Sunnuntaihumppien aika ja suunta kohti Ristiinaa. Tällä kertaa keikkapaikka oli lähempänä kuin missä on viime aikoina tullut käytyä ja kyllähän siitä pientä kuittailua sai kuulla. "Miten osasit näin lähelle tulla?" Niinpä niin. Paikkana Kisakaari Ristiinassa, hieman erikoisempi kuin mihin on totuttu, kyseessä on nimittäin urheilutalo. Mutta kyllähän siellä silti hyvät sunnuntaihumpat Akin & Fantasian tahtiin saatiin aikaiseksi.
Tanssit käyntiin klo.17 Fantasian tahdittamana ja valssilla liikkeelle. Kevät tulee kohisten ja hangen alta kukkaset nousevat esille. Jouni lähti heti ensimmäiseksi poimimaan metsäkukkia ja Simo puolestaan perään nittykukkasia. Kun kukkaset oli poimittu lähdettiin illan ensimmäiselle matkalle kohti Kööpenhaminaa, jossa todettiin että ei ole Kööpenhamina kuin ennen. Matkalta kuitenkin löytyi pieni polku, jota pitkin lähdettiin jatkamaan matkaa. Kengissä saattoi olla hiekkaa, kun lopulta pääsimme perille Argentiinaan ja hiljaa yössä kaikuivat La Cumparsitan tahdit. Kotiin on kuitenkin jossain vaiheessa palattava, joten koitti takaisinpaluu ja lopulta se heili löytyi Karjalasta. Cavatina ja Vaya Con Dios soivat hitaina valsseina. Sitten ei muuta kuin polkaksi linjuriautossa ja matkaan mukaan Karjalan poikia.
Aki lavalle klo.18 ja heti alkuun tarjoiltiin sunnuntai-iltaan niitä kuuluisia ja ehkä hieman kummallisiakin rakkauden drinkkejä. Kun drinkit oli juotu, lähdettiin katsomaan johtaisiko se Koivukuja kotiin maailmalta. Täysikuu loisti taivaalla ja siinä sitten valvottiin koko yö ja katseltiin mahtaisiko jo jostain löytyä niitä valkovuokkoja. Jazztyttö ei edelleenkään surrut, että sitä heilaa ei ollut löytynyt, vaan pisti nokkaansa puuteria ja peilasi otsatukkaansa, kunnes katupoika saapui viheltelemään tytön ikkunan alle. Jostain he löysivät kaksi karttaa ja toinen toisensa saattajana he lähtivät matkaan. Tyttö oli pojan mielestä aivan vastustamaton, uudenlainen nainen ja poika totesikin, että odota en! Sen verran malttamaton tuo katupoika taisi jazztytön suhteen olla. Lavallakin oli malttamatonta porukkaa, Aki totesi Jounille, että miksi soitto ei jo soi ja Jouni vain vastasi, että maltahan nyt hetki. Väistämättä välillä koittaa hetki vähän ennen kyyneleitä ja sen jälkeen voi käydä helposti niin, että en kasvojas muista.
Pieni tauko ja sitten jatkettiin. Heti alkuun Aki totesi, että "Se jokin sinulla on". Ai minulla? Ei kun sittenkin meillä kaikilla. Sitten kelattiin onko ilmassa rakkautta, väärää vai oikeaa. Kuin olis luvatonta miettii sua vielä, mut mul on syytä monta, mukaan sut viedä... Joten se on lähdön hetki ja en kuuntele kuitenkaan, kun kertoo muut neuvojaan, vain riittää kun tunnen sen, oot tärkein ihminen... kuun hopeaiseen viittaan kanssas kietoudun ja tähtiharsoon tuikkivaan saat viedä mun... Kuun loisteessa vai oliko se kuu sittenkin katulamppu, mutta kuitenkin sängyn laidalla, soi elämän haitari - soita vaan, niin maanantai ei pääse alkamaan. Lanteet jatkoivat keinumistaan chachaan tahtiin. Mä rytmisi tunnen ja sen kutsun kuuman, mä rytmisi tunnen hetken hullun huumaan, mä rytmisi tunnen enkä kaipaa syytä antautua sille vähän vaan... Sen jälkeen voikin sitten siltä toiselta kysyä hieman vihjailevaan sävyyn jos vielä oot vapaa lähtemään, jos vielä oot vapaa lähdetään...? Mutta siitäkin huolimatta yhden viiltävän hetken saanhan ylpeyden menettää, älä pelkää että jään. Ei kukaan ketän koskaan voi mielensä mukaiseks muuttaa, ei kukaan ketään koskaan voi omistaa, ei ei, en minäkään sinua. Ja sitten vielä Roomaan - ciao Romero, paikka Cafe Nero, amore mio, löytänyt en sua. Yksin istun, kylmä cappuccino, lohduta ei, muista et kai mua... Tässä välissä Fantasian esittely ja sitten vielä Rakkaustarina. Taputusten siivittämänä Aki & Fantasia takaisin lavalle ja encoreina Rakkauden jälkeen ja Kun paljon antaa.
Akin osalta ilta oli siinä. Vauhdikasta menoa ja rauhallisia rytmejä sopivassa määrin, kuten on totuttu näkemään. Nimmareita ja kuvia halukkaille, Fantasia viihdyttäisi vielä loppuillan. Vaikka eihän se Aki nyt malta poissa pysyä kun soitto vielä soi. Ei kuitenkaan enää lavalle palannut, vaan saapui muuten vain istuskelemaan ja kuuntelemaan Fantasian soitantaa. "Mä tulin kuuntelee mun bändiä." "Sulla on kyllä huippu bändi." "PARAS", totesi Aki ja tästä on helppo olla samaa mieltä. Monenlaisia bändejä on vuosien mittaan tanssipaikoilla tullut nähtyä, mutta kyllä Fantasia monipuolisella ja muuntautumiskykyisellä ohjelmistollaan (mitään muuta bändiä suinkaan väheksymättä) on siellä kirkkaassa kärjessä. Tanssikansan toiveita kuunnellaan ja soitetaan sitä mitä toivotaan. Kiitos siitä.
Sellaiset sunnuntaihumpat Ristiinassa. Samalla se oli 20:s tämän porukan yhteiskeikka jolla on tullut oltua, eikä vielä vuottakaan ole kulunut siitä kun Akia & Fantasiaa ensimmäisen kerran lähdin katsastamaan. Monta kokemusta ja hauskaa hetkeä rikkaampana ei ole kaduttanut hetkeäkään, välillä keikkamatkat suuntautuvat pakosti kauemmaksikin, mutta matkailu avartaa. Mitä kaikkea tämä tuleva kevät ja kesä tuokaan tullessaan kun kulku suuntaa tämän porukan keikoille, lähelle ja kauas. Kiitos jälleen kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo! Te ootte mahtava porukka, oli taas ilo olla keikallanne. Seuraavaa kertaa odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti