Kalenterissa kääntyi uusi kuukausi ja helteinen heinäkuu
vaihtui elokuuksi. Helteet kuitenkin jatkuivat vielä elokuun ensimmäisenä
sunnuntaina ja kulku suuntautui Akin & Fantasian tahdittamiin Ristiinan
Metsälinnan sunnuntaitansseihin. Samalla tuli jatkettua perinnettä (kolmas
vuosi) viettää syntymäpäivää tämän poppoon keikalla – tänä vuonna tosin päivä
varsinaisen päivän jälkeen, mutta mitä pienistä, pääasia että juhlii edes
jossain vaiheessa. Melkoiset synttärihumpat niistä saatiin aikaiseksi, kaksi
onnittelukappaletta, ensimmäinen Fantasialta ja toinen Akilta, lisäksi kortissa
teksti ”Hyvää synt… Ei ku otan osaa.” Mutta mitäpä muuta Akilta voi odottaa.
Ennen kuin tanssit aloitettiin, pidettiin hiljainen hetki aiemmin viikolla
menehtyneen naapurilavan lavaisännän muistolle. Hieno ele.
Kun tanssit sitten aloitettiin Fantasian toimesta,
lähdettiin tällä kertaa liikkeelle hitaalla valssilla. Molemmat hitaat valssit
tulivat Amerikan mantereelta, ensimmäinen oli elokuvasävelmä Cavatina ja parina
sille kuultiin Vaya Con Dios. Kun siellä Amerikassa nyt oli pistäydytty, vähän
niin kuin teemaan sopivasti jatkettiin countryfoxilla. Lähdettiin katselemaan
maalaismaisemaa ja hieman oli jo lähestyvän syksyn tunnelmaa – jos ei muuten,
niin ainakin laulun sanoissa – sillä pian tippuu jälleen lehdet pihapuun ja
pojat koulutiellä joutuu tappeluun. Yksinäinen pyy vihelteli myös jossain,
lainakirves vietiin naapuriin ja kilon hauki pappilaan. Ymmärrettiin kuinka
hän, joka siellä maalla saa aina asustaa, voi olla onnellinen.
Maalaismaisemista savuisiin baareihin, jossa peli pelattiin melkein tilttiin,
mokattiin ja kuulat vierivät kaltevalta pinnalta kulmanurkkaan. Sitten koitti
viimeinen chaanssi ja mietittiin kuinka extrapallo oikein saatiin, sillä onni
tää ei voi olla sattumaa. Illan ensimmäisten tangojen vuoro koitti seuraavaksi.
Sä kuulut päivään jokaiseen, joka on Reino Markkulan ja Juha Vainion yhteistyöstä
syntynyt tango, jonka sanoituksen syntymiseen liittyy vaihtelevia tarinoita ja
sen on myös sanottu olevan esimerkiksi Alkon tangoksi, sillä laulun ”sinän”
väitetään naisen sijaan viittaavan alkoholiin. Väitettä tukee muun muassa
Vainion silloinen runsas alkoholin käyttö. Yhden tarinan mukaan on lyöty vetoa
siitä pystyisikö Vainio kirjoittamaan laulun sanat puolessa tunnissa. Panoksena
oli Koskenkorva-pullo. Vainio kirjoitti ”Sä kuulut päivään jokaiseen” -tangon
sanat aikamääreessä ja voitti vedon. Mutta ei siitä sen enempää, jokainen
voinee tangon sanoja kuunnellessaan miettiä itse mistä sen sanat kertovat.
Suomalaisen tangon jälkeen vuoron sai italialainen tango, joka alkuperäisen
nimensä mukaan kertoo roomalaisesta kitarasta, mutta jostain kumman syystä se on
saanut suomalaiseksi nimekseen romanialainen kitara. Tosin liekö sillä
kitaralla niin väliä jos käy kuten tämän tangon sanoissa, ”Yksin varjossa nyt
laulan, enkä parvekkeella häntä nää. Mulle muistoksi vain laulu jää. Siksi
soita kitarain.”
Kun tangot oli taivuteltu, oli aika soittaa jenkat.
Saunajenkka toi lisää lämpöä jo muutenkin lämpimään iltaan ja todellakin tuntui
siltä että saunassa oltiin, tosin huonosti lämmitetyssä, iho tuntui nihkeältä
ja hiki virtasi, mutta ei muuta kuin hieman löylyä lisää kuten jenkan sanoissa
kehotettiin. Puuttui ainoastaan se järvi minne olisi voinut pulahtaa vilvoittelemaan.
Toisaalta myös viilennystä helteiseen iltaan toi mielikuvamatka Lappiin Lapin
jenkan myötä, sillä jos ajattelee laulusta kohtaa, ” Revontulta sen taivaalla
lamppuina on kun on talvi ja päivä on yötä, kun on kaira taas jalkaisin
kulkematon kun on nietosta nietosten myötä”, niin totuus iskee vasten kasvoja
siitä, että ei tämä kesä loputtomiin kestä. Mutta vielä kuitenkin on kesää jäljellä,
joten nautitaan nyt tästä niin kauan kuin tätä kestää. Jenkan jälkeen
jatkettiin vauhdikkaasti bugin tahdeilla. Ensin pyydettiin, että ollaan
lähekkäin me vielä hetki näin ja sylistäin et enää mennä saa sillä sua tahdon
rakastaa. Koska vartalon pinta oli kuin untuvaa ja niin lämpimältä tuntuvaa,
voitiin hyvin todeta kuinka mua aina odottaa lämmin hellä pehmoinen. Hän antoi
paisteen auringon jos oli kylmä ja vastineeksi sai suojan, olihan hän vain rakkaimpain
ja ainoain. Sen jälkeen paikalle saapui villi ja viilee kissanainen, kun
siirryttiin Fantasian ensimmäisen setin päättäviin hitaisiin kappaleisiin.
Kissanainen härnäsi ja sotki systeemit, mutta ei kuitenkaan ollut tullut
etsimään kesyttäjää. Vaarallista kissanelämää. Toinen kappale oli sitten
Fantasian onnentoivotus synttärisankarille – Kaikki tytöt. Tiedättehän sen ”Kaikki
tytöt eivät osaa villitä mun vaistojain, kaikki tytöt eivät pelaa korteilla mä
mitkä sain…” jne? Erityisesti tämä Fantasian versio kappaleesta on omaan
mieleeni, vaikka ei siinä nopeassakaan mitään vikaa ole. Vielä kerran kiitos
tästä syntymäpäivälaulusta koko Fantasialle, mutta erityisesti Simolle, kun
tämän kappaleen minulle omistit.
Tauon jälkeen saatiin sitten Aki ensimmäistä kertaa lavalle.
Pitkästä aikaa Rainer Frimannilla liikkeelle ja tuplasti. Ensin kerrottiin
siitä, kuinka vain sinä saat mut syttymään uuteen elämään ja luot pohjan
tulevaan, sen silmistäsi nään. Tämä onni piilotettiin kätköön sydämen, eikä
siitä kerrottu muille. No miksi ei? Koska se on salaisuus. Mutta mitä tuokaan
tullessaan päivä huominen? Sitä ei tahdottu tietää, sillä se, että oli tänään
onnellinen, riitti. Sitä vain antautui virran vietäväksi ja katsoi kuinka virta
vei ja virta toi, laineet olivat täynnä elämää ja jos ei enää nähtäisi, oli
meillä sentään muistot nuo ja virta kuljettaisi niiden luo. Se hohde kuutamon,
joka loi joen pintaan välkkeen, saattoi olla peräisin taivaalla loistavasta
täysikuusta, siitä öisen taivahan suurimmasta ihmeestä. Täysikuu sai vain nähdä
rakkauden ja sen hetket riemukkaat kiertäessään kylmää tietään niin yksin. Saattoi
myös olla sateinen yö, joka oli tumma ja sydän löi rauhattomana, eikä rakkain
saapunut lohduttamaan. Aina tämän tangon yhteydessä Aki on todennut, että
muuten ei saa sataa kuin vasta roudauksen jälkeen, mutta kotimatkalla kyllä
satoi paikka paikoin ja salamatkin välähtelivät taivaanrannassa, joten yö oli
kirjaimellisesti sateinen tällä kertaa. Tangojen jälkeen humpalle ja mikä
humppa sopisi synttäreitään juhlivalle paremmin kuin Jazztyttö? Jazztyttöä
kehotettiin katselemaan ympärilleen, koska ”kaikki nää ihmiset on tullu sun synttäreille”
ja kirjaimellisesti myös synttärihumpalle. Koska vapaaehtoisia miehiä ei löytynyt,
tilanteen pelasti ystävä, jonka kanssa sitten pistettiin tyttöparilla humpaksi.
Jazztyttö antoi humpan rytmin viedä, eikä surrut puuttuvaa heilaa. Toisessa humpassa yritettiin sitten pelastaa
sen merimiehen maine, jolla ei mennyt niin kuin Strömsössä. Moni tyttö oli
jäänyt häntä oottamaan ja itkemään kaipauksen kyyneliä. Merimies ei kuitenkaan
voinut olla maissa päivää kauempaa, jossain odotti aina laiva.
Mutta tarvitseeko merimies maailman merillä seilatessaan
mukaansa kaksi karttaa? Kyllä, siinä tapauksessa, jos niiltä kartoilta löytyy
tie slalaiseen. Kaikkea kuitenkaan ei saa kerralla paljastaa, mutta
baaritiskin luona saattoi istua katujen kuningatar, jonka katse uppoutui
viinilasin pintaan. Tuo katujen kuningatar oli jo tuttu vuosien takaa, jolloin
katuja kuljit yöhön pimeään. Silloin myös annettiin toisten talletella ne
suuret setelit, nähtiin muiden juoksevan rahan perässä, mutta itse jäätiin vain
laulamaan, olihan äiti aikanaan laittanut matkaan kera ohjeen, ”laula laulujas
vain”. Elämässä saattoi riittää murheita, mutta kun niille totesi vain so what,
vaikka kämppäkin saattoi lähteä alta tai taivaalta pudota tähti. Vielä ennen
ensimmäisen setin loppua antauduttiin kuumien lattarirytmien vietäväksi. Ensin hieman
kiihdyteltiin ja viihdyteltiin, kun polte pakotti lantiossa ja veti väkisin
toista päin. Kun katsees kuumat nuo kerran kutsuu luo, niin siinä sitten
haluttiin kiihdyttää ja viihdyttää toista ja tehdä sitä milloin vaan. Kun
toista vasten painautuessa tunsi toisen sykkeen, saattoi vain todeta kuinka mä
rytmisi tunnen. Ehkä se oli hetken hullu huuma, mutta eipä sille kaivattu syytä
miksi sille ei voitu antautua. Sen sykkeessä suorastaan suli ja antoi vain
tulen polttaa povea.
Toisen setin alussa oltiin sitten hyvin malttamattomia. Jos
ei muuten, niin ainakin kappaleen nimen perusteella, koska liikkeelle
lähdettiin toteamalla ”Odota en”. Mutta miksi odottamaan, koska se kuitenkin on
aivan turhaa, sillä ei sitä kannata toiveisiin tuhlata turhaa aikaa eikä
iltaisin kannata menneitä muistella. Sillä sen minkä huominen eteeni tuo, sen
tahdon nähdä vain. Tyttöä nimeltä Milla yritettiin muuttaa sitten seuraavaksi.
Koska paikalla oli Akin sanojen mukaan toukkia, niin pyysi Aki ystävällisesti
Jounia sensuroimaan laulun sisältämän kirosanan. Niinpä Milla mietti kuka
*piip* se hänen sängyssään makaava, nukkuva alaston mies oikein on. Mutta eipä
Milla muuttunut, vaikka kuinka yritettiin, tarttui aina vain tikkuun lyhimpään
ja se ei tunnetusti johtanut mihinkään. Niinpä sitä lähdettiin mukaan keijujen
karkeloihin lähteelle kesäyöhön, jossa pienet valkovuokot nostivat päätään
sammalmättäällä. Kauaa niissä karkeloissa ei viihdytty, sillä aamu valkeni ja
koitti lähdön hetki.
Lähdön hetkellä kumottiin kuitenkin vielä kummallinen
rakkauden drinkki, jonka ansiosta alla kulkeva tie näytti kirkkaalta, eivätkä
ojanpielet kutsuneet kulkijaa. Tosin se saattoi viedä jalat alta, mutta silti
määränpää oli selvä – Koivukuja. Matka oli kuoppainen, mutta kun perille
päästiin, vannottiin rakkautta suurimpaa ja kenties sormuskin annettiin
tähtitaivaan alla. Saattoi vain toivoa, että toinen tunsi samalla tavalla,
jotta ei koittaisi hetkeä rakkauden jälkeen. Siinä tapauksessa hetki saattoi
olla äänetön ja askel kiertäisi lattiaa arvaten. Oli aika antaa ajatusten
levähtää ja ottaa luottaen se, minkä tie tuo ja muistaa se, että kun paljon
antaa, muuta tarvitse ei lain. Sen jälkeen otettiinkin ohjat omiin käsiin ja
kerrottiin kohtalolle, että päätettäisiin kyllä ihan itse kenen oon tai en. Oma
tahto oli tässä tapauksessa parempi vaihtoehto kuin se, että olisi ollut
kohtalon oma, vaikka nyt vähän uhkailun puolelle menikin jos kerran toiselta
uhattiin katkoa kaikki sormet peukalosta lähtien, ainoastaan pikkusormi
jätettiin jäljelle. Kun sitten toivottiin, että se toinen muuttuisi kiltimmäksi
ja ehkä sitten vielä palattaisiin, niin kenties sen taustalla saattoi piillä
todellinen rakkaustarina. Se rakkaustarina on sellainen, joka ei anna rauhaa ja
vaikka joskus olisi toisen parina, niin silti sen toisen muistaisi.
Kuitenkin ennen kuin ilta olisi Akin osalta paketissa,
varsinaisen setin päätteeksi vielä encoret. Tuttuun tapaansa Aki halusi jättää
tanssikansan rauhallisiin tunnelmiin, toki Fantasia vielä viihdyttäisi yhden
setin verran. Rumbaa ei oltu kuultu vielä illan aikana, joten nyt oli sen
vuoro. Tuttu espanjalainen kulkuri Clandestino sai vuoron kertoa tarinansa.
Hieman surullinen on kieltämättä tämän kulkurin kohtalo, hän vain vaeltaa
vailla määränpäätä ja sydän hiljaa kyyneleitä vuotaa. Tuomittu kulkemaan on tuo
kulkuri, eikä kukaan milloinkaan kenties löydä hänen viestejään. Kenties
kuitenkin näiden tähtien alla tuo kulkurikin kulutti aikaa uskoen, että rakkaus
on laavaa, joka kuljettaa ja saa kylmän raudankin hehkumaan. Näihin tunnelmiin
päättyi ilta Akin osalta, vuorossa oli halukkaille nimmareita ja yhteiskuviakin
otettiin. Jonkinlainen synttäriyhteisselfiekin räpsäistiin, pari ihan
kunnollista ja sitten yksi, joka on nyt viime aikoina ollut ihan tyypillistä
Akia. Fantasian kanssa sitten myöhemmin ryhmäkuva, johon Akia ei enää saatu eli
se koko porukan yhteiskuva synttäreiden kunniaksi jäi tänä vuonna väliin, mutta
katsotaan miten ensi vuonna käy, jos synttäreiden juhlinta tämän porukan
keikalla saa jatkoa.
Mutta sitten tosiaan vielä se Fantasian viimeinen setti
ennen kuin tanssit olivat sunnuntai-illalta kokonaan ohitse.
Sitten mentiin kahden kappaleen verran salsan tahtiin.
Aluksi kaikki oli ihan el temporal eli väliaikaista vaan. Sehän sopikin hyvin
syntymäpäiviään juhlivalle, kun laulussa lauletaan, ”Aika hellimmän kultaisen
nuoruuden, se on vain väliaikainen”. Niinpä niin, ei tässä enää sitä
kultaisinta nuoruutta eletä, mutta kuten Simo myöhemmin totesi, ikähän on vain
numero. Mutta tosiaan väliaikaista kaikki on vaan, jopa näin syyskesällä tuoksu
viehkeimmän kukkasenkin. Mutta voiko lauantai-ilta olla väliaikaista, sillä
sehän toistuu joka viikko? Kerta kerran jälkeen lauantai-iltana tosin lähdetään
ravintolaan juhlimaan, tarkoituksena ottaa muutama olut vaan ja tulla kotiin
nukkumaan. Niinhän siinä ei kuitenkaan käy, vaan paikalle tulee pari tyttöä ja
sitten laulun kertoja päätyy toisen tytön luo aivan kaupungin laidalle ja
aamuyön tunteina joutuu pakenemaan paikalta vaatteet kainalossa. Siitä
pääsemmekin jatkamaan matkaamme pitkin Valtatie 66:ta. Matka alkaa Orivedeltä
kohti pohjoista ja päättyy lopulta Lapualle kirkon kupeeseen. Kun aikamme
oltiin tuolla tiellä swingin tahtiin matkattu ja väistelty kuoppia, tuntui jo
siltä, että ”I’m easy man”.
Siitä olikin helppo siirtyä illan viimeiseen – tai
tosiasiassa toiseksi viimeiseen – tangoon. Toivekappaleena soi tangoista
ensimmäinen, Illan viimeinen tango. Nimenomaan soi, sillä Fantasia esitti
kappaleen instrumentaaliversiona, kuten myös sitten sen varsinaisen viimeisen
tangon, Adios Muchatos. Kun hyvästit oli tuon tangon myötä toivotettu,
heilautettiin vielä kättä ja hypättiin linjuriauton kyytiin ja pistettiin
polkaksi. Linja-autossa oli tunnelmaa ja matkaseurana oli ainakin reippaita
Karjalan poikia. Sen verran oli reipasta menoa, että vielä tanssahdeltiin
maantiellä kulkurin valssia ja päädyttiin lopulta metsäpirttiin, jossa sitten
kuunneltiin tuulten huminaa kehtolauluna. Näin saatiin illan tanssit päätökseen
viimeisten valssien myötä, mutta tosin tänä kesänä on ollut enemmän sääntö kuin
poikkeus, että myös Fantasia taputetaan takaisin viimeisten valssien jälkeen ja
näin kävi myös Ristiinassa. Oli vielä aika illan viimeisten hitaiden. Ne
molemmat lainattiin Kirkan tuotannosta, ensimmäisenä encorena kuultiin Janin
tulkitsemana ”Ei rakkaus yötä pelkää” ja sen perään Simo puolestaan tulkitsi
”Alku kaiken kauniin”. Näihin tunnelmiin oli hyvä lopettaa Ristiinan
sunnuntai-ilta ja suunnata kohti kotia.
Sellainen oli Ristiinan ilta. Kuuma, kostea ja hikinen –
näihin voi tunnelman tiivistää. Samalla siinä tuli vähän juhlittua omaa
syntymäpäiväänsäkin (vaikka tosin päivän jälkikäteen, mutta mitä siitä).
Elokuussa näitä keikkoja nyt sitten riittääkin. Seuraava keikka oli jo sitten
seuraavan viikon perjantaina, eiköhän siitäkin saada blogiteksti syntymään
jossain vaiheessa. Kiitos vielä kerran tästä illasta Aki, Simo, Jani, Jouni ja
Kimmo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti