Kisakaari, Ristiina 26.3.2017

Sunnuntaihumppien aika ja suunta kohti Ristiinaa. Tällä kertaa keikkapaikka oli lähempänä kuin missä on viime aikoina tullut käytyä ja kyllähän siitä pientä kuittailua sai kuulla. "Miten osasit näin lähelle tulla?" Niinpä niin. Paikkana Kisakaari Ristiinassa, hieman erikoisempi kuin mihin on totuttu, kyseessä on nimittäin urheilutalo. Mutta kyllähän siellä silti hyvät sunnuntaihumpat Akin & Fantasian tahtiin saatiin aikaiseksi.

Tanssit käyntiin klo.17 Fantasian tahdittamana ja valssilla liikkeelle. Kevät tulee kohisten ja hangen alta kukkaset nousevat esille. Jouni lähti heti ensimmäiseksi poimimaan metsäkukkia ja Simo puolestaan perään nittykukkasia. Kun kukkaset oli poimittu lähdettiin illan ensimmäiselle matkalle kohti Kööpenhaminaa, jossa todettiin että ei ole Kööpenhamina kuin ennen. Matkalta kuitenkin löytyi pieni polku, jota pitkin lähdettiin jatkamaan matkaa. Kengissä saattoi olla hiekkaa, kun lopulta pääsimme perille Argentiinaan ja hiljaa yössä kaikuivat La Cumparsitan tahdit. Kotiin on kuitenkin jossain vaiheessa palattava, joten koitti takaisinpaluu ja lopulta se heili löytyi Karjalasta. Cavatina ja Vaya Con Dios soivat hitaina valsseina. Sitten ei muuta kuin polkaksi linjuriautossa ja matkaan mukaan Karjalan poikia.

Aki lavalle klo.18 ja heti alkuun tarjoiltiin sunnuntai-iltaan niitä kuuluisia ja ehkä hieman kummallisiakin rakkauden drinkkejä. Kun drinkit oli juotu, lähdettiin katsomaan johtaisiko se Koivukuja kotiin maailmalta. Täysikuu loisti taivaalla ja siinä sitten valvottiin koko yö ja katseltiin mahtaisiko jo jostain löytyä niitä valkovuokkoja. Jazztyttö ei edelleenkään surrut, että sitä heilaa ei ollut löytynyt, vaan pisti nokkaansa puuteria ja peilasi otsatukkaansa, kunnes katupoika saapui viheltelemään tytön ikkunan alle. Jostain he löysivät kaksi karttaa ja toinen toisensa saattajana he lähtivät matkaan. Tyttö oli pojan mielestä aivan vastustamaton, uudenlainen nainen ja poika totesikin, että odota en! Sen verran malttamaton tuo katupoika taisi jazztytön suhteen olla. Lavallakin oli malttamatonta porukkaa, Aki totesi Jounille, että miksi soitto ei jo soi ja Jouni vain vastasi, että maltahan nyt hetki. Väistämättä välillä koittaa hetki vähän ennen kyyneleitä ja sen jälkeen voi käydä helposti niin, että en kasvojas muista.

Pieni tauko ja sitten jatkettiin. Heti alkuun Aki totesi, että "Se jokin sinulla on". Ai minulla? Ei kun sittenkin meillä kaikilla. Sitten kelattiin onko ilmassa rakkautta, väärää vai oikeaa. Kuin olis luvatonta miettii sua vielä, mut mul on syytä monta, mukaan sut viedä... Joten se on lähdön hetki ja en kuuntele kuitenkaan, kun kertoo muut neuvojaan, vain riittää kun tunnen sen, oot tärkein ihminen... kuun hopeaiseen viittaan kanssas kietoudun ja tähtiharsoon tuikkivaan saat viedä mun... Kuun loisteessa vai oliko se kuu sittenkin katulamppu, mutta kuitenkin sängyn laidalla, soi elämän haitari - soita vaan, niin maanantai ei pääse alkamaan. Lanteet jatkoivat keinumistaan chachaan tahtiin. Mä rytmisi tunnen ja sen kutsun kuuman, mä rytmisi tunnen hetken hullun huumaan, mä rytmisi tunnen enkä kaipaa syytä antautua sille vähän vaan... Sen jälkeen voikin sitten siltä toiselta kysyä hieman vihjailevaan sävyyn jos vielä oot vapaa lähtemään, jos vielä oot vapaa lähdetään...? Mutta siitäkin huolimatta yhden viiltävän hetken saanhan ylpeyden menettää, älä pelkää että jään. Ei kukaan ketän koskaan voi mielensä mukaiseks muuttaa, ei kukaan ketään koskaan voi omistaa, ei ei, en minäkään sinua. Ja sitten vielä Roomaan - ciao Romero, paikka Cafe Nero, amore mio, löytänyt en sua. Yksin istun, kylmä cappuccino, lohduta ei, muista et kai mua... Tässä välissä Fantasian esittely ja sitten vielä Rakkaustarina. Taputusten siivittämänä Aki & Fantasia takaisin lavalle ja encoreina Rakkauden jälkeen ja Kun paljon antaa.


Akin osalta ilta oli siinä. Vauhdikasta menoa ja rauhallisia rytmejä sopivassa määrin, kuten on totuttu näkemään. Nimmareita ja kuvia halukkaille, Fantasia viihdyttäisi vielä loppuillan. Vaikka eihän se Aki nyt malta poissa pysyä kun soitto vielä soi. Ei kuitenkaan enää lavalle palannut, vaan saapui muuten vain istuskelemaan ja kuuntelemaan Fantasian soitantaa. "Mä tulin kuuntelee mun bändiä." "Sulla on kyllä huippu bändi." "PARAS", totesi Aki ja tästä on helppo olla samaa mieltä. Monenlaisia bändejä on vuosien mittaan tanssipaikoilla tullut
nähtyä, mutta kyllä Fantasia monipuolisella ja muuntautumiskykyisellä ohjelmistollaan (mitään muuta bändiä suinkaan väheksymättä) on siellä kirkkaassa kärjessä. Tanssikansan toiveita kuunnellaan ja soitetaan sitä mitä toivotaan. Kiitos siitä.

Mutta kuten jo aiemmin sanottu, Fantasia viihdytti tanssikansaa vielä parin lyhyen setin verran. Väki vähenee, pidot paranee, näinhän se vanha sanonta menee. Tanssijoiden toiveita kuunneltiin näilläkin seteillä. Alkuun oltiin Pohjolan yössä aivan kuin lapsena ennen. Jenkan tahtiin mentiin porukalla saunomaan ja todettiin siellä löylyissä että väliaikaistahan tämä kaikki on vaan. Romanialaisen kitaran soidessa lausuttiin vain Adios Muchatos. Katerinan vuoksi todettiin, että tyttöjen tähden. Pieni matka eksoottiseen Uraliin, mutta sitten törmättiin kuitenkin tyttöön Mikkelistä, nimi vain jäi vähän epäselväksi. Tummansinisiä säveliä salatussa surussa ja vielä lopuksi metsäpirtin tunnelmassa laulettiin laaksojen laulu.

Sellaiset sunnuntaihumpat Ristiinassa. Samalla se oli 20:s tämän porukan yhteiskeikka jolla on tullut oltua, eikä vielä vuottakaan ole kulunut siitä kun Akia & Fantasiaa ensimmäisen kerran lähdin katsastamaan. Monta kokemusta ja hauskaa hetkeä rikkaampana ei ole kaduttanut hetkeäkään, välillä keikkamatkat suuntautuvat pakosti kauemmaksikin, mutta matkailu avartaa. Mitä kaikkea tämä tuleva kevät ja kesä tuokaan tullessaan kun kulku suuntaa tämän porukan keikoille, lähelle ja kauas. Kiitos jälleen kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo! Te ootte mahtava porukka, oli taas ilo olla keikallanne. Seuraavaa kertaa odotellessa.

Soittola, Seinäjoki 18.3.2017

10 kuukautta sitten, 18.5.2016, lähdin ensimmäistä kertaa katsastamaan miltä se Akin & Fantasian yhteistyö oikein näyttää ja kuulostaa. Jotain tuona iltana tapahtui, positiivisessä mielessä, koska sille tielle sitten jäin, eikä paluuta takaisin ole ollut 😉 Nyt 19 #FantasiAkin keikkaa takana ja ties kuinka monta vielä edessäpäin.

Tällä kertaa tie vei Seinäjoelle, tuonne tangon pääkaupunkiin. Nyt ei kuitenkaan oltu kesäisissä tunnelmissa tangokadulla, vaan ihan sisätiloissa Ravintola Soittolassa. Kellään ei tuntunut olevan tietoa aloitusajankohdasta, "Ei me tiedetä", oli ollut monen kuulema vastaus. Ravintola avaisi ovensa klo.21, joten kai se keikka sitten jossain vaiheessa iltaa alkaisi. Lopulta tietoa löytyi sen verran, että aloitusaika riippuu siitä, moneltako illan esiintyjä saapuu paikalle. Yleensä orkesteri aloittaa siinä klo.22-23. Akin illmoituksen mukaan (siis ilmeisesti kun paikalle oli saavuttu) Fantasia aloittaisi klo.22, Akin setit sitten klo.23 ja klo.00.

Soittolan lava oli haasteellinen, niin kuvauksen kuin muunkin kannalta. Leveyttä kyllä riitti, mutta muuta sitten ei. Simo ja Jani oli sijoitettu lavan toiseen reunaan, Kimmo ja Jouni toiseen. Kieltämättä siinä kyllä hieman pohdittiin, että mihin väliin se Aki sinne saadaan mahtumaan, kun keskellä lavan etureunaa on iso pylväs? Eipä tuo tila Akilla loppujen lopuksi kovin suuri ollut, melkein kiinni Simossa, mutta kekseliäisyydellä kaikesta selviää. Tosin sen pylvään olisi aivan hyvin voinut siitä kaataa, kuten Aki yhdessä vaiheessa iltaa ehdotti.

Tanssit laitettiin käyntiin klo.22 Fantasian toimesta. Lavalla alkaa olla kaikki valmista... Jani paikalla, Simo paikalla, Kimmo paikalla, Jouni... Missä Jouni on? JOUNI! No niin, olisihan se pitänyt arvata, taas rupattelemassa tuttujen kanssa, vaikka keikka on jo valmiina alkamaan. Sitten kun viimeinenkin mies on saatu lavalle, voidaan lähteä perinteisesti valssilla liikkeelle. Heti alkuun muisteltiin Jounin toimesta jokunen vuosi sitten rajan taakse jäänyttä Metsäpirttiä (vai oliko se sittenkin Mehtäpirtti?), Jani kaipaili seuraavaksi lempiystäväänsä Leilaa, sitä salaisen lemmen kohdetta. Sen jälkeen Simo totesi, että hiljaista on niin kuin huopatossutehtaalla, mutta sitähän se monesti saattaa olla illasta aamuun. Kovasti aneltiin myös Isabelilta
, että etkö sääli sääli miestä ja suo anteeks tämä hetkinen - mutta ihan oma syy, mitäs piti haikailla sitä ilman vaatteita ja aatteita kulkevaa afrikkalaista Bulu Bulua. Siitäs sai se mies. Paluu takaisin kuitenkin Suomeen ja Seinäjoelle, luvassa siis tangoa. Simo lauloi, "Kaukana jossain onnenmaa, odottaa, meitä saa, yhdessä kerran kahden vaan, sinne kuljetaan..." Liekö se onnenmaa sitten ollut siellä jossain kaukomailla, siellä missä kaikuu La Cumparsita. Kenties siellä jossain odotti se lämmin, hellä, pehmoinen, jota oli rakastettu viisitoista kesää. Kesän jälkeen koittaa kuitenkin syksy, joten oli aika kysellä muistathan syyskuun ja kulkea pitkin kuunsiltaa. Näissä kahdessa hitaassa valssissa kuultiin myös Janin hienot huuliharppusoolot.

Akin osalta ilta aloitettiin nauttimalla heti alkuun niitä kummallisia rakkauvven rinkkejä. Ne toimivat mitä ilmeisemmin kurkunkostukkeina ja matkajuomina matkallamme kohti Koivukujaa. Koivukujalle päästessämme taivaalla loisti täysikuu ja valkovuokot alkoivat pilkistellä lumen alta. Mutta jos silti vielä oot vapaa, mitä ihmettä asialle voisi tehdä? Aki tarjosi ratkaisuksi sitä, että keikan jälkeen hän jakaisi kaikkien bändiläisten puhelinnumerot, mutta ikävä kyllä siinä kävi kuitenkin sitten niin, että ei niitä numeroita kyllä näkynyt ei kuulunut... Vieroitusoireita podettiin toisen lähellä, mutta ketään ei kuitenkaan koskaan saa muuttaa mielensä mukaiseksi. Kaksi karttaa ja saattaja mukaan, kenties kohdalle sattuu se vastustamaton, uudenlainen nainen. Tosin taisi siellä vastustamattoman naisen seurassa pyörähdellä joku gigolokin, huudahtaen: "Humma la beeba la seeba la booba la. Humma la beeba la beeba la bop." Mutta hetkinen, se gigolo kuulosti kyllä erehdyttävästi Simolta, että mitenkäs tämä homma nyt oikein sitten loppujen lopuksi menikään?

Jotta meno ei lähtisi ihan lapasesta, rauhoituttiin vielä kahden kappaleen verran ensimmäisen setin päätteeksi. Koitti hetki vähän ennen kyyneleitä. Kappale sisälsi pientä ekstraa, lavalta kuuui Akin toimesta huokailuja ja rakkaudentunnustuksia ranskaksi, "Je t'aime". Tässä vaiheessa oli hyvä antaa  mielikuvituksen lentää ja kuvitella paikaksi joku pieni, savuinen kuppila, jossa bändi soittaa illan viimeisiä hitaita, rakkauden tunnustukset kaikuvat ilmassa... ja sitten yhtäkkiä kaikki onkin siinä, "Silmissäsi kyyneleitä, en voi vastustaa ja eron hetki on". Toinen lähtee, toinen jää, "En kasvojas muista, mut muistan ihosi tuoksun, en ääntäsi tuntisi, mut tuntisin veresi juoksun, en nimeäs tiedä, mut miksi siitä huolisin, mut jos en sua kohtaisi enää, kuolisin..." Paluu takaisin todellisuuteen ja tauolle.

Akin toinen setti vauhdikkaasti käyntii ja heti alkuun toteamus, se jokin sinulla on. Mutta onko se väärää vai oikeaa, vaikka sen kuinka kuuluu satuttaa, pistää ja polttaa? Vaikka kuinka pitäisi uskaltaa, jossain vaiheessa koittaa aina lähdön hetki, mutta sillon voi ensin kietoutua kahdestaan kuun hopeaiseen viittaan. Seinäjoen yöstä löydettiin myös jazztyttö, jonka vanavedessä saapuivat paikalle myös katupojat. Elämän haitari (ei edelleenkään matkassa mukana) soi kuumissa chachaan rytmeissä ja samaan hengen vetoon todettiin mä rytmisi tunnen yössä kasvotusten ja annettiin sen tulen polttaa sydäntä.. hieman höystettynä tyyliin oye como va ja esta es la ultima noche, kuumaa, kuumaa...

Myös tälle toiselle setille mahtui mukaan pari uutta biisiä, ei kuitenkaan Akin uudelta levyltä. Leijoja lennätettiin keskiyön aikaan, rakkaus syttyi kun kesä vietettiin Pariisissa, istuttiin kahvilassa ja kuljettiin pitkin joenrantaa. Sen jälkeen oli hyvä lähettää ne kauneimmat lauseet leijan mukana yli vuorten. Illan päätteeksi vielä matka Roomaan ja taas kerran jäätiin nautiskelemaan yksin sitä kylmää cappuccinoa. Onneksi kuitenkin siellä Roomalaisessa kahvilassa olivat paikalla Fantasian pojat. Aivan kuten ennenkin, rummut ja valot - Kimmo, porukan pomo,basso ja laulu - Jouni, kitarat ja laulu - Jani, monitoimimies (laulaja, säveltäjä, kosketinsoittaja, haitaristi, laulaja, tuottaja, Akin kuski - olikohan tässä edes kaikki?) - Simo. Lopuksi vietettiin yhdessä vielä sata kesää ja tuhat yötä.

Taputuksia, taputuksia ja vielä kerran taputuksia. Aki takaisin lavalle ja koska valssia oli toivottu, encorena Suvivalssi ja Minä rakastan sua. Sen jälkeen nimmareita, levyjä ja kuvia halukkaille, mutta ei tosiaan aiemmin illalla luvattuja bändin puhelinnumeroja.  Aki, Aki, lupaukset pitäisi lunastaa 😆

Pieni tauko ja Fantasia viihdyttämään vielä hetkeksi. Alkuun pari vauhdikasta kappaletta, Pecos Bill ja Extrapallo. Sen jälkeen oli hyvä siirtyä jo "korvan imeskely" tuunelmiin, jotta se vähäinen, enää paikalla oleva, yleisömäärä ei riehaantuisi liikaa. Kuuleeko yö ja Alku kaiken kauniin kaikuivat Seinäjoen yössä Simon ja Janin tulkintoina. Pientä palaveria lavalla, että mitäs sitten soitettaisiin? Yksi ehdotus siellä kuultiin, mutta lopulta se vaihtui toiseksi, kun joku tanssijoista kävi toivomassa hidasta. Salattu suru sai päättää illan ja ei muuta kuin kiitos myös Fantasian toimesta ja hyvää yötä.

Kauas on pitkä matka ja tämä keikkareissu vaati useamman tunnin istumisen bussissa ja junassa, mutta aina yhtä kannattavaa on ottaa ja lähteä vaikka vähän kauemmaksikin. Tämän porukan seurassa ei ole kyllä yhtään tylsää hetkeä koettu. Uusi seikkailu odottaa jo ihan nurkan takana. Kiitos tästä keikasta ja kaikista siellä koetuista hetkistä Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo!