Keurusselkä ja maanantaitanssit. Kerrankos sitä uusi viikko aloitetaan keikkamatkalla kohti Keuruuta. Lämmin kesäilta ja Keurusselän 2-vuotisjuhlatanssit. Yleisöä paikalla mukavasti ja esiintymässä tietysti Aki & Fantasia. Samalla siinä vähän kuin pystyi juhlimaan Akin 2-vuotistaiteilijajuhlaa, kellon viisareiden näyttäessä puolta yötä ja päivän kääntyessä 11.7. puolelle, tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Aki sai päähänsä tangokuninkaan kruunun Seinäjoella. Tuplajuhlat siis.
Tanssit käyntiin klo.20 Fantasian toimesta, Akin ensimmäisen setin aika olisi sitten klo.22. Valssilla liikkeelle. "Ilmojen halki käy lentäjän tie, ylitse maan ja veen....On uljasta yksin liitää, yllä pilvien..." Siinä ilmojen halki liidellessä oli hyvä katsella sitä tuttua rantakoivua. Kauan oli taas kulunut aikaa siitä, kun sen alla oli istuttu haaveillen ja kenties muisteltu sitä Elainea ja mietiskeltiin vieläköhän Elaine muistaisi sen puistikkotien, missä oli istuttu kahden illoin ain... Kauaa ei Elainea kuitenkaan ehditty muistella, kun matkamme johti Kööpenhaminaan. Kööpenhaminassa vierailusta oli kulunut jo pitkä aika, taisi olla vuosi viiskytkuus kun siellä oli edellisen kerran käyty Hakkaraisen Masan kanssa. Tuolloin tivolista oli kaikunut blues ja paikka oli mieltä kiehtova ja syntinen. Ei ollut Kööpenhamina enää kuin ennen. Koska nuoruuttaan ei voi elää enää uudelleen, täytyy vain muistella kuinka hänet kohtasin ja sain suukon kuuman. Taustalla soi enää vain tummansininen sävel, sillä kun erotaan mitä jäljelle jää on vain sävel kaihoisin....
Kenties tuo muistelujen kohde oli tyttö nimeltä Maria, joka oli saari meressäin ja polte veressäin, sillä Marialle kerrottiin myös kuinka kauniiksi teet maailman, osa oot mun huomistain ja että paikkasi on ain, uskothan, Maria, sielussain. Toki siinä sitten vähän myös kyseltiin että missä sitä oikein yösi vietitkään, et sä ollut yksinäin, tuot en uskokaan. Aivan hetkisen istuit vieressäin, mut silloinkin sä katsoit muihin päin. Et tainnut kyllä olla lainkaan selvinpäin. Vai oliko kenties käynyt niin, että tyttöset nimeltään Sanni ja Marleena olivat sekoittaneet tuon tukkipojan pään? Lautalta löytyi nimittäin pienoinen kahvila, jossa oli kahviteltu päivin ja illoin, keksien varsiin piirretty nimiä tyttöjen, monta niistä oli jäänyt unhoon, mutta nämä tyttöset olivat aivan toista - nimet säilyisivät aina muistoissa. Lautalta jatkettiin matkaa eteenpäin, kuunneltiin kuinka Romanialainen kitara soi ja samalla ihailtiin taivaalla loistavaa iltaruskoa. Iltaruskon loisteessa oli lämmennyt myös sauna, joten ei muuta kuin saunomaan, sillä saunan puhdas tuoksu se on parfyymeista parhain. Saunan jälkeen suunnattiin vielä hetkeksi Lappiin, se on sellainen seutu ja sellainen maa jota ei voi unhoittaa.
Tauon paikka, levymusiikki soimaan hetkeksi ennen kuin taas jatkettaisiin matkaa. Luvassa olisi siis vielä toinen setti Fantasialta.
Lapista matkamme jatkui kohti Tennesseetä. Tennesseessä kohdattiinkin sitten neitonen nimeltä Rebecca. Kauaa ei kuitenkaan Rebeccan kanssa ehditty viettää aikaa, oli aika mennä, kuului lähtökäsky ja tähtitaivaan annettiin näyttää tietä matkalla, jossa antauduttiin kuin hullu rakkauteen. Siinä samalla ehdittiin kuitenkin muistelemaan syyskuuta, niitä päiviä jolloin tuuli hiljaa tuuti viljaa. Niillä viljapelloilla oli kenties ollut myös kauriita ja kauriinmetsästäjiä, joukossaan myös se tuttu kaveri Pecos Bill, joka oli pelannut pelinsä melkein tilttiin ja tunsi olonsa ihan extrapalloksi. Huh huh, meno alkaa olla jo sen verran kovaa tällä matkalle, että eiköhän rauhoituta hetkeksi, ettei ihan täysin hyydytä kuumassa kesäillassa. Ihan ensimmäiseksi pyydettiin kovasti että ota lähellesi. Vaikka laulussa pyydetäänkin, että ota lähellesi peiton alle, niin ei nyt kuitenkaan vielä ollut aika karata nukkumaan, iltahan oli vasta puolessa. Sylissä voi pitää suudellen muutenkin ja antaa niitä hyväilyjä kaipaavalle, kuitenkin niin, ettei sitten illan päätteeksi tarvitsisi potea sitä salattua surua ja miettiä voiko mies näyttää tätä taakkaa surun, vaikka suru sydämen lopulta onkin vain salaisuus. Näihin läheisiin tunnelmiin Fantasia jätti tanssikansan toisen settinsä jälkeen. Oli taas aika siirtyä tauolle, kuivaamaan hikeä ja huolehtimaan hetkeksi nestetasapainosta.
Sitten koitti illan H-hetki eli Aki lavalle. Tangolla lähdettiin liikkeelle ja erittäin ajankohtainen tango kuultiin heti alkuun - nimittäin Täysikuu. Sellainenhan siellä taivaalla vielä maanantai-iltana täytenä loisti, tuo ihme suurin öisen taivahan. Sen loisteessa oli hyvä ihailla valkovuokkoja ja katsella kuinka keijut karkeloivat lähteellä ja kuunnella kesäyössä sirkkojen viulujen soitantaa. Kenties juuri sieltä lähteeltä paikalle illan tansseihin olivat tiensä löytäneet myös illan Jazztytöt kukkamekoissaan ja liehuvine helmoineen. Turha oli surra, jos heilaa ei ollut, vessassa pystyi pistämään puuteria nokkaansa ja peilaamaan otsatukkansa, kenties joku paikalla olleista katupojista kelpaisi seuraksi, ties vaikka illan päätteeksi tie veisi kohti Sörkän laitakatuja ja jos pollari nähtäisiin, sitten vain vihelleltäisiin. Sieltä Sörkän laitakaduilta saattaisi myös löytyä paikka, jossa voisi nautiskella rakkauden drinkkejä, sellaisia joiden nauttimisen jälkeen tie olisi vain kevyt kulkea ja johdattelisi kohti Koivukujaa.
Tosin koskaan ei voi tietää mistä se Koivukuja milloinkin löytyy, joten mukaan kannattaakin muistaa ottaa vähintään kaksi karttaa ja tuolle tutkimusmatkalle maailmaan kaipaa kenties mukaansa myös saattajan. Drinkin nauttimisen jälkeen voi nimittäin olla niin kevyt olotila ja kirkas mieli, ettei matkaan uskalla lähteä yksin. Jos oikein mukava saattaja on saatu mukaan, voi häneltä kenties pyytää että vie kauas arjen taa ja kuiskata siihen vielä, että mä rytmisi tunnen - oli se sitten sydämen rytmi tai joku muu, sen voi jokainen itse päättää. Jos tuon matkan jälkeen vielä oot vapaa, voi sille saattajalleen sanoa että tule vaan ja sun kai saan. Voi nauraa vaikka silmät kyyneliin. Kuitenkin on sitten hyvä muistaa ettei kukaan ketään koskaan saa mielensä mukaiseksi muuttaa, annetaan sen toisen olla sellainen kuin on, niin hyvä siitä tulee.
Tauon jälkeen oli arpajaisten vuoro. Palkintona oli niin lahjakortteja Keurusselälle, kuin tanssilippujakin. Voittajia ei tahtonut millään löytyä tai sitten lipun numero osoittautui vääräksi, joten arvonta vain venyi ja venyi. Pientä hermostumista alkoi olla jo ilmassa. Tanssit päättyisivät klo.00.30 ja vielä oli Akin toinen setti kuulematta, kenties myös illan perinteisesti päättävät viimeiset valssit, jotka Fantasia vielä soittaisi. Mennäänkö tässä jatkoajalle vai miten tämä ilta oikein saadaan päätökseen? Vihdoin ja viimein kun palkinnot oli jaettu, yksi puhekin siinä lyhyesti pidetty ja Keurusselälle onnittelulaulu laulettu, saatiin tanssit taas jatkumaan.
Heti toisen setin alkuun paikalle saapui salaperäinen tummasilmäinen, juuri se, jonka tiedettiin vain kiusaavan ja vievän leikiten. Tummasilmäinen pyysi vain tulta ja siitä se sitten alkoi, nimittäin pohtiminen onko rakkaus väärää vai oikeaa. Kuten Aki on aiemminkin todennut, jos rakkaudessa ei ole mitään rikollista, se ei voi olla kuin oikeaa. Muistetaan siis tämä vaikka sillä lähdön hetkellä, etenkin silloin jos on huomattu että jokin muuttui, siitäkin huolimatta että tahtoo valon sekä pimeän jakaa sen toisen kanssa ja tahtoo sekä kommentit ja kiellot ohittaa. Jos toinen on tuonut tarkoituksen valheelliseen maailmaan, ei sitä vastaan kannata kapinoida - antaa mennä vain, eikä turhaan miettiä onko se nyt oikeaa vai väärää - siis se rakkaus. Tekee vaikka niin kuin se tukkijätkä jätkän humpassa, kääntää lauantaina paidan nurinpäin ja käy kylille viheltäin. Toki pitää sitten myös varoa sitä, ettei käy kuin sille yhdelle merimiehelle, joka syömmet naisien hurmas laulullaan ja jota on moni tyttö jäänyt oottamaan ja neito itkenyt kaipauksen kyyneliään. Siinä vaiheessa on kuitenkin varmaan parempi todeta että odota en, se aivan turhaa on, en tahdo toiveisiin tuhlata aikaa. Paitsi jos nyt sattumoisin itse olet nimeltäsi Milla, siinä tapauksessa sinun itse täytyy muuttua, koska tartut aina sihen tikkuun lyhimpään ja kenties elämältäsi puuttuu myös suunta. Istut kenties siellä kahvilassa yksin selkä ulko-ovelle päin, kahvila sijaitseekin Roomassa ja on nimeltään Cafe Nero. Pöydässäsi on vain kylmä cappuccino, yrität soittaa Romerolle (oliko se Romero mies sängyssäsi, mies jonka selkään oli tatuoitu Jack Nicholson?), mutta puhelimesta kuuluu vain "Pronto, pronto!". Lopuksi joudut vain toteamaan, että kaukana täällä jälleen tien päällä yksin vain ajelen ja sun viereesi vaan mä kaivata saan, on tunteeni entinen. Niinpä niin, siinä onkin miettimistä kuinka tähän tilanteeseen oikein päädyttiin....
Kun kahden viimeisen kappaleen välissä oli esitelty Fantasia tuttuun tyyliinsä, Jouni kelpo kaverina, Kimmo kahden kapulansa kanssa, Simo monitoimimiehenä ja Jani kaiken ikäisten naisten päiväunena, kaikuivat ilmoille Akin toisen setin viimeiset sävelet. Vielä kuitenkin oli vuorossa encoret. Ensimmäisenä saateltiin matkalle tuttu kulkurimme Clandestino. Saappaiden pohjiin painautuivat hiekanjyvät, aurinko nousi, vaikka kaikki muu kuoli, vain mustan salaisuuden, taas yhden aamun uuden, ne Clandestino omistaa... Kuten aiemmin on kerrottu, melkoisia salaisuuksia Clandestinosta on jo pikku hiljaa alkanut paljastua, saa nähdä mitä kulkurimme tarinasta on jatkossa kerrottavana. Ehkä siinä saattoi sitten vielä koittaa hetki vähän ennen kyyneleitä, olihan ilta Akin osalta tällä erää siinä.
Sitten nimmarikortteja halukkaille, kuulumisien vaihtoa, halauksia (hikisiä)... Levyjä sai myös toki ostaa, jos nyt sattuisi olemaan niin, että sellaista ei levyhyllystä vielä löydy.
Koska kello lähestyi jo uhkaavasti sitä hetkeä, jolloin tanssit loppuisivat, Fantasian tehtäväksi jäi vielä soittaa viimeiset valssit. Ensimmäisenä viimeisistä valsseista Simo johdatteli meidät Saimaalle, sinne saareen, jossa oli pikkuinen torppa ja jossa asusteli Nestori Miikkulainen ja lepokivellä hänen ystävänsä norppa, molemmat vanhoja poikia viiksekkäitä. (Nestori Miikkulainen on muuten aivan todellinen henkilö, vaikka ei tämän laulun esikuva ollutkaan.)
Vielä toinen valssi, jonka jälkeen ilta olisi sitten siinä. Jani tulkitsi meille kauniin valssin nimeltään Laaksojen laulu. Siinä sitä kappaleen kestoa ei niin tullut ajateltua, ehkä vähän ihmeteltyä sen lyhyyttä, mutta myöhemmin sitten selvisi syykin. Ajan säästämiseksi oli valssia hieman lyhennetty ja mm. välisoitot jätetty kokonaan pois. "On muistot mukanain, missä kuljen vain, kulkuri matkallain." Näihin sanoihin päättyi ilta, päivä oli pulkassa, kiitos ja hyvää yötä.
Vielä pari pikaista juttutuokiota ja yksi halaus,sitten ei muuta kuin täysikuun loisteessa kotimatkalle. Akin ja Fantasian yhteiskeikkoja tämän illan jälkeen oli kasassa pyöreät 30. Hieman reilu vuosi tullut kierreltyä tämän porukan perässä ja päivääkään en yhä edelleenkään vaihtaisi pois, niin paljon on tullut nähtyä ja koettua. FantasiAki vain hitsautuu yhteen entistä tiiviimmin koko ajan ja aina löytyy jotain uutta twistiä ilta illan jälkeen. Aivan kuin Fantasia olisi noussut tässä vuoden aikana uuteen kukoistukseen, mitenkään tietenkään aikaisempia vuosia vähättelemättä. Kiitos Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo kaikesta tähän astisesta, te olette kyllä mahtava jengi. Ei muuta kuin katse kohti uusia seikkailuja, niitä odottaakin tässä kesän aikana vielä useampi, ajokilometrejä tämän Keuruun keikan jälkeen tänä kesänä auton mittariin on kertynyt jo 2095. Elokuun lopussa voitaneen sitten kertoa kesän osalta lopullinen lukema. Kun Keuruulla tämän porukan hyvästeli, ei vielä osannut varmuudella sanoa odottaisiko uusi seikkailu jo ihan nurkan takana vai pitäisikö ensin katsoa parin tyhjän nurkan taakse. Siitä lisää seuraavassa blogissa, jonka lupaan teille luettavaksi päivän parin sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti