21.30 pyöräytettiin tanssit käyntiin Fantasian tahdittamana. Tunnelma oli tiivis (ja lämmin), sillä salin peräosa oli syystä tai toisesta suljettuna. Mutta ei se tansseja haitannut. Heti alkuun lähdettiin matkalle kohti Tallinnaa, ensimmäisenä valssina Jani tulkitsi "Tallinnan illat". Tästä muistuu mieleen eräs Turku-Tukholma-Turku risteily, jossa kyseinen valssi kuultiin myös Fantasian
toimesta - tuolloin laiva oli jo lähestymässä Turun satamaa, kun kappale spiikattiin jotenkin näin: "Ajankohtainen kappale - Tallinnan illat". Taisi muuten silloin aiheuttaa hieman naurun pyrskähdyksiä niin soittajissa kuin yleisössäkin. Seuraavaksi etsittiin Simon toimesta Niittykukkasia, tosin ei niitä taida tähän vuoden aikaan löytyä, siellä ne ovat piilossa lumihangen alla, mutta kun oikein jaksetaan odottaa, niin kyllä se kesä ja niittykukkaset taas aikanaan tulevat. Illasta aamuun muisteltiin myös Elainea, jonka jälkeen koitti Takaisinpaluu ja kyseltiin kovasti että "Missä yösi vietitkään"? Tähän väliin taas pieni matka kohti Tenneseetä, jossa sitten muisteltiin syyskuuta. Pecos Bill pyöritteli Extrapalloa Jounin ja Simon tulkinnoiden myötä. Fantasian setin päätteeksi käytiin vielä Argentiinassa ja Uruguayassa, todeten ensin "Adios Muchachos" ja oltiin ihan hiljaa yössä La Cumparsitan tahtiin.
"Humma la beeba la seeba la booba la / Humma la beeba la seeba la bop" kaikui lavalta Simon toimesta myös tällä kertaa. Akin setti pistettiin käyntiin vauhdikkaasti "Vastustamaton" kappaleella. Se vastustamaton, uudenlainen nainen, joka määrää sääntönsä korttinsa jakaessaan ja takaa seuransa yhdeksi illaksi, totesi myös että "Odota en". Täysikuun loisteessa soi Romanialainen kitara ja Akin kysyessä Janilta minkä maalainen kitara sen tällä kertaa soittaa, vastauksena kuultiin että kitara on "aito lantola". Selvä homma ja ei kun eteenpäin. Jazztyttö pisti nokkaansa puuteria ja peilasi otsatukkaansa, olihan paikalla lavallinen Katupoikia. Sieltähän voisi löytyä se heila, mutta miten on, kelpuuttaisiko jazztyttö heilakseen katupoikaa? Hmm...ehkäpä, kuka tietää.. Ehkä sillä katupojalla on se jokin tai sitten kyseessä on tummasilmäinen - tai sitten ei, vain jazztyttö tietää totuuden. Sitten olikin aika hieman rauhoittua rumballe. Ensin "Vähän ennen kyyneleitä", jonka Aki sai v.2015 levytettäväksi musikkineuvos Dannyltä, mutta Akin sanojen mukaan "vuonna 2016 joku toinen sai jotain muuta". Kenties tämä lausahdus herätti hieman hilpeyttä, kuka nyt tämän heiton sattuikaan ymmärtämään. Toki jokainen voi omalla tavallaan tämän lausahduksen ymmärtää, ehkä sitä ei sen enempää kannata lähteä avaamaan. Sen jälkeen kaikille Kaksi karttaa, jotta päästiin taas matkalle ja valloittamaan koko maailma. Maailman valloituksella piipahdettiin Roomassa tervehtimässä sitä petollista Romeroa. Sitten ei muuta kuin tauon ajaksi nauttimaan vaikka se (kylmä) cappuccino tai rakkauden drinkki, josta Akilla olisi kuulemma hyvä tarina kerrottavanaan. Tässä vaiheessa alkoi pelko hiipiä selkäpiitä pitkin, mitä tarinaa sieltä oikein tulisikaan uuden vuoden drinkeistä...
Toinen setti ja chachaalla liikkeelle. Elämän haitari soi siitäkin huolimatta, että sitä ei edelleenkään ollut mukana. Vieläkö se on kanissa, kuten uutena vuotena kerrottiin, ei selvinnyt. Tosin nyt kun keikkabussin kanssa oli ongelmia, mitä pantataan seuraavaksi, että sen korjaus maksetaan? Se jäänee nähtäväksi keneltä katoaa soitin seuraavaksi - jompikumpi Janin kitaroista, Jounin basso vai osa Kimmon rummuista vai viedäänkö Simolta toinen koskettimista? "Mä rytmisi tunnen ja sen kutsun kuuman / mä rytmisi tunnen hetken hullun huuman / mä rytmisi tunnen enkä kaipaa syytä antautua sille vähän vain..." Tulen annettiin polttaa povea, kunnes koitti Lähdön hetki. Lähdön hetkellä voi toki myös kuiskata "Tahdon". Mittatilaus tango Akille, joka "otettiin ohjelmistoon tänä vuonna". "Viime vuonna, viime vuonna", koetti Jouni kuiskia Akille. No, annettakoon anteeksi että viime ja tämä vuosi menevät vielä sekaisin, eihän tässä ole kuin viikon verran vasta eletty vuotta 2017. Sitten ei muuta kuin toistamiseen humpalle. Jätkänhumppa, oikein humppien humppa tai kuten joskus sanottu, kaikkien humppien äiti. Kun jätkä oli uittanut puut ja käynyt kylille päin viheltäin, oli aika lähteä merille. Seurasi tarina merimiehestä, jota kaukana odotti levoton tyttö (kera levottomien jalkojen), mutta kun se mies oli syntynyt merimieheksi ja syömmet naisien hurmasi laulullaan, on moni tyttö jäänyt tuota merimiestä oottamaan (voi poika poika!). Laivan kannella soi taas kerran Titanic ja yllättäen humppa muuttui Akin kehotuksesta tico ticoksi. Taisi tuo kyseinen merimies tällä kertaa seilata jossain Brasilian suunnalla... Sitten oli aika nauttia rakkauden drinkkejä. Rakkaus on kummallinen drinkki, totesi Aki, painottaen sanaa "kummallinen". Juu juu, tiedetään, mutta älä nyt hyvä mies kerro enempää! Todetaan nyt kuitenkin vain että tuntuu pientä vipinää ja silmiin syttyy kipinää... Sellaisia oireita se rakkauden drinkki voi aiheuttaa. Kun drinkit oli nautittu oli aika suunnata maailmalta kotiin pitkin Koivukujaa. Vaikka Koivukujalla annettiin sormus tähtitaivaan alla, oli seuraavana vuorossa tarina siitä mitä tapahtuu Rakkauden jälkeen ja Kun paljon antaa. Sitten vuorossa jotain uutta kun lähdettiin bugille. Viimeisin sinkkulohkaisu tulevalta levyltä, "Yks biisin aihe vaan". Sehän kuulosti aivan loistavalta livenä esitettynä ja pisti väkisinkin laulamaan mukana. Kenties tullut muutaman kerran kuunneltua...Vielä ennen viimeistä varsinaista kappaletta Fantasian esittely.
Ensin vuorossa porukan aivot, roudari, autonkuljettaja ja basisti - Jouni Hannula. Seuraavaksi aivan läheltä tanssikansaa viihdyttämään saapunut mies tiukassa nutturassaan - Kimmo Tuupanen. Multitalentti Espoosta eli laulaja, lauluntekijä, kosketinsoittaja, haitaristi ja ties mitä muuta - Simo Koho. Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, mies Pohjanmaalta, joka tosin on tiputettu Mikkeliin - Jani Luoma. Sitten lopuksi vielä ennen mahdollisia encoreita Rakkaustarina. Aki karkasi lavan takana olevasta ovesta hetkeksi piiloon, Fantasian pojat yrittävät piiloutua lavalla olevien roll-uppien taakse ennen kuin raikuvat aplodit vaativat encoret. Tuttuun tapaan Aki jätti tanssikansan rauhallisiin tunnelmiin. Haavoitettu - tarina siitä, kun joku kaatuu, tämä pitää nostaa ylös, sillä koskaan ei tiedä koska itse kaadut ja tarvitset jonkun, joka puolestaan nostaa sinut ylös. Lopuksi vielä kerrottiin kuinka Nuoruus on seikkailu. Ilta oli Akin osalta siinä. Fantasia jatkaisi vielä tauon jälkeen hetkisen verran tanssikansan viihdyttämistä. Toki Aki sai vielä jakaa ne pakolliset nimikirjoitukset ja vastaanottaa kehut, niitä tuntui tänäkin iltana riittävän.
Fantasian viimeinen setti perustui viimeisiä valsseja lukuunottamatta toiveisiin. Tällä kertaa positiivista oli se, että tanssikansa uskalsi rohkeasti toivoa, mitä ei aina ole tapahtunut. Jenkalla liikkeelle. Ensin porukalla saunaan, josta taisi löytä se Välimallin jätkä, jolla oli omasta mielestään välimallin naamataulu ja joka halusi kuulla välimallin urkusoolon. Mitäs sitten halutaan kuulla? Polkkaa! No saamanne pitää. Ei muuta kuin matkalle kohti Säkkijärveä ja se matka taittuikin mukavasti linjuriauton kyydissä, linja-autossahan on sitä tunnelmaa, vaikka matka katkeaisikin välillä. Salsaa! Lauantai-iltaa lhdettiin viettämään Rakovalkealle. Viimeisten valssien vuoro. "Mehtään on tullut jo syys, lohuton yön hämäryys..." Siis "Metsäkukkia" ja vielä viimeiseksi "Laaksojen laulu". Tanssi-ilta oli siis paketissa ja aika kiittää tanssikansaa.Myös minä kiitän mukavasta illasta. Tuokoon tämä alkanut keikkavuosi 2017 mukanaan paljon lisää muistelemisen arvoisia keikkareissuja ja mukavia hetkiä. Kiitos Aki & Fantasia - Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Hetkinen taukoa ja sitten muutaman viikon päästä taas kohdataan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti