Niinhän siinä sitten kävi, ettei se keikkavuosi 2017 omalta
osalta sitten päättynytkään Kuopioon kuten alkujaan oli suunnitellut, vaan
jostain vielä kumpusi halu lähteä Keuruulle. Mikäs siinä sitten. Kun kukaan ei
lopulta lähtenyt matkaan mukaan, ei se estänyt suunnitelman toteutumista.
Sitten vielä kun tulee tieto, että Aki on sairastunut eikä pääsekään keikalle,
mutta Fantasia tanssittaa illan, piti siltikin lähteä ajamaan parin tunnin
matka. Mutta kun tuota porukkaa rakastaa niin paljon, oli aivan pakko lähteä
katsomaan kuinka Fantasia pärjää ilman Akia koko pitkän illan. Mitään
epäilyksiä ei tietenkään ollut, Fantasiaa ei nimittäin suotta sanota Suomen kovimmaksi
bändiksi.
Kun vihdoin ja viimein yhden harhaan ajon (Siis jos laitat
puhelimen naviin määränpääksi Hotelli Keurusselkä, niin miksi ihmeessä löydät
itsesi jostain ihan muualta, keskeltä ei mitään?) ja siellä sohjoon juuttumisen
jälkeen kun vihdoin ja viimein auto kaartoi oikeaan paikkaan, mutta parkkipaikka
oli kuin ammuttu täyteen. Siinä ennen kuin löysi autolle paikan ja pääsi
sisälle, olivat ensimmäiset kappaleet jo ehtineet soida ja toinen foxi oli
juuri alkamassa.
”Jos minne lie, polkuni vie, oli päivä tai synkkä yö niin
muistan sua ain, oma armas Elaine…”, kuului hotellin aulaan ja vihdoin itsekin
jo löysi tiensä tanssiravintolan puolelle. Fantasia mustissa puvuissaan ja
punaisissa kravateissaan viihdyttivät tanssikansaa, jota näytti olevan paikalla
runsain määrin. Kuinka paljon sitä olisi ollutkaan, jos Aki ei olisi
sairastunut? Foxista siirryttiin sujuvasti tangoon, ensimmäisenä ilmoille
kajahti ”Sä kuulut päivään jokaiseen” ja sen jälkeen vuorossa oli ”Hiekkaa”.
Ravintolan ovenpielessä oli hyvä kuunnella ensimmäistä settiä vähän
näkymättömissä, koska missään vaiheessa lähtöä Keuruulle ei tullut kuulutettua
julkisesti, voisihan sitä kerrankin yllättää saapumalla paikalle (tosin näitä
tyyppejä ei kyllä pahemmin enää yllätä mikään). Kun tangot oli taivuteltu, oli
aika reippaan humpan. Ensimmäinen humppa kertoi naisesta nimeltä Isabel, joka
saarnasi tuolla tyhmälle miehelle tämän myöhästymisestä. Kovasti kyllä
Isabeliltä pyydettiin anteeksi, suo anteeks tämä kerta vain, niin kiltti oot
mulle ain, oi Isabel. Koska elo tää on kuin karuselli, joka meitä pyörittää, huomattiin
seuraavaksi olevamme Rodoksella, jossa pyydettiin, että soita mulle Sorbas
laulu kreikkalainen! Alla kuuman taivaan leikki kesti vain hetkisen, sitten
lähdettiin laivaan ja musiikillisen matkamme määränpäänä oli Tennessee. Hitaan valssin vuoro ja kaksi kaunista
instrumentaali valssia, ”Tennessee waltz” ja ”Kuunsiltaa”. Kun Tennesseessä oli kuljettu kuunsiltaa
aikamme, kaipuu kotimaahan oli sen verran suuri, että kulku suuntautui Lappiin.
Simo johdatteli meidät sinne Lapin jenkan myötä ja Jani puolestaan kertoi
Saunajenkan myötä kuinka sauna se on suomalaisen paras paikka.
Ensimmäinen setti oli siinä ja Fantasia ensimmäiselle
ansaitulle tauolleen, vielä olisi pitkä ilta edessä. Soittajapoikien suupielet
alkoivat kääntyä ylöspäin alkuhämmennyksen jälkeen, kun tuttu kasvo hymyili
ovenpielessä. ”Päätin lähteä pienelle ilta-ajelulle”, vastasin kun pojat
kyselivät kuinka oikein paikalle olin päättänyt tulla – pitihän sen tiistain
Kuopion keikan alun perin olla keikkavuoden viimeinen. ”Saat nyt nauttia meistä
koko illan!” Koko iltahan siinä kyllä tulikin nautittua, koko ilta pelkkää
Fantasiaa tällä kertaa. Kun seuraava setti alkoi, pääsi Fantasia pikku hiljaa
irti…
Toinen setti aloitettiin kuumilla cha chaan rytmeillä.
Ensimmäiseksi Jani kaipaili Yön ruusua, joka ainakin laulun mukaan katosi aamun
tullen. Sen jälkeen Simo puolestaan kertoi tarinaa siitä kuinka ”kuu ja maa,
erossa toisistaan, erossa rakkaastaan, kuu ja maa…” Lattarirytmeistä polkan
pyörteisiin. Lauluvuoroon päästettiin Jouni ja kappaleena Linjuripolkka. Mutta
hetkinen… kappaleen sanat kuulostivat alkuun hieman omituiselta, ei nämä sanat
nyt ihan näin kyllä mene. Mitä ihmettä? Taisi siinä vauhdikkaassa menossa
sanatkin hieman vaihtaa paikkaa, mutta pääasia että soitto soi kuten pitikin.
Kovasti kyllä Jouni yritti lähteä sillä maantien ässällä etsimään Karjalan
Marjaanaa, se sai aikaan lavalla muiden keskuudessa kummastuneita katseita –
sehän on humppa ja nyt pitäisi kyllä tulla toinen polkka! Mutta kun kyse on
ammattilaisista, ei pienet lipsahduksetkaan haittaa, oikea tanssilaji tulee
kaikesta huolimatta ja osittain oikeilla jäljilläkin oltiin, sillä toinen
polkka oli Karjalan poikia. Polkan jälkeen oli hyvä tasata hengitystä, ottaa
tanssipari oikein lähelle tai vaihtoehtoisesti keskittyä ihan vain
kuuntelemaan, sillä oli illan ensimmäisten hitaiden vuoro. Jounille oli jäänyt
muistoksi vain tummansininen sävel, Simo kertoi meille tarinan suloisesta
Mariasta. Suloinen Maria kuultiin tällä kertaa suomeksi, Kuopiossahan
samaisesta laulusta kuultiin espanjankielinen versio. Kaunis kappale,
laulettiin se sitten kummalla kielellä tahansa. Jotta tunnelma ei menisi liian
hempeäksi, oli aika irrotella hieman swingin tahtiin. Alkuun lähdettiin
matkalle pitkin Valtatie 66:ta Simon johdattelemana ja kun tiellä oli aikamme
matkattu, tuumasi Jani ”I’m easy”. Swingin pyörteistä valssiin. ”Illan aurinko
kultaa jo maan, puille metsän luo punerrustaan…”, alkoi ensimmäinen valssi
”Tiedä en kauniimpaa” Jounin laulamana.
Simo puolestaan nukahti hallien varjoon ja näki kerosiinin katkuisen
unen, tuo uni kertoi tarinan lentäjän pojasta. Koska myös toinen setti
päätettiin vauhdikkaisiin tunnelmiin, herää kysymys, oliko baarin kanssa tehty
jokin salainen sopimus – ”Soittakaa setin päätteeksi nopeat kappaleet, niin kun
tauko koittaa, saadaan janoista porukkaa baaritiskille”? Setti päätettiin
vauhdikkaisiin buggeihin, lauluvuoron saivat Jani ja Simo. Jani aloitti Markku
Aron tutulla kappaleella ”Ollaan lähekkäin”, josta Simo jatkoi Kari Tapion ”15
kesää” laululla. Mikäs siinä sitten, voihan sitä olla lähekkäin toisen kanssa
vaikka sen 15 kesää.
Kolmannelle setille lähdettiin tangon tahdeilla. Simo
haaveili kaukana siintävästä Onnenmaasta ja pyysi istumaan kanssaan ääreen
veen. Koska joulukuussa järvi on mitä todennäköisimmin jäässä (merta ei tällä
kertaa ollut lähellä), niin sovitaanko Simo niin, että istutaan sinne ääreen
veen lähempänä kesää? Näin talvella siellä tulee turhankin kylmä. Samalla siinä
Jani voi myös soitella sitä romanialaista kitaraa, vaikka yksin varjoissa, jos
on liian kuuma päivä. Vaikka puiston penkille saattaakin jäädä muistoksi vain
kukka, niin silti siitä saattaa jäädä polte ja se johtaa kysymykseen miksi
sytytitkään roihun riehumaan silloin aikanaan. Vuorossa oli siis Polte, jonka
Simo meille tulkitsi ja jatkoi sen perään tarinalla alumiinitähdistä.
Alumiinitähtien loisteesta löytyi villi, viilee ja vaarallinen kissanainen,
jonka vuoksi täytyi kaivaa esille savukkeet. Tosin vain kuvitteellisesti, ei
Jani nyt oikeasti mitään savukkeita lavalla esiin kaivanut, eikä muutenkaan
Kimmo savustanut tanssikansaa, kuten monena muuna tanssi-iltana niin tekeekin.
Vaikka Kissanainen saattaa olla tuttu Batmanista, ei seuraava kappale
kuitenkaan Simon spiikkauksen mukaan kertonut tästä kuuluisasta
lepakkomiehestä, vaan siitä kuinka haaveissa vainko oot mun. Oliko haaveissa
tuo salaperäinen kissanainen vai joku muu, sitä ei tarina kerro. Saattoi se
kuitenkin olla sittenkin vain unta, mutta siltikin vain väliaikaista.
Väliaikainen ei tällä kertaa kuitenkaan ollut jenkka, vaan se kuultiin salsana
Simon esittämänä – aiemmin tämä versio on kuultu ainakin elokuussa Korian
keikalla. Seuraava salsa kertoi Janin laulamana seuraavasta illasta ja
tarkemmin siitä, kuinka lauantai-iltana ravintolaan oli tarkoitus lähteä
juhlimaan. Kun lauantai-illasta oli selvitty, johdattelivat pojat meidät humpan
myötä matkalle Uraliin. Simo totesi, että lähdetään katsomaan millainen talvi
meitä siellä odotti. Perillä Uralissa kasakat jo odottelivat leiritulten
loisteessa ja aron lapsen tanssi tuntui vievän kasakat transsiin saakka ja
yllättäen huomattiin Jounin johdatelleen meidät Budapestin yöhön, jossa viulun
sävel czardaan kutsun soi, jota koskaan unohtaa ei voi. Kolmas setti oli
ohitse, Fantasia jälleen ansaitulle tauolle, sillä kaksi settiä oli vielä
soittamatta.
Neljäs setti ja hyvin vielä riittää Fantasialla energiaa ja
kappaleita tanssikansan viihdyttämiseen. Kunnon rock’n rolleilla liikkeelle.
Kun ensin Simo oli rokannut kellon ympäri laulaen ”Rock around the clock”,
jatkoi Jani kappaleella ”Jump jive”. Kun rokit saatiin rokattua, rauhoituttiin
kahden kappaleen verran, eli jälleen lähiote tanssipartnerista tai hetki
pelkkää fiilistelyä, kun vuoroon tulivat kappaleet ”Vain yksin me kaksi” ja
”Valot”. Tunnelmointihetken jälkeen oli aika taas kuumien cha chaan rytmien.
Liikkeelle lähdettiin Carlos Santanan ”Smooth”-kappaleella, jonka Jani tulkitsi
sekä laulaen että upeita kitarasooloja soitellen. Kappale aiheuttaa
vähemmästäkin kylmiä väreitä, mutta ansaitusti. Sen verran hieno kappale on
kyseessä, että sen todellakin soisi kuuluvan Fantasian ohjelmistoon useammin.
Pistäkää pojat ihan vakavissanne tämä toive korvan taakse ja älkää jättäkö tätä
liian harvinaiseksi herkuksi! Toisena cha chaana kuultiin Simon esittämänä
”Kenties, kenties”, osittain myös alkuperäisellä kielellä laulettuna, ” Tu
siempre me respondes, Quizás, quizás, quizás…” Jos cha chaat eivät vielä
saaneet tarpeeksi lämpöä pintaan, sitä tarjosivat seuraavaksi kuullut reippaat
country-henkiset kappaleet. Jouni oli länkkäritunnelmissa ja huuteli apuun
vanhaa toveriaan Pecos Billiä ja Simo puolestaan pohti kuinka oli saanut
extrapallon käyttöönsä ja että onni tää ei voinut olla sattumaa. Vielä setin
loppuun instrumentaalitangot ”La Cumparsita” ja ”Adios Muchachos”, jotka
johdattivat meidät tangon kahteen kotimaahan, Uruguayhin ja Argentiinaan. Vielä
yksi hengähdystauko ennen viimeistä settiä – vieläkö Fantasia yllättää ja
jaksaako tanssikansa loppuun saakka?
Ennen viimeisen, viidennen setin alkua oli jo havaittavissa
tanssikansan hiipumista. Kuten yleensä, tässä vaiheessa iltaa osa luovuttaa,
artisti on jo lopettanut oman osuutensa ja bändi viihdyttää vielä hetken aikaa.
Tosin nyt ei ollut artistia, ainoastaan pelkkä bändi, mutta kun väki vähenee,
pidot paranee, näinhän se sanonta kuuluu.
Viides setti polkaistiin käyntiin kappaleella ”Katerina” ja
kun tuon tyttösen tarina oli kerrottu, heitti Simo ilmoille ajatuksen, ”Tässä
kohtaa on hyvä todeta, että kun kaikki aamulla heräävät, kaikilla on ihana
aamu.” Siinä siis paljastui seuraavaksi vuorossa ollut kappale. Kyllähän se
seuraava aamu suhteellisen ihana oli – kun ensin on ajanut kotiin yhden
pysähdyksen taktiikalla kolmisen tuntia ja nukkunut jokusen tunnin, linnun
laulusta eikä päivän paisteesta tosin ollut kovinkaan paljon, tuskin mitään, tietoa.
Toivottavasti kuitenkin kaikilla, Fantasian pojat mukaan lukien, oli seuraava
aamu kuitenkin jollain tasolla ihana. Kun kerran vauhdikkaasti oli lähdetty
liikkeelle, jatkettiin sitä vielä kahden seuraavan kappaleen verran, mutta
tempoa lisättiin hieman. Seuraavan kappaleen, ”Sademies”, Simo väitti kovasti
olevan samannimisestä elokuvasta – tiedättehän sen Tom Cruisen ja Dustin
Hoffmanin tähdittämän elokuvan vuodelta 1988? Tosin tämä taisi olla vain
hämäystä, sillä kappale ei kuitenkaan taida elokuvassa soida (ei ainakaan löydy
elokuvan soundtrackiltä ja julkaisuvuosi alkuperäisellä kappaleella on elokuvan
julkaisuvuotta seuraava vuosi). Mutta jos se siinä nyt syystä tai toisesta
sattuisikin soimaan, niin sovitaanko Simo sitten niin, että esität seuraavalla
kerralla asiasta vedenpitävät todisteet? Sitten viimeisen setin yllätys,
kappale jota en ainakaan itse ole onnistunut keikoilla kuulemaan. Hieman Juha
Tapiota Janin tulkitsemana, vuorossa oli ”Sitkeä sydän”. Tässä taas oli
sellainen kappale, jonka toivoisi soivan keikoilla useamminkin. Jälleen kerran
pojat vinkkinä kun keikoille ohjelmistoa kokoatte. Ennen kuin ilta oli ohitse
ja viimeiset valssit soineet, oli aika illan viimeisten hitaiden. ”Olet
rakkain” ja ”Alku kaiken kauniin” johdattelivat vielä kerran läheisiin
tunnelmiin ennen kuin tuli aika viimeisten valssien. Ensin Simon tulkitsema
kaunis ”Ilta Skanssissa” ja sitten vielä Janin laulamana ”Laaksojen laulu”.
Tähän oli hyvä päättää ilta. Fantasia kiittää ja kuittaa Keuruun tanssi-illan
osalta… Vai kuittasiko sittenkään?
Se vähäinen tanssikansa ja muu yleisö, joka jaksoi
urhoollisesti loppuun saakka, antoi vielä Fantasialle raikuvat aplodit
kiitokseksi hienosti hoidetusta – ja soitetusta – illasta ja vaati vielä lisää.
Aikaa oli yhdelle encorelle ja ilmoille kajahti tuttu Beatles-potpuri. Tosin
yksi innokas tanssija väitti kovasti kappaleiden olevan Hurriganesia, mutta
missä vaiheessa kyseinen yhtye on levyttänyt esimerkiksi kappaleet ”Hard days
night” tai ”All my lovin”? Annetaan niistä kuitenkin kunnia Beatlesille ja
niiden hienosta tulkinnasta Keuruulla Fantasialle.
Aikamoinen ilta, en muuta sano. Fantasia veti timanttisen
keikan ja todella hienon sellaisen ilman Akia. Niin harmittavaa kuin
sairastumiset ovat ja niille ei mahda mitään, onni on osaava bändi joka
tarvittaessa hoitaa illan keikan pelkkänä bändikeikkana. Nämä tyypit ovat sen
verran rautaisia ammattilaisia, että keikka saadaan hoidettua kunnialla alusta
loppuun. Yhteistyö toimii ja ohjelmistoa löytyy laidasta laitaan. Vaikka se
olikin omalta osalta erilainen keikkavuoden päätös, kuin mitä sen alun perin
ajatteli olevan, oli ajomatka keikalle ja takaisin kotiin kaiken sen vaivan
arvoinen. Simo, Jani, Jouni ja Kimmo – te ansaitsette illasta todella isot kiitokset!
32:lla teidän keikalla tänä vuonna olleena (ja 86 teidän keikkaa yhteensä
käyneenä), voin olla Akin kanssa samaa mieltä siitä, että te todella olette
Suomen kovin bändi – saatte olla syystäkin ylpeitä tuosta nimityksestä. Kiitos
vuodesta 2017, tehdään keikkavuodesta 2018 vähintään yhtä hieno. Pari viikkoa
vielä ja sitten se alkaa omalta osaltani.
(Blogin kuvat, lukuunottamatta Fantasian yhteiskuvaa, ovat arkistokuvia aiemmilta Keuruun keikoilta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti