, sillä kaksi settiä oli vielä soittamatta.

Neljäs setti ja hyvin vielä riittää Fantasialla energiaa ja kappaleita tanssikansan viihdyttämiseen. Kunnon rock’n rolleilla liikkeelle. Kun ensin Simo oli rokannut kellon ympäri laulaen ”Rock around the clock”, jatkoi Jani kappaleella ”Jump jive”. Kun rokit saatiin rokattua, rauhoituttiin kahden kappaleen verran, eli jälleen lähiote tanssipartnerista tai hetki pelkkää fiilistelyä, kun vuoroon tulivat kappaleet ”Vain yksin me kaksi” ja ”Valot”. Tunnelmointihetken jälkeen oli aika taas kuumien cha chaan rytmien. Liikkeelle lähdettiin Carlos Santanan ”Smooth”-kappaleella, jonka Jani tulkitsi sekä laulaen että upeita kitarasooloja soitellen. Kappale aiheuttaa vähemmästäkin kylmiä väreitä, mutta ansaitusti. Sen verran hieno kappale on kyseessä, että sen todellakin soisi kuuluvan Fantasian ohjelmistoon useammin. Pistäkää pojat ihan vakavissanne tämä toive korvan taakse ja älkää jättäkö tätä liian harvinaiseksi herkuksi! Toisena cha chaana kuultiin Simon esittämänä ”Kenties, kenties”, osittain myös alkuperäisellä kielellä laulettuna, ” Tu siempre me respondes, Quizás, quizás, quizás…” Jos cha chaat eivät vielä saaneet tarpeeksi lämpöä pintaan, sitä tarjosivat seuraavaksi kuullut reippaat country-henkiset kappaleet. Jouni oli länkkäritunnelmissa ja huuteli apuun vanhaa toveriaan Pecos Billiä ja Simo puolestaan pohti kuinka oli saanut extrapallon käyttöönsä ja että onni tää ei voinut olla sattumaa. Vielä setin loppuun instrumentaalitangot ”La Cumparsita” ja ”Adios Muchachos”, jotka johdattivat meidät tangon kahteen kotimaahan, Uruguayhin ja Argentiinaan. Vielä yksi hengähdystauko ennen viimeistä settiä – vieläkö Fantasia yllättää ja jaksaako tanssikansa loppuun saakka?

Ennen viimeisen, viidennen setin alkua oli jo havaittavissa tanssikansan hiipumista. Kuten yleensä, tässä vaiheessa iltaa osa luovuttaa, artisti on jo lopettanut oman osuutensa ja bändi viihdyttää vielä hetken aikaa. Tosin nyt ei ollut artistia, ainoastaan pelkkä bändi, mutta kun väki vähenee, pidot paranee, näinhän se sanonta kuuluu.

Viides setti polkaistiin käyntiin kappaleella ”Katerina” ja kun tuon tyttösen tarina oli kerrottu, heitti Simo ilmoille ajatuksen, ”Tässä kohtaa on hyvä todeta, että kun kaikki aamulla heräävät, kaikilla on ihana aamu.” Siinä siis paljastui seuraavaksi vuorossa ollut kappale. Kyllähän se seuraava aamu suhteellisen ihana oli – kun ensin on ajanut kotiin yhden pysähdyksen taktiikalla kolmisen tuntia ja nukkunut jokusen tunnin, linnun laulusta eikä päivän paisteesta tosin ollut kovinkaan paljon, tuskin mitään, tietoa. Toivottavasti kuitenkin kaikilla, Fantasian pojat mukaan lukien, oli seuraava aamu kuitenkin jollain tasolla ihana. Kun kerran vauhdikkaasti oli lähdetty liikkeelle, jatkettiin sitä vielä kahden seuraavan kappaleen verran, mutta tempoa lisättiin hieman. Seuraavan kappaleen, ”Sademies”, Simo väitti kovasti olevan samannimisestä elokuvasta – tiedättehän sen Tom Cruisen ja Dustin Hoffmanin tähdittämän elokuvan vuodelta 1988? Tosin tämä taisi olla vain hämäystä, sillä kappale ei kuitenkaan taida elokuvassa soida (ei ainakaan löydy elokuvan soundtrackiltä ja julkaisuvuosi alkuperäisellä kappaleella on elokuvan julkaisuvuotta seuraava vuosi). Mutta jos se siinä nyt syystä tai toisesta sattuisikin soimaan, niin sovitaanko Simo sitten niin, että esität seuraavalla kerralla asiasta vedenpitävät todisteet? Sitten viimeisen setin yllätys, kappale jota en ainakaan itse ole onnistunut keikoilla kuulemaan. Hieman Juha Tapiota Janin tulkitsemana, vuorossa oli ”Sitkeä sydän”. Tässä taas oli sellainen kappale, jonka toivoisi soivan keikoilla useamminkin. Jälleen kerran pojat vinkkinä kun keikoille ohjelmistoa kokoatte. Ennen kuin ilta oli ohitse ja viimeiset valssit soineet, oli aika illan viimeisten hitaiden. ”Olet rakkain” ja ”Alku kaiken kauniin” johdattelivat vielä kerran läheisiin tunnelmiin ennen kuin tuli aika viimeisten valssien. Ensin Simon tulkitsema kaunis ”Ilta Skanssissa” ja sitten vielä Janin laulamana ”Laaksojen laulu”. Tähän oli hyvä päättää ilta. Fantasia kiittää ja kuittaa Keuruun tanssi-illan osalta… Vai kuittasiko sittenkään?

Se vähäinen tanssikansa ja muu yleisö, joka jaksoi urhoollisesti loppuun saakka, antoi vielä Fantasialle raikuvat aplodit kiitokseksi hienosti hoidetusta – ja soitetusta – illasta ja vaati vielä lisää. Aikaa oli yhdelle encorelle ja ilmoille kajahti tuttu Beatles-potpuri. Tosin yksi innokas tanssija väitti kovasti kappaleiden olevan Hurriganesia, mutta missä vaiheessa kyseinen yhtye on levyttänyt esimerkiksi kappaleet ”Hard days night” tai ”All my lovin”? Annetaan niistä kuitenkin kunnia Beatlesille ja niiden hienosta tulkinnasta Keuruulla Fantasialle.

Aikamoinen ilta, en muuta sano. Fantasia veti timanttisen keikan ja todella hienon sellaisen ilman Akia. Niin harmittavaa kuin sairastumiset ovat ja niille ei mahda mitään, onni on osaava bändi joka tarvittaessa hoitaa illan keikan pelkkänä bändikeikkana. Nämä tyypit ovat sen verran rautaisia ammattilaisia, että keikka saadaan hoidettua kunnialla alusta loppuun. Yhteistyö toimii ja ohjelmistoa löytyy laidasta laitaan. Vaikka se olikin omalta osalta erilainen keikkavuoden päätös, kuin mitä sen alun perin ajatteli olevan, oli ajomatka keikalle ja takaisin kotiin kaiken sen vaivan arvoinen. Simo, Jani, Jouni ja Kimmo – te ansaitsette illasta todella isot kiitokset! 32:lla teidän keikalla tänä vuonna olleena (ja 86 teidän keikkaa yhteensä käyneenä), voin olla Akin kanssa samaa mieltä siitä, että te todella olette Suomen kovin bändi – saatte olla syystäkin ylpeitä tuosta nimityksestä. Kiitos vuodesta 2017, tehdään keikkavuodesta 2018 vähintään yhtä hieno. Pari viikkoa vielä ja sitten se alkaa omalta osaltani.

(Blogin kuvat, lukuunottamatta Fantasian yhteiskuvaa, ovat arkistokuvia aiemmilta Keuruun keikoilta)

IsoValkeinen, Kuopio 26.12.2017

Joulu tuli ja joulu meni, koitti Tapaninpäivä ja silloinhan on perinteisesti vuorossa tapanintanssit. Tällä kertaa ne oli tosin Akin toimesta nimetty sian sulatus humpiksi, joten ei muuta kuin suunnaksi IsoValkeinen Kuopiossa ja katsastamaan millaiset humpat Aki & Fantasia saisivat joululoman jälkeen aikaan.

Tästä alkaa Tapaninpäivän ajelu kohti toistaiseksi tuntematonta määränpäätä.

Matka alkoi valssaten kreivien linnoissa, viini ja samppanja virtasivat, mutta siltikin oli tunnelma kuin kulkurilla, että ehkä sittenkin voisi tanssia maantiellä sitä kultaista kulkurin valssia. Kuitenkin valssin pyörteissä alkoi tuntua siltä, että vyö kiristi liiaksi, niin ainahan sitä kerran viel voi vähän herkutella… Kuin huomaamatta salaperäinen matkaajamme oli päätynyt Lappiin ja ihmetteli mielessään sitä, kuinka Lapin luonto loi outoa taikaa. Jylhien tuntureiden juurella talvi-iltojen tähtien vyössä soi kaipuutaan Romanialainen kitara, ystävä oli kadonnut, puiston penkillä oleva kukka jäätynyt, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin soittaa muistoja hiljaa. Oli siis aika lähteä jatkamaan matkaa. Reitti kulki Pohjanmaan kautta, valtatie 66 pitkin. Jostain matkaajamme oli saanut alleen auton ja totesi kuinka huonossa kunnossa tie oli, oli kuoppia ja TVH saisi vielä kuulla tuon valtatien surkeudesta. Autoradiossa kaikui vain, ”Jump, jump, jump jive…” ja tie vei eteenpäin.

Siinä ajellessa salaperäinen matkaaja muisteli syyskuuta, unohti pimeän ja jo taakse jääneen marraskuun ja ajatteli niitä kauniita, aurinkoisia syyskuun päiviä, jotka olivat jääneet mieleen. Matkalla piti hieman varoa myös kauriita, niitä saattoi hypätä tielle, vaikka kauriinmetsästäjiä ei ollutkaan liikkeellä, sai silti olla varovainen. Tapaninpäivän ajelulla kulkija myös mietti vaihtaisiko sitä kuitenkin maisemaa. Ensimmäisenä vaihtoehtona hänellä kävi mielessä Urali ja sen vuoristorannat – mahtaisikohan kasakoitten leirissä leiritulten äärestä löytyä seuraa? Vai lähtisikö sittenkin Budapestiin, sen yöhön huumaavaan? Tonavan rannalla voisi ihailla sen pintaan heijastuvia lyhtyjä. Sitä voisi sitten pohtia saunassa, minne kulku seuraavaksi suuntautui. Savusauna järven rannalla, tosin järvi oli kyllä näin joulukuussa jäässä, mutta silti se oli suomalaisen paras paikka. Ei muuta kuin hieman löylyä lisää ja pohtimaan sitä minne suuntaan matka jatkuisi. Aiemmin mieleen tulleiden kohteiden lisäksi mielessä kävi jälleen Lappi, sillä onhan se sellainen seutu ja sellainen maa jota ei voi unhoittaa. Revontuliakin sen taivaalla olisi lamppuina kun on talvi. Nietoksia nietosten myötä… 

Auttaisikohan drinkki selvittämään ajatuksia hieman? Kulkija nautti kummallisen rakkauden drinkki kurkun kostukkeeksi ja ajatukset olivat heti kirkkaammat. Mitä jos otettaisiinkin suunnaksi Koivukuja? Sinne kun suuntaisin, niin eiköhän siinä matkalla hieman myös porkkanalaatikot sun muut jouluruuat sulaisi. Täysikuun loisteessa siis matkaan – mutta hetkinen, saiko se kummallinen drinkki suorastaan näkemään näkyjä? Ei siellä taivaalla mikään täysikuu loistanut, eivätkä keijut karkeloineet lähteellä ja kaiken lisäksi näytti siltä, että valkovuokot pilkistivät hangen alta. Mitä ihmettä? Matkaseuralaiseksi liittynyt Jazztyttö ei kuitenkaan ollut harhakuva, vaan ihan todellinen.  Tyttö oli puuteroinut nenänsä ja peilannut otsatukkansa, hän oli valmiina humpalle ja odotti malttamattomana mitä ilta toisikaan tullessaan. Niinpä matka jatkui edelleen kohti tuntematonta, minne tämä ajelu oikein lopulta matkalaiset veisikään? Seuraava pysähdys oli Sörkän laitakaduilla, jossa katupojat jo odottelivat laulellen ja vihellellen. Kuu nauroi taivaalla ja hieman tanssiaskeleitakin siinä taidettiin tapailla.

Salaperäisestä kulkijasta alkoi tuntua kuin jonkun katse vaeltelisi hänen vartalollaan… Oliko jouluna tullut syötyä liikaa, näkyikö se vartalolla, pitäisikö aloittaa kuntokuuri vai mistä tässä oikein oli kysymys? Hän tunsi kuinka joku painautui lähemmäs häntä ja kuiskasi, ”Me teemme toisillemme hyvää niin… Mä haluun viihdyttää, sua kiihdyttää, tehdä sitä milloin vaan…” ja jatkoi, ”Mitä jos karattaisiin yhdessä kauas arjen taa? Siellä kaikki kauniimpaa on kahdestaan.” Kyllähän salaperäinen kulkija tiesi, kuka hänelle tuon ehdotuksen lausui, ei se tullut yllätyksenä, mutta siltikin hän mietti koittaisiko taas ennemmin tai myöhemmin hetki vähän ennen kyyneleitä? Hän oli kuitenkin kulkija luonnoltaan, mutta silti tuo toinen jaksoi näiden tähtien alla odottaa ja kuluttaa aikaa ja uskoa, että rakkaus on laavaa ja saa kylmän raudankin hehkumaan. Mutta kuka tuo salaperäinen kulkija oikein oli? Se on salaisuus, ainakin vielä tässä vaiheessa tarinaa. Vaikka olikin joulukuinen ilta, jossain kaukana hohde kuutamon toi joen pintaan välkkeen. Salaperäisestä kulkijasta tuntui kuin virta olisi välillä vienyt heidät eroon toisistaan, mutta nyt virta oli taas kuljettanut heidät toistensa luokse.

Tapaninpäivän mystiseen iltaan oli löytänyt tiensä myös kiusoitteleva tummasilmäinen, joka on jo aiemmin paljastunut erään tietyn kulkurin veljeksi. Tässä vaiheessa viimeistään alkaa salaperäisen kulkijamme henkilöllisyys hahmottua. Tuttu kulkurimmehan se tässä tarinassa pitkästä aikaa seikkailee ja tietenkin seuralaisenaan tyttönsä, jonka kanssa he aina välillä ovat joutuneet erilleen. Mutta tuo tummasilmäinen, jälleen kerran hän jaksoi kiusoitella ja viedä vain leikkien paikalla olleita naisia. Se sai kulkurin ja hänen tyttönsä miettimään sitä, oliko tummasilmäinen koskaan tosissaan, oliko hänen rakkautensa väärää vai oikeaa? Moni tarina oli kuitenkin alkanut vain tulen pyytämisellä. Kulkuri ja tyttö päättivät kuitenkin, että heidän oli aika jatkaa matkaa kohti yhä enemmän pimenevää Tapaninpäivän yötä. Vaikka joskus lähdön hetkellä olikin käynyt niin, että toinen oli huomannut toisen katseen muuttuvan ja tuntui kuin enkelien suojelus olisi puuttunut, niin ei ollut tällä kertaa. Se, mitä oli monesti kuiskattu, ”Tahdon valon sekä pimeän mä jakaa kanssas sun”, piti nyt paikkaansa. Ei mitään epäilyjä. Näin siis kulkuri ja tyttö lähtivät jatkamaan matkaansa, kenties palaamme heihin vielä tarinan lopussa.

Samaan aikaan kulkurin veli puolestaan törmännyt Tapaninpäivää viettäviin tukkijätkiin, jotka odottivat jo virran suulla huhtikuuta, jolloin he voisivat uittaa puut, kuitata tilit ja lähteä kylille viheltäin. Joukko oli kuitenkin syksyn tullen harventunut, muutama jätkä oli löytänyt oman kultansa ja ostanut kihlat, häitäkin kenties oli jo tanssittu. Mutta ei tämän joukon kuitenkaan kovin kauaa tarvinnut keskenään iltaa viettää, moni neito, joka oli maailman meriä seilaavaa merimiestä jäänyt kaipaamaan ja itkemään kaipuun kyyneliään, oli helpottunut saadessaan tuosta miesjoukkiosta seuraa itselleen. Jos he olivat kokeneet karvaita hetkiä rakkauden jälkeen, pystyivät he hetkeksi unohtamaan nuo murheet. Hetki oli äänetön ja askel kiersi lattiaa jostain kaikuvan musiikin tahtiin, kun joukkomme tanssitti neitosia ja muistutti siitä, että kun paljon antaa, muuta tarvita ei lain. Romero, tuo kulkurin veli, heitti vielä ilmaan ehdotukset, ”Jos milloin saavut Roomaan, kodin löydät luotain mun.”  Kuka tietää, kenties Romero odotti tässä illassa syttyvän sellaisen rakkaustarinan, joka ei antaisi hänelle rauhaa.

Kulkuri ja tyttö puolestaan olivat jatkaneet matkaansa kohti tuntematonta määränpäätänsä. Kaksi karttaa, ne heillä oli käytössään ja noilta kartoilta löytyi myös tie salaiseen, sinne he olivat juuri nyt suuntaamassa. Vaikka elämän vaikeina päivinä heistä kumpikin oli joutunut selviytymään yksin, toive siitä, että huoli ei jäisi kanssas sylitysten vaan lähtisi pois, tuntui heistä nyt kuin he olisivat taas tällä kertaa toinen toistensa saattajia, jota ilman tätä tietä ei voisi kulkea loppuun saakka.

Pikkuhiljaa kulkurin ja tytön saapuessa kohti salaista määränpäätänsä, kulkuri päätti kuiskailla tytöllensä, ” En las olas de este mar. Sueño en la eternidad con, cada luna vendrás con la marea te iras, en un caracol pienso oír tu voz,la bella Maria de mi amor, de mi amor.” Tyttö hämmentyi noista kauniista sanoista, oli hetken hiljaa ja vastasi sitten, ”Aivan oon neuvoton, jos oon sua vailla.” Määränpää alkoi jo häämöttää horisontissa, tuo pienoinen metsäpirtti, jonka suojiin he olivat monesti paenneet kahdestaan. Tälläkin kertaa se tarjoaisi heille suojan Tapaninpäivän yöhön ja he voisivat jälleen vaipua kahdestaan yön syliin. Kun vielä lopuksi todettiin, että ei rakkaus yötä pelkää, on aika päättää tämä tarina.

Sellainen tarina saatiin syntymään Kuopiossa kuultujen kappaleiden pohjalta. Ihan kunnon sian sulatus humpat, väkeä riitti, tunnelma oli lämmin ja ne muutamat, jotka jaksoivat humpata loppuun saakka, antoivat vielä Fantasialle sen verran vaativat aplodit, että pojat soittivat vielä yhden ylimääräisen kappaleen illan päätteeksi. Toivottiin niin hidasta ja kaunista, hidasta valssia, argentiinalaista tangoa, salsaa kuin nopeaa. Koska ensimmäisenä kuitenkin huudettiin hidasta, päättyi ilta siihen. Niin ja Aki. Aki tietysti oli taas elementissään, kuten yleensä. Joululoma teki selkeästi tälle porukalle hyvää. Kiitos siis Aki & Fantasia – Simo, Jani, Jouni ja Kimmo, ilta oli mahtava! Tähän piti omalta osalta päättää keikkavuosi 2017, mutta kuinkas sitten kävikään…. Siitä lisää seuraavassa tekstissä.

Silja Europa, Helsinki-Tallinna-Helsinki 13.-14.12.2017

Vielä ennen kuin Aki ja Fantasian pojat päästettiin ansaitulle joululomalle, niin käytiin vielä keinumassa Itämeren aalloilla Iskelmäkeskiviikon merkeissä. Iskelmäkeskiviikko järjestysnumeroltaan 432 – jälleen uusi maailmanennätys, olihan lähtö syyskauden viimeinen. Akin ja Fantasian lisäksi laivalla juhlakansaa viihdyttivät Ressu ja Jussi, tunnelma oli kuuma ja väkeä riitti. Jouluun oli enää aikaa puolitoistaviikkoa, joten tämä risteily voitaneen nimetä pikkujouluiksi. Pikkujouluissahan aina sattuu ja tapahtuu, niin tälläkin reissulla. Aikamoinen risteily saatiinkin aikaiseksi. Mutta millaisessa tunnelmissa sitä oikein seilattiinkaan?

21.00 meritanssit käyntiin Fantasian tahdissa. Heti alkuun tunnettiin hulluutta huumaa ja kiihkeyttä kuumaa, jopa niin paljon että tuo polte sai tähdet syttymään keinuvan meren yllä olevalle taivaalle ja tähtitaivas näytti tietä lähtökäskyn kuulleelle laivalle matka kohti Tallinnaa. Kuka tietää, kenties laivan tanssilattialla liihotteli myös Yön Ruusu, joka kukoisti vain nuo yön tummat tunnit ja katosi sitten aamun tullen. Pikkuhiljaa yö alkoi sulkea otteeseensa kaupunkia, jonka satamaa lähestyimme. Kaipaus alkoi pikkuhiljaa hiipiä olan taakse ja tuntui kuin kuu ja maa olisivat olleet erossa toisistaan. Miksi tuo kuu vain jaksoi valvottaa ja vaikka kuinka vastaajaan heitettiin viestejä, saatiin kuulla vain katkonainen nauha. Toivottiin, että se toinen kuulisi sen viestin, mutta silti piti vain yksin viettää iltaa pienoisessa metsäpirtissä, joka oli jo tuttu paikka lapsuudesta. Ikävät ja kaipuut kerrottiin sille tutulle rantakoivulle, jonka alla myös hetki istuttiin. Luotettiin siihen, ettei se koivu kertoisi kellekään, että jäänyt oon ikävään.

Siinä koivun alla katseltiin myös kuinka iltarusko alkoi peittää alleen meren kaukaiset rannat. Kaipauksen kohde oli tuolla jossain palmujen maassa, joten ilmaan heitettiin kuiskaus iltaruskolle, että tämä veisi terveiset tuolle neidolle. Sitä kaipuuta soitettiin ilmoille Romanialaisella kitaralla ja muisteltiin kadonnutta ystävää, joka saattoi kenties olla tuo aiemmin kaivattu neitokainen. Vai oliko tuo neito sittenkin karannut vanhan toverin, Pecos Billin, matkaan. Vai oliko neito pyöritellyt tuota häntä kaipaavaa miestä kuin extrapalloa tässä elämän pelissä`? Kaikesta kaipuusta huolimatta ensimmäisen setin lopuksi nähtiin vielä katseen kutsuvan ja hymy herkin. Löytyi yhteinen kieli ja ankean mielen huolet hävisivät. Pyydettiin, että ota lähellesi, vaikka sitten sinne peiton alle. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan lähdetty minnekään, päästettiin ainoastaan Fantasia hetkiseksi ansaitulle tauolle.

Jos ensimmäinen setti mentiin suht rauhallisissa tunnelmissa, lähdettiin toiselle setille hieman vauhdikkaammissa tunnelmissa. Heti alkuun matka suuntautui Valtatie 66:lle. Vaikka tuo valtatie on kuoppainen, niin siitä huolimatta sen varrella olevat kaupungit vilahtelivat ohitse kuin huomaamatta ja valtatien päässä tunnelma oli jo sellainen, että kielikin vaihtui englanniksi ja todettiin vain, ”I’m easy”. Paikalla nähtiin myös villi, viilee ja vaarallinen kissanainen. Taivaankappaleet sinkosivat radaltaan kun tuo kissanainen sekoitti miesten päät ja sai nämä kaivamaan esiin savukkeet, sekä huokailemaan, ”Saattaa, tää unta olla saattaa… Haaveissa vainko oot mun?”  Kun niistä haaveista oli palattu takaisin todellisuuteen, pyydettiinkin sitten toiselta, että ollaan lähekkäin ja tunnettiin kuinka tuo lämmin, hellä, pehmoinen antoi pimeään iltaan loisteen auringon.

Kun bugit oli saatu tanssittua, pisti Fantasia kehiin kunnon rock’n rollit. Ensin koko talo – tai tässä tapauksessa laiva – rokkasi House Is rockin kappaleen tahtiin ja jotta hiki ei pääsisi ihan heti kuivumaan, jatkettiin rokkaamista  Goog golly Miss Mollyn tahtiin. Toisen setin loppuun vielä kahden kappaleen verran rauhoittumista ja sykkeen laskemista lähitunnelmoinnilla. Vuorossa olivat Ei rakkaus yötä pelkää sekä Alku kaiken kauniin. Tässä vaiheessa lavan eteen alkoi jo kerääntyä porukkaa – hetkinen, näinkö suosittu Fantasia on? Déjà-vu valtasi mielen noin 1v9kk takaa, silloinkin laivalla oli tällainen hetki, että Fantasia sai lavan eteen yllättävän määrän heitä fanittavaa risteilykansaa. Jos kuitenkin totta puhutaan, kummallakaan kertaa kyseessä eivät olleet Fantasian fanit (poikien fanit istuivat vielä tässä vaiheessa iltaa ihan kiltisti kuohuviinilasien kanssa lavan viereisessä pöydässä), vaan tämä joukko fanitti enemmän seuraavaksi lavalle saapuvaa kaksikkoa eli Ressua ja Jussia.

Tähän väliin siis vähän reilun tunnin mittainen hittikavalkaadi Ressulta ja Jussilta. Risteilykansalle tarjoiltiin hittejä niin Bogart Companyn, Sound of Rellsin kuin Ressun soolouran varrelta, unohtamatta Neon2:sen vanhoja hittibiisejä. Tästä kaksikosta ei kuitenkaan sen enempää, sillä eihän tämä blogi heihin keskity.

Tämän jälkeen pientä roudausta, jotta Aki & Fantasia pääsisivät aloittamaan oman yhteisen osuutensa. Verhotkin lavalle aukesivat ihan liian aikaisin ja siinä sitten hetki saatiin katsella kun Fantasia vielä viritteli soittimiaan. Kun verhot eivät pyynnöstä huolimatta sulkeutuneet, poistui Fantasia hetkeksi lavalta ennen kuin saatiin setti virallisesti alkamaan.

Fantasia lavalle joulukonsertista tutuissa mustissa puvuissaan ja punaisissa kravateissaan (tokihan nämä samat puvut olivat päällä alkuillan bändiseteilläkin). Akilla puolestaan yllään takki, joka oli täynnä kukkia sekä hienot punaiset kengät, jotka joidenkin paikalla olleiden mielestä näyttivät aamutossuilta. Kaikesta huolimatta ne kuitenkin olivat hienot.  Vaikka risteilyohjelmassa oli merkitty kaksi settiä, niistä muodostui lopulta yksi pitkä setti, jolla mentiin tunnelmasta toiseen ja mahtuipa sinne yksi joululaulukin sekaan.

Ensimmäiseksi lähdettiin lennättämään leijoja pitkästä aikaa yli vuorten ja niihin tietenkin kirjoitettiin ne kauneimmat lauseet, mutta vaikka lähellä sinua tunnettiin vieroitusoireita, muistutettiin siitä, ettei kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseksi muuttaa. Ei edes näin lähestyvän joulunaikaan, vaikka toiselle voikin todeta arvoituksellisesti, ”se jokin sinulla on”. Kun kerran pikkujoulutunnelmissa oltiin, oli sopiva hetki pohtia sitä onko se rakkaus nyt väärää vai oikeaa. Rohkeasti kuitenkin voi aina ottaa sen riskin ja pyytää mitä ei saa. Sitten jos siihen pyyntöön on saatu myöntävä vastaus, voi ottaa esille kaksi karttaa ja lähteä sen toisen kanssa tutkimusmatkalle maailmaan. Mutta jos iltaisin kuitenkin jää syystä tai toisesta yksin, niin toki silloin sitä toista voi miettiä ja toivoa, että pyydä vain ja mä lennän niin kuin siivin ja hiipiä hiljaa toisen vuoteeseen, jäädä siihen eikä lähteä milloinkaan. Sen jälkeen Aki perehdyttikin risteilykansan jo aiemmin keikoilla käyneille tutuksi tulleeseen uuteen tanssilajiin eli siihen Friimannin Raikkuun ja ilmoille kaikuivat tietenkin ”Se on salaisuus” sekä ”Virta vie, virta tuo”. Tämä on sellainen tanssilaji johon ei muuten ole määritelty tarkkoja askeleitä, sen kuin vain antaa mennä fiiliksen mukaan.

Tästä tanssilajista siirryttiin sitten luontevasti cha cha chaan rytmeihin. Lantio pyörimään, katse vaeltelemaan vartalolla ja ei muuta kuin viihdyttämään ja kiihdyttämään. Koska kello oli jo ehtinyt yli puolen yön, katse saattoi vaellella hyvinkin toisen vartalolla tai silmissä, ihan miten vain… Cha cha chaan rytmien tahdissa oli hyvä karata vaikka sinne kauas arjen taa, toisaalta siellä kyllä jo jollain tasolla oltiinkin, meno nimittäin vain muuttui koko ajan vauhdikkaammaksi. Kovasti myös yritettiin jälleen muuttaa Akin ja Fantasian toimesta Millaa, joka ei kyllä ole kertaakaan suostunut muuttumaan. Kovaa työtä sen suhteen on tehty, mutta aina se Milla vain tarttuu siihen tikkuun lyhimpään. Löydetäänköhän sitä koskaan sellaista keinoa jolla tuo tyttö muuttuisi? Voisivatko kenties ne Sörkän laitakatujen katupojat auttaa asiassa? Jos se tytön ikkunan alla viheltely vaikka auttaisi asiassa, kuka tietää, ehkä katupojat voisivat vaikka edes kokeilla sitä. Mitä ihmettä? Vain yksi humppa? Kyllähän se sopii, ei kai näissä illan tai lähinnä kyllä yön tansseissa nyt niin tarkkoja olla! Matkaan kohti Koivukujaa, joka aina jossain vaiheessa johdattaa kulkijan kotiin maailmalta tai mistä tahansa missä kulkija on aikaansa viettänytkään.

Jollei jouluna ole lunta niin mitä sitten tehdään? Siitä Aki tarjoili meille tarinan Fantasian säestyksellä. Voiko se Joulupukki tulla lainkaan, jos ei pääse kulkemaan pulkallaan lumetonta pintaa maan? Onneksi kuitenkin oli olemassa ratkaisu, joka tarinassa tuli naapurin pieneltä Villeltä. Ei muuta kuin helikopterin ostoon ja sillä lahjojen jakoon, kaikki porot joutaisivat pois pulkan edestä ja näin Joulupukki voisi lentää, jollei sitä lunta jostain syystä jouluna olisi. Se olikin sellainen kahden ja puolen minuutin mittainen tykitys siihen väliin ja sen jälkeen taivuteltiin yksi tango, Täysikuu, ennen kuin antauduttiin tummasilmäisen kiusattavaksi. Tummasilmäisen jälkeen koettiin hetkiä rakkauden jälkeen, mutta jos kuitenkin antaa paljon ja luovuttaa itsestään edes osan, ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu. Kenties matka johtaa Roomaan, katukahvilaan Via Venetolle juomaan kylmää Cappuccinoa ja vaikka huikata kuin ohimennen Ciao Romero! Jos kaupungissa on yö, mutta tähdet tuhannet eivät tuikikaan, vaan ovat jääneet taakse harmaiden harsojen, voi kenties siellä puistossa seisoa edessäsi täynnä toivoa joku erityinen henkilö. Silloin nautitaan elämästä ja lausutaan, ”Mä olen onnellinen kun sun seuraasi jäin. Sä seisot edessäin täynnä toivoa ja silmäsi kertovat näin. Eläköön elämä ja yö. Eläköön tumma taivas ja tähtien vyö.” Jos sinne toisen seuraan jää täynnä toivoa, voiko käydä niin, että siitä saa alkunsa sellainen rakkaustarina joka ei todellakaan anna rauhaa? Tähän päättyi varsinainen setti, joka todella oli tykitystä alusta loppuun, välillä rauhoituttuun ja taas mentiin. Vielä raikuvat aplodit ja Aki & Fantasia takaisin lavalle. Aikaa oli vielä yhteen encoreen. Aki halusi jättää risteilykansan omalta osaltaan rauhallisiin tunnelmiin ja encorena kuultiin Haavoitettu.

Sen jälkeen Akilla oli aikaa jutella halukkaiden kanssa ja kyllähän siellä joitakin kuvia myös otettiin. Myös Fantasian pojat saatiin paikalle ja Joulupukin paikalle jättämästä lahjasäkistä löytyi jokaiselle jotain. Kaikki olivat siis olleet ilmeisesti tarpeeksi kilttejä tänä vuonna, koska pukki oli lahjasäkin apulaisilleen jättänyt ja jättänyt lahjat toimitettavaksi kilteille pojille.

Pikkuhiljaa risteilykansa valui kuka minnekin, jotkut menivät suosiolla nukkumaan ja jotkut jatkoivat vielä varhaisen aamun tunneille discon puolella. Discossa kun oli sen verran hyvä meno, iloinen tunnelma ja hyvää seuraa, niin kuka sitä nyt nukkumaan kesken kaiken lähtee? Kun aamulla on viiden aikoihin mennyt nukkumaan, nukkunut muutaman tunnin ja haahuillut zombiena Tallinnassa, ihmekö tuo, että paluumatkaa alkoi jo kovasti odottaa. Luvassa olisi artistitapaaminen, iskelmätietovisa sekä päivätanssit Akin & Fantasian tahdittamana.

Artistitapaamiseen Aki saapui mustassa takissa, jonka molempia hihoja koristivat ruusukuviot. Kaikenlaisia kysymyksiä heiteltiin ilmaan, Akilta kysyttiin ainakin onko Veikko Samuli jotain sukua. Aki vastasi että ei ole, mutta Aira Samulin on – Aira on hänen salarakkaansa! Mikäs siinä, kyllähän Aira varmaan mielellään Akin salarakas olisikin. Myös biisien tekemisestä artisteilta kyseltiin, Akilta niitä oma tekemiä ei löydy, vaikka viimeisimmän levyn teossa Aki olikin mukana. Kuka tietää, kenties vielä joskus niitä ihan itse tehtyjä kappaleita jollekin levylle tulee. Koska risteilyn toiset artistit Ressu ja Jussi olivat Turusta, alkoi Aki vitsailla Turkuun muutosta. Kun Akilta sitten kysyttiin koska hän sinne Turkuun aikoo nyt sitten muuttaa, kertoi Aki vastauksena, ettei hän oikeasti nyt ole muuttamassa minnekään. Akin muuttoa Turkuun odottaneet joutuivat pettymään. Artistit Iskelmän haastatteluun ja risteilykansa jäi kisailemaan iskelmävisassa päivätansseja odotellessa.

Päivätanssit mentiinkin sitten perinteisemmillä tanssirytmeillä ja pareittain. Aki lavalle jo artistitapaamisessa nähdyssä takissa ja Fantasia tutuissa sinisissä puvuissaan, cha cha chaalla liikkeelle ja elämän haitari soimaan. Tällä kertaa kuitenkin vain kuvainnollisesti, sillä ei se Simon haitari ollut päässyt laivaan mukaan. Mahtuikohan siltä puuttua passi, jolla olisi voinut todistaa henkilöllisyytensä? Kun elämän haitari oli soinut, sen jälkeen kerrottiin kuinka mä rytmisi tunnen. Hoplaa, Los Satsumas huudot siellä seassa välisoittojen aikana ainakin kuuluivat ja meno tuntui muuttuvan koko ajan levottomampaan suuntaan. Tosin koska seuraavaksi oli vuorossa päivätanssien tango-osuus, se rauhoitti tahtia hetkiseksi. Ensin uudempi tango, Lähdön hetki ja sen pariksi hieman vanhempi, melkein jo keikoilla legendaksi muodostunut Valkovuokot. Sitten pistettiin humpaksi ja pöydästä bongatulle kahdelle Jazztytölle tuli kehotus mennä tanssimaan ja näyttämään mallia. Tässä vaiheessa tarkkana jos sattui olemaan, saattoi nähdä lavalla hieman kyseenalaisen levotonta liikehdintää, mutta pistetään se pikkujouluristeilyn ja koko ajan lähestyneen joululoman piikkiin. Parina tälle kuultiin kaikkien humppien äidiksi mainittu Jätkänhumppa, josta nyt syystä tai toisesta on aiemmin syksyllä nähty FantasiAki kuntoilee osuus jäänyt pois. Ottakaapa pojat osio takaisin tähän humppaan, jos vielä ensi vuoden puolella kappale jatkaa ohjelmistossa. 

Koska kyseessä siis oli pikkujouluristeily, saatiin päivätansseissa kuulla myös joulufoxi. Niinpä lähdettiin koko riseilyporukka yhteiselle rekiretkelle. Rekiretkellä orhin jalka ei kyllä kovin korkealle noussut, mutta toki orhi jaksoi hirnua siitäkin edestä. Sen jälkeen siirryttiin nauttimaan rakkauden drinkkejä, vielä ennen satamaan saapumista niitäkin oli baaritiskillä tarjolla. Aki tosin vihjaili, että edellisenä yönä niitä on saatettu jo nauttia ja nehän ovat voineet olla ihan mitä tahansa juomia. Eihän sen toki tietenkään aina tarvitse olla drinkki, voihan se rakkauden juoma olla vaikka olut tai siideri, kenties hätätapauksessa shottikin varmasti menee. Eiköhän ajatus kirkastu juomalla kuin juomalla, varsinkin jos se nautitaan oikeassa seurassa. Clandestinon tarina kuultiin myös näissä päivätansseissa. Jotenkin vaikutti siltä, ettei se kulkuri näin joulun alla vaikuttanut kovin onnettomalta, jokohan vihdoin hänen onnensa alkaisi kääntyä parempaan päin? Ehkä jouluna ei koittaisi kulkurille eikä kenellekään muullekaan hetkeä vähän ennen kyyneleitä. Vielä ehdittiin setin loppuun valloittamaan koko maailma, tosin niitä planeettoja ei edelleenkään ole yhdeksää kappaletta, vaikka niin laulussa lauletaankin, niiden lukumäärä putosi joitakin vuosia sitten kahdeksaan. Joko Aki seuraavalla keikalla pudotat sen yhden planeetan sieltä maailman valloituksesta pois? Maailman valloituksen jälkeen jäätiinkin sitten ajelemaan tien päälle yksinään kohti aamua ja kaivattiin toisen viereen. Edelleenkään se rakkaustarina ei antanut rauhaa ja vain sun parina oon mä yhä näin, se tiedettiin sisimmässä. Fantasia oli jo esitelty edellisenä iltana, joten jos joku ei sitten enää tässä vaiheessa poikien nimiä muistanut, niin kertausta ei ollut luvassa, vaan Aki ja Fantasia kiittivät tanssikansaa ja siirtyivät ansaitulle joululomalle. Paitsi että eivät vielä kuitenkaan siirtyneet. Aplodien saatteleman porukka vielä kerran lavalle, yhdelle kappaleelle oli vielä aikaa, mutta mitä risteilyväki haluaisi kuulla? ”Ciao Romero! Hidasta valssia! Tangoa!” huudeltiin vuoronperään, mutta tango vei kuitenkin voiton. Täysikuu vielä encorena, ei muuta kuin kiitos ja hyvää joulua!

Kun soitto oli vaiennut, vielä hyvän joulun toivotukset jokaiselle pojista yhdessä ja erikseen, muutamat halaukset, nähdään taas ja ei muuta kuin hakemaan matkalaukku hytistä ja kotia kohti. Näissä tunnelmissa siis saateltiin Aki ja Fantasia ansaitulle joululomalle, ennen kuin keikat taas Tapaninpäivänä jatkuisivat. Kiitos Aki & Fantasia – Simo, Jani, Jouni ja Kimmo tästä yli odotusten onnistuneesta ja todella lämpimästä pikkujouluiskelmäristeilystä! Nähdään tapanintansseissa ja samalla kerralla paketoidaankin sitten keikkavuosi 2017.

"Lähellä Sinua" - joulukonsertti, Nastolan kirkko 30.11.2017

Vuosi on kulunut siitä kun Aki & Fantasia tunnelmoivat ensimmäisen kerran jouluisissa merkeissä Nastolan kirkossa. Torstaina 30.11.17 koitti tämänvuotisen konsertin aika. Tänä vuonna konsertti oli nimeltään ”Lähellä sinua”. Tunnelma oli jälleen kerran lämmin ja käsin kosketeltava ja paikalle oli saapunut kuuntelijoita niin läheltä kuin kaukaa. Fantasia oli saanut vahvistuksekseen konserttiin puhaltajan, joka toi oman lisänsä muutoinkin niin upean orkesterin soitantaan. Fantasia oli pukeutunut tyylikkäisiin tummiin pukuihin ja kokonaisuuteen toi jouluntuntua punaiset kravatit ja taskuliinat. Aki puolestaan loisti tähtenä mustassa kimalle takissaan.

Konsertin alkaessa kuului vain Akin ääni. Aki puhui jouluntarinasta ja Vapahtajan syntymästä kuin johdatuksena ensimmäiseen kappaleeseen, joka oli tämän vuoden konsertissa ”Marian Poika”. Sovitus oli viime vuodelta tuttu gospel-henkinen, edelleenkään sitä viime vuonna kaivattua gospel-kuoroa ei taustalla laulanut, vaan Fantasia hoiti tuttuun tapaan taustojen laulamisen. Kun Vapahtajan syntymisestä oli laulettu, siirryttiin luontevasti seuraavaan kappaleeseen, ”Sydämeeni joulun teen”. ”On jouluyö sen hiljaisuutta yksin kuuntelen ja sanaton on sydämeni kieli. Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli. Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen, taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen…”

Sitten olikin aika kääntää katseet kohti tähtitaivasta ja etsiä sieltä tähtien joukosta sitä joulun tähteä ja toivoa sen hohtavan taas kerran joulun sanomaa. Akin ääni soi komeasti Fantasian säestyksellä ja jouluntähdet loistivat kirkon katossa. Joulun tunnelmaa oli selvästi aistittavissa. Kun ”Tähti tähdistä kirkkain” oli soinut, oli ensimmäisen vanhan, perinteisemmän joululaulun aika. ”Kun joulu on” – laulun myötä Aki maalaili silmiimme kuvaa lumisesta luonnosta, lasten riemusta, kodin joulusta ja tietysti siitä joulun sanomasta. Hieman haikeissa tunnelmissa jatkettiin seuraavan laulun myötä, Aki johdatteli kappaleeseen mainitsemalla ikkunalaudalla olevan pienen varpusen ja kuinka kaikki varmasti tietävät seuraavan laulun tarinan. Niin lähti soimaan ”Varpunen jouluaamuna” kappaleen ensimmäiset tahdit.

Sitten oli ensimmäisen pienen kevennyksen paikka. Kaikkihan tietävät Akin olevan sydämeltään lehmipoika ja että Akilla on myös oma lehmä, joka syksyllä synnytti sonnivasikan. Niinpä selkeästi näille kahdelle oli omistettu seuraava joululaulu, ”Heinillä härkien”. Kappale oli saanut Fantasian toimesta uuden, hienon ja mahtipontisen sovituksen ja kappaleeseen saatiin mukaan myös haitari. Fantasia lauloi hienosti taustat, Simon haitari toi kappaleeseen uutta sointia ja myös puhaltimien osuus korostui erityisesti tässä kappaleessa. Tunnelmointi jatkui seuraavaksi kauniilla kappaleella ”Taivas sylissäni”, joka on lähtöisin Ruotsista ja ei alkujaan ole ollut joululaulu, mutta sellainen siitä on tullut suomennoksen myötä. Tämä on varmasti yksi niistä uusimmista joululauluista, joka nostaa tunteet pintaan. ” Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien. Tuotko lapseni, nyt toivon maailmaan? Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen? Helmassani kantaa itse taivastako saan?”

Vaikka tällä kertaa Kimmon rummut olikin jätetty autoon, oli mukaan kuitenkin otettu kaiken maailman triangeleja, cajon-rumpu sekä rumpusetistä sen verran, että saatiin seuraava kappale, ”Rumpalipoika”, onnistumaan. ”Saapui viesti, pa-ra-pa-pam-pam. Luo käydä kuninkaan, pa-ra-pa-pam-pam. Nyt häntä palvoen, pa-ra-pa-pam-pam,” Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata kuinka Aki viittaasi kuninkaan luo käymisessä tietenkin itseensä. Sitten ilmoille heitettiin toive ”Tule joulu kultainen”. Juhla vanhain perinteinen saapuu kyllä talven hämärään ennen kuin huomaammekaan.

Koitti hetki lähteä maagiselle tonttu-matkalle omaan mielikuvitukseensa. Aki kehotti kaikkia sulkemaan silmänsä ja antaa mielikuvituksen vaeltaa. ”Tonttu” oli saanut maagiselta kuulostavan alkusoiton ja sovituksen ja matka alkoi… ”Oli pakkasyö, pohja viskoi loimuaan, kartanon väki nukkui, kattojen päällä oli lunta, mutta tonttu ei vain saanut unta. Tonttu tuli ladosta ja vanhaan tapaansa tirkisti kohti kuuta. Katsoi metsään ja mietti ainaista ongelmataan. Tonttu siveli partaansa ja aprikoi, ei ymmärtänyt pulmaansa, mutta heitti sen pois mielestään järkevään tapaansa ja lähti puuhiinsa yöhön.  Hän tarkasti aitat ja puodit, koitti lukotkin nytkyin, katsoi kuinka lehmät näkivät unta kahleissaan, ruuna unelmoi torkkuen vasten seinää, lampaat olivat karsinassaan makuullaan, katsoi kanat ja ylinnä istuvan kukon, kopissaan Vahti voi hyvin, heräsi ja heilutti häntäänsä, olihan harmaanuttuinen tonttu tälle tuttu. Tonttu puikkelehti tupaan, jossa oli isäntäväki, hiipi varpaisillaan lasten luo, hälle se oli riemu suuri. Metsä oli vaiti, kaikki elämä makasi alla jään, koski kuohui yksinään, humisi metsän takaa. Tonttu oli puoliksi unissaan, oli kuulevinaan ajan virtaa ja tuumi minne se vienee, missä sen lähde lienee. Tonttu ei vaan saanut unta.”

Maagiselta matkalta paluu takaisin todellisuuteen. Aki kertoi kuinka oli silloin pari vuotta sitten, kun hänestä tuli artisti yhdessä yössä, hän oli päättänyt tekevänsä joululevyn tai vähintään joulusinkun. Nyt tuo tulee olemaan totta ja joulusinkku julkaistaan ihan lähipäivinä. Tämä joulusinkun kappale oli sitten seuraavana ohjelmassa. ”Toive”. Omalla kohdalla tämä kappale sai ne kyynelkanavat lopullisesti aukeamaan. Kun joku kappale saa jostain syystä aivan uuden merkityksen elämässäsi, se koskettaa. Kyynel valui väkisin poskea pitkin kun Aki lauloi, ” Vain jouluyö nyt kuulla saa mun toiveen hiljaisen, kun kuljet siellä jossakin tiellä enkelten. Jos kuulet toiveen mun, niin ehkä rauhoitun, kun rakkauden tunnen suuren sun.

”

Oli aika kuivata kyyneleet ja keskittyä kuuntelemaan konsertin viimeiset laulut. Viimeinen varsinainen laulu oli ”Tulkoon joulu”. ”Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus herraksi sen, tulkoon rakkaus, ihmisrintaan. Silloin joulu luonamme on.”

Konsertin päätteeksi vielä Fantasian esittely. Ensin multitalentti – säveltäjä, sovittaja, laulaja, kitaristi, Jani Luoma. Vierailevana vahvistuksena puhaltimissa Ultra Brasta ja Seinäjoen tango-orkesterista tuttu Marko Portin. Säveltäjä, sovittaja, tuottaja, laulaja, kosketinsoittaja, haitaristi, ihminen, Simo Koho. Rummut ym kilkuttimet, rumpalipoika Kimmo Tuupanen. Kapellimestari, laulu, bassotaiteilija, tiukkapipo, Jouni Hannula.

Kiitokset ja kumarrukset, Aki lupaili myös ensi vuonna konserttia samaan paikkaan. Vielä suosionosoitukset yleisöltä ja encore, ”Jos joulu jää sydämeen”. Tämä kappale kuultiin pelkällä koskettimien säestyksellä.

Näin saatiin jouluntuntua jokaiseen sydämeen Akin & Fantasian tuomana. Kiitos vielä kerran ihanasta ja lämpöisestä tunnelmasta Aki, Simo. Jani, Jouni ja Kimmo + Marko Portin. Kannatti taas ajaa kaksi tuntia, jotta pääsi tunnelmaan mukaan.

”Jos joulu jää meille sydämeen, se siivittää mielen rakkauteen. Ristiriidaton maailmamme on, rakastaen elää jokainen. Jos joulu jää meille sydämeen, se lämmittää tietä huomiseen. Tunne rakkauden täyttää jokaisen, ystävyys on silloin rajaton.”