Odottavan aika on pitkä, sanotaan, Melkein kuukausi piti
odottaa viime vuoden viimeisen keikan jälkeen ennen kuin keikkavuosi 2018
omalta osaltani pääsi starttaamaan.
Mutta kun jaksoi odottaa, niin tottahan odotus palkittiin. Vaikka aika tuntui
välillä suorastaan matelevan, mutta päästiinhän sitä vihdoin ja viimein vuoden
ensimmäiselle keikalle. Paikkana Silja Europa ja Iskelmäkeskiviikkolähtö
nro.434, Akin ja Fantasian lisäksi risteilykansaa viihdytti Eini. Tunnelma oli
kirjaimellisesti kuuma, niin lavalla kuin ravintolan puolella ja illan
esiintyjät nostivat lämpöä entisestään. Ohjelma-aikatauluja oli muutettu viime
vuodesta, joten Fantasia aloitti illan tanssit jo klo.20.
Verhot lavalle auki ja liikkeelle lähdettiin valssilla.
Ensimmäisenä lauluvuorossa oli Simo ja valssina, ei urkurin. vaan Kulkurin
valssi. Kun kulkuri oli tanssinut maantiellä ja vieraillut kreivien linnoissa,
poikennut matkallaan talohon ja valinnut sieltä itselleen armaan, jota lempi
vain salassa, siirryttiin illan toiseen valssiin. Jani jatkoi tarinalla
Tallinnan illoista. Tallinnaa kohti oli laiva suuntaamassa, joten mikä sopikaan
iltaan paremmin kuin kyseinen valssi. Vaikka laulun mukaan oli aikaa neljä
päivää ja kolme yötä, tällä erää sitä aikaa oli kuitenkin vain 22 tuntia. Siinä
ajassa tämä reissu pitäisi saada tehtyä. Valssien jälkeen luvassa oli foxia.
Ensimmäiseksi Jouni kaipaili neitokaista nimeltään Caterina, jonka suukko oli
vienyt järjen, mutta kuitenkin moni mies oli saanut tuolta neitokaiselta
rakkauden ja ehkä se lempi oli sittenkin pelkkää valhetta. Kun Caterina oli
jätetty unholaan, oli jälleen Simon vuoro laulaa ja kertoa albatrossista, joka
kiisi taivaan sinessä vapaana ja kenties oli laulun kertojan lapsuustoveri,
vanha merimies, joka oli lähtenyt merille viisitoistavuotiaana Tornatorilla.
Oli aika ottaa vähän hitaampaa tunnelmointia tähän väliin. ”Käy luoksein aika
onnekkain, kun kuulen yhden nimen vain, se uudeks unelmani saa…”, lauloi
vuorostaan Jani ja kaipasi Anna-Liisaa.
Toisena tunnelmapalana tulkitsi Simo kappaleen ”Beautiful
Maria of my soul”. Nyt tästä kappaleesta oli siis vuorossa englanninkielinen
versio, kuukauden sisällä se on nyt kuultu ensin espanjaksi, sitten suomeksi ja
nyt englanniksi. Olisiko seuraava versio sitten yhdistelmä kaikkia näitä
kolmea? Onhan siellä ohjelmistossa kuitenkin yksi laulu, jonka Simo laulaa
ensin suomeksi ja lopulta kieli vaihtuu espanjaksi. Mutta toisaalta, ei tätä
kaunista kappaletta kuitenkaan kannata pilata yhdistelemällä eri kieliä. Laula
vain Simo tämä edelleen vain yhdellä kielellä kerrallaan. Hitaiden jälkeen oli
aika lisätä kierroksia ja erään pikaruokaketjun mainosta lainatakseni
”liikkeellä oli länkkäritunnelmaa”, kun tuli Jounin vuoro laulaa. Pecos Bill
ratsasti jälleen paikalle ja kuului vain ”Bang bang” ja vastustaja oli vainaa.
Kun vastustaja oli saatu pois päiviltä, suuntasi Simo savuiseen baariin, vai
liekö se ollut saluuna? Siellä peli pelattiin melkein tilttiin saakka, mutta
onneksi löytyi kuitenkin extrapallo sinne elämän flippuun. Tunnelmasta toiseen
ja setin päätteeksi vielä lattarirytmejä kahden cha chaan myötä. Tuttuun tapaan
Jani oli joutunut Yön ruusun valtaan, jonka oli saanut seurakseen, mutta aamun
koittaessa katoaisi. Kenties tunnelma oli siinä vaiheessa vähän sellainen mistä
Simo kertoi seuraavaksi, ”kuu ja maa, erossa toisistaan, erossa rakkaastaan…”.
Vastaajaankin heitettiin viestiä, mutta kuultiin vain katkonainen nauha, kuu
tahtoi vain valvottaa, mutta kun ei vain jaksaisi odottaa… Näissä tunnelmissa
päästettiin Fantasia ensimmäiselle tauolleen.
Toisen setin alussa lähdettiin ajelemaan Simon
johdattelemana pitkin Valtatie 66:ta, vaikka merellä vielä seilattiinkin kohti
Tallinnaa. Valtatiellä oli kuoppia, mutta merellä keinutti. Siitäkin huolimatta
Jani totesi, ”I’m easy”. Ei paljoa pieni keinunta haitannut, eivätkä
kuvitteellisen ajomatkan kuopat tiellä. Tuo matka saattoi myös olla alku kaiken
kauniin, alku johon koskaan loppua löydy ei. Näin mietiskeli laulussa Jani ja
siihen jatkoksi puolestaan Simo kertoi kuinka ei rakkaus yötä pelkää.
Rakkausteemalla jatkettiin ja lauluvuoroissa vuorottelivat edelleen Simo ja
Jani. Ensin tunnettiin hulluutta huumaa ja pohdittiin miksi sytytitkään roihun
riehumaan silloin aikoinaan ja tähtitaivas kuunteli kun huudettiin ääneen miksi
pois ei mee hurja polte pohjaton. Siinä vaiheessa ei ollut muuta vaihtoehtoa
kuin antautua kuin hullu rakkauteen. Vaikka niin ei uskottukaan alkujaan käyvän
ja siinä nähtiin vain vaaraa, mutta kun toista ei voinut vastustaa, ei ollut
muuta vaihtoehtoa.
Sitten taivuteltiin pari tangoa rakkausteeman jälkeen. Koko
porukka eli Simo, Jani, Jouni ja Kimmo tulkitsivat instrumentaaliversiona
tangon toisesta kotimaasta, Uruguaysta, lähtöisin olevan La Cumparsitan. Vaikka
se onkin kääntynyt suomeksi muotoon Hiljaa yössä, niin sitä ei kyllä edessä
oleva yö ollut. Fantasian settiä oli vielä hetki jäljellä ja illan artistikaan
eivät vielä olleet esiintyneet. Toisena tangona kuultiin sitten Romanialainen
kitara, jonka suomennus kyllä herättää hieman ihmetystä. Miksi ihmeessä se on
nimetty romanialaiseksi, kun alkuperäinen nimi Chitarra Romana eli roomalainen
kitara? Mutta jota sopasta tulisi entistä sakeampi, lisätään mukaan vielä yksi
maa, sillä jo aiemmin kuultu, että Jani soittaa kappaleen aidolla
tšekkoslovakialaisella ”Lantolalla”. Vaikka ensin laulettiin yksin varjoissa,
eikä häntä nähty parvekkeella, löytyi Simon kertomana jostain kuitenkin se
lämmin, hellä, pehmoinen, joka antoi paisteen auringon. Mutta entä jos toista
olikin rakastanut salaa 15 kesää? Se oli Simon tulkitsema seuraava tarina,
siitä kuinka Alice vain livahti pois kertomatta osoitettaan, 15 kesää oli tuota
naista salaa himoittu ja sitten vain nähtiin kääntymässä musta limousine. Sinne
siis katosi Alice ja settikin läheni loppuaan, mutta vielä mahtui mukaan yksi
kappale, joka tosin sisälsi pätkät viidestä eri kappaleesta. Luvassa oli siis
tuttuakin tutumpi Beatles-potpuri. Tauon paikka ja sen jälkeen saataisiin Aki
ensimmäistä kertaa tällä risteilyllä lavalle.
Klo.22 koitti sitten illan ensimmäinen kohokohta. Akin ensimmäinen
setti käynnistyi tällä kertaa Riimannin Raikulla, aluksi todettiin että se on
salaisuus ja sen jälkeen virta toi ja virta vei, kenties sinne Tallinnan
satamaan, jonne oltiin sopivasti saavuttu. Enää ei keinuttanut tai jos
keinutti, se johtui sitten jostain ihan muusta kuin merenkäynnistä. Koska laiva
oli tukevasti ankkuroituna satamaan, lähdettiin seuraavaksi taivuttelemaan
tangoja. Joillekin saattoi koittaa lähdön hetki, mutta jos sillä hetkellä
huomasi katseessa jonkin muuttuneen, oli tuo hetki vaikein ja siinä päätettiin
jäädä toisen luokse. Tämän jälkeen koitti rakkauden yö, jolloin ei kaivattu
järkeä lain ja vain tuokio onnea riitti, kun sai jakaa sen toisen kanssa. Mutta
jotta tunnelma ei menisi liian hempeäksi, polkaistiin kunnon humpat käyntiin ja
Akilta tuli käsky nostaa takamus tuolista ja tanssilattialle mars. Ja jos se ei
heti noussut, siitä kyllä sai kuulla – ”Mikä on, ettei nouse?!?” Sitten vain
laulettiin ja tanssittiin missä ja milloinka vaan, tanssin mahti tunnettiin
sydämessä ja kun poika kävi illalla tanssimaan, hän vihelteli tytön akkunaan,
saattoi nähdä pollarin kätköissä Sörkän laitakaupungin ja totesi, että herrat
ja narrit eivät kai vihellä lain. Katupojille omistettiin näin ollen
ensimmäinen humppa. Toisena humppana sitten merelliseen teemaan sopiva
Merimies. Tällä kertaa neito ei syystä tai toisesta itkenyt kovaan ääneen
kaipauksen kyyneliään, vaikka se merimies ei edelleenkään voinut olla maissa
päivää kauempaa. Kenties uusi vuosi oli tuonut muutoksen neidon asenteeseen,
vai oliko? Sen näyttänee vain tämän vuoden keikat, joilla tämä tarina humpan
muodossa tullaan kuulemaan.
Koska tuo kavala ja petollinen merimies oli hurmannut naisia
laulullaan ja sitten vain kadonnut taas merille, saattoi siinä vaiheessa
tuntua, että koitti hetki rakkauden jälkeen. Se, mitä sitten tapahtuu rakkauden
jälkeen, voi olla ihan mitä tahansa. Joskus on kuultu Fantasian toimesta
kerrottuna, että siinä menee auto ja talo, kun puoliso lähtee tai sitten jotain
ihan muuta. Tästä syystä Aki on kerran aiemmin todennut, että pojilta siitä ei
sen enempää kannata kysyä (koska vastaus voi siis olla ihan mitä tahansa),
joten jokainen siis miettiköön itse, mitä rakkauden jälkeen tapahtuu vai
tapahtuuko yhtään mitään. Toki jos ja kun antaa paljon, ei tarvitse sitten enää
muuta, sillä erot päivien ja erot viikkojen koskettaa ei kaipuuta saa. Ei voi
ei, jos sattuu kaipaamaan jotakuta oikein kovasti. Siinä voi sitten vaikka
tuijotella toista suoraan silmiin kun pitkästä aikaa näkee ja lausua nuo sanat.
Ihan miten haluaa ja jos siltä tuntuu. Hempeily seis ja ei muuta kuin rakkauden
kummalliset drinkit kurkun kostukkeeksi. Baaritiskiltähän niitä sai tilata jos
jonkinmoisia ja jos ne eivät vielä tässä vaiheessa iltaa vieneet jalkoja alta
tai saaneet ajatuksia kirkkaaksi, oli niitä nautittu selvästi aivan liian
vähän, mutta olihan siinä vielä pitkälti aamuun asti aikaa. Toki ne drinkit
saattoivat johdattaa suunnan kohti Koivukujaa, vaikka matkaa sinne oli
todellisuudessa useampi merimaili ja useampi sata kilometriä maanteitä pitkin.
Tosin ainahan mielikuvamatkailu on sallittua ja mielikuvissaan voi vannoa
rakkauttaan suurempaa ja antaa sormuksen tähtitaivaan alla juuri siellä
Koivukujalla. Toki ennen sitä on hyvä varmistaa siltä toiselta osapuolelta,
että jos vielä oot vapaa sun kai saan. Sitten suunta vain kohti rantapuistoa ja
laulamaan sekä nauramaan silmät kyyneliin. Mutta entä jos lähellä sinua poden
vieroitusoireita? Mitäs sitten tehdään? Toinen on lähellä, mutta kuitenkin
kaukana, eikä kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseks muuttaa. Sitä
jäätiin pohtimaan seuraavan tauon ajaksi, joka tällä kertaa oli pidempi.
Siirretään Aki ja Fantasia syrjään vähän reiluksi tunniksi ja mennään
risteilyohjelmassa eteenpäin.
Koitti siis hetki ottaa Eini yhtyeineen lavalle. Vanhoja ja
uusia hittejä vaihdellen, tuttuja biisejä kaikki. Yleisö lauloi mukana ja myös
Aki nähtiin hetken aikaa fanittamassa Einiä lavan vieressä. Mites tämä nyt
oikein menikään? Oliko Aki Einin lämppäri vai sittenkin Eini Akin, koska Akilla
oli vielä yksi setti illalle jäljellä. Oli miten oli, tunnelma oli molempien
esiintyessä katossa, lämpöä riitti ja yleisö nautti.
Vuorokausi vaihtui ja bileet jatkuivat Akin ja Fantasian
tahdittamana. Koska Millaa ei saatu muuttumaan viime vuonna, vaikka sitä kuinka
yritettiin illasta toiseen, kesästä syksyyn ja syksystä talveen, jatkettiin
yrittämistä uudelleen. Ainakaan tällä risteilyllä ei saatu tulosta aikaan,
sillä aina vain Milla tarttui siihen tikkuun lyhimpään. Muuttuukohan tuo nainen
koskaan ja tiedostaako, ettei oo mikään tyttö enää? Voisi vaikka todeta että
odota en, en tahdo toiveisiin mä tuhlata aikaa, sillä se on aivan turhaa.
Siltikin jos se jokin sinulla on, sun läsnäolosi vain tärkein on ja saat
hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien… Tai sitten
paikalle saapuu se tummasilmäinen, joka vie vain leikiten, mutta jonka ensi
katse vain sydämen sai laulamaan, rakkaudesta hetkisen vain pienen suloisen. Se
johdatteli meidät kuumiin cha chaan rytmeihin ja ensin mentiin kiihkeisiin
tunnelmiin – lähdettiin viihdyttämään ja kiihdyttämään. Katse vaelteli
vartalolla ja tultiin toisen lähelle… Kuka tietää, ehkä siinä hetkessä
karattiin kahdestaan kauas arjen taa.
Arjen taakse karatessa saatetaan tarvita avuksi kartta tai
ehkä kaksikin. Onhan sinne katoaminen melkeinpä tutkimusmatka maailmaan ja
kartoilta saattaa löytyä tie salaiseen. Tämän parina toisena hitaana kuultiin
monesti encorena kuultu Haavoitettu. Tunnelmasta toiseen ja setin loppuun vielä
pukille… ei kun bugille eli pari buggia. Ensimmäisenä huudettiin eläköön huuto
elämälle, olihan kaupungissa sentään yö ja sä seisoit edessäni täynnä toivoa ja
silmäsi kertovat näin ja hyvän kaverin kainaloon voi työntää piiloon pörröisen
pään. Kaverin kainaloon ei siinä kyllä työnnetty päätä piiloon, mutta
tähtisilmät saattoi kyllä nähdä, jos sattui tanssimaan ihan lavan lähellä ja
Aki työnsi päänsä siihen ja tuijotteli suoraan silmiin. Oliko siinä sitten
kyseessä rakkaustarina, joka ei anna rauhaa vai ehkä kuitenkin jotain muuta?
Kallistutaan siihen johonkin muuhun ja päätetään ilta Akin ja Fantasian sekä
elävän musiikin osalta tähän. Paitsi että yleisö vaati vielä lisää ja sitä
saatiin yhden kappaleen verran. Encorena kuultiin Kirkan tunnetuksi tekemä
kappale, Pyydä vain. No, pyydettiinhän sitä ylimääräistä kappaletta ja se siis
saatiin. Toiveeseen oli vastattu, kiitos ja hyvää yötä.
Yötä saattoi jatkaa vielä aamun pikkutunneilla saakka discon
puolella. Yllättäen siellä oli tällä lähdöllä hiljaista ja vähän porukkaa,
tuttuja kasvoja näkyi vain muutama, joku vain piipahti, joku viipyi hetkisen ja
joku taas pidempään. Väsymys saattoi iskeä ja oli parasta lähteä nukkumaan. Kun
yö ja aamu oli nukuttu, jos maihin ei jaksanut lähteä, jaksoi suunnata
artistitapaamiseen, joka poikkeuksellisesti olikin jo heti kohta sen jälkeen
kun laiva irtosi Tallinnan sataman laiturista ja suuntasi kulkunsa takaisin
kohti Helsinkiä.
Iskelmän Hannun alkuhöpinöiden jälkeen Aki ja Eini estradille
ja yleisöltä tiukkoja kysymyksiä kehiin. Ensimmäinen kysymys Akille, ”Mitä
kysyisit meiltä, jos saisit kysyä yhden kysymyksen?” Aki mietti hetken ja
kysymyksen esittäjät odottivat kauhun sekaisin tuntein mitä sieltä tulee.
Vastakysymys saatiin ja se kuului, ”Mä kysyisin, et mitä te kysytte multa?”
Sama kysymys esitettiin sitten toiselta puolelta tanssilattiaa Einille.
Artistitapaamisen aikana juteltiin myös uran kestosta, koska Einillä oli uraa
takana jo neljäkymmentä vuotta, totesi Aki, että hänellä on siihen matkaa vielä
kolmekymmentäseitsemän vuotta. Eini tosin lupasi tulla sitten fanittamaan Akia
lavan reunalle kun se hetki koittaa. Kuntoilusta puhuttiin ja Hannu ehdotti
Akille, että näytetään me miten nostellaan puntteja – tässä tapauksessa siis
housunlahkeita. Akilla oli sen verran tiukat housut, ettei se onnistunut, joten
se sai Hannun pohtimaan millä ihmeen vaseliinilla Aki on housut jalkaan
vetänyt. Myös Akin lehmästä, Hippu Mustikista, puhuttiin, kuin myös Hipun
sonnivasikasta, Onni Aleksi Hipunpojasta. Sonnivasikka, jolle pidettiin jopa
ristiäiset ja kun vieraita oli kutsuttu paikalle, olivat nämä kummastelleet
mitkä ihmeen juhlat olivat kyseessä ja saaneet sitten vastaukseksi, että sonnin
ristiäiset. Juttutuokion jälkeen seurasi jonkinlainen hallittu kaaos valokuvien
ja nimikirjoitusten suhteen. Vaikka risteilykansaa yritettiin hoputtaa, että
nyt vielä viimeiset kuvat ja nimmarit, jotta päästään ohjelmassa eteenpäin,
tuntui kuin se olisi kaikunut kuuroille korville, asiaa artisteille nimittäin
tuntui riittävän. Artistitapaamisen jälkeen vielä Iskelmätietovisa ja sitten
laivan housebändi päästettiin lavalle yhden setin ajaksi ennen Akin &
Fantasian päiväsettiä.
Päiväsetti polkaistiin käyntiin tangolla ja kunnon
perinteisillä sellaisilla. Vaikka oli iltapäivä, taivaalla loisti täysikuu,
vaikka ei vielä täysikuun aika ollutkaan ja valkovuokotkin nostivat päätään
hangen alta, mutta koko ajanhan tässä ollaan kevättä kohti menossa ja kyllä ne
valkovuokot siellä täysikuun loisteessa vielä kukoistavat ja keijut karkeloivat
lähteellä. Tangojen jälkeen jatkettiin päivätansseja edelleen perinteisillä
tanssirytmeillä. Tangot toimivat alkulämmittelynä humpalle. Tälläkään kertaa
selittelyt tai väsymys ei kelvannut syyksi olla nostamatta takamusta penkistä,
joten käsky kävi jälleen humpalle. Jazztytölle annettiin neuvoksi, että turha
on surra jos ei oo sulla heilaa, pistä nokkas puuteriin ja otsatukkas peilaa.
Ei surtu ei, vaan jatkettiin reippaasti eteenpäin. Sitten jo laulettiinkin
kuorossa, ”Hei hoi, sä jätkän oma kulta, oi joi sun lempesi on tulta, voi voi
jos suukon saan mä sulta, ai ai se kuumeen mieheen loi.” Ainakin Europan
esiintymislavalla oli kunnon kuoro, kun Fantasian pojat pistivät Akin taustalla
parastaan tässä humpassa.
Koska humppa nostaa mukavasti sykettä, oli aika rauhoittua
parin kappaleen verran rumban tahtiin. Ensin lainattiin Dannyn tuotannosta
kappale ”Vähän ennen kyyneleitä” ja toisena rumbana Uniklubin tunnetuksi tekemä
kaunis ja herkkä, ”Näiden tähtien alla”. Sen jälkeen irrottauduttiin siitä
tanssipartnerista ja irroteltiin sen sijaan lantioita cha chaan rytmien
tahdissa. Elämän haitari soi tällä risteilyllä vain kuvainnollisesti, sillä
Simon haitarilla ei vaikuttanut olevan matkalippua, joten se ei ollut päässyt
mukaan. Toivottavasti sen soittoa kuitenkin kuullaan vielä ennen kesää. Mielellään
sen haitarin rytmin tuntisi… Siispä toisena cha chaana ”Mä rytmisi tunnen”.
Liekö jotain risteilyväsymystä ilmassa, mutta tällä kertaa kappale kuultiin
ihan kokonaan suomenkielisenä eikä niitä tutuksi tulleita välihuudahduksia
kuulunut lainkaan. Toivottavasti tämä oli kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu
ja jos tätä cha chaata estetään vielä jatkossakin, niin espanjankieli ja
välihuudahdukset palaavat takaisin. Jotta saataisiin päiväsetille ja
risteilylle sen ansaitsema loppu, pistettiin vielä pari buggia setin
päätteeksi. Ensin valloitettiin koko maailma yhdessä ja keskipiste kaikkeuden
oli tunne pienten ihmisten. Maailman valloituksen jälkeen lähdettiin vielä
pikaisesti Roomaan, vaikka Helsinki häämötti jo horisontissa. Aikaa oli kuitenkin
nauttia kylmä cappuccino, istua yksin ja miettiä, että muista et kai mua.
Romerolle yritettiin soittaa, mutta puhelimesta kuului vain pronto pronto. Päiväsetti
oli saatu taputeltua loppuun ja oli aika kiittää risteilystä. Mutta kuten
arvata saattaa, ei Akia ja Fantasiaa vielä päästetty lopettamaan, aikaa oli
yhdelle encorelle. Tanssit eivät ole mitään ilman valssia, joten yksi sellainen
loppuun. Mikä olisikaan hienompi lopetus kuin todeta, ”Minä rakastan sua”.
Näin saatiin Iskelmäkeskiviikkoristeily päätökseen ja
samalla omalta osalta keikkavuosi 2018 käyntiin. Kaikkea sattui ja tapahtui,
mutta niinhän yleensä tämän porukan keikoilla, se on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Seuraava keikka odottaa jo aivan nurkan takana, sen jälkeen seuraavaa kertaa
saakin odottaa kuukauden verran, päästetään pojat ansaitulle lomalle siinä
välissä, jotta tanssikansan viihdytys voi jatkua uusin voimin. Kiitos jälleen
kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo – oli jälleen ilo risteillä kanssanne,
kiitos että olette!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti