Kari-Tapio Paalupaikka Areena, Pieksämäki 10.3.2018

Kari-Tapio Paalupaikka Areena Pieksämäki 10.3.18 – Akin ensiesiintyminen Pieksämäellä, mutta Fantasialle jo toinen. Paikka tarjosi upeat puitteet tanssi-illalle, ”seutukunnan upein” näin kuultiin sanottavan illan aikana, lumisateesta huolimatta porukkaa oli saapunut paikalle mukavasti, niin paikkakuntalaisia kuin muualtakin tulleita. Paikalla toki jo hyvissä ajoin, sen verran lyhyt matka keikkapaikalle tällä kertaa, tämä keikka koetaan kyllä alusta loppuun. Siinä keikan alkua odotellessa kyllä eräs tyttökaksikko pohti istuessaan lavalle vievillä portailla, että mitäs jos annettaisiin Fantasian pojille vapaailta ja esiinnyttäisiin heidän sijaan? Ajatuksen tasolle se jäi, kenties siinä vaiheessa tanssikansa olisi kaikonnut paikalta ja kyseinen tyttökaksikko todennäköisesti saanut porttikiellon kyseiseen paikkaan. Toki ennen keikan alkua ensimmäisinä lavan luokse saapuneet Simo ja Jani heittivät ilmaan kysymyksen portailla istuneelle kaksikolle, ”Meinasivatko tytöt esiintyä tänään?” ja tyttökaksikko joutui tunnustamaan suunnitelmansa, mutta päättivät kuitenkin luovuttaa estradin Fantasialle.

”Hyvää iltaa, me olemme Fantasia-orkesteri ja olemme tulleet soittamaan teille tänne Kari Tapio Paalupaikalle”, spiikkasi jotenkin tähän tyyliin Simo ja sen jälkeen tanssit käyntiin tuttuun tapaan valssilla. Tanssilliselle matkalle lähdettiin, ei niin kovinkaan kaukaa, Saimaalta. Saimaan saaressa oli tuttuun tapaan pikkuinen torppa, jonka portailla istui Nestori Miikkulainen ja lepokivellä makasi iäkäs norppa. Vanhoja poikia viiksekkäitä saattoi löytää rantakoivun alta, sen samaisen koivun, jolle uskottiin surut ja kaipuut. Koivulta pyydettiin myös, ettei se kertoisi kellekään kuinka jäänyt oon ikävään. Rantakoivun alta koitti takaisin paluu, nähtiin silmät niin kauniit ja kuultiin helkkyvä ääni. Tuo ääni kuiskasi korvaan, ”Sä tulit luokseni sittenkin, maailman myrskyjen halki takaisin…” Kun vielä pienoinen käsi suljettiin toisen käteen, voitiin onneen käydä leikiten. Toisessa humpassa ei sitten saatu rauhaa silmiltä, jotka olivat tummat niin kuin syksyinen yö. Maailman ääriinkin ne seurasivat, mutta niitä ei vain voitu unhoittaa. Tässä humpassa yksi soittosäkeistö soitetaan Fantasian toimesta hiljaa, jotta kukaan ei pääse syyttämään liian kovasta musiikista ja testataan samalla myös tanssikansan taito humpata hiirenhiljaa. Tämän jälkeen oli vuoro illan ensimmäisen toiveen. ”Fantasia orkesteri toteuttaa myös toiveita. Tätä meiltä toivottiin jo etukäteen, luvassa on tämän paikan nimikkokappale”, kertoi tanssikansalle Simo, jonka jälkeen saimme kuulla Janin tulkitsemana Kari Tapion tuotannosta Paalupaikka – kappaleen, kyseisen kappaleen mukaan tämä tanssipaikka on nimittäin nimensä saanutkin. Miksi tätä kappaletta sitten oli osattu Fantasialta etukäteen toivoa? Kaikki sai alkunsa saman viikon maanantaina Viking Gracelta (keikka, josta ei blogia tällä kertaa Akin poissaolon vuoksi kirjoitettu), jossa keikan jälkeen tuli Janin toimesta puheeksi, että olisipa hienoa esittää Paalupaikalla Paalupaikka ja vakavaan harkintaan se siellä sitten meni. Pieni viesti Pieksämäellä ennen keikkaa, että kuinkas kappaleen esittämisen laita on ja sieltä se sitten tuli. Hieno oli tulkinta ja en pistäisi pahakseni, vaikka tämä jäisikin Fantasian ohjelmistoon myös muille keikoille. Parina tälle kappaleelle kuultiin sitten Simon tulkitsema Alumiinitähdet, jotka kenties kimmelsivät kilpaa tanssipaikan hienon valaistuksen kanssa.

Sitten vuorossa illan ensimmäiset hitaat, tai no, voidaan niitä tunnelmapaloiksikin kutsua. ”Sua vailla” ja ”Tummansininen sävel” kaikuivat ilmoille Paalupaikka Areenalla, ennen kuin pistettiin polkaksi. Ensimmäisenä polkkana sopivasti ”Linjuripolkka” Jounin tulkitsemana, kun kuitenkin matkakeskuksen, josta myös linja-autot lähtevät, läheisyydessä oltiin. Toisena polkkana ”Karjalan poikia”, jota väistämättä alkaa kerta kerran jälkeen laulaa sanoilla, ”Autolla ajetaan varo varovasti, ettei kaatuisi kallis lasti…” Fantasian ensimmäinen setti päätettiin hitaisiin valsseihin, ensimmäinen niistä kaukaa Amerikasta, tosin suomeksi tulkittuna, kaunis ja herkkä ”Vaya con dios”, joka sai parikseen elokuvamusiikkia, The Deer Hunter – elokuvasta tuttu sävelmä ”Cavatina”.

Tauon jälkeen Aki lavalle ensimmäisen kerran. Koska Fantasia jätti tanssikansan ja muun yleisön rauhallisiin tunnelmiin, aloitti Aki oman osuutensa vauhdikkaasti humpan rytmeillä. Heti ensimmäisenä paikalle saapui Jazztyttö, joka ei surrut sitä, ettei ollut heilaa, vaan pisti jälleen nokkaansa puuteria ja peilasi otsatukkansa – humpan jytke sai aivan vallattomaksi. Jazztytön vanavedessä illan tansseihin saapui myös joukko katupoikia, tällä kertaa tuskin aivan Sörkän laitakaduilta, sillä eiköhän niitä myös Pieksämäeltä löydy – niitä katupoikia meinaan ja kenties myös niitä laitakatuja. Pollareita, herroja ja narreja löytynee myös kun katupojat päästetään vauhtiin. Toki kaikkea voi tapahtua kun taivaalla loistaa öisen taivaan suurin ihme, täysikuu. Sen myötä voi lähettää terveiset kaivatulleen ja pyytää kertomaan kuinka paljon tätä kaivattuaan rakastaa. Jos täysikuun loisteessa katsoo oikein tarkkaan, saattaa nähdä keijujen karkeloivan sammalmättäällä ja kenties kevään koittaessa nähdä myöskin valkovuokkojen nostavan päätään lumen alta. Tosin tässä vaiheessa ne ovat vielä lumen alla, mutta kohta taas koittaa niiden aika nousta esille. Kun tangot oli saatu taivuteltua, oli aika kumota naamaan kummalliset rakkauden drinkit. Koska baaritiskiltä ei niitä tänä iltana saanut, niin drinkit vaihtuivat tanssilonkeroihin, joita Aki kehotti nauttimaan. Toki niitä saattoi pitää rakkauden drinkkeinä, jos oikein mielikuvitusta käytti. Kun drinkit – tai ne tanssilonkerot – oli juotu, oli aika suunnata kulku parin kilometrin päähän. Aki totesi kuinka Pieksämäeltä löytyy Koivukuja, joten ei muuta kuin suunta sinne ja porukalla kylään. Kenties kappaleen aikana olisi juuri ja juuri Koivukujalle ehtinyt, eihän matkaa Veturitalleilta ole kuin parisen kilometriä, mutta takaisin ei kuitenkaan olisi ehditty ennen seuraavaa kappaletta ja tansseja olisi täytynyt jatkaa sieltä käsin, joten nyt oli siis tyydyttävä mielikuvamatkaan tällä kertaa.

Kun Koivukujalta oli palattu takaisin, oli aika illan ensimmäisten (ja muuten ainokaisten) cha chaa rytmien. Aki halusi viihdyttää ja kiihdyttää tanssikansaa ja kenties siinä hetkessä oli tilaisuus antaa katseen vaeltaa toisen vartalolla ja tulla lähemmäs toista. Kuumat katseet kutsuivat toisen luokse ja kenties joidenkin mielessä heräsi ajatus pyytää toista viemään kauas arjen taa, sillä siellä on kauniimpaa kahdestaan ja voi vain toivoa, että kukaan ei särje tunnelmaa.  Mutta jos arjen takana kävi niin ikävästi, että joku pääsi särkemään tunnelman, saattoi huonoimmassa tapauksessa koittaa hetki rakkauden jälkeen ja vaikka väli pöytien ei ollut siinä vaiheessa pitkäkään, niin sitä viereistä pöytää tuskin nähtiin. Siinä hetkellä voitiinkin sitten miettiä, että kun paljon antaa, muuta tarvitse ei lain ja että erot päivien, erot viikkojen koskettaa ei kaipuuta saa. Hitaiden tunnelmapalojen jälkeen pistettiin sitten setin päätteeksi vauhtia ilmoille, kun Aki tarjoili Pieksämäen tanssikansalle Friimannin Raikkua kahden kappaleen myötä.  Onni talletettiin suoraan sydämeen ja siitä ei tietenkään kerrottu muille, koska se on salaisuus ja olihan tietysti opittu , että kellä onni on sen pillottakoon.  Sen jälkeen vielä annettiin virran viedä ja virran tuoda, ennen kuin päästettiin Aki tauolle – niin ja tietysti Fantasian pojat myös, ei poikien sentään tarvinnut taukomusiikkia soitella, vaan levymusiikilla mentiin.

Kun Aki ja Fantasian pojat olivat nauttineet takahuonetarjoiluista tauon ajan, tanssikansa kenties nauttinut ne Akin aiemmin mainitsemat tanssilonkerot, oli aika jatkaa tansseja. Heti toisen setin alkuun kerrottiin espanjalaisen kulkurin, Clandestinon, tarina.  Paalupaikka Areenan väki sai kuulla tarinan siitä, kuinka Clandestino oli tuomittu kulkemaan ja kuinka hän vaelsi lailla tuulen, vailla määränpäätä. Clandestino napitti takkinsa, sen alla sydän vuosi hiljaa kyyneleitä ja kulkuri jatkoi matkaansa pimeään yöhön. Ehkä se oli tälle kulkurille myös hetki vähän ennen kyyneleitä vai vuodattiko niitä kyyneleitä kulkurin vuoksi joku muu? Kulkurin poistuttua näyttämöltä, paikalle saapui tuttu tummasilmäinen, joka kiusasi ja vei vain leikiten Paalupaikan naisia. Siinä hetkessä sitä sitten oltiinkin voimattomia ja annettiin vain tunteiden voiman viedä.  Kun tummasilmäisen kiusoittelusta oli toivuttu, oli aika todeta toiselle, että sun läsnäolosi vain tärkein on ja vaikka toisten mielestä oot mahdoton, niin silti se jokin sinulla on.  Sitten pistettiin humpaksi jo kolmannen kerran illan aikana, olihan Fantasia jo omalla setillään soittanut humppaa ja Akin ensimmäisellä setillä ne kuultiin myös. Vuorossa oli kaikkien humppien äidiksikin joskus kutsuttu Jätkänhumppa. Kun puut oli uitettu ja pokasaha soinut korkealla kunnahalla, lähdettiin porukalla merille ja tavattiin laivalla merimies, jolla ei edelleenkään mene hommat ihan putkeen naisten suhteen. Laivan kannella soi viimeinen laulu ennen aamua ja merellä myrskysi, neito itki kaipauksen kyyneliään , mutta merimies pisti vain tico ticot soimaan ja tanssi kaukaisilla merillä.

Kun meriltä oli palattu takaisin maankamaralle, lähdettiin tutkimusmatkalle maailmaan ja otettiin avuksi ihan perinteisesti kaksi karttaa. Niiltä saattoi löytyä tie salaiseen ja kenties tuolla samaisella tutkimusmatkalla kirjoitettiin viestejä tummin kyynelin, jos tie vei toisesta erilleen ja pohdittiin miksi sinut kadotin. Kuka tietää, saattoihan siinä olla kohtalollakin sormensa pelissä, mutta entä jos päättää ottaa toista ranteista kii ja sitoa käsinojiin, ainakin jos se on ainoa keino paeta? Peukalokin siinä saatetaan katkaista, jotta perään ei liftata. Kohtalolle sanotaan vain, että ollaan jo iso poika tai iso tyttö ja päätetään itse kenen oon tai en. Tämä kappale vain jotenkin toimii Akin esittämänä ja hienoa että se on päätynyt ohjelmistoon illan toiseksi bugg-kappaleeksi. Mielenkiinnolla odotan kyllä sitä mitä muita kappaleita ohjelmistoon kevään aikana putkahtelee. Tässä välissä esiteltiin Paalupaikan tanssikansalle Fantasia: bassossa tietysti Jouni, rummuissa kahta kapulaansa heilutteli Kimmo, joka myös vastaa tanssikansan savustamisesta, sitten se keittiön kaapista löytyvä monitoimikone joka silittää ja linkoaa sekä tekee ties mitä eli varsinainen monitoimimies, kosketinsoittaja, haitaristi, säveltäjä, sovittaja, tuottaja, laulaja ja ties mitä muuta – no, sehän on tietysti Simo, viimeisenä vuorossa Jani, joka saa ainakin Akin mukaan naiset hulluiksi kitaransa sävelillä. Sen jälkeen illan varsinaisena viimeisenä kappaleena Paula Koivuniemen Rakkaustarina.

Toki luvassa oli vielä encoret, koska tanssikansa niin halusi. Ylimääräisiksi kappaleiksi Aki ja Fantasia päättivät tarjoilla tanssikansalle tangoa. Ensimmäisenä Akin oma levytys, Lähdön hetki ja sen parina tango, joka Akin sanojen mukaan ainakin heidän mielestään kuuluisi virsikirjaan – Satumaa. Kaiketi tämän piti olla jonkinlainen yhteislaulu, ainakin kertosäkeen osalta, mutta kuten suomalaiset yleensäkin, melko hiljaista piti sen yhteislaulun suhteen. Mutta ei se tunnelmaa latistanut, Satumaa kaikui siitä huolimatta komeasti ja siihen oli hyvä lopettaa ilta Akin osalta. 

Fantasia saatiin kuitenkin vielä yhden setin ajaksi lavalle ja luvassa oli niin hitaampaa kuin vauhdikkaampaakin musiikkia. Liikkeelle lähdettiin masurkalla, Kotiseutu pohjolassa ja Kulkurin masurkka. Masurkan jälkeen oli jälleen toiveiden toteuttamisen vuoro. ”Soittakaa pojat kunnon rokkenrollia”, oli ollut pyyntö ja tokihan pojat siihen vastasivat. Ensin irti päästettiin Simo, joka tulkitsi Beatles-klassikon ”I saw her standing there”, eikä yhtään huonommaksi tällä rokkenroll-osastolla jäänyt Jani, joka tulkitsi meille Little Richardin ”Good golly Miss Molly” – kappaleen. Sen jälkeen lavalla käytiin pientä pohdintaa siitä, mitä seuraavaksi soitettaisiin ja taisi olla Jouni, joka ehdotti kuiskaten olisiko kissan vuoro. Siispä Janin lauluvuoro jatkui ja vuorossa oli tarina villistä, viileestä ja vaarallisesta Kissanaisesta, jonka kohdalla on paras miettiä, voiko kyseistä kissaa edes silittää. Liekö tuo samainen Kissanainen vai joku muu ollut seuraavan kappaleen aikana Simon mielessä, sillä seuraavaksi Simo totesi, kuinka tää unta olla saattaa ja haaveissa vainko oot mun. Mitäs sitten? Aikaa oli vielä yhdelle parille ennen viimeisiä valsseja, joten kyselyä tanssikansalle, että mitäs haluaisitte tanssia. Yksimielinen vastaus kuului, ”hidasta valssia”. Siinä sitten pojat ihmettelemään, että haluatteko todella kuulla hidasta valssia ennen valssia? Koska näin todella oli, ei kai siinä sitten mitään. Jouni tulkitsi ensin tutun hitaan valssin, ”Muistathan syyskuun” ja sen jälkeen lähdettiinkin toisen hitaan valssin myötä kauas Tenneseehen saakka, kun saimme kuulla instrumentaaliversiona kappaleen ”Tennesee Waltz”. Sen jälkeen pysyttiin siis samassa ¾ tahtilajissa, mutta nostettiin hieman tempoa, jotta päästiin hitaasta valssista tavalliseen valssiin, niihin illan viimeisiin. Ensimmäisenä jäätiin Yön syliin ja vielä lopuksi muisteltiin aikaa Kuin lapsena ennen. Näin saatiin myös ilta Fantasian osalta päätökseen, kiitos illasta ja hyvää yötä, nähdään taas.

Sellainen oli Akin ja Fantasian ensimmäinen yhteinen ilta Pieksämäellä Kari-Tapio Paalupaikka Areenalla. Oli tätä odotettukin ja toivottu siitä lähtien kun loppukesällä toivetta esitin tämän porukan saamisesta tänne ja se luvattiin laittaa toivelistalle. Toive siis kannatti ja mahdollisuus uuteen kertaan ei sekään ole kuulemma pois suljettua. Kiitos C.Viihteen Jupe ja Merja, että suunnittelemani yllätys Akille ja Fantasian pojille saatiin järjestettyä. Kiitos tietenkin Aki ja Fantasia – Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Ilta oli kaikin puolin onnistunut!

Kartano Kievari, Äänekoski 3.2.2018

Helmikuun ensimmäinen lauantai-ilta ja paikkana Kartano Kievari Hietaman kylällä Äänekoskella, tanssikansaa viihdyttämässä tietenkin Aki & Fantasia. Vaikka ulkona oli kylmä viima ja pakkasta parisenkymmentä astetta, niin tunnelma sisällä oli lämmin ja tanssikansaa oli paikalla kiitettävästi. Alakerrassa kaikui karaoke, ylhäällä tanssimusiikki ja jalalla sai laittaa koreasti tai sitten vain nauttia hyvästä musiikista. Edellisen keikan jälkeen Akin ohjelmistoon oli livahtanut kaksi uutta kappaletta, mutta muuten illan ohjelmisto koostui jo ennestään tutuista kappaleista. Nähtäväksi jää, mitä muita uudistuksia kappale valintojen suhteen kevään aikana tulee tapahtumaan.

Lähdetään kuljettamaan tarinaa, joka pitkästä aikaa kertoo taas tutusta kulkuristamme, eteenpäin Fantasian setillä, jatketaan perään Akin molemmat setit ja kenties Fantasian viimeinen setti kertoo tarinan loppuratkaisun.

Kulkurimme oli taas kulkenut pitkän matkan maailmalla ja palannut taas tuttuihin kotimaisemiin. Ennen kuin hän suuntaisi kulkunsa taas eteenpäin, hän päätti ensi alkuun käydä tervehtimässä isäänsä, tuota kuuluisaa lentäjää, jonka poika hän oli. Matka kotiin oli ollut pitkä, joten hän istahti hallien varjoon ja näki kerosiinin katkuisen unen…  Unessaan kulkuri toivoi että kenties kerran viel hän voisi kulkea rakkaansa kanssa kahdestaan onnenmaahan, joka yhä odotti heitä jossain kaukana ja josta oli haaveiltu kun oli istuttu kahdestaan ääreen veen ja katseltu pintaa sen.  Silloin oli jostain kaikunut romanialaisen kitaran ääni ja aivan yllättäen puiston penkiltä oli löytynyt sinne jäänyt kukka ja hänen rakkaansa oli kadonnut. Unessa kulkuri etsi rakastamaansa tyttöä, kulki ympäriinsä ja mietti minne tyttö oli kadonnut.  Unessa joku antoi hänelle vihjeen Valtatiestä numero 66, sitä pitkin kun kulkisi, saattaisi unessa kohdata rakkaimpansa. Tuo tie oli pitkä, mutkainen ja kuoppainen ja unessa alkoi tuntua kuin se ei päättyisi koskaan. Joku kysyi kulkurilta oliko hän kunnossa? Kulkuri nyökkäsi ja vastasi, ”I’m easy”.

Kulkuri jatkoi untaan, eikä välittänyt ympärillään pauhaavasta metelistä. Unessaan hän kulki edelleen valtatien viertä pitkin, kunnes hänen kohdalleen pysähtyi linjuriauto, jonka ovi aukesi ja sisältä huikattiin, ” Rakkaus jättää ja lempikin pettää, linjuriauto vaan hylkää ei kettään, kaikki se ottaa ja kaikki se nielee, jää vaikka oven pieleen!” Kulkuri oli hieman hämillään kutsusta ja mietti oliko kutsu tosiaan tarkoitettu hänelle ja ketä nuo kutsun esittäjät oikein olivat. Vastaus tuli nopeasti, ” Kyllä sitä kelpaa kaikille haastaa, että myö ollaan karjalan maasta, reiluja poikia joilla on oikea luonnonlaatu ja meininki!” Kulkuri nousi linjuriauton kyytiin karjalan poikien seuraksi ja matka jatkui. Matka sujui rattoisasti haastellessa kaikesta, siinä joku matkaseuralaisista kysyi toiselta, ”Muistathan syyskuun?” Kulkurimme kuunteli kun juttu jatkui, ”Syyskuiset päivät ne mieleeni jäivät…” Karjalan pojat muistelivat syyskuista kauriinmetsästysreissuaan. Jossain alitajunnassaan kulkuri kuitenkin tajusi kaiken vain olevan unta, joka vain jatkui ja jatkui. Matkaseuralaiset kysyivät kulkuriltamme kaipasiko tämä kenties jotain, vai miksi tämä oli niin vaitelias? ”No se oli tyttö Mikkelistä, joka tykkäs arvaa mistä? No tietysti siitä mistä toisetkin, se tyttö Mikkelistä, se tykkäs aina tanssista ja humpasta.” Nimi oli kuitenkin syystä tai toisesta kulkurilla hukassa – oliko se Emma, Elsa vai Elina? Mutta minkäs teet kun nimi menee pieleen, taisi olla lempi ainutkertainen. Tokihan karjalan pojilla oli tähänkin pulmaan ratkaisu. ”Ota poika Karjalasta nainen, niin sä löydät onnen ikuisen!” Kulkuri ei kuitenkaan ollut kiinnostunut Karjalan Marjaanasta, ei tietenkään, sillä hänen mielessään oli vain tuo yksi ja ainoa hänen kaipaamansa tyttö. Kulkuri päätti jäädä pois kyydistä ja jatkaa matkaansa yksin, ennen kuin uni muuttuisi painajaiseksi.

Uni jatkui yhä edelleen ja siinä unessa kulkuri päätti nautiskella pienen drinkin kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Hän sekoitti siihen erilaisia ainesosia, kuten kaihoa, hurmosta, makeaa tuskaa ja vielä jäitä vierimään selkäpiitä pitkin. Sen jälkeen ajatus oli kirkas ja tie vei kulkuriamme kohti Koivukujaa. Hän mietti kuinka hän antaisi sormuksen ja vannoisi rakkauttaan tähtitaivaan alla tuolle kaipaamalleen tytölle. Koska unessa kaikki on mahdollista, yllättäen taivaalla loisti täysikuu, joka puki avaruuden loistoon hopeaan ja kulkuri esitti sille toiveen, ”Täysikuu, kun hänet löydät jota kaipaan minä niin- Täysikuu, sä hänet loisteellasi peitä suudelmiin. Ja kerro hälle kuinka paljon häntä rakastan. Täysikuu, se kerro hälle, täysikuu.” Kuun loisteessa metsän siimeksestä kantautui lumoavaa musiikkia, joka sai kulkurin valtaansa ja hän suuntasi ääntä kohti. Siellä lähteen äärellä kukkivat pienet valkovuokot ja meneillään olivat keijujen karkelot. Yllättäen keijujen karkeloita katsellessaan kulkuri näki sammalmättäällä istumassa kaipaamansa tytön. Jazztyttö oli myös saapunut paikalle kuultuaan tuon lumoavan musiikin. Hän oli peilannut otsatukkansa ja pistänyt nokkaansa puuteria ja lähtenyt liikenteeseen toiveissa päästä tanssimaan tai vaikka vain jazaamaan. Unessa tyttö kertoi kulkurille kuinka hän oli kaivannut tätä ja etsinytkin kun kulkuri oli taas ollut matkoillaan. Tytön tie oli vienyt myös Sörkän laitakaduille katupoikien seuraan, mutta nämä eivät olleet tienneet kulkurista mitään. He olivat vain vihellelleet.

Unessa heidän katseensa vaelsivat toistensa vartaloilla ja he liikkuivat lähemmäksi toisiaan. Yhtä aikaa he kuiskasivat toisilleen, ”Me teemme toisillemme hyvää niin, niin että mennään me heti tainnoksiin. Mä haluun kiihdyttää, sua viihdyttää, tehdä sitä milloin vain.” Koska kulkuri edelleen unta, hänestä tuntui, että tämä voisi olla ainutlaatuinen mahdollisuus karata kahdestaan kauas arjen taa. Toki jo uni itsestään oli sellainen, unessa kaikki oli paljon kauniimpaa kahdestaan, eikä kukaan särkenyt tunnelmaa. Kulkuri hätkähti hetkeksi hereille, mutta koska ympärillä oli juuri silloin äänetöntä, hän päätti jatkaa uniaan vielä hetken ja antaa ajatusten levähtää. Hänestä tuntui, että hän oli antanut itsestään paljon, luovuttanutkin jotain. Hän oli sitä mieltä, että erot päivien, erot viikkojen, koskettaa ei kaipuuta saa. Jos oli vain olemassa kaksi karttaa, joiden avulla pitäisi maailmassa kulkea, se olisi niin. Vaikka todellisessa maailmassa hän etsi taas reittiään kaipaamansa tytön luokse, unimaailmassa tuntui kuin joku outo voima olisi koskettanut, lauseista tuli purjeita ja katseesta vesi, tuuli nousi kun hän sai tytön syliinsä.  Unessaan hän kuiskasi tytölle, ”Vain sinä saat mun uskomaan uuteen elämään. Luot pohjan tulevaan, sen silmistäsi nään. Tämän onnen talletan kätköön sydämen, sen yksin omistan, siitä muille kerro en.” Tyttö katsoi kulkuria silmiin ja pohti tämän sanoja ja kysyi mitä kulkuri oikein tarkoitti. Kulkuri hymyili salaperäisenä ja vastasi, ”Se on salaisuus.” Kuun hohde loi joen pintaan välkettä ja kaipuu täytti molempien mielen. Entä jos he eivät näkisi enää toisiaan kun uni joskus päättyisi? He katselivat virtaa, joka vei ja joka toi, heillä oli sentään muistot ja virta kuljettaisi heidät niiden luo.

Joskus myös unessa tulee aika hyvästellä toinen, niin myös nyt. Kulkurin ja tytön täytyi taas erota, oli kummankin aika jatkaa matkaa, heillä oli unessa ollut vain tämä yö aikaa ja nyt aamu alkoi valjeta. Hyvästelyyn oli enää vain vähän aikaa. Kyyneleet alkoivat nousta molempien silmäkulmiin ja tyttö pyysi kulkurilta, ”Vähän ennen kyyneleitä pääsi poispäin käännä etten niitä nää.” Kulkuri katsoi tyttö ja ajatteli tämän olevan kuin kuunvalossa lentävä yöperhonen, hän ei odottaisi enää, sillä hän halusi nähdä sen mitä huominen hänen eteensä toisi. Kyllä hän sen tiesi ettei tuo tyttö ollut enää mikään tyttö, mutta silti tarttui aina tikkuun lyhimpään, pitkällä tähtäimellä se ei johtaisi mihinkään – ei edes unimaailmassa. Kuitenkin kulkuria jaksoi mietityttää se, että entä jos tässä unessa paikalle ilmestyisi tuo katala tummasilmäinen, hänen kiusoitteleva veljensä, joka oli myös ihastunut samaan tyttöön ja yrittänyt monesti tulla heidän väliinsä. Jos taas kävisi niin, uni olisi jälleen muuttumassa painajaiseksi. Tummasilmäistä ei kuitenkaan näkynyt tällä kertaa ja kulkuri huokaisi suorastaan helpottuneena. Tyttö kuitenkin alkoi jo tehdä lähtöä, mutta vielä sitä ennen, kuin hyvästiksi, hän kuiskasi kulkurille, ”Saat hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien… Se jokin sinulla on.” Sen jälkeen tyttö katosi ja kulkuri oli unessaan jälleen yksin.

Kulkuri vain kuunteli kun jossain kaukana soi. Hän tiesi, että tyttö oli elänyt jo häntä ennenkin, eikä tiennyt kuinka hän pelkäsi tämän vertaavan häntä muihin. Oliko rakkaus nyt tässä? Mitä tulisi rakkauden jälkeen, kulkuri mietti. Kuinka monta kertaa tyttö olikaan kirjoittanut hänelle hänen poissa ollessaan kaipaavia kirjeitä tummin kyynelin, olisiko nyt hänen vuoronsa vuodattaa tummia kyyneliä ja miettiä miksi menetti kaipaamansa tytön? Siinä vaiheessa kulkuri heräsi ja havahtui todellisuuteen. Kaikki oli vain unta, hän ei ehkä kuitenkaan ollut menettänyt kaipaamansa tyttöä, eikä aikonutkaan menettää, jos se olisi hänestä itsestään kiinni. Hän päätti ottaa kohtalon omiin käsiinsä, keräsi tavaransa ja päätti lähteä jatkamaan matkaansa, koska hänen isäänsä ei näkynyt. Hän lähtisi etsimään tuon kaipaamansa tytön, eikä välittäisi siitä, mitä kohtalolla olisi hänen varalleen varattuna. Kulkuri aikoi todeta kohtalolle vain, ”Hei kohtalo, oon iso poika jo, ja mä päätän sen, kenen oon tai en. Mut kuule kohtalo, mul oma tahto on ja nyt se varmistaa, ettet sä enää kii siit saa.”  Tyttö oli kenties kaukana täällä ja kulkuri oli yksin tien päällä, mutta hän kaipasi tytön viereen yön usva silmissään, mutta heidän rakkaustarinansa ei antanut hänelle rauhaa. Nyt tai ei koskaan oli hyödynnettävä tämä lähdön hetki, kulkuri oli huomannut että jokin oli muuttunut, kenties uni oli saanut hänen ajatuksensa kirkastumaan. Hän oli laulanut, tanssinut, juhlinut ja juonut, valvonut tuntemattomien kanssa, sellaista oli kulkurin elämä. Tyttö oli kulkenut kauempana ja monesti lähtenyt viisaampana kulkuria vastaan. Kun tyttö oli löytänyt kulkurin, tämä oli kenties ollut hieman eksyksissä, mutta tyttö oli jäänyt istumaan viereen ja elämä oli alkanut uudestaan. Nyt kulkuri vain tahtoi pysähtyä tungoksessa katsomaan tyttöänsä silmiin, tarttua tämän käteen ja julistaa ääneen, ”Ikuisesti sinun, ikuisesti minun, ikuisesti tahdon sinut vaan.”

Niin kulkuri aloitti matkan tyttönsä luo, vain tähtitaivas näytti tietä kun hän kulki eteenpäin se suojassa. Monesti hän oli miettinyt sitä, ette tuon tyttö pienen pitäisi rakastua häneen, hän ei tahtoisi satuttaa tätä, maantie odottaisi häntä, hän ei asettuisi kenties koskaan paikoilleen, hän oli syntynyt kulkuriksi, saanut elämältä tämän rooliin. Mutta niin oli kuitenkin käynyt ja tunne oli muuttunut molemmin puoleiseksi. Vain tähtitaivas kuunteli kulkuria kun hän huusi ääneen miksi pois ei mee hurja polte pohjaton. Tuo tyttö oli saanut hänet tuntemaan kiihkeyttä kuumaa, hulluutta huumaa. Hän pohti miksi tyttö oli silloin aikoinaan sytyttänyt roihun riehumaan. Mutta jos jotain kulkuri oli oppinut, se oli se tosiasia, että elo ihmisen huolineen ja murheineen, se on vain väliaikainen. Myös pettymys oli vain väliaikaista.

 Kun kulkuri oli kulkenut pitkän taipaleen, huomasi lauantai-illan saapuneen kun hän vihdoin oli tuon kaipaamansa tytön kotikaupungissa. Hän tiesi, että tyttö asui aika kaukana, aivan kaupungin laidalla, mutta siitä huolimatta kulkuri jaksoi vielä taivaltaa sinne saakka. Tytön talon nähdessään hän huokaisi syvään ja vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Hän muisteli kuinka tuon tytön keinuvat kissanaskeleet olivat aikoinaan saaneet hänet kahjoksi, kun hän oli jäänyt niitä ihmettelemään.  Tyttö oli oikea kissanainen, villi, viilee ja vaarallinen. Kulkuri tiesi, että tämä oli vaarallista elämää ja tyttö todellakin sotki hänen systeeminsä. Välillä hänestä oli tuntunut kuin tuo tyttö olisi vain ollut hänen haaveissaan, mutta nyt kulkuri oli saapunut paikkaan aikaan odotetun. Hän ei ehkä koskaan saattaisi tietää milloin tie veisi määränpäähän, mutta nyt tämä ei enää ollut unta. Kuin lännensankari Pecos Bill konsanaan, kulkuri oli kiitänyt myrskytuulen lailla tyttönsä luokse ja siinä tyttö nyt oli hänen edessään. Kulkuri juoksi halaamaan kaipaamansa tyttöä ja he molemmat olivat yhtä hymyä, kulkuri mietti kuinka monta kertaa hän oli mokannut ja hänestä oli tuntunut kuin hänen elämänsä olisi ollut flipperi, jossa kuulat vierivät nurkkaan kaltevalta pinnalta kerta kerran jälkeen. Olisiko tämä nyt hänen viimeinen mahdollisuutensa vai oliko korkeimman käsi pelannut hänen peliään hetken aikaa ja antanut hänelle peliin extrapallon – hänen matkoillaan kaipaamansa tytön?

Näin saatiin tämänkertainen tanssi-ilta pakettiin tutun kulkurimme tarinalla. Aki ja Fantasia tarjosivat jälleen kerran takuuvarman illan niin kuuntelijoille kuin tanssijoillekin. Kuten alussa jo mainittiin, Akin setit sisälsivät kaksi uutta kappaletta, ensimmäinen kertoi kuunvalosta ja yöperhosesta, se on kappale, josta ei tällä hetkellä ole sen enempää kerrottavaa, muuta kuin että se on uusi kappale. Uusi kappale kirjaimellisesti, vai muuten uusi kappale ohjelmistossa? Kenties se vielä selviää ajan myötä. Toisena uutena kappaleena ohjelmistoon oli buggina päätynyt Chisun ”Kohtalon oma”, toki pienin muutoksin. Alkuperäisessä versiossahan sanotaan kohtalolle, että oon iso tyttö jo, mutta Akin versiossa kohtalo sai kuulla kuinka vastapeluri olikin jo iso poika. Toivottavasti tämä buggi nyt jää ohjelmistoon, aina on piristävää kuulla vanhojen tuttujen seassa uusia kappaleita.

Vielä kerran kiitokset illasta Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo! Viettäkää rentouttava talviloma, jotta jaksatte jälleen viihdyttää tanssikansaa kevään keikoilla. Nähdään taas pian!

Silja Europa, Helsinki - Tallinna - Helsinki 24.-25.1.2018

Odottavan aika on pitkä, sanotaan, Melkein kuukausi piti odottaa viime vuoden viimeisen keikan jälkeen ennen kuin keikkavuosi 2018 omalta osaltani pääsi starttaamaan.  Mutta kun jaksoi odottaa, niin tottahan odotus palkittiin. Vaikka aika tuntui välillä suorastaan matelevan, mutta päästiinhän sitä vihdoin ja viimein vuoden ensimmäiselle keikalle. Paikkana Silja Europa ja Iskelmäkeskiviikkolähtö nro.434, Akin ja Fantasian lisäksi risteilykansaa viihdytti Eini. Tunnelma oli kirjaimellisesti kuuma, niin lavalla kuin ravintolan puolella ja illan esiintyjät nostivat lämpöä entisestään. Ohjelma-aikatauluja oli muutettu viime vuodesta, joten Fantasia aloitti illan tanssit jo klo.20.

Verhot lavalle auki ja liikkeelle lähdettiin valssilla. Ensimmäisenä lauluvuorossa oli Simo ja valssina, ei urkurin. vaan Kulkurin valssi. Kun kulkuri oli tanssinut maantiellä ja vieraillut kreivien linnoissa, poikennut matkallaan talohon ja valinnut sieltä itselleen armaan, jota lempi vain salassa, siirryttiin illan toiseen valssiin. Jani jatkoi tarinalla Tallinnan illoista. Tallinnaa kohti oli laiva suuntaamassa, joten mikä sopikaan iltaan paremmin kuin kyseinen valssi. Vaikka laulun mukaan oli aikaa neljä päivää ja kolme yötä, tällä erää sitä aikaa oli kuitenkin vain 22 tuntia. Siinä ajassa tämä reissu pitäisi saada tehtyä. Valssien jälkeen luvassa oli foxia. Ensimmäiseksi Jouni kaipaili neitokaista nimeltään Caterina, jonka suukko oli vienyt järjen, mutta kuitenkin moni mies oli saanut tuolta neitokaiselta rakkauden ja ehkä se lempi oli sittenkin pelkkää valhetta. Kun Caterina oli jätetty unholaan, oli jälleen Simon vuoro laulaa ja kertoa albatrossista, joka kiisi taivaan sinessä vapaana ja kenties oli laulun kertojan lapsuustoveri, vanha merimies, joka oli lähtenyt merille viisitoistavuotiaana Tornatorilla. Oli aika ottaa vähän hitaampaa tunnelmointia tähän väliin. ”Käy luoksein aika onnekkain, kun kuulen yhden nimen vain, se uudeks unelmani saa…”, lauloi vuorostaan Jani ja kaipasi Anna-Liisaa.

Toisena tunnelmapalana tulkitsi Simo kappaleen ”Beautiful Maria of my soul”. Nyt tästä kappaleesta oli siis vuorossa englanninkielinen versio, kuukauden sisällä se on nyt kuultu ensin espanjaksi, sitten suomeksi ja nyt englanniksi. Olisiko seuraava versio sitten yhdistelmä kaikkia näitä kolmea? Onhan siellä ohjelmistossa kuitenkin yksi laulu, jonka Simo laulaa ensin suomeksi ja lopulta kieli vaihtuu espanjaksi. Mutta toisaalta, ei tätä kaunista kappaletta kuitenkaan kannata pilata yhdistelemällä eri kieliä. Laula vain Simo tämä edelleen vain yhdellä kielellä kerrallaan. Hitaiden jälkeen oli aika lisätä kierroksia ja erään pikaruokaketjun mainosta lainatakseni ”liikkeellä oli länkkäritunnelmaa”, kun tuli Jounin vuoro laulaa. Pecos Bill ratsasti jälleen paikalle ja kuului vain ”Bang bang” ja vastustaja oli vainaa. Kun vastustaja oli saatu pois päiviltä, suuntasi Simo savuiseen baariin, vai liekö se ollut saluuna? Siellä peli pelattiin melkein tilttiin saakka, mutta onneksi löytyi kuitenkin extrapallo sinne elämän flippuun. Tunnelmasta toiseen ja setin päätteeksi vielä lattarirytmejä kahden cha chaan myötä. Tuttuun tapaan Jani oli joutunut Yön ruusun valtaan, jonka oli saanut seurakseen, mutta aamun koittaessa katoaisi. Kenties tunnelma oli siinä vaiheessa vähän sellainen mistä Simo kertoi seuraavaksi, ”kuu ja maa, erossa toisistaan, erossa rakkaastaan…”. Vastaajaankin heitettiin viestiä, mutta kuultiin vain katkonainen nauha, kuu tahtoi vain valvottaa, mutta kun ei vain jaksaisi odottaa… Näissä tunnelmissa päästettiin Fantasia ensimmäiselle tauolleen.

Toisen setin alussa lähdettiin ajelemaan Simon johdattelemana pitkin Valtatie 66:ta, vaikka merellä vielä seilattiinkin kohti Tallinnaa. Valtatiellä oli kuoppia, mutta merellä keinutti. Siitäkin huolimatta Jani totesi, ”I’m easy”. Ei paljoa pieni keinunta haitannut, eivätkä kuvitteellisen ajomatkan kuopat tiellä. Tuo matka saattoi myös olla alku kaiken kauniin, alku johon koskaan loppua löydy ei. Näin mietiskeli laulussa Jani ja siihen jatkoksi puolestaan Simo kertoi kuinka ei rakkaus yötä pelkää. Rakkausteemalla jatkettiin ja lauluvuoroissa vuorottelivat edelleen Simo ja Jani. Ensin tunnettiin hulluutta huumaa ja pohdittiin miksi sytytitkään roihun riehumaan silloin aikoinaan ja tähtitaivas kuunteli kun huudettiin ääneen miksi pois ei mee hurja polte pohjaton. Siinä vaiheessa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua kuin hullu rakkauteen. Vaikka niin ei uskottukaan alkujaan käyvän ja siinä nähtiin vain vaaraa, mutta kun toista ei voinut vastustaa, ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Sitten taivuteltiin pari tangoa rakkausteeman jälkeen. Koko porukka eli Simo, Jani, Jouni ja Kimmo tulkitsivat instrumentaaliversiona tangon toisesta kotimaasta, Uruguaysta, lähtöisin olevan La Cumparsitan. Vaikka se onkin kääntynyt suomeksi muotoon Hiljaa yössä, niin sitä ei kyllä edessä oleva yö ollut. Fantasian settiä oli vielä hetki jäljellä ja illan artistikaan eivät vielä olleet esiintyneet. Toisena tangona kuultiin sitten Romanialainen kitara, jonka suomennus kyllä herättää hieman ihmetystä. Miksi ihmeessä se on nimetty romanialaiseksi, kun alkuperäinen nimi Chitarra Romana eli roomalainen kitara? Mutta jota sopasta tulisi entistä sakeampi, lisätään mukaan vielä yksi maa, sillä jo aiemmin kuultu, että Jani soittaa kappaleen aidolla tšekkoslovakialaisella ”Lantolalla”. Vaikka ensin laulettiin yksin varjoissa, eikä häntä nähty parvekkeella, löytyi Simon kertomana jostain kuitenkin se lämmin, hellä, pehmoinen, joka antoi paisteen auringon. Mutta entä jos toista olikin rakastanut salaa 15 kesää? Se oli Simon tulkitsema seuraava tarina, siitä kuinka Alice vain livahti pois kertomatta osoitettaan, 15 kesää oli tuota naista salaa himoittu ja sitten vain nähtiin kääntymässä musta limousine. Sinne siis katosi Alice ja settikin läheni loppuaan, mutta vielä mahtui mukaan yksi kappale, joka tosin sisälsi pätkät viidestä eri kappaleesta. Luvassa oli siis tuttuakin tutumpi Beatles-potpuri. Tauon paikka ja sen jälkeen saataisiin Aki ensimmäistä kertaa tällä risteilyllä lavalle.

Klo.22 koitti sitten illan ensimmäinen kohokohta. Akin ensimmäinen setti käynnistyi tällä kertaa Riimannin Raikulla, aluksi todettiin että se on salaisuus ja sen jälkeen virta toi ja virta vei, kenties sinne Tallinnan satamaan, jonne oltiin sopivasti saavuttu. Enää ei keinuttanut tai jos keinutti, se johtui sitten jostain ihan muusta kuin merenkäynnistä. Koska laiva oli tukevasti ankkuroituna satamaan, lähdettiin seuraavaksi taivuttelemaan tangoja. Joillekin saattoi koittaa lähdön hetki, mutta jos sillä hetkellä huomasi katseessa jonkin muuttuneen, oli tuo hetki vaikein ja siinä päätettiin jäädä toisen luokse. Tämän jälkeen koitti rakkauden yö, jolloin ei kaivattu järkeä lain ja vain tuokio onnea riitti, kun sai jakaa sen toisen kanssa. Mutta jotta tunnelma ei menisi liian hempeäksi, polkaistiin kunnon humpat käyntiin ja Akilta tuli käsky nostaa takamus tuolista ja tanssilattialle mars. Ja jos se ei heti noussut, siitä kyllä sai kuulla – ”Mikä on, ettei nouse?!?” Sitten vain laulettiin ja tanssittiin missä ja milloinka vaan, tanssin mahti tunnettiin sydämessä ja kun poika kävi illalla tanssimaan, hän vihelteli tytön akkunaan, saattoi nähdä pollarin kätköissä Sörkän laitakaupungin ja totesi, että herrat ja narrit eivät kai vihellä lain. Katupojille omistettiin näin ollen ensimmäinen humppa. Toisena humppana sitten merelliseen teemaan sopiva Merimies. Tällä kertaa neito ei syystä tai toisesta itkenyt kovaan ääneen kaipauksen kyyneliään, vaikka se merimies ei edelleenkään voinut olla maissa päivää kauempaa. Kenties uusi vuosi oli tuonut muutoksen neidon asenteeseen, vai oliko? Sen näyttänee vain tämän vuoden keikat, joilla tämä tarina humpan muodossa tullaan kuulemaan.

Koska tuo kavala ja petollinen merimies oli hurmannut naisia laulullaan ja sitten vain kadonnut taas merille, saattoi siinä vaiheessa tuntua, että koitti hetki rakkauden jälkeen. Se, mitä sitten tapahtuu rakkauden jälkeen, voi olla ihan mitä tahansa. Joskus on kuultu Fantasian toimesta kerrottuna, että siinä menee auto ja talo, kun puoliso lähtee tai sitten jotain ihan muuta. Tästä syystä Aki on kerran aiemmin todennut, että pojilta siitä ei sen enempää kannata kysyä (koska vastaus voi siis olla ihan mitä tahansa), joten jokainen siis miettiköön itse, mitä rakkauden jälkeen tapahtuu vai tapahtuuko yhtään mitään. Toki jos ja kun antaa paljon, ei tarvitse sitten enää muuta, sillä erot päivien ja erot viikkojen koskettaa ei kaipuuta saa. Ei voi ei, jos sattuu kaipaamaan jotakuta oikein kovasti. Siinä voi sitten vaikka tuijotella toista suoraan silmiin kun pitkästä aikaa näkee ja lausua nuo sanat. Ihan miten haluaa ja jos siltä tuntuu. Hempeily seis ja ei muuta kuin rakkauden kummalliset drinkit kurkun kostukkeeksi. Baaritiskiltähän niitä sai tilata jos jonkinmoisia ja jos ne eivät vielä tässä vaiheessa iltaa vieneet jalkoja alta tai saaneet ajatuksia kirkkaaksi, oli niitä nautittu selvästi aivan liian vähän, mutta olihan siinä vielä pitkälti aamuun asti aikaa. Toki ne drinkit saattoivat johdattaa suunnan kohti Koivukujaa, vaikka matkaa sinne oli todellisuudessa useampi merimaili ja useampi sata kilometriä maanteitä pitkin. Tosin ainahan mielikuvamatkailu on sallittua ja mielikuvissaan voi vannoa rakkauttaan suurempaa ja antaa sormuksen tähtitaivaan alla juuri siellä Koivukujalla. Toki ennen sitä on hyvä varmistaa siltä toiselta osapuolelta, että jos vielä oot vapaa sun kai saan. Sitten suunta vain kohti rantapuistoa ja laulamaan sekä nauramaan silmät kyyneliin. Mutta entä jos lähellä sinua poden vieroitusoireita? Mitäs sitten tehdään? Toinen on lähellä, mutta kuitenkin kaukana, eikä kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseks muuttaa. Sitä jäätiin pohtimaan seuraavan tauon ajaksi, joka tällä kertaa oli pidempi. Siirretään Aki ja Fantasia syrjään vähän reiluksi tunniksi ja mennään risteilyohjelmassa eteenpäin.

Koitti siis hetki ottaa Eini yhtyeineen lavalle. Vanhoja ja uusia hittejä vaihdellen, tuttuja biisejä kaikki. Yleisö lauloi mukana ja myös Aki nähtiin hetken aikaa fanittamassa Einiä lavan vieressä. Mites tämä nyt oikein menikään? Oliko Aki Einin lämppäri vai sittenkin Eini Akin, koska Akilla oli vielä yksi setti illalle jäljellä. Oli miten oli, tunnelma oli molempien esiintyessä katossa, lämpöä riitti ja yleisö nautti.

Vuorokausi vaihtui ja bileet jatkuivat Akin ja Fantasian tahdittamana. Koska Millaa ei saatu muuttumaan viime vuonna, vaikka sitä kuinka yritettiin illasta toiseen, kesästä syksyyn ja syksystä talveen, jatkettiin yrittämistä uudelleen. Ainakaan tällä risteilyllä ei saatu tulosta aikaan, sillä aina vain Milla tarttui siihen tikkuun lyhimpään. Muuttuukohan tuo nainen koskaan ja tiedostaako, ettei oo mikään tyttö enää? Voisi vaikka todeta että odota en, en tahdo toiveisiin mä tuhlata aikaa, sillä se on aivan turhaa. Siltikin jos se jokin sinulla on, sun läsnäolosi vain tärkein on ja saat hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien… Tai sitten paikalle saapuu se tummasilmäinen, joka vie vain leikiten, mutta jonka ensi katse vain sydämen sai laulamaan, rakkaudesta hetkisen vain pienen suloisen. Se johdatteli meidät kuumiin cha chaan rytmeihin ja ensin mentiin kiihkeisiin tunnelmiin – lähdettiin viihdyttämään ja kiihdyttämään. Katse vaelteli vartalolla ja tultiin toisen lähelle… Kuka tietää, ehkä siinä hetkessä karattiin kahdestaan kauas arjen taa.

Arjen taakse karatessa saatetaan tarvita avuksi kartta tai ehkä kaksikin. Onhan sinne katoaminen melkeinpä tutkimusmatka maailmaan ja kartoilta saattaa löytyä tie salaiseen. Tämän parina toisena hitaana kuultiin monesti encorena kuultu Haavoitettu. Tunnelmasta toiseen ja setin loppuun vielä pukille… ei kun bugille eli pari buggia. Ensimmäisenä huudettiin eläköön huuto elämälle, olihan kaupungissa sentään yö ja sä seisoit edessäni täynnä toivoa ja silmäsi kertovat näin ja hyvän kaverin kainaloon voi työntää piiloon pörröisen pään. Kaverin kainaloon ei siinä kyllä työnnetty päätä piiloon, mutta tähtisilmät saattoi kyllä nähdä, jos sattui tanssimaan ihan lavan lähellä ja Aki työnsi päänsä siihen ja tuijotteli suoraan silmiin. Oliko siinä sitten kyseessä rakkaustarina, joka ei anna rauhaa vai ehkä kuitenkin jotain muuta? Kallistutaan siihen johonkin muuhun ja päätetään ilta Akin ja Fantasian sekä elävän musiikin osalta tähän. Paitsi että yleisö vaati vielä lisää ja sitä saatiin yhden kappaleen verran. Encorena kuultiin Kirkan tunnetuksi tekemä kappale, Pyydä vain. No, pyydettiinhän sitä ylimääräistä kappaletta ja se siis saatiin. Toiveeseen oli vastattu, kiitos ja hyvää yötä.

Yötä saattoi jatkaa vielä aamun pikkutunneilla saakka discon puolella. Yllättäen siellä oli tällä lähdöllä hiljaista ja vähän porukkaa, tuttuja kasvoja näkyi vain muutama, joku vain piipahti, joku viipyi hetkisen ja joku taas pidempään. Väsymys saattoi iskeä ja oli parasta lähteä nukkumaan. Kun yö ja aamu oli nukuttu, jos maihin ei jaksanut lähteä, jaksoi suunnata artistitapaamiseen, joka poikkeuksellisesti olikin jo heti kohta sen jälkeen kun laiva irtosi Tallinnan sataman laiturista ja suuntasi kulkunsa takaisin kohti Helsinkiä.

 Iskelmän Hannun alkuhöpinöiden jälkeen Aki ja Eini estradille ja yleisöltä tiukkoja kysymyksiä kehiin. Ensimmäinen kysymys Akille, ”Mitä kysyisit meiltä, jos saisit kysyä yhden kysymyksen?” Aki mietti hetken ja kysymyksen esittäjät odottivat kauhun sekaisin tuntein mitä sieltä tulee. Vastakysymys saatiin ja se kuului, ”Mä kysyisin, et mitä te kysytte multa?” Sama kysymys esitettiin sitten toiselta puolelta tanssilattiaa Einille. Artistitapaamisen aikana juteltiin myös uran kestosta, koska Einillä oli uraa takana jo neljäkymmentä vuotta, totesi Aki, että hänellä on siihen matkaa vielä kolmekymmentäseitsemän vuotta. Eini tosin lupasi tulla sitten fanittamaan Akia lavan reunalle kun se hetki koittaa. Kuntoilusta puhuttiin ja Hannu ehdotti Akille, että näytetään me miten nostellaan puntteja – tässä tapauksessa siis housunlahkeita. Akilla oli sen verran tiukat housut, ettei se onnistunut, joten se sai Hannun pohtimaan millä ihmeen vaseliinilla Aki on housut jalkaan vetänyt. Myös Akin lehmästä, Hippu Mustikista, puhuttiin, kuin myös Hipun sonnivasikasta, Onni Aleksi Hipunpojasta. Sonnivasikka, jolle pidettiin jopa ristiäiset ja kun vieraita oli kutsuttu paikalle, olivat nämä kummastelleet mitkä ihmeen juhlat olivat kyseessä ja saaneet sitten vastaukseksi, että sonnin ristiäiset. Juttutuokion jälkeen seurasi jonkinlainen hallittu kaaos valokuvien ja nimikirjoitusten suhteen. Vaikka risteilykansaa yritettiin hoputtaa, että nyt vielä viimeiset kuvat ja nimmarit, jotta päästään ohjelmassa eteenpäin, tuntui kuin se olisi kaikunut kuuroille korville, asiaa artisteille nimittäin tuntui riittävän. Artistitapaamisen jälkeen vielä Iskelmätietovisa ja sitten laivan housebändi päästettiin lavalle yhden setin ajaksi ennen Akin & Fantasian päiväsettiä.

Päiväsetti polkaistiin käyntiin tangolla ja kunnon perinteisillä sellaisilla. Vaikka oli iltapäivä, taivaalla loisti täysikuu, vaikka ei vielä täysikuun aika ollutkaan ja valkovuokotkin nostivat päätään hangen alta, mutta koko ajanhan tässä ollaan kevättä kohti menossa ja kyllä ne valkovuokot siellä täysikuun loisteessa vielä kukoistavat ja keijut karkeloivat lähteellä. Tangojen jälkeen jatkettiin päivätansseja edelleen perinteisillä tanssirytmeillä. Tangot toimivat alkulämmittelynä humpalle. Tälläkään kertaa selittelyt tai väsymys ei kelvannut syyksi olla nostamatta takamusta penkistä, joten käsky kävi jälleen humpalle. Jazztytölle annettiin neuvoksi, että turha on surra jos ei oo sulla heilaa, pistä nokkas puuteriin ja otsatukkas peilaa. Ei surtu ei, vaan jatkettiin reippaasti eteenpäin. Sitten jo laulettiinkin kuorossa, ”Hei hoi, sä jätkän oma kulta, oi joi sun lempesi on tulta, voi voi jos suukon saan mä sulta, ai ai se kuumeen mieheen loi.” Ainakin Europan esiintymislavalla oli kunnon kuoro, kun Fantasian pojat pistivät Akin taustalla parastaan tässä humpassa.

Koska humppa nostaa mukavasti sykettä, oli aika rauhoittua parin kappaleen verran rumban tahtiin. Ensin lainattiin Dannyn tuotannosta kappale ”Vähän ennen kyyneleitä” ja toisena rumbana Uniklubin tunnetuksi tekemä kaunis ja herkkä, ”Näiden tähtien alla”. Sen jälkeen irrottauduttiin siitä tanssipartnerista ja irroteltiin sen sijaan lantioita cha chaan rytmien tahdissa. Elämän haitari soi tällä risteilyllä vain kuvainnollisesti, sillä Simon haitarilla ei vaikuttanut olevan matkalippua, joten se ei ollut päässyt mukaan. Toivottavasti sen soittoa kuitenkin kuullaan vielä ennen kesää. Mielellään sen haitarin rytmin tuntisi… Siispä toisena cha chaana ”Mä rytmisi tunnen”. Liekö jotain risteilyväsymystä ilmassa, mutta tällä kertaa kappale kuultiin ihan kokonaan suomenkielisenä eikä niitä tutuksi tulleita välihuudahduksia kuulunut lainkaan. Toivottavasti tämä oli kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu ja jos tätä cha chaata estetään vielä jatkossakin, niin espanjankieli ja välihuudahdukset palaavat takaisin. Jotta saataisiin päiväsetille ja risteilylle sen ansaitsema loppu, pistettiin vielä pari buggia setin päätteeksi. Ensin valloitettiin koko maailma yhdessä ja keskipiste kaikkeuden oli tunne pienten ihmisten. Maailman valloituksen jälkeen lähdettiin vielä pikaisesti Roomaan, vaikka Helsinki häämötti jo horisontissa. Aikaa oli kuitenkin nauttia kylmä cappuccino, istua yksin ja miettiä, että muista et kai mua. Romerolle yritettiin soittaa, mutta puhelimesta kuului vain pronto pronto. Päiväsetti oli saatu taputeltua loppuun ja oli aika kiittää risteilystä. Mutta kuten arvata saattaa, ei Akia ja Fantasiaa vielä päästetty lopettamaan, aikaa oli yhdelle encorelle. Tanssit eivät ole mitään ilman valssia, joten yksi sellainen loppuun. Mikä olisikaan hienompi lopetus kuin todeta, ”Minä rakastan sua”.

Näin saatiin Iskelmäkeskiviikkoristeily päätökseen ja samalla omalta osalta keikkavuosi 2018 käyntiin. Kaikkea sattui ja tapahtui, mutta niinhän yleensä tämän porukan keikoilla, se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Seuraava keikka odottaa jo aivan nurkan takana, sen jälkeen seuraavaa kertaa saakin odottaa kuukauden verran, päästetään pojat ansaitulle lomalle siinä välissä, jotta tanssikansan viihdytys voi jatkua uusin voimin. Kiitos jälleen kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo – oli jälleen ilo risteillä kanssanne, kiitos että olette!

Keurusselkä, Keuruu 29.12.2017

Niinhän siinä sitten kävi, ettei se keikkavuosi 2017 omalta osalta sitten päättynytkään Kuopioon kuten alkujaan oli suunnitellut, vaan jostain vielä kumpusi halu lähteä Keuruulle. Mikäs siinä sitten. Kun kukaan ei lopulta lähtenyt matkaan mukaan, ei se estänyt suunnitelman toteutumista. Sitten vielä kun tulee tieto, että Aki on sairastunut eikä pääsekään keikalle, mutta Fantasia tanssittaa illan, piti siltikin lähteä ajamaan parin tunnin matka. Mutta kun tuota porukkaa rakastaa niin paljon, oli aivan pakko lähteä katsomaan kuinka Fantasia pärjää ilman Akia koko pitkän illan. Mitään epäilyksiä ei tietenkään ollut, Fantasiaa ei nimittäin suotta sanota Suomen kovimmaksi bändiksi.

Kun vihdoin ja viimein yhden harhaan ajon (Siis jos laitat puhelimen naviin määränpääksi Hotelli Keurusselkä, niin miksi ihmeessä löydät itsesi jostain ihan muualta, keskeltä ei mitään?) ja siellä sohjoon juuttumisen jälkeen kun vihdoin ja viimein auto kaartoi oikeaan paikkaan, mutta parkkipaikka oli kuin ammuttu täyteen. Siinä ennen kuin löysi autolle paikan ja pääsi sisälle, olivat ensimmäiset kappaleet jo ehtineet soida ja toinen foxi oli juuri alkamassa.

”Jos minne lie, polkuni vie, oli päivä tai synkkä yö niin muistan sua ain, oma armas Elaine…”, kuului hotellin aulaan ja vihdoin itsekin jo löysi tiensä tanssiravintolan puolelle. Fantasia mustissa puvuissaan ja punaisissa kravateissaan viihdyttivät tanssikansaa, jota näytti olevan paikalla runsain määrin. Kuinka paljon sitä olisi ollutkaan, jos Aki ei olisi sairastunut? Foxista siirryttiin sujuvasti tangoon, ensimmäisenä ilmoille kajahti ”Sä kuulut päivään jokaiseen” ja sen jälkeen vuorossa oli ”Hiekkaa”. Ravintolan ovenpielessä oli hyvä kuunnella ensimmäistä settiä vähän näkymättömissä, koska missään vaiheessa lähtöä Keuruulle ei tullut kuulutettua julkisesti, voisihan sitä kerrankin yllättää saapumalla paikalle (tosin näitä tyyppejä ei kyllä pahemmin enää yllätä mikään). Kun tangot oli taivuteltu, oli aika reippaan humpan. Ensimmäinen humppa kertoi naisesta nimeltä Isabel, joka saarnasi tuolla tyhmälle miehelle tämän myöhästymisestä. Kovasti kyllä Isabeliltä pyydettiin anteeksi, suo anteeks tämä kerta vain, niin kiltti oot mulle ain, oi Isabel. Koska elo tää on kuin karuselli, joka meitä pyörittää, huomattiin seuraavaksi olevamme Rodoksella, jossa pyydettiin, että soita mulle Sorbas laulu kreikkalainen! Alla kuuman taivaan leikki kesti vain hetkisen, sitten lähdettiin laivaan ja musiikillisen matkamme määränpäänä oli Tennessee.  Hitaan valssin vuoro ja kaksi kaunista instrumentaali valssia, ”Tennessee waltz” ja ”Kuunsiltaa”.  Kun Tennesseessä oli kuljettu kuunsiltaa aikamme, kaipuu kotimaahan oli sen verran suuri, että kulku suuntautui Lappiin. Simo johdatteli meidät sinne Lapin jenkan myötä ja Jani puolestaan kertoi Saunajenkan myötä kuinka sauna se on suomalaisen paras paikka.

Ensimmäinen setti oli siinä ja Fantasia ensimmäiselle ansaitulle tauolleen, vielä olisi pitkä ilta edessä. Soittajapoikien suupielet alkoivat kääntyä ylöspäin alkuhämmennyksen jälkeen, kun tuttu kasvo hymyili ovenpielessä. ”Päätin lähteä pienelle ilta-ajelulle”, vastasin kun pojat kyselivät kuinka oikein paikalle olin päättänyt tulla – pitihän sen tiistain Kuopion keikan alun perin olla keikkavuoden viimeinen. ”Saat nyt nauttia meistä koko illan!” Koko iltahan siinä kyllä tulikin nautittua, koko ilta pelkkää Fantasiaa tällä kertaa. Kun seuraava setti alkoi, pääsi Fantasia pikku hiljaa irti…

Toinen setti aloitettiin kuumilla cha chaan rytmeillä. Ensimmäiseksi Jani kaipaili Yön ruusua, joka ainakin laulun mukaan katosi aamun tullen. Sen jälkeen Simo puolestaan kertoi tarinaa siitä kuinka ”kuu ja maa, erossa toisistaan, erossa rakkaastaan, kuu ja maa…” Lattarirytmeistä polkan pyörteisiin. Lauluvuoroon päästettiin Jouni ja kappaleena Linjuripolkka. Mutta hetkinen… kappaleen sanat kuulostivat alkuun hieman omituiselta, ei nämä sanat nyt ihan näin kyllä mene. Mitä ihmettä? Taisi siinä vauhdikkaassa menossa sanatkin hieman vaihtaa paikkaa, mutta pääasia että soitto soi kuten pitikin. Kovasti kyllä Jouni yritti lähteä sillä maantien ässällä etsimään Karjalan Marjaanaa, se sai aikaan lavalla muiden keskuudessa kummastuneita katseita – sehän on humppa ja nyt pitäisi kyllä tulla toinen polkka! Mutta kun kyse on ammattilaisista, ei pienet lipsahduksetkaan haittaa, oikea tanssilaji tulee kaikesta huolimatta ja osittain oikeilla jäljilläkin oltiin, sillä toinen polkka oli Karjalan poikia. Polkan jälkeen oli hyvä tasata hengitystä, ottaa tanssipari oikein lähelle tai vaihtoehtoisesti keskittyä ihan vain kuuntelemaan, sillä oli illan ensimmäisten hitaiden vuoro. Jounille oli jäänyt muistoksi vain tummansininen sävel, Simo kertoi meille tarinan suloisesta Mariasta. Suloinen Maria kuultiin tällä kertaa suomeksi, Kuopiossahan samaisesta laulusta kuultiin espanjankielinen versio. Kaunis kappale, laulettiin se sitten kummalla kielellä tahansa. Jotta tunnelma ei menisi liian hempeäksi, oli aika irrotella hieman swingin tahtiin. Alkuun lähdettiin matkalle pitkin Valtatie 66:ta Simon johdattelemana ja kun tiellä oli aikamme matkattu, tuumasi Jani ”I’m easy”. Swingin pyörteistä valssiin. ”Illan aurinko kultaa jo maan, puille metsän luo punerrustaan…”, alkoi ensimmäinen valssi ”Tiedä en kauniimpaa” Jounin laulamana.  Simo puolestaan nukahti hallien varjoon ja näki kerosiinin katkuisen unen, tuo uni kertoi tarinan lentäjän pojasta. Koska myös toinen setti päätettiin vauhdikkaisiin tunnelmiin, herää kysymys, oliko baarin kanssa tehty jokin salainen sopimus – ”Soittakaa setin päätteeksi nopeat kappaleet, niin kun tauko koittaa, saadaan janoista porukkaa baaritiskille”? Setti päätettiin vauhdikkaisiin buggeihin, lauluvuoron saivat Jani ja Simo. Jani aloitti Markku Aron tutulla kappaleella ”Ollaan lähekkäin”, josta Simo jatkoi Kari Tapion ”15 kesää” laululla. Mikäs siinä sitten, voihan sitä olla lähekkäin toisen kanssa vaikka sen 15 kesää.

Kolmannelle setille lähdettiin tangon tahdeilla. Simo haaveili kaukana siintävästä Onnenmaasta ja pyysi istumaan kanssaan ääreen veen. Koska joulukuussa järvi on mitä todennäköisimmin jäässä (merta ei tällä kertaa ollut lähellä), niin sovitaanko Simo niin, että istutaan sinne ääreen veen lähempänä kesää? Näin talvella siellä tulee turhankin kylmä. Samalla siinä Jani voi myös soitella sitä romanialaista kitaraa, vaikka yksin varjoissa, jos on liian kuuma päivä. Vaikka puiston penkille saattaakin jäädä muistoksi vain kukka, niin silti siitä saattaa jäädä polte ja se johtaa kysymykseen miksi sytytitkään roihun riehumaan silloin aikanaan. Vuorossa oli siis Polte, jonka Simo meille tulkitsi ja jatkoi sen perään tarinalla alumiinitähdistä. Alumiinitähtien loisteesta löytyi villi, viilee ja vaarallinen kissanainen, jonka vuoksi täytyi kaivaa esille savukkeet. Tosin vain kuvitteellisesti, ei Jani nyt oikeasti mitään savukkeita lavalla esiin kaivanut, eikä muutenkaan Kimmo savustanut tanssikansaa, kuten monena muuna tanssi-iltana niin tekeekin. Vaikka Kissanainen saattaa olla tuttu Batmanista, ei seuraava kappale kuitenkaan Simon spiikkauksen mukaan kertonut tästä kuuluisasta lepakkomiehestä, vaan siitä kuinka haaveissa vainko oot mun. Oliko haaveissa tuo salaperäinen kissanainen vai joku muu, sitä ei tarina kerro. Saattoi se kuitenkin olla sittenkin vain unta, mutta siltikin vain väliaikaista. Väliaikainen ei tällä kertaa kuitenkaan ollut jenkka, vaan se kuultiin salsana Simon esittämänä – aiemmin tämä versio on kuultu ainakin elokuussa Korian keikalla. Seuraava salsa kertoi Janin laulamana seuraavasta illasta ja tarkemmin siitä, kuinka lauantai-iltana ravintolaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan. Kun lauantai-illasta oli selvitty, johdattelivat pojat meidät humpan myötä matkalle Uraliin. Simo totesi, että lähdetään katsomaan millainen talvi meitä siellä odotti. Perillä Uralissa kasakat jo odottelivat leiritulten loisteessa ja aron lapsen tanssi tuntui vievän kasakat transsiin saakka ja yllättäen huomattiin Jounin johdatelleen meidät Budapestin yöhön, jossa viulun sävel czardaan kutsun soi, jota koskaan unohtaa ei voi. Kolmas setti oli ohitse, Fantasia jälleen ansaitulle tauolle, sillä kaksi settiä oli vielä soittamatta.

Neljäs setti ja hyvin vielä riittää Fantasialla energiaa ja kappaleita tanssikansan viihdyttämiseen. Kunnon rock’n rolleilla liikkeelle. Kun ensin Simo oli rokannut kellon ympäri laulaen ”Rock around the clock”, jatkoi Jani kappaleella ”Jump jive”. Kun rokit saatiin rokattua, rauhoituttiin kahden kappaleen verran, eli jälleen lähiote tanssipartnerista tai hetki pelkkää fiilistelyä, kun vuoroon tulivat kappaleet ”Vain yksin me kaksi” ja ”Valot”. Tunnelmointihetken jälkeen oli aika taas kuumien cha chaan rytmien. Liikkeelle lähdettiin Carlos Santanan ”Smooth”-kappaleella, jonka Jani tulkitsi sekä laulaen että upeita kitarasooloja soitellen. Kappale aiheuttaa vähemmästäkin kylmiä väreitä, mutta ansaitusti. Sen verran hieno kappale on kyseessä, että sen todellakin soisi kuuluvan Fantasian ohjelmistoon useammin. Pistäkää pojat ihan vakavissanne tämä toive korvan taakse ja älkää jättäkö tätä liian harvinaiseksi herkuksi! Toisena cha chaana kuultiin Simon esittämänä ”Kenties, kenties”, osittain myös alkuperäisellä kielellä laulettuna, ” Tu siempre me respondes, Quizás, quizás, quizás…” Jos cha chaat eivät vielä saaneet tarpeeksi lämpöä pintaan, sitä tarjosivat seuraavaksi kuullut reippaat country-henkiset kappaleet. Jouni oli länkkäritunnelmissa ja huuteli apuun vanhaa toveriaan Pecos Billiä ja Simo puolestaan pohti kuinka oli saanut extrapallon käyttöönsä ja että onni tää ei voinut olla sattumaa. Vielä setin loppuun instrumentaalitangot ”La Cumparsita” ja ”Adios Muchachos”, jotka johdattivat meidät tangon kahteen kotimaahan, Uruguayhin ja Argentiinaan. Vielä yksi hengähdystauko ennen viimeistä settiä – vieläkö Fantasia yllättää ja jaksaako tanssikansa loppuun saakka?

Ennen viimeisen, viidennen setin alkua oli jo havaittavissa tanssikansan hiipumista. Kuten yleensä, tässä vaiheessa iltaa osa luovuttaa, artisti on jo lopettanut oman osuutensa ja bändi viihdyttää vielä hetken aikaa. Tosin nyt ei ollut artistia, ainoastaan pelkkä bändi, mutta kun väki vähenee, pidot paranee, näinhän se sanonta kuuluu.

Viides setti polkaistiin käyntiin kappaleella ”Katerina” ja kun tuon tyttösen tarina oli kerrottu, heitti Simo ilmoille ajatuksen, ”Tässä kohtaa on hyvä todeta, että kun kaikki aamulla heräävät, kaikilla on ihana aamu.” Siinä siis paljastui seuraavaksi vuorossa ollut kappale. Kyllähän se seuraava aamu suhteellisen ihana oli – kun ensin on ajanut kotiin yhden pysähdyksen taktiikalla kolmisen tuntia ja nukkunut jokusen tunnin, linnun laulusta eikä päivän paisteesta tosin ollut kovinkaan paljon, tuskin mitään, tietoa. Toivottavasti kuitenkin kaikilla, Fantasian pojat mukaan lukien, oli seuraava aamu kuitenkin jollain tasolla ihana. Kun kerran vauhdikkaasti oli lähdetty liikkeelle, jatkettiin sitä vielä kahden seuraavan kappaleen verran, mutta tempoa lisättiin hieman. Seuraavan kappaleen, ”Sademies”, Simo väitti kovasti olevan samannimisestä elokuvasta – tiedättehän sen Tom Cruisen ja Dustin Hoffmanin tähdittämän elokuvan vuodelta 1988? Tosin tämä taisi olla vain hämäystä, sillä kappale ei kuitenkaan taida elokuvassa soida (ei ainakaan löydy elokuvan soundtrackiltä ja julkaisuvuosi alkuperäisellä kappaleella on elokuvan julkaisuvuotta seuraava vuosi). Mutta jos se siinä nyt syystä tai toisesta sattuisikin soimaan, niin sovitaanko Simo sitten niin, että esität seuraavalla kerralla asiasta vedenpitävät todisteet? Sitten viimeisen setin yllätys, kappale jota en ainakaan itse ole onnistunut keikoilla kuulemaan. Hieman Juha Tapiota Janin tulkitsemana, vuorossa oli ”Sitkeä sydän”. Tässä taas oli sellainen kappale, jonka toivoisi soivan keikoilla useamminkin. Jälleen kerran pojat vinkkinä kun keikoille ohjelmistoa kokoatte. Ennen kuin ilta oli ohitse ja viimeiset valssit soineet, oli aika illan viimeisten hitaiden. ”Olet rakkain” ja ”Alku kaiken kauniin” johdattelivat vielä kerran läheisiin tunnelmiin ennen kuin tuli aika viimeisten valssien. Ensin Simon tulkitsema kaunis ”Ilta Skanssissa” ja sitten vielä Janin laulamana ”Laaksojen laulu”. Tähän oli hyvä päättää ilta. Fantasia kiittää ja kuittaa Keuruun tanssi-illan osalta… Vai kuittasiko sittenkään?

Se vähäinen tanssikansa ja muu yleisö, joka jaksoi urhoollisesti loppuun saakka, antoi vielä Fantasialle raikuvat aplodit kiitokseksi hienosti hoidetusta – ja soitetusta – illasta ja vaati vielä lisää. Aikaa oli yhdelle encorelle ja ilmoille kajahti tuttu Beatles-potpuri. Tosin yksi innokas tanssija väitti kovasti kappaleiden olevan Hurriganesia, mutta missä vaiheessa kyseinen yhtye on levyttänyt esimerkiksi kappaleet ”Hard days night” tai ”All my lovin”? Annetaan niistä kuitenkin kunnia Beatlesille ja niiden hienosta tulkinnasta Keuruulla Fantasialle.

Aikamoinen ilta, en muuta sano. Fantasia veti timanttisen keikan ja todella hienon sellaisen ilman Akia. Niin harmittavaa kuin sairastumiset ovat ja niille ei mahda mitään, onni on osaava bändi joka tarvittaessa hoitaa illan keikan pelkkänä bändikeikkana. Nämä tyypit ovat sen verran rautaisia ammattilaisia, että keikka saadaan hoidettua kunnialla alusta loppuun. Yhteistyö toimii ja ohjelmistoa löytyy laidasta laitaan. Vaikka se olikin omalta osalta erilainen keikkavuoden päätös, kuin mitä sen alun perin ajatteli olevan, oli ajomatka keikalle ja takaisin kotiin kaiken sen vaivan arvoinen. Simo, Jani, Jouni ja Kimmo – te ansaitsette illasta todella isot kiitokset! 32:lla teidän keikalla tänä vuonna olleena (ja 86 teidän keikkaa yhteensä käyneenä), voin olla Akin kanssa samaa mieltä siitä, että te todella olette Suomen kovin bändi – saatte olla syystäkin ylpeitä tuosta nimityksestä. Kiitos vuodesta 2017, tehdään keikkavuodesta 2018 vähintään yhtä hieno. Pari viikkoa vielä ja sitten se alkaa omalta osaltani.

(Blogin kuvat, lukuunottamatta Fantasian yhteiskuvaa, ovat arkistokuvia aiemmilta Keuruun keikoilta)

IsoValkeinen, Kuopio 26.12.2017

Joulu tuli ja joulu meni, koitti Tapaninpäivä ja silloinhan on perinteisesti vuorossa tapanintanssit. Tällä kertaa ne oli tosin Akin toimesta nimetty sian sulatus humpiksi, joten ei muuta kuin suunnaksi IsoValkeinen Kuopiossa ja katsastamaan millaiset humpat Aki & Fantasia saisivat joululoman jälkeen aikaan.

Tästä alkaa Tapaninpäivän ajelu kohti toistaiseksi tuntematonta määränpäätä.

Matka alkoi valssaten kreivien linnoissa, viini ja samppanja virtasivat, mutta siltikin oli tunnelma kuin kulkurilla, että ehkä sittenkin voisi tanssia maantiellä sitä kultaista kulkurin valssia. Kuitenkin valssin pyörteissä alkoi tuntua siltä, että vyö kiristi liiaksi, niin ainahan sitä kerran viel voi vähän herkutella… Kuin huomaamatta salaperäinen matkaajamme oli päätynyt Lappiin ja ihmetteli mielessään sitä, kuinka Lapin luonto loi outoa taikaa. Jylhien tuntureiden juurella talvi-iltojen tähtien vyössä soi kaipuutaan Romanialainen kitara, ystävä oli kadonnut, puiston penkillä oleva kukka jäätynyt, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin soittaa muistoja hiljaa. Oli siis aika lähteä jatkamaan matkaa. Reitti kulki Pohjanmaan kautta, valtatie 66 pitkin. Jostain matkaajamme oli saanut alleen auton ja totesi kuinka huonossa kunnossa tie oli, oli kuoppia ja TVH saisi vielä kuulla tuon valtatien surkeudesta. Autoradiossa kaikui vain, ”Jump, jump, jump jive…” ja tie vei eteenpäin.

Siinä ajellessa salaperäinen matkaaja muisteli syyskuuta, unohti pimeän ja jo taakse jääneen marraskuun ja ajatteli niitä kauniita, aurinkoisia syyskuun päiviä, jotka olivat jääneet mieleen. Matkalla piti hieman varoa myös kauriita, niitä saattoi hypätä tielle, vaikka kauriinmetsästäjiä ei ollutkaan liikkeellä, sai silti olla varovainen. Tapaninpäivän ajelulla kulkija myös mietti vaihtaisiko sitä kuitenkin maisemaa. Ensimmäisenä vaihtoehtona hänellä kävi mielessä Urali ja sen vuoristorannat – mahtaisikohan kasakoitten leirissä leiritulten äärestä löytyä seuraa? Vai lähtisikö sittenkin Budapestiin, sen yöhön huumaavaan? Tonavan rannalla voisi ihailla sen pintaan heijastuvia lyhtyjä. Sitä voisi sitten pohtia saunassa, minne kulku seuraavaksi suuntautui. Savusauna järven rannalla, tosin järvi oli kyllä näin joulukuussa jäässä, mutta silti se oli suomalaisen paras paikka. Ei muuta kuin hieman löylyä lisää ja pohtimaan sitä minne suuntaan matka jatkuisi. Aiemmin mieleen tulleiden kohteiden lisäksi mielessä kävi jälleen Lappi, sillä onhan se sellainen seutu ja sellainen maa jota ei voi unhoittaa. Revontuliakin sen taivaalla olisi lamppuina kun on talvi. Nietoksia nietosten myötä… 

Auttaisikohan drinkki selvittämään ajatuksia hieman? Kulkija nautti kummallisen rakkauden drinkki kurkun kostukkeeksi ja ajatukset olivat heti kirkkaammat. Mitä jos otettaisiinkin suunnaksi Koivukuja? Sinne kun suuntaisin, niin eiköhän siinä matkalla hieman myös porkkanalaatikot sun muut jouluruuat sulaisi. Täysikuun loisteessa siis matkaan – mutta hetkinen, saiko se kummallinen drinkki suorastaan näkemään näkyjä? Ei siellä taivaalla mikään täysikuu loistanut, eivätkä keijut karkeloineet lähteellä ja kaiken lisäksi näytti siltä, että valkovuokot pilkistivät hangen alta. Mitä ihmettä? Matkaseuralaiseksi liittynyt Jazztyttö ei kuitenkaan ollut harhakuva, vaan ihan todellinen.  Tyttö oli puuteroinut nenänsä ja peilannut otsatukkansa, hän oli valmiina humpalle ja odotti malttamattomana mitä ilta toisikaan tullessaan. Niinpä matka jatkui edelleen kohti tuntematonta, minne tämä ajelu oikein lopulta matkalaiset veisikään? Seuraava pysähdys oli Sörkän laitakaduilla, jossa katupojat jo odottelivat laulellen ja vihellellen. Kuu nauroi taivaalla ja hieman tanssiaskeleitakin siinä taidettiin tapailla.

Salaperäisestä kulkijasta alkoi tuntua kuin jonkun katse vaeltelisi hänen vartalollaan… Oliko jouluna tullut syötyä liikaa, näkyikö se vartalolla, pitäisikö aloittaa kuntokuuri vai mistä tässä oikein oli kysymys? Hän tunsi kuinka joku painautui lähemmäs häntä ja kuiskasi, ”Me teemme toisillemme hyvää niin… Mä haluun viihdyttää, sua kiihdyttää, tehdä sitä milloin vaan…” ja jatkoi, ”Mitä jos karattaisiin yhdessä kauas arjen taa? Siellä kaikki kauniimpaa on kahdestaan.” Kyllähän salaperäinen kulkija tiesi, kuka hänelle tuon ehdotuksen lausui, ei se tullut yllätyksenä, mutta siltikin hän mietti koittaisiko taas ennemmin tai myöhemmin hetki vähän ennen kyyneleitä? Hän oli kuitenkin kulkija luonnoltaan, mutta silti tuo toinen jaksoi näiden tähtien alla odottaa ja kuluttaa aikaa ja uskoa, että rakkaus on laavaa ja saa kylmän raudankin hehkumaan. Mutta kuka tuo salaperäinen kulkija oikein oli? Se on salaisuus, ainakin vielä tässä vaiheessa tarinaa. Vaikka olikin joulukuinen ilta, jossain kaukana hohde kuutamon toi joen pintaan välkkeen. Salaperäisestä kulkijasta tuntui kuin virta olisi välillä vienyt heidät eroon toisistaan, mutta nyt virta oli taas kuljettanut heidät toistensa luokse.

Tapaninpäivän mystiseen iltaan oli löytänyt tiensä myös kiusoitteleva tummasilmäinen, joka on jo aiemmin paljastunut erään tietyn kulkurin veljeksi. Tässä vaiheessa viimeistään alkaa salaperäisen kulkijamme henkilöllisyys hahmottua. Tuttu kulkurimmehan se tässä tarinassa pitkästä aikaa seikkailee ja tietenkin seuralaisenaan tyttönsä, jonka kanssa he aina välillä ovat joutuneet erilleen. Mutta tuo tummasilmäinen, jälleen kerran hän jaksoi kiusoitella ja viedä vain leikkien paikalla olleita naisia. Se sai kulkurin ja hänen tyttönsä miettimään sitä, oliko tummasilmäinen koskaan tosissaan, oliko hänen rakkautensa väärää vai oikeaa? Moni tarina oli kuitenkin alkanut vain tulen pyytämisellä. Kulkuri ja tyttö päättivät kuitenkin, että heidän oli aika jatkaa matkaa kohti yhä enemmän pimenevää Tapaninpäivän yötä. Vaikka joskus lähdön hetkellä olikin käynyt niin, että toinen oli huomannut toisen katseen muuttuvan ja tuntui kuin enkelien suojelus olisi puuttunut, niin ei ollut tällä kertaa. Se, mitä oli monesti kuiskattu, ”Tahdon valon sekä pimeän mä jakaa kanssas sun”, piti nyt paikkaansa. Ei mitään epäilyjä. Näin siis kulkuri ja tyttö lähtivät jatkamaan matkaansa, kenties palaamme heihin vielä tarinan lopussa.

Samaan aikaan kulkurin veli puolestaan törmännyt Tapaninpäivää viettäviin tukkijätkiin, jotka odottivat jo virran suulla huhtikuuta, jolloin he voisivat uittaa puut, kuitata tilit ja lähteä kylille viheltäin. Joukko oli kuitenkin syksyn tullen harventunut, muutama jätkä oli löytänyt oman kultansa ja ostanut kihlat, häitäkin kenties oli jo tanssittu. Mutta ei tämän joukon kuitenkaan kovin kauaa tarvinnut keskenään iltaa viettää, moni neito, joka oli maailman meriä seilaavaa merimiestä jäänyt kaipaamaan ja itkemään kaipuun kyyneliään, oli helpottunut saadessaan tuosta miesjoukkiosta seuraa itselleen. Jos he olivat kokeneet karvaita hetkiä rakkauden jälkeen, pystyivät he hetkeksi unohtamaan nuo murheet. Hetki oli äänetön ja askel kiersi lattiaa jostain kaikuvan musiikin tahtiin, kun joukkomme tanssitti neitosia ja muistutti siitä, että kun paljon antaa, muuta tarvita ei lain. Romero, tuo kulkurin veli, heitti vielä ilmaan ehdotukset, ”Jos milloin saavut Roomaan, kodin löydät luotain mun.”  Kuka tietää, kenties Romero odotti tässä illassa syttyvän sellaisen rakkaustarinan, joka ei antaisi hänelle rauhaa.

Kulkuri ja tyttö puolestaan olivat jatkaneet matkaansa kohti tuntematonta määränpäätänsä. Kaksi karttaa, ne heillä oli käytössään ja noilta kartoilta löytyi myös tie salaiseen, sinne he olivat juuri nyt suuntaamassa. Vaikka elämän vaikeina päivinä heistä kumpikin oli joutunut selviytymään yksin, toive siitä, että huoli ei jäisi kanssas sylitysten vaan lähtisi pois, tuntui heistä nyt kuin he olisivat taas tällä kertaa toinen toistensa saattajia, jota ilman tätä tietä ei voisi kulkea loppuun saakka.

Pikkuhiljaa kulkurin ja tytön saapuessa kohti salaista määränpäätänsä, kulkuri päätti kuiskailla tytöllensä, ” En las olas de este mar. Sueño en la eternidad con, cada luna vendrás con la marea te iras, en un caracol pienso oír tu voz,la bella Maria de mi amor, de mi amor.” Tyttö hämmentyi noista kauniista sanoista, oli hetken hiljaa ja vastasi sitten, ”Aivan oon neuvoton, jos oon sua vailla.” Määränpää alkoi jo häämöttää horisontissa, tuo pienoinen metsäpirtti, jonka suojiin he olivat monesti paenneet kahdestaan. Tälläkin kertaa se tarjoaisi heille suojan Tapaninpäivän yöhön ja he voisivat jälleen vaipua kahdestaan yön syliin. Kun vielä lopuksi todettiin, että ei rakkaus yötä pelkää, on aika päättää tämä tarina.

Sellainen tarina saatiin syntymään Kuopiossa kuultujen kappaleiden pohjalta. Ihan kunnon sian sulatus humpat, väkeä riitti, tunnelma oli lämmin ja ne muutamat, jotka jaksoivat humpata loppuun saakka, antoivat vielä Fantasialle sen verran vaativat aplodit, että pojat soittivat vielä yhden ylimääräisen kappaleen illan päätteeksi. Toivottiin niin hidasta ja kaunista, hidasta valssia, argentiinalaista tangoa, salsaa kuin nopeaa. Koska ensimmäisenä kuitenkin huudettiin hidasta, päättyi ilta siihen. Niin ja Aki. Aki tietysti oli taas elementissään, kuten yleensä. Joululoma teki selkeästi tälle porukalle hyvää. Kiitos siis Aki & Fantasia – Simo, Jani, Jouni ja Kimmo, ilta oli mahtava! Tähän piti omalta osalta päättää keikkavuosi 2017, mutta kuinkas sitten kävikään…. Siitä lisää seuraavassa tekstissä.