Kartano Kievari, Äänekoski 3.2.2018

Helmikuun ensimmäinen lauantai-ilta ja paikkana Kartano Kievari Hietaman kylällä Äänekoskella, tanssikansaa viihdyttämässä tietenkin Aki & Fantasia. Vaikka ulkona oli kylmä viima ja pakkasta parisenkymmentä astetta, niin tunnelma sisällä oli lämmin ja tanssikansaa oli paikalla kiitettävästi. Alakerrassa kaikui karaoke, ylhäällä tanssimusiikki ja jalalla sai laittaa koreasti tai sitten vain nauttia hyvästä musiikista. Edellisen keikan jälkeen Akin ohjelmistoon oli livahtanut kaksi uutta kappaletta, mutta muuten illan ohjelmisto koostui jo ennestään tutuista kappaleista. Nähtäväksi jää, mitä muita uudistuksia kappale valintojen suhteen kevään aikana tulee tapahtumaan.

Lähdetään kuljettamaan tarinaa, joka pitkästä aikaa kertoo taas tutusta kulkuristamme, eteenpäin Fantasian setillä, jatketaan perään Akin molemmat setit ja kenties Fantasian viimeinen setti kertoo tarinan loppuratkaisun.

Kulkurimme oli taas kulkenut pitkän matkan maailmalla ja palannut taas tuttuihin kotimaisemiin. Ennen kuin hän suuntaisi kulkunsa taas eteenpäin, hän päätti ensi alkuun käydä tervehtimässä isäänsä, tuota kuuluisaa lentäjää, jonka poika hän oli. Matka kotiin oli ollut pitkä, joten hän istahti hallien varjoon ja näki kerosiinin katkuisen unen…  Unessaan kulkuri toivoi että kenties kerran viel hän voisi kulkea rakkaansa kanssa kahdestaan onnenmaahan, joka yhä odotti heitä jossain kaukana ja josta oli haaveiltu kun oli istuttu kahdestaan ääreen veen ja katseltu pintaa sen.  Silloin oli jostain kaikunut romanialaisen kitaran ääni ja aivan yllättäen puiston penkiltä oli löytynyt sinne jäänyt kukka ja hänen rakkaansa oli kadonnut. Unessa kulkuri etsi rakastamaansa tyttöä, kulki ympäriinsä ja mietti minne tyttö oli kadonnut.  Unessa joku antoi hänelle vihjeen Valtatiestä numero 66, sitä pitkin kun kulkisi, saattaisi unessa kohdata rakkaimpansa. Tuo tie oli pitkä, mutkainen ja kuoppainen ja unessa alkoi tuntua kuin se ei päättyisi koskaan. Joku kysyi kulkurilta oliko hän kunnossa? Kulkuri nyökkäsi ja vastasi, ”I’m easy”.

Kulkuri jatkoi untaan, eikä välittänyt ympärillään pauhaavasta metelistä. Unessaan hän kulki edelleen valtatien viertä pitkin, kunnes hänen kohdalleen pysähtyi linjuriauto, jonka ovi aukesi ja sisältä huikattiin, ” Rakkaus jättää ja lempikin pettää, linjuriauto vaan hylkää ei kettään, kaikki se ottaa ja kaikki se nielee, jää vaikka oven pieleen!” Kulkuri oli hieman hämillään kutsusta ja mietti oliko kutsu tosiaan tarkoitettu hänelle ja ketä nuo kutsun esittäjät oikein olivat. Vastaus tuli nopeasti, ” Kyllä sitä kelpaa kaikille haastaa, että myö ollaan karjalan maasta, reiluja poikia joilla on oikea luonnonlaatu ja meininki!” Kulkuri nousi linjuriauton kyytiin karjalan poikien seuraksi ja matka jatkui. Matka sujui rattoisasti haastellessa kaikesta, siinä joku matkaseuralaisista kysyi toiselta, ”Muistathan syyskuun?” Kulkurimme kuunteli kun juttu jatkui, ”Syyskuiset päivät ne mieleeni jäivät…” Karjalan pojat muistelivat syyskuista kauriinmetsästysreissuaan. Jossain alitajunnassaan kulkuri kuitenkin tajusi kaiken vain olevan unta, joka vain jatkui ja jatkui. Matkaseuralaiset kysyivät kulkuriltamme kaipasiko tämä kenties jotain, vai miksi tämä oli niin vaitelias? ”No se oli tyttö Mikkelistä, joka tykkäs arvaa mistä? No tietysti siitä mistä toisetkin, se tyttö Mikkelistä, se tykkäs aina tanssista ja humpasta.” Nimi oli kuitenkin syystä tai toisesta kulkurilla hukassa – oliko se Emma, Elsa vai Elina? Mutta minkäs teet kun nimi menee pieleen, taisi olla lempi ainutkertainen. Tokihan karjalan pojilla oli tähänkin pulmaan ratkaisu. ”Ota poika Karjalasta nainen, niin sä löydät onnen ikuisen!” Kulkuri ei kuitenkaan ollut kiinnostunut Karjalan Marjaanasta, ei tietenkään, sillä hänen mielessään oli vain tuo yksi ja ainoa hänen kaipaamansa tyttö. Kulkuri päätti jäädä pois kyydistä ja jatkaa matkaansa yksin, ennen kuin uni muuttuisi painajaiseksi.

Uni jatkui yhä edelleen ja siinä unessa kulkuri päätti nautiskella pienen drinkin kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Hän sekoitti siihen erilaisia ainesosia, kuten kaihoa, hurmosta, makeaa tuskaa ja vielä jäitä vierimään selkäpiitä pitkin. Sen jälkeen ajatus oli kirkas ja tie vei kulkuriamme kohti Koivukujaa. Hän mietti kuinka hän antaisi sormuksen ja vannoisi rakkauttaan tähtitaivaan alla tuolle kaipaamalleen tytölle. Koska unessa kaikki on mahdollista, yllättäen taivaalla loisti täysikuu, joka puki avaruuden loistoon hopeaan ja kulkuri esitti sille toiveen, ”Täysikuu, kun hänet löydät jota kaipaan minä niin- Täysikuu, sä hänet loisteellasi peitä suudelmiin. Ja kerro hälle kuinka paljon häntä rakastan. Täysikuu, se kerro hälle, täysikuu.” Kuun loisteessa metsän siimeksestä kantautui lumoavaa musiikkia, joka sai kulkurin valtaansa ja hän suuntasi ääntä kohti. Siellä lähteen äärellä kukkivat pienet valkovuokot ja meneillään olivat keijujen karkelot. Yllättäen keijujen karkeloita katsellessaan kulkuri näki sammalmättäällä istumassa kaipaamansa tytön. Jazztyttö oli myös saapunut paikalle kuultuaan tuon lumoavan musiikin. Hän oli peilannut otsatukkansa ja pistänyt nokkaansa puuteria ja lähtenyt liikenteeseen toiveissa päästä tanssimaan tai vaikka vain jazaamaan. Unessa tyttö kertoi kulkurille kuinka hän oli kaivannut tätä ja etsinytkin kun kulkuri oli taas ollut matkoillaan. Tytön tie oli vienyt myös Sörkän laitakaduille katupoikien seuraan, mutta nämä eivät olleet tienneet kulkurista mitään. He olivat vain vihellelleet.

Unessa heidän katseensa vaelsivat toistensa vartaloilla ja he liikkuivat lähemmäksi toisiaan. Yhtä aikaa he kuiskasivat toisilleen, ”Me teemme toisillemme hyvää niin, niin että mennään me heti tainnoksiin. Mä haluun kiihdyttää, sua viihdyttää, tehdä sitä milloin vain.” Koska kulkuri edelleen unta, hänestä tuntui, että tämä voisi olla ainutlaatuinen mahdollisuus karata kahdestaan kauas arjen taa. Toki jo uni itsestään oli sellainen, unessa kaikki oli paljon kauniimpaa kahdestaan, eikä kukaan särkenyt tunnelmaa. Kulkuri hätkähti hetkeksi hereille, mutta koska ympärillä oli juuri silloin äänetöntä, hän päätti jatkaa uniaan vielä hetken ja antaa ajatusten levähtää. Hänestä tuntui, että hän oli antanut itsestään paljon, luovuttanutkin jotain. Hän oli sitä mieltä, että erot päivien, erot viikkojen, koskettaa ei kaipuuta saa. Jos oli vain olemassa kaksi karttaa, joiden avulla pitäisi maailmassa kulkea, se olisi niin. Vaikka todellisessa maailmassa hän etsi taas reittiään kaipaamansa tytön luokse, unimaailmassa tuntui kuin joku outo voima olisi koskettanut, lauseista tuli purjeita ja katseesta vesi, tuuli nousi kun hän sai tytön syliinsä.  Unessaan hän kuiskasi tytölle, ”Vain sinä saat mun uskomaan uuteen elämään. Luot pohjan tulevaan, sen silmistäsi nään. Tämän onnen talletan kätköön sydämen, sen yksin omistan, siitä muille kerro en.” Tyttö katsoi kulkuria silmiin ja pohti tämän sanoja ja kysyi mitä kulkuri oikein tarkoitti. Kulkuri hymyili salaperäisenä ja vastasi, ”Se on salaisuus.” Kuun hohde loi joen pintaan välkettä ja kaipuu täytti molempien mielen. Entä jos he eivät näkisi enää toisiaan kun uni joskus päättyisi? He katselivat virtaa, joka vei ja joka toi, heillä oli sentään muistot ja virta kuljettaisi heidät niiden luo.

Joskus myös unessa tulee aika hyvästellä toinen, niin myös nyt. Kulkurin ja tytön täytyi taas erota, oli kummankin aika jatkaa matkaa, heillä oli unessa ollut vain tämä yö aikaa ja nyt aamu alkoi valjeta. Hyvästelyyn oli enää vain vähän aikaa. Kyyneleet alkoivat nousta molempien silmäkulmiin ja tyttö pyysi kulkurilta, ”Vähän ennen kyyneleitä pääsi poispäin käännä etten niitä nää.” Kulkuri katsoi tyttö ja ajatteli tämän olevan kuin kuunvalossa lentävä yöperhonen, hän ei odottaisi enää, sillä hän halusi nähdä sen mitä huominen hänen eteensä toisi. Kyllä hän sen tiesi ettei tuo tyttö ollut enää mikään tyttö, mutta silti tarttui aina tikkuun lyhimpään, pitkällä tähtäimellä se ei johtaisi mihinkään – ei edes unimaailmassa. Kuitenkin kulkuria jaksoi mietityttää se, että entä jos tässä unessa paikalle ilmestyisi tuo katala tummasilmäinen, hänen kiusoitteleva veljensä, joka oli myös ihastunut samaan tyttöön ja yrittänyt monesti tulla heidän väliinsä. Jos taas kävisi niin, uni olisi jälleen muuttumassa painajaiseksi. Tummasilmäistä ei kuitenkaan näkynyt tällä kertaa ja kulkuri huokaisi suorastaan helpottuneena. Tyttö kuitenkin alkoi jo tehdä lähtöä, mutta vielä sitä ennen, kuin hyvästiksi, hän kuiskasi kulkurille, ”Saat hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien… Se jokin sinulla on.” Sen jälkeen tyttö katosi ja kulkuri oli unessaan jälleen yksin.

Kulkuri vain kuunteli kun jossain kaukana soi. Hän tiesi, että tyttö oli elänyt jo häntä ennenkin, eikä tiennyt kuinka hän pelkäsi tämän vertaavan häntä muihin. Oliko rakkaus nyt tässä? Mitä tulisi rakkauden jälkeen, kulkuri mietti. Kuinka monta kertaa tyttö olikaan kirjoittanut hänelle hänen poissa ollessaan kaipaavia kirjeitä tummin kyynelin, olisiko nyt hänen vuoronsa vuodattaa tummia kyyneliä ja miettiä miksi menetti kaipaamansa tytön? Siinä vaiheessa kulkuri heräsi ja havahtui todellisuuteen. Kaikki oli vain unta, hän ei ehkä kuitenkaan ollut menettänyt kaipaamansa tyttöä, eikä aikonutkaan menettää, jos se olisi hänestä itsestään kiinni. Hän päätti ottaa kohtalon omiin käsiinsä, keräsi tavaransa ja päätti lähteä jatkamaan matkaansa, koska hänen isäänsä ei näkynyt. Hän lähtisi etsimään tuon kaipaamansa tytön, eikä välittäisi siitä, mitä kohtalolla olisi hänen varalleen varattuna. Kulkuri aikoi todeta kohtalolle vain, ”Hei kohtalo, oon iso poika jo, ja mä päätän sen, kenen oon tai en. Mut kuule kohtalo, mul oma tahto on ja nyt se varmistaa, ettet sä enää kii siit saa.”  Tyttö oli kenties kaukana täällä ja kulkuri oli yksin tien päällä, mutta hän kaipasi tytön viereen yön usva silmissään, mutta heidän rakkaustarinansa ei antanut hänelle rauhaa. Nyt tai ei koskaan oli hyödynnettävä tämä lähdön hetki, kulkuri oli huomannut että jokin oli muuttunut, kenties uni oli saanut hänen ajatuksensa kirkastumaan. Hän oli laulanut, tanssinut, juhlinut ja juonut, valvonut tuntemattomien kanssa, sellaista oli kulkurin elämä. Tyttö oli kulkenut kauempana ja monesti lähtenyt viisaampana kulkuria vastaan. Kun tyttö oli löytänyt kulkurin, tämä oli kenties ollut hieman eksyksissä, mutta tyttö oli jäänyt istumaan viereen ja elämä oli alkanut uudestaan. Nyt kulkuri vain tahtoi pysähtyä tungoksessa katsomaan tyttöänsä silmiin, tarttua tämän käteen ja julistaa ääneen, ”Ikuisesti sinun, ikuisesti minun, ikuisesti tahdon sinut vaan.”

Niin kulkuri aloitti matkan tyttönsä luo, vain tähtitaivas näytti tietä kun hän kulki eteenpäin se suojassa. Monesti hän oli miettinyt sitä, ette tuon tyttö pienen pitäisi rakastua häneen, hän ei tahtoisi satuttaa tätä, maantie odottaisi häntä, hän ei asettuisi kenties koskaan paikoilleen, hän oli syntynyt kulkuriksi, saanut elämältä tämän rooliin. Mutta niin oli kuitenkin käynyt ja tunne oli muuttunut molemmin puoleiseksi. Vain tähtitaivas kuunteli kulkuria kun hän huusi ääneen miksi pois ei mee hurja polte pohjaton. Tuo tyttö oli saanut hänet tuntemaan kiihkeyttä kuumaa, hulluutta huumaa. Hän pohti miksi tyttö oli silloin aikoinaan sytyttänyt roihun riehumaan. Mutta jos jotain kulkuri oli oppinut, se oli se tosiasia, että elo ihmisen huolineen ja murheineen, se on vain väliaikainen. Myös pettymys oli vain väliaikaista.

 Kun kulkuri oli kulkenut pitkän taipaleen, huomasi lauantai-illan saapuneen kun hän vihdoin oli tuon kaipaamansa tytön kotikaupungissa. Hän tiesi, että tyttö asui aika kaukana, aivan kaupungin laidalla, mutta siitä huolimatta kulkuri jaksoi vielä taivaltaa sinne saakka. Tytön talon nähdessään hän huokaisi syvään ja vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Hän muisteli kuinka tuon tytön keinuvat kissanaskeleet olivat aikoinaan saaneet hänet kahjoksi, kun hän oli jäänyt niitä ihmettelemään.  Tyttö oli oikea kissanainen, villi, viilee ja vaarallinen. Kulkuri tiesi, että tämä oli vaarallista elämää ja tyttö todellakin sotki hänen systeeminsä. Välillä hänestä oli tuntunut kuin tuo tyttö olisi vain ollut hänen haaveissaan, mutta nyt kulkuri oli saapunut paikkaan aikaan odotetun. Hän ei ehkä koskaan saattaisi tietää milloin tie veisi määränpäähän, mutta nyt tämä ei enää ollut unta. Kuin lännensankari Pecos Bill konsanaan, kulkuri oli kiitänyt myrskytuulen lailla tyttönsä luokse ja siinä tyttö nyt oli hänen edessään. Kulkuri juoksi halaamaan kaipaamansa tyttöä ja he molemmat olivat yhtä hymyä, kulkuri mietti kuinka monta kertaa hän oli mokannut ja hänestä oli tuntunut kuin hänen elämänsä olisi ollut flipperi, jossa kuulat vierivät nurkkaan kaltevalta pinnalta kerta kerran jälkeen. Olisiko tämä nyt hänen viimeinen mahdollisuutensa vai oliko korkeimman käsi pelannut hänen peliään hetken aikaa ja antanut hänelle peliin extrapallon – hänen matkoillaan kaipaamansa tytön?

Näin saatiin tämänkertainen tanssi-ilta pakettiin tutun kulkurimme tarinalla. Aki ja Fantasia tarjosivat jälleen kerran takuuvarman illan niin kuuntelijoille kuin tanssijoillekin. Kuten alussa jo mainittiin, Akin setit sisälsivät kaksi uutta kappaletta, ensimmäinen kertoi kuunvalosta ja yöperhosesta, se on kappale, josta ei tällä hetkellä ole sen enempää kerrottavaa, muuta kuin että se on uusi kappale. Uusi kappale kirjaimellisesti, vai muuten uusi kappale ohjelmistossa? Kenties se vielä selviää ajan myötä. Toisena uutena kappaleena ohjelmistoon oli buggina päätynyt Chisun ”Kohtalon oma”, toki pienin muutoksin. Alkuperäisessä versiossahan sanotaan kohtalolle, että oon iso tyttö jo, mutta Akin versiossa kohtalo sai kuulla kuinka vastapeluri olikin jo iso poika. Toivottavasti tämä buggi nyt jää ohjelmistoon, aina on piristävää kuulla vanhojen tuttujen seassa uusia kappaleita.

Vielä kerran kiitokset illasta Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo! Viettäkää rentouttava talviloma, jotta jaksatte jälleen viihdyttää tanssikansaa kevään keikoilla. Nähdään taas pian!

Silja Europa, Helsinki - Tallinna - Helsinki 24.-25.1.2018

Odottavan aika on pitkä, sanotaan, Melkein kuukausi piti odottaa viime vuoden viimeisen keikan jälkeen ennen kuin keikkavuosi 2018 omalta osaltani pääsi starttaamaan.  Mutta kun jaksoi odottaa, niin tottahan odotus palkittiin. Vaikka aika tuntui välillä suorastaan matelevan, mutta päästiinhän sitä vihdoin ja viimein vuoden ensimmäiselle keikalle. Paikkana Silja Europa ja Iskelmäkeskiviikkolähtö nro.434, Akin ja Fantasian lisäksi risteilykansaa viihdytti Eini. Tunnelma oli kirjaimellisesti kuuma, niin lavalla kuin ravintolan puolella ja illan esiintyjät nostivat lämpöä entisestään. Ohjelma-aikatauluja oli muutettu viime vuodesta, joten Fantasia aloitti illan tanssit jo klo.20.

Verhot lavalle auki ja liikkeelle lähdettiin valssilla. Ensimmäisenä lauluvuorossa oli Simo ja valssina, ei urkurin. vaan Kulkurin valssi. Kun kulkuri oli tanssinut maantiellä ja vieraillut kreivien linnoissa, poikennut matkallaan talohon ja valinnut sieltä itselleen armaan, jota lempi vain salassa, siirryttiin illan toiseen valssiin. Jani jatkoi tarinalla Tallinnan illoista. Tallinnaa kohti oli laiva suuntaamassa, joten mikä sopikaan iltaan paremmin kuin kyseinen valssi. Vaikka laulun mukaan oli aikaa neljä päivää ja kolme yötä, tällä erää sitä aikaa oli kuitenkin vain 22 tuntia. Siinä ajassa tämä reissu pitäisi saada tehtyä. Valssien jälkeen luvassa oli foxia. Ensimmäiseksi Jouni kaipaili neitokaista nimeltään Caterina, jonka suukko oli vienyt järjen, mutta kuitenkin moni mies oli saanut tuolta neitokaiselta rakkauden ja ehkä se lempi oli sittenkin pelkkää valhetta. Kun Caterina oli jätetty unholaan, oli jälleen Simon vuoro laulaa ja kertoa albatrossista, joka kiisi taivaan sinessä vapaana ja kenties oli laulun kertojan lapsuustoveri, vanha merimies, joka oli lähtenyt merille viisitoistavuotiaana Tornatorilla. Oli aika ottaa vähän hitaampaa tunnelmointia tähän väliin. ”Käy luoksein aika onnekkain, kun kuulen yhden nimen vain, se uudeks unelmani saa…”, lauloi vuorostaan Jani ja kaipasi Anna-Liisaa.

Toisena tunnelmapalana tulkitsi Simo kappaleen ”Beautiful Maria of my soul”. Nyt tästä kappaleesta oli siis vuorossa englanninkielinen versio, kuukauden sisällä se on nyt kuultu ensin espanjaksi, sitten suomeksi ja nyt englanniksi. Olisiko seuraava versio sitten yhdistelmä kaikkia näitä kolmea? Onhan siellä ohjelmistossa kuitenkin yksi laulu, jonka Simo laulaa ensin suomeksi ja lopulta kieli vaihtuu espanjaksi. Mutta toisaalta, ei tätä kaunista kappaletta kuitenkaan kannata pilata yhdistelemällä eri kieliä. Laula vain Simo tämä edelleen vain yhdellä kielellä kerrallaan. Hitaiden jälkeen oli aika lisätä kierroksia ja erään pikaruokaketjun mainosta lainatakseni ”liikkeellä oli länkkäritunnelmaa”, kun tuli Jounin vuoro laulaa. Pecos Bill ratsasti jälleen paikalle ja kuului vain ”Bang bang” ja vastustaja oli vainaa. Kun vastustaja oli saatu pois päiviltä, suuntasi Simo savuiseen baariin, vai liekö se ollut saluuna? Siellä peli pelattiin melkein tilttiin saakka, mutta onneksi löytyi kuitenkin extrapallo sinne elämän flippuun. Tunnelmasta toiseen ja setin päätteeksi vielä lattarirytmejä kahden cha chaan myötä. Tuttuun tapaan Jani oli joutunut Yön ruusun valtaan, jonka oli saanut seurakseen, mutta aamun koittaessa katoaisi. Kenties tunnelma oli siinä vaiheessa vähän sellainen mistä Simo kertoi seuraavaksi, ”kuu ja maa, erossa toisistaan, erossa rakkaastaan…”. Vastaajaankin heitettiin viestiä, mutta kuultiin vain katkonainen nauha, kuu tahtoi vain valvottaa, mutta kun ei vain jaksaisi odottaa… Näissä tunnelmissa päästettiin Fantasia ensimmäiselle tauolleen.

Toisen setin alussa lähdettiin ajelemaan Simon johdattelemana pitkin Valtatie 66:ta, vaikka merellä vielä seilattiinkin kohti Tallinnaa. Valtatiellä oli kuoppia, mutta merellä keinutti. Siitäkin huolimatta Jani totesi, ”I’m easy”. Ei paljoa pieni keinunta haitannut, eivätkä kuvitteellisen ajomatkan kuopat tiellä. Tuo matka saattoi myös olla alku kaiken kauniin, alku johon koskaan loppua löydy ei. Näin mietiskeli laulussa Jani ja siihen jatkoksi puolestaan Simo kertoi kuinka ei rakkaus yötä pelkää. Rakkausteemalla jatkettiin ja lauluvuoroissa vuorottelivat edelleen Simo ja Jani. Ensin tunnettiin hulluutta huumaa ja pohdittiin miksi sytytitkään roihun riehumaan silloin aikoinaan ja tähtitaivas kuunteli kun huudettiin ääneen miksi pois ei mee hurja polte pohjaton. Siinä vaiheessa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua kuin hullu rakkauteen. Vaikka niin ei uskottukaan alkujaan käyvän ja siinä nähtiin vain vaaraa, mutta kun toista ei voinut vastustaa, ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Sitten taivuteltiin pari tangoa rakkausteeman jälkeen. Koko porukka eli Simo, Jani, Jouni ja Kimmo tulkitsivat instrumentaaliversiona tangon toisesta kotimaasta, Uruguaysta, lähtöisin olevan La Cumparsitan. Vaikka se onkin kääntynyt suomeksi muotoon Hiljaa yössä, niin sitä ei kyllä edessä oleva yö ollut. Fantasian settiä oli vielä hetki jäljellä ja illan artistikaan eivät vielä olleet esiintyneet. Toisena tangona kuultiin sitten Romanialainen kitara, jonka suomennus kyllä herättää hieman ihmetystä. Miksi ihmeessä se on nimetty romanialaiseksi, kun alkuperäinen nimi Chitarra Romana eli roomalainen kitara? Mutta jota sopasta tulisi entistä sakeampi, lisätään mukaan vielä yksi maa, sillä jo aiemmin kuultu, että Jani soittaa kappaleen aidolla tšekkoslovakialaisella ”Lantolalla”. Vaikka ensin laulettiin yksin varjoissa, eikä häntä nähty parvekkeella, löytyi Simon kertomana jostain kuitenkin se lämmin, hellä, pehmoinen, joka antoi paisteen auringon. Mutta entä jos toista olikin rakastanut salaa 15 kesää? Se oli Simon tulkitsema seuraava tarina, siitä kuinka Alice vain livahti pois kertomatta osoitettaan, 15 kesää oli tuota naista salaa himoittu ja sitten vain nähtiin kääntymässä musta limousine. Sinne siis katosi Alice ja settikin läheni loppuaan, mutta vielä mahtui mukaan yksi kappale, joka tosin sisälsi pätkät viidestä eri kappaleesta. Luvassa oli siis tuttuakin tutumpi Beatles-potpuri. Tauon paikka ja sen jälkeen saataisiin Aki ensimmäistä kertaa tällä risteilyllä lavalle.

Klo.22 koitti sitten illan ensimmäinen kohokohta. Akin ensimmäinen setti käynnistyi tällä kertaa Riimannin Raikulla, aluksi todettiin että se on salaisuus ja sen jälkeen virta toi ja virta vei, kenties sinne Tallinnan satamaan, jonne oltiin sopivasti saavuttu. Enää ei keinuttanut tai jos keinutti, se johtui sitten jostain ihan muusta kuin merenkäynnistä. Koska laiva oli tukevasti ankkuroituna satamaan, lähdettiin seuraavaksi taivuttelemaan tangoja. Joillekin saattoi koittaa lähdön hetki, mutta jos sillä hetkellä huomasi katseessa jonkin muuttuneen, oli tuo hetki vaikein ja siinä päätettiin jäädä toisen luokse. Tämän jälkeen koitti rakkauden yö, jolloin ei kaivattu järkeä lain ja vain tuokio onnea riitti, kun sai jakaa sen toisen kanssa. Mutta jotta tunnelma ei menisi liian hempeäksi, polkaistiin kunnon humpat käyntiin ja Akilta tuli käsky nostaa takamus tuolista ja tanssilattialle mars. Ja jos se ei heti noussut, siitä kyllä sai kuulla – ”Mikä on, ettei nouse?!?” Sitten vain laulettiin ja tanssittiin missä ja milloinka vaan, tanssin mahti tunnettiin sydämessä ja kun poika kävi illalla tanssimaan, hän vihelteli tytön akkunaan, saattoi nähdä pollarin kätköissä Sörkän laitakaupungin ja totesi, että herrat ja narrit eivät kai vihellä lain. Katupojille omistettiin näin ollen ensimmäinen humppa. Toisena humppana sitten merelliseen teemaan sopiva Merimies. Tällä kertaa neito ei syystä tai toisesta itkenyt kovaan ääneen kaipauksen kyyneliään, vaikka se merimies ei edelleenkään voinut olla maissa päivää kauempaa. Kenties uusi vuosi oli tuonut muutoksen neidon asenteeseen, vai oliko? Sen näyttänee vain tämän vuoden keikat, joilla tämä tarina humpan muodossa tullaan kuulemaan.

Koska tuo kavala ja petollinen merimies oli hurmannut naisia laulullaan ja sitten vain kadonnut taas merille, saattoi siinä vaiheessa tuntua, että koitti hetki rakkauden jälkeen. Se, mitä sitten tapahtuu rakkauden jälkeen, voi olla ihan mitä tahansa. Joskus on kuultu Fantasian toimesta kerrottuna, että siinä menee auto ja talo, kun puoliso lähtee tai sitten jotain ihan muuta. Tästä syystä Aki on kerran aiemmin todennut, että pojilta siitä ei sen enempää kannata kysyä (koska vastaus voi siis olla ihan mitä tahansa), joten jokainen siis miettiköön itse, mitä rakkauden jälkeen tapahtuu vai tapahtuuko yhtään mitään. Toki jos ja kun antaa paljon, ei tarvitse sitten enää muuta, sillä erot päivien ja erot viikkojen koskettaa ei kaipuuta saa. Ei voi ei, jos sattuu kaipaamaan jotakuta oikein kovasti. Siinä voi sitten vaikka tuijotella toista suoraan silmiin kun pitkästä aikaa näkee ja lausua nuo sanat. Ihan miten haluaa ja jos siltä tuntuu. Hempeily seis ja ei muuta kuin rakkauden kummalliset drinkit kurkun kostukkeeksi. Baaritiskiltähän niitä sai tilata jos jonkinmoisia ja jos ne eivät vielä tässä vaiheessa iltaa vieneet jalkoja alta tai saaneet ajatuksia kirkkaaksi, oli niitä nautittu selvästi aivan liian vähän, mutta olihan siinä vielä pitkälti aamuun asti aikaa. Toki ne drinkit saattoivat johdattaa suunnan kohti Koivukujaa, vaikka matkaa sinne oli todellisuudessa useampi merimaili ja useampi sata kilometriä maanteitä pitkin. Tosin ainahan mielikuvamatkailu on sallittua ja mielikuvissaan voi vannoa rakkauttaan suurempaa ja antaa sormuksen tähtitaivaan alla juuri siellä Koivukujalla. Toki ennen sitä on hyvä varmistaa siltä toiselta osapuolelta, että jos vielä oot vapaa sun kai saan. Sitten suunta vain kohti rantapuistoa ja laulamaan sekä nauramaan silmät kyyneliin. Mutta entä jos lähellä sinua poden vieroitusoireita? Mitäs sitten tehdään? Toinen on lähellä, mutta kuitenkin kaukana, eikä kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseks muuttaa. Sitä jäätiin pohtimaan seuraavan tauon ajaksi, joka tällä kertaa oli pidempi. Siirretään Aki ja Fantasia syrjään vähän reiluksi tunniksi ja mennään risteilyohjelmassa eteenpäin.

Koitti siis hetki ottaa Eini yhtyeineen lavalle. Vanhoja ja uusia hittejä vaihdellen, tuttuja biisejä kaikki. Yleisö lauloi mukana ja myös Aki nähtiin hetken aikaa fanittamassa Einiä lavan vieressä. Mites tämä nyt oikein menikään? Oliko Aki Einin lämppäri vai sittenkin Eini Akin, koska Akilla oli vielä yksi setti illalle jäljellä. Oli miten oli, tunnelma oli molempien esiintyessä katossa, lämpöä riitti ja yleisö nautti.

Vuorokausi vaihtui ja bileet jatkuivat Akin ja Fantasian tahdittamana. Koska Millaa ei saatu muuttumaan viime vuonna, vaikka sitä kuinka yritettiin illasta toiseen, kesästä syksyyn ja syksystä talveen, jatkettiin yrittämistä uudelleen. Ainakaan tällä risteilyllä ei saatu tulosta aikaan, sillä aina vain Milla tarttui siihen tikkuun lyhimpään. Muuttuukohan tuo nainen koskaan ja tiedostaako, ettei oo mikään tyttö enää? Voisi vaikka todeta että odota en, en tahdo toiveisiin mä tuhlata aikaa, sillä se on aivan turhaa. Siltikin jos se jokin sinulla on, sun läsnäolosi vain tärkein on ja saat hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien… Tai sitten paikalle saapuu se tummasilmäinen, joka vie vain leikiten, mutta jonka ensi katse vain sydämen sai laulamaan, rakkaudesta hetkisen vain pienen suloisen. Se johdatteli meidät kuumiin cha chaan rytmeihin ja ensin mentiin kiihkeisiin tunnelmiin – lähdettiin viihdyttämään ja kiihdyttämään. Katse vaelteli vartalolla ja tultiin toisen lähelle… Kuka tietää, ehkä siinä hetkessä karattiin kahdestaan kauas arjen taa.

Arjen taakse karatessa saatetaan tarvita avuksi kartta tai ehkä kaksikin. Onhan sinne katoaminen melkeinpä tutkimusmatka maailmaan ja kartoilta saattaa löytyä tie salaiseen. Tämän parina toisena hitaana kuultiin monesti encorena kuultu Haavoitettu. Tunnelmasta toiseen ja setin loppuun vielä pukille… ei kun bugille eli pari buggia. Ensimmäisenä huudettiin eläköön huuto elämälle, olihan kaupungissa sentään yö ja sä seisoit edessäni täynnä toivoa ja silmäsi kertovat näin ja hyvän kaverin kainaloon voi työntää piiloon pörröisen pään. Kaverin kainaloon ei siinä kyllä työnnetty päätä piiloon, mutta tähtisilmät saattoi kyllä nähdä, jos sattui tanssimaan ihan lavan lähellä ja Aki työnsi päänsä siihen ja tuijotteli suoraan silmiin. Oliko siinä sitten kyseessä rakkaustarina, joka ei anna rauhaa vai ehkä kuitenkin jotain muuta? Kallistutaan siihen johonkin muuhun ja päätetään ilta Akin ja Fantasian sekä elävän musiikin osalta tähän. Paitsi että yleisö vaati vielä lisää ja sitä saatiin yhden kappaleen verran. Encorena kuultiin Kirkan tunnetuksi tekemä kappale, Pyydä vain. No, pyydettiinhän sitä ylimääräistä kappaletta ja se siis saatiin. Toiveeseen oli vastattu, kiitos ja hyvää yötä.

Yötä saattoi jatkaa vielä aamun pikkutunneilla saakka discon puolella. Yllättäen siellä oli tällä lähdöllä hiljaista ja vähän porukkaa, tuttuja kasvoja näkyi vain muutama, joku vain piipahti, joku viipyi hetkisen ja joku taas pidempään. Väsymys saattoi iskeä ja oli parasta lähteä nukkumaan. Kun yö ja aamu oli nukuttu, jos maihin ei jaksanut lähteä, jaksoi suunnata artistitapaamiseen, joka poikkeuksellisesti olikin jo heti kohta sen jälkeen kun laiva irtosi Tallinnan sataman laiturista ja suuntasi kulkunsa takaisin kohti Helsinkiä.

 Iskelmän Hannun alkuhöpinöiden jälkeen Aki ja Eini estradille ja yleisöltä tiukkoja kysymyksiä kehiin. Ensimmäinen kysymys Akille, ”Mitä kysyisit meiltä, jos saisit kysyä yhden kysymyksen?” Aki mietti hetken ja kysymyksen esittäjät odottivat kauhun sekaisin tuntein mitä sieltä tulee. Vastakysymys saatiin ja se kuului, ”Mä kysyisin, et mitä te kysytte multa?” Sama kysymys esitettiin sitten toiselta puolelta tanssilattiaa Einille. Artistitapaamisen aikana juteltiin myös uran kestosta, koska Einillä oli uraa takana jo neljäkymmentä vuotta, totesi Aki, että hänellä on siihen matkaa vielä kolmekymmentäseitsemän vuotta. Eini tosin lupasi tulla sitten fanittamaan Akia lavan reunalle kun se hetki koittaa. Kuntoilusta puhuttiin ja Hannu ehdotti Akille, että näytetään me miten nostellaan puntteja – tässä tapauksessa siis housunlahkeita. Akilla oli sen verran tiukat housut, ettei se onnistunut, joten se sai Hannun pohtimaan millä ihmeen vaseliinilla Aki on housut jalkaan vetänyt. Myös Akin lehmästä, Hippu Mustikista, puhuttiin, kuin myös Hipun sonnivasikasta, Onni Aleksi Hipunpojasta. Sonnivasikka, jolle pidettiin jopa ristiäiset ja kun vieraita oli kutsuttu paikalle, olivat nämä kummastelleet mitkä ihmeen juhlat olivat kyseessä ja saaneet sitten vastaukseksi, että sonnin ristiäiset. Juttutuokion jälkeen seurasi jonkinlainen hallittu kaaos valokuvien ja nimikirjoitusten suhteen. Vaikka risteilykansaa yritettiin hoputtaa, että nyt vielä viimeiset kuvat ja nimmarit, jotta päästään ohjelmassa eteenpäin, tuntui kuin se olisi kaikunut kuuroille korville, asiaa artisteille nimittäin tuntui riittävän. Artistitapaamisen jälkeen vielä Iskelmätietovisa ja sitten laivan housebändi päästettiin lavalle yhden setin ajaksi ennen Akin & Fantasian päiväsettiä.

Päiväsetti polkaistiin käyntiin tangolla ja kunnon perinteisillä sellaisilla. Vaikka oli iltapäivä, taivaalla loisti täysikuu, vaikka ei vielä täysikuun aika ollutkaan ja valkovuokotkin nostivat päätään hangen alta, mutta koko ajanhan tässä ollaan kevättä kohti menossa ja kyllä ne valkovuokot siellä täysikuun loisteessa vielä kukoistavat ja keijut karkeloivat lähteellä. Tangojen jälkeen jatkettiin päivätansseja edelleen perinteisillä tanssirytmeillä. Tangot toimivat alkulämmittelynä humpalle. Tälläkään kertaa selittelyt tai väsymys ei kelvannut syyksi olla nostamatta takamusta penkistä, joten käsky kävi jälleen humpalle. Jazztytölle annettiin neuvoksi, että turha on surra jos ei oo sulla heilaa, pistä nokkas puuteriin ja otsatukkas peilaa. Ei surtu ei, vaan jatkettiin reippaasti eteenpäin. Sitten jo laulettiinkin kuorossa, ”Hei hoi, sä jätkän oma kulta, oi joi sun lempesi on tulta, voi voi jos suukon saan mä sulta, ai ai se kuumeen mieheen loi.” Ainakin Europan esiintymislavalla oli kunnon kuoro, kun Fantasian pojat pistivät Akin taustalla parastaan tässä humpassa.

Koska humppa nostaa mukavasti sykettä, oli aika rauhoittua parin kappaleen verran rumban tahtiin. Ensin lainattiin Dannyn tuotannosta kappale ”Vähän ennen kyyneleitä” ja toisena rumbana Uniklubin tunnetuksi tekemä kaunis ja herkkä, ”Näiden tähtien alla”. Sen jälkeen irrottauduttiin siitä tanssipartnerista ja irroteltiin sen sijaan lantioita cha chaan rytmien tahdissa. Elämän haitari soi tällä risteilyllä vain kuvainnollisesti, sillä Simon haitarilla ei vaikuttanut olevan matkalippua, joten se ei ollut päässyt mukaan. Toivottavasti sen soittoa kuitenkin kuullaan vielä ennen kesää. Mielellään sen haitarin rytmin tuntisi… Siispä toisena cha chaana ”Mä rytmisi tunnen”. Liekö jotain risteilyväsymystä ilmassa, mutta tällä kertaa kappale kuultiin ihan kokonaan suomenkielisenä eikä niitä tutuksi tulleita välihuudahduksia kuulunut lainkaan. Toivottavasti tämä oli kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu ja jos tätä cha chaata estetään vielä jatkossakin, niin espanjankieli ja välihuudahdukset palaavat takaisin. Jotta saataisiin päiväsetille ja risteilylle sen ansaitsema loppu, pistettiin vielä pari buggia setin päätteeksi. Ensin valloitettiin koko maailma yhdessä ja keskipiste kaikkeuden oli tunne pienten ihmisten. Maailman valloituksen jälkeen lähdettiin vielä pikaisesti Roomaan, vaikka Helsinki häämötti jo horisontissa. Aikaa oli kuitenkin nauttia kylmä cappuccino, istua yksin ja miettiä, että muista et kai mua. Romerolle yritettiin soittaa, mutta puhelimesta kuului vain pronto pronto. Päiväsetti oli saatu taputeltua loppuun ja oli aika kiittää risteilystä. Mutta kuten arvata saattaa, ei Akia ja Fantasiaa vielä päästetty lopettamaan, aikaa oli yhdelle encorelle. Tanssit eivät ole mitään ilman valssia, joten yksi sellainen loppuun. Mikä olisikaan hienompi lopetus kuin todeta, ”Minä rakastan sua”.

Näin saatiin Iskelmäkeskiviikkoristeily päätökseen ja samalla omalta osalta keikkavuosi 2018 käyntiin. Kaikkea sattui ja tapahtui, mutta niinhän yleensä tämän porukan keikoilla, se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Seuraava keikka odottaa jo aivan nurkan takana, sen jälkeen seuraavaa kertaa saakin odottaa kuukauden verran, päästetään pojat ansaitulle lomalle siinä välissä, jotta tanssikansan viihdytys voi jatkua uusin voimin. Kiitos jälleen kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo – oli jälleen ilo risteillä kanssanne, kiitos että olette!