Silja Europa, Helsinki-Tallinna-Helsinki 13.-14.12.2017

Vielä ennen kuin Aki ja Fantasian pojat päästettiin ansaitulle joululomalle, niin käytiin vielä keinumassa Itämeren aalloilla Iskelmäkeskiviikon merkeissä. Iskelmäkeskiviikko järjestysnumeroltaan 432 – jälleen uusi maailmanennätys, olihan lähtö syyskauden viimeinen. Akin ja Fantasian lisäksi laivalla juhlakansaa viihdyttivät Ressu ja Jussi, tunnelma oli kuuma ja väkeä riitti. Jouluun oli enää aikaa puolitoistaviikkoa, joten tämä risteily voitaneen nimetä pikkujouluiksi. Pikkujouluissahan aina sattuu ja tapahtuu, niin tälläkin reissulla. Aikamoinen risteily saatiinkin aikaiseksi. Mutta millaisessa tunnelmissa sitä oikein seilattiinkaan?

21.00 meritanssit käyntiin Fantasian tahdissa. Heti alkuun tunnettiin hulluutta huumaa ja kiihkeyttä kuumaa, jopa niin paljon että tuo polte sai tähdet syttymään keinuvan meren yllä olevalle taivaalle ja tähtitaivas näytti tietä lähtökäskyn kuulleelle laivalle matka kohti Tallinnaa. Kuka tietää, kenties laivan tanssilattialla liihotteli myös Yön Ruusu, joka kukoisti vain nuo yön tummat tunnit ja katosi sitten aamun tullen. Pikkuhiljaa yö alkoi sulkea otteeseensa kaupunkia, jonka satamaa lähestyimme. Kaipaus alkoi pikkuhiljaa hiipiä olan taakse ja tuntui kuin kuu ja maa olisivat olleet erossa toisistaan. Miksi tuo kuu vain jaksoi valvottaa ja vaikka kuinka vastaajaan heitettiin viestejä, saatiin kuulla vain katkonainen nauha. Toivottiin, että se toinen kuulisi sen viestin, mutta silti piti vain yksin viettää iltaa pienoisessa metsäpirtissä, joka oli jo tuttu paikka lapsuudesta. Ikävät ja kaipuut kerrottiin sille tutulle rantakoivulle, jonka alla myös hetki istuttiin. Luotettiin siihen, ettei se koivu kertoisi kellekään, että jäänyt oon ikävään.

Siinä koivun alla katseltiin myös kuinka iltarusko alkoi peittää alleen meren kaukaiset rannat. Kaipauksen kohde oli tuolla jossain palmujen maassa, joten ilmaan heitettiin kuiskaus iltaruskolle, että tämä veisi terveiset tuolle neidolle. Sitä kaipuuta soitettiin ilmoille Romanialaisella kitaralla ja muisteltiin kadonnutta ystävää, joka saattoi kenties olla tuo aiemmin kaivattu neitokainen. Vai oliko tuo neito sittenkin karannut vanhan toverin, Pecos Billin, matkaan. Vai oliko neito pyöritellyt tuota häntä kaipaavaa miestä kuin extrapalloa tässä elämän pelissä`? Kaikesta kaipuusta huolimatta ensimmäisen setin lopuksi nähtiin vielä katseen kutsuvan ja hymy herkin. Löytyi yhteinen kieli ja ankean mielen huolet hävisivät. Pyydettiin, että ota lähellesi, vaikka sitten sinne peiton alle. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan lähdetty minnekään, päästettiin ainoastaan Fantasia hetkiseksi ansaitulle tauolle.

Jos ensimmäinen setti mentiin suht rauhallisissa tunnelmissa, lähdettiin toiselle setille hieman vauhdikkaammissa tunnelmissa. Heti alkuun matka suuntautui Valtatie 66:lle. Vaikka tuo valtatie on kuoppainen, niin siitä huolimatta sen varrella olevat kaupungit vilahtelivat ohitse kuin huomaamatta ja valtatien päässä tunnelma oli jo sellainen, että kielikin vaihtui englanniksi ja todettiin vain, ”I’m easy”. Paikalla nähtiin myös villi, viilee ja vaarallinen kissanainen. Taivaankappaleet sinkosivat radaltaan kun tuo kissanainen sekoitti miesten päät ja sai nämä kaivamaan esiin savukkeet, sekä huokailemaan, ”Saattaa, tää unta olla saattaa… Haaveissa vainko oot mun?”  Kun niistä haaveista oli palattu takaisin todellisuuteen, pyydettiinkin sitten toiselta, että ollaan lähekkäin ja tunnettiin kuinka tuo lämmin, hellä, pehmoinen antoi pimeään iltaan loisteen auringon.

Kun bugit oli saatu tanssittua, pisti Fantasia kehiin kunnon rock’n rollit. Ensin koko talo – tai tässä tapauksessa laiva – rokkasi House Is rockin kappaleen tahtiin ja jotta hiki ei pääsisi ihan heti kuivumaan, jatkettiin rokkaamista  Goog golly Miss Mollyn tahtiin. Toisen setin loppuun vielä kahden kappaleen verran rauhoittumista ja sykkeen laskemista lähitunnelmoinnilla. Vuorossa olivat Ei rakkaus yötä pelkää sekä Alku kaiken kauniin. Tässä vaiheessa lavan eteen alkoi jo kerääntyä porukkaa – hetkinen, näinkö suosittu Fantasia on? Déjà-vu valtasi mielen noin 1v9kk takaa, silloinkin laivalla oli tällainen hetki, että Fantasia sai lavan eteen yllättävän määrän heitä fanittavaa risteilykansaa. Jos kuitenkin totta puhutaan, kummallakaan kertaa kyseessä eivät olleet Fantasian fanit (poikien fanit istuivat vielä tässä vaiheessa iltaa ihan kiltisti kuohuviinilasien kanssa lavan viereisessä pöydässä), vaan tämä joukko fanitti enemmän seuraavaksi lavalle saapuvaa kaksikkoa eli Ressua ja Jussia.

Tähän väliin siis vähän reilun tunnin mittainen hittikavalkaadi Ressulta ja Jussilta. Risteilykansalle tarjoiltiin hittejä niin Bogart Companyn, Sound of Rellsin kuin Ressun soolouran varrelta, unohtamatta Neon2:sen vanhoja hittibiisejä. Tästä kaksikosta ei kuitenkaan sen enempää, sillä eihän tämä blogi heihin keskity.

Tämän jälkeen pientä roudausta, jotta Aki & Fantasia pääsisivät aloittamaan oman yhteisen osuutensa. Verhotkin lavalle aukesivat ihan liian aikaisin ja siinä sitten hetki saatiin katsella kun Fantasia vielä viritteli soittimiaan. Kun verhot eivät pyynnöstä huolimatta sulkeutuneet, poistui Fantasia hetkeksi lavalta ennen kuin saatiin setti virallisesti alkamaan.

Fantasia lavalle joulukonsertista tutuissa mustissa puvuissaan ja punaisissa kravateissaan (tokihan nämä samat puvut olivat päällä alkuillan bändiseteilläkin). Akilla puolestaan yllään takki, joka oli täynnä kukkia sekä hienot punaiset kengät, jotka joidenkin paikalla olleiden mielestä näyttivät aamutossuilta. Kaikesta huolimatta ne kuitenkin olivat hienot.  Vaikka risteilyohjelmassa oli merkitty kaksi settiä, niistä muodostui lopulta yksi pitkä setti, jolla mentiin tunnelmasta toiseen ja mahtuipa sinne yksi joululaulukin sekaan.

Ensimmäiseksi lähdettiin lennättämään leijoja pitkästä aikaa yli vuorten ja niihin tietenkin kirjoitettiin ne kauneimmat lauseet, mutta vaikka lähellä sinua tunnettiin vieroitusoireita, muistutettiin siitä, ettei kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseksi muuttaa. Ei edes näin lähestyvän joulunaikaan, vaikka toiselle voikin todeta arvoituksellisesti, ”se jokin sinulla on”. Kun kerran pikkujoulutunnelmissa oltiin, oli sopiva hetki pohtia sitä onko se rakkaus nyt väärää vai oikeaa. Rohkeasti kuitenkin voi aina ottaa sen riskin ja pyytää mitä ei saa. Sitten jos siihen pyyntöön on saatu myöntävä vastaus, voi ottaa esille kaksi karttaa ja lähteä sen toisen kanssa tutkimusmatkalle maailmaan. Mutta jos iltaisin kuitenkin jää syystä tai toisesta yksin, niin toki silloin sitä toista voi miettiä ja toivoa, että pyydä vain ja mä lennän niin kuin siivin ja hiipiä hiljaa toisen vuoteeseen, jäädä siihen eikä lähteä milloinkaan. Sen jälkeen Aki perehdyttikin risteilykansan jo aiemmin keikoilla käyneille tutuksi tulleeseen uuteen tanssilajiin eli siihen Friimannin Raikkuun ja ilmoille kaikuivat tietenkin ”Se on salaisuus” sekä ”Virta vie, virta tuo”. Tämä on sellainen tanssilaji johon ei muuten ole määritelty tarkkoja askeleitä, sen kuin vain antaa mennä fiiliksen mukaan.

Tästä tanssilajista siirryttiin sitten luontevasti cha cha chaan rytmeihin. Lantio pyörimään, katse vaeltelemaan vartalolla ja ei muuta kuin viihdyttämään ja kiihdyttämään. Koska kello oli jo ehtinyt yli puolen yön, katse saattoi vaellella hyvinkin toisen vartalolla tai silmissä, ihan miten vain… Cha cha chaan rytmien tahdissa oli hyvä karata vaikka sinne kauas arjen taa, toisaalta siellä kyllä jo jollain tasolla oltiinkin, meno nimittäin vain muuttui koko ajan vauhdikkaammaksi. Kovasti myös yritettiin jälleen muuttaa Akin ja Fantasian toimesta Millaa, joka ei kyllä ole kertaakaan suostunut muuttumaan. Kovaa työtä sen suhteen on tehty, mutta aina se Milla vain tarttuu siihen tikkuun lyhimpään. Löydetäänköhän sitä koskaan sellaista keinoa jolla tuo tyttö muuttuisi? Voisivatko kenties ne Sörkän laitakatujen katupojat auttaa asiassa? Jos se tytön ikkunan alla viheltely vaikka auttaisi asiassa, kuka tietää, ehkä katupojat voisivat vaikka edes kokeilla sitä. Mitä ihmettä? Vain yksi humppa? Kyllähän se sopii, ei kai näissä illan tai lähinnä kyllä yön tansseissa nyt niin tarkkoja olla! Matkaan kohti Koivukujaa, joka aina jossain vaiheessa johdattaa kulkijan kotiin maailmalta tai mistä tahansa missä kulkija on aikaansa viettänytkään.

Jollei jouluna ole lunta niin mitä sitten tehdään? Siitä Aki tarjoili meille tarinan Fantasian säestyksellä. Voiko se Joulupukki tulla lainkaan, jos ei pääse kulkemaan pulkallaan lumetonta pintaa maan? Onneksi kuitenkin oli olemassa ratkaisu, joka tarinassa tuli naapurin pieneltä Villeltä. Ei muuta kuin helikopterin ostoon ja sillä lahjojen jakoon, kaikki porot joutaisivat pois pulkan edestä ja näin Joulupukki voisi lentää, jollei sitä lunta jostain syystä jouluna olisi. Se olikin sellainen kahden ja puolen minuutin mittainen tykitys siihen väliin ja sen jälkeen taivuteltiin yksi tango, Täysikuu, ennen kuin antauduttiin tummasilmäisen kiusattavaksi. Tummasilmäisen jälkeen koettiin hetkiä rakkauden jälkeen, mutta jos kuitenkin antaa paljon ja luovuttaa itsestään edes osan, ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu. Kenties matka johtaa Roomaan, katukahvilaan Via Venetolle juomaan kylmää Cappuccinoa ja vaikka huikata kuin ohimennen Ciao Romero! Jos kaupungissa on yö, mutta tähdet tuhannet eivät tuikikaan, vaan ovat jääneet taakse harmaiden harsojen, voi kenties siellä puistossa seisoa edessäsi täynnä toivoa joku erityinen henkilö. Silloin nautitaan elämästä ja lausutaan, ”Mä olen onnellinen kun sun seuraasi jäin. Sä seisot edessäin täynnä toivoa ja silmäsi kertovat näin. Eläköön elämä ja yö. Eläköön tumma taivas ja tähtien vyö.” Jos sinne toisen seuraan jää täynnä toivoa, voiko käydä niin, että siitä saa alkunsa sellainen rakkaustarina joka ei todellakaan anna rauhaa? Tähän päättyi varsinainen setti, joka todella oli tykitystä alusta loppuun, välillä rauhoituttuun ja taas mentiin. Vielä raikuvat aplodit ja Aki & Fantasia takaisin lavalle. Aikaa oli vielä yhteen encoreen. Aki halusi jättää risteilykansan omalta osaltaan rauhallisiin tunnelmiin ja encorena kuultiin Haavoitettu.

Sen jälkeen Akilla oli aikaa jutella halukkaiden kanssa ja kyllähän siellä joitakin kuvia myös otettiin. Myös Fantasian pojat saatiin paikalle ja Joulupukin paikalle jättämästä lahjasäkistä löytyi jokaiselle jotain. Kaikki olivat siis olleet ilmeisesti tarpeeksi kilttejä tänä vuonna, koska pukki oli lahjasäkin apulaisilleen jättänyt ja jättänyt lahjat toimitettavaksi kilteille pojille.

Pikkuhiljaa risteilykansa valui kuka minnekin, jotkut menivät suosiolla nukkumaan ja jotkut jatkoivat vielä varhaisen aamun tunneille discon puolella. Discossa kun oli sen verran hyvä meno, iloinen tunnelma ja hyvää seuraa, niin kuka sitä nyt nukkumaan kesken kaiken lähtee? Kun aamulla on viiden aikoihin mennyt nukkumaan, nukkunut muutaman tunnin ja haahuillut zombiena Tallinnassa, ihmekö tuo, että paluumatkaa alkoi jo kovasti odottaa. Luvassa olisi artistitapaaminen, iskelmätietovisa sekä päivätanssit Akin & Fantasian tahdittamana.

Artistitapaamiseen Aki saapui mustassa takissa, jonka molempia hihoja koristivat ruusukuviot. Kaikenlaisia kysymyksiä heiteltiin ilmaan, Akilta kysyttiin ainakin onko Veikko Samuli jotain sukua. Aki vastasi että ei ole, mutta Aira Samulin on – Aira on hänen salarakkaansa! Mikäs siinä, kyllähän Aira varmaan mielellään Akin salarakas olisikin. Myös biisien tekemisestä artisteilta kyseltiin, Akilta niitä oma tekemiä ei löydy, vaikka viimeisimmän levyn teossa Aki olikin mukana. Kuka tietää, kenties vielä joskus niitä ihan itse tehtyjä kappaleita jollekin levylle tulee. Koska risteilyn toiset artistit Ressu ja Jussi olivat Turusta, alkoi Aki vitsailla Turkuun muutosta. Kun Akilta sitten kysyttiin koska hän sinne Turkuun aikoo nyt sitten muuttaa, kertoi Aki vastauksena, ettei hän oikeasti nyt ole muuttamassa minnekään. Akin muuttoa Turkuun odottaneet joutuivat pettymään. Artistit Iskelmän haastatteluun ja risteilykansa jäi kisailemaan iskelmävisassa päivätansseja odotellessa.

Päivätanssit mentiinkin sitten perinteisemmillä tanssirytmeillä ja pareittain. Aki lavalle jo artistitapaamisessa nähdyssä takissa ja Fantasia tutuissa sinisissä puvuissaan, cha cha chaalla liikkeelle ja elämän haitari soimaan. Tällä kertaa kuitenkin vain kuvainnollisesti, sillä ei se Simon haitari ollut päässyt laivaan mukaan. Mahtuikohan siltä puuttua passi, jolla olisi voinut todistaa henkilöllisyytensä? Kun elämän haitari oli soinut, sen jälkeen kerrottiin kuinka mä rytmisi tunnen. Hoplaa, Los Satsumas huudot siellä seassa välisoittojen aikana ainakin kuuluivat ja meno tuntui muuttuvan koko ajan levottomampaan suuntaan. Tosin koska seuraavaksi oli vuorossa päivätanssien tango-osuus, se rauhoitti tahtia hetkiseksi. Ensin uudempi tango, Lähdön hetki ja sen pariksi hieman vanhempi, melkein jo keikoilla legendaksi muodostunut Valkovuokot. Sitten pistettiin humpaksi ja pöydästä bongatulle kahdelle Jazztytölle tuli kehotus mennä tanssimaan ja näyttämään mallia. Tässä vaiheessa tarkkana jos sattui olemaan, saattoi nähdä lavalla hieman kyseenalaisen levotonta liikehdintää, mutta pistetään se pikkujouluristeilyn ja koko ajan lähestyneen joululoman piikkiin. Parina tälle kuultiin kaikkien humppien äidiksi mainittu Jätkänhumppa, josta nyt syystä tai toisesta on aiemmin syksyllä nähty FantasiAki kuntoilee osuus jäänyt pois. Ottakaapa pojat osio takaisin tähän humppaan, jos vielä ensi vuoden puolella kappale jatkaa ohjelmistossa. 

Koska kyseessä siis oli pikkujouluristeily, saatiin päivätansseissa kuulla myös joulufoxi. Niinpä lähdettiin koko riseilyporukka yhteiselle rekiretkelle. Rekiretkellä orhin jalka ei kyllä kovin korkealle noussut, mutta toki orhi jaksoi hirnua siitäkin edestä. Sen jälkeen siirryttiin nauttimaan rakkauden drinkkejä, vielä ennen satamaan saapumista niitäkin oli baaritiskillä tarjolla. Aki tosin vihjaili, että edellisenä yönä niitä on saatettu jo nauttia ja nehän ovat voineet olla ihan mitä tahansa juomia. Eihän sen toki tietenkään aina tarvitse olla drinkki, voihan se rakkauden juoma olla vaikka olut tai siideri, kenties hätätapauksessa shottikin varmasti menee. Eiköhän ajatus kirkastu juomalla kuin juomalla, varsinkin jos se nautitaan oikeassa seurassa. Clandestinon tarina kuultiin myös näissä päivätansseissa. Jotenkin vaikutti siltä, ettei se kulkuri näin joulun alla vaikuttanut kovin onnettomalta, jokohan vihdoin hänen onnensa alkaisi kääntyä parempaan päin? Ehkä jouluna ei koittaisi kulkurille eikä kenellekään muullekaan hetkeä vähän ennen kyyneleitä. Vielä ehdittiin setin loppuun valloittamaan koko maailma, tosin niitä planeettoja ei edelleenkään ole yhdeksää kappaletta, vaikka niin laulussa lauletaankin, niiden lukumäärä putosi joitakin vuosia sitten kahdeksaan. Joko Aki seuraavalla keikalla pudotat sen yhden planeetan sieltä maailman valloituksesta pois? Maailman valloituksen jälkeen jäätiinkin sitten ajelemaan tien päälle yksinään kohti aamua ja kaivattiin toisen viereen. Edelleenkään se rakkaustarina ei antanut rauhaa ja vain sun parina oon mä yhä näin, se tiedettiin sisimmässä. Fantasia oli jo esitelty edellisenä iltana, joten jos joku ei sitten enää tässä vaiheessa poikien nimiä muistanut, niin kertausta ei ollut luvassa, vaan Aki ja Fantasia kiittivät tanssikansaa ja siirtyivät ansaitulle joululomalle. Paitsi että eivät vielä kuitenkaan siirtyneet. Aplodien saatteleman porukka vielä kerran lavalle, yhdelle kappaleelle oli vielä aikaa, mutta mitä risteilyväki haluaisi kuulla? ”Ciao Romero! Hidasta valssia! Tangoa!” huudeltiin vuoronperään, mutta tango vei kuitenkin voiton. Täysikuu vielä encorena, ei muuta kuin kiitos ja hyvää joulua!

Kun soitto oli vaiennut, vielä hyvän joulun toivotukset jokaiselle pojista yhdessä ja erikseen, muutamat halaukset, nähdään taas ja ei muuta kuin hakemaan matkalaukku hytistä ja kotia kohti. Näissä tunnelmissa siis saateltiin Aki ja Fantasia ansaitulle joululomalle, ennen kuin keikat taas Tapaninpäivänä jatkuisivat. Kiitos Aki & Fantasia – Simo, Jani, Jouni ja Kimmo tästä yli odotusten onnistuneesta ja todella lämpimästä pikkujouluiskelmäristeilystä! Nähdään tapanintansseissa ja samalla kerralla paketoidaankin sitten keikkavuosi 2017.