
Kesäkuun toisena lauantaina suunnattiin kulku Liperin
lavalle, joka on vähän niin kuin Akin kotilava. Sunnuntaina oli myös Akin
syntymäpäivä, joten pientä yllätystä siihenkin suunniteltiin Akia varten, joka
saatiin sitten toteutettua Fantasian avustuksella. Siitä kuitenkin lisää kun
illassa päästään sinne saakka. Paikalla oltiin jo hyvissä ajoin, jopa niin
ajoissa, että lipunmyynti ei ollut vielä auennut, mutta sisään pääsi silti
(toki ne liput piti myöhemmässä vaiheessa ostaa). Siinä ehdittiin kuunnella
tangomarkkinoiden finaalin karsintaa, jonka jälkeen myös soundcheckiä, jossa laulujen
sanoissa pienellä polulla nousi kultainen kuu, tavatessa näytettiin jotain
paljasta ja suihkulähteen luona heitettiin sammakkoa. Tuo antoi jo viitettä
siitä, että nyt taitaa olla tulossa melkoinen ilta ja kyllähän siitä sellainen
tulikin.

Fantasian ensimmäinen setti käyntiin totuttuun tapaan
valsseilla. Tällä kertaa suunnistettiin heti alkuun rantakoivun alle, vaikka
rantaa ei ihan lähellä näkynytkään, koivuja kyllä löytyi. Kenties siitäkin
huolimatta koivu sai tänäkin iltana kuulla surut, murheet ja ikävän. Siitä
koivun alta lähdettiin sitten poimimaan niittykukkasia. Se kimppu, joka sieltä
poimittiin, oli kultanauhoja vailla, sillä niitty toimi kukkakauppana (ja toimi
kyllä kirjaimellisesti, sillä Akin syntymäpäiväkukat poimittiin jonkin sortin
niityltä tansseihin tullessa). Maalaismaisemaa katseltiin jo alkuillasta, kylän
raitilla huudettiin ”jihaa”, vietiin kilon hauki pappilaan, pojat poimivat
kastematoja ja maitoautokin myöhästyi vartin – sillä ei kuitenkaan ollut niin
väliä, sillä sitä katsellessa ymmärrettiin se, kuinka onnellinen voikaan olla
hän, joka niissä maisemissa saa aina asustaa. Matka kuitenkin jatkui eteenpäin,
sillä kaipuu vapauden soi rinnassa ja sen myötä todettiin kuinka kutsun tielle
sain. Yössä tehtiin matkaa kerta kerran jälkeen uudelleen ja ennen kuin aamu
valkeni, ehdittiin ihailla myös iltaruskoa ja jälleen kerran sitä katsottiin
kaivaten, muistellen sitä kaukaista maata, jossa rantaan kävi neitonen ja
pyydettiin iltaruskoa kertomaan hänelle terveiset kuiskaten. Siinä ikävissä
myös katseltiin kulkua kuun alla kuiskivan puun ja laulettiin varjoissa yksin,
kun ei kaipauksen kohdetta nähty parvekkeella. Siitä syystä romanialainen
kitara sai soittaa laulua muiston. Aikaa riitti kuitenkin hieman myös
tukkilaisromantiikalle, kun lautalta löytyi pienoinen kahvila. Sinne se
tukkipoikain tie vei aamuin ja illoin. Sanni ja Marleena keittelivät kahvia
tuolla lautalla (tosin olimme kyllä vakaasti sitä mieltä, että nyt laulussa oli
ihan väärien naisten nimet, mutta menköön nyt tällä kertaa) ja tukkipojat
lauloivat heille kuorossa. Liekö tuo sama lautta johdattanut meidät aina
Budapestiin saakka, sillä huomasimme olevamme kyseisen kaupungin yössä. Kun
mieli sai siivet, se johdatti meidät aikain taa, sinne missä aava pusta aukeaa
ja laulukin on kaunehin. Koska Fantasian
ensimmäinen setti oli vain puolen tunnin mittainen, niin tässä vaiheessa
koittikin jo tauko ja Budapestin yössä jäätiin odottelemaan mitä tapahtuisi
seuraavaksi ja minne matkamme sieltä jatkuisi.

Kun tauko oli ohi, jatkoi Fantasia toisella setillä tanssi-iltaa.
Polkalla liikkeelle ja linjuriauton kyydissä matka jatkui eteenpäin. Vaikka
rakkaus jättäisi ja lempikin pettäisi, linjuriauto ei hylkäisi kettään.
Linja-autossa oli myös tunnelmaa, vaikka matka saattaisikin katketa.
Linja-auton kyydissä päädyttiin aina Säkkijärvelle saakka, jossa jatkettiin
ilakointia toisen polkan tahtiin. Janin sanojen mukaan tällä polkalla tukittiin
radioaallot ja niinhän se sota-aikana todella tapahtuikin. Tämä olisi kyllä
kieltämättä kuulostanut hienolta haitarilla soitettuna, mutta kun ei se haitari
ole vielä tehnyt paluuta (Joko juhannustansseissa olisi sen aika?), oli
tyytyminen Simon soittamaan sooloon koskettimilla. Ei tietenkään siinä mitään
vikaa ollut, päinvastoin – lavalta kuului nimittäin ainakin ”Hyvä Koho, Simo
Koho”. Koska polkka on sen verran riehakas tanssilaji, rauhoituttiin
seuraavaksi kahden kappaleen ajaksi hitaan valssin tunnelmiin. Kaksi kaunista
hidasta valssia instrumentaaliversioina, Vaya Con Dios ja Cavatina, joka
soitettiin punaisella sähkökitaralla Janin toimesta, kuten Simo asian ilmaisi.
Hitaiden valssien jälkeen oli aika taas hieman irroitella, joten ei muuta kuin
swingit kehiin. Suunnaksi pohjanmaa ja Valtatie 66. Teeveehoolle omistettiin
tämä laulu, koska tie oli niin surkea ja pyydettiin uutta tietä. Kun tuo tie
oli ajettu päästä päähän, oli olo melko lailla sellainen, että voitiin todeta I’m
easy - I just can't help myself, I am yours to have.

Mutta entäpä jos kaikki on ihan vain El temporal – siis ihan
väliaikaista vaan? Myös se aika kultaisen, hellimmän nuoruuden sekä sinun
tyttösi hempeä kauneus ja huulien purppura punerrus. Todetaanko silloin vain
Hasta la Vista, beibi ja suunnataan lauantai-iltana ravintolaan juhlimaan ja
otetaan muutama olut? Paikalle voi tosin eksyä myös pari tyttöä, jotka toinen
tuntee, mutta toinen ei. Kuitenkin tilanne saattaa johtaa siihen, että toiseen
tytöistä tutustuu, mutta toiseen ihastuu. Kuka tietää, onko toinen näistä
tytöistä sitten melkoinen kissanainen, villi ja viilee ja vaarallinen, saa
kahjoksi pään kun tätä naista jää ihmettelemään. Siinä sitä sitten vain illoin
oottaa vastausta kelle kuulut silloin ja miettiä, että haaveissa vainko oot
mun. Toisaalta tää saattaa olla unta. Lähteekö se haaveiden kohde kenties
purjelaivaan ja kuljettaako se laiva sitten kohti kotiseutua, joka on
pohjolassa? Siellä missä on saanut tuntea talven tuiskutuulen ja kesän
lämpöisen. Siellä äiti tuuditti, liikutti ja kiikutti kehtoa pientä. Vaikka
äiti kuinka oli antanut pojalleen neuvoja elämän tielle, taisi pojasta
kuitenkin tulla vain kulkuri, joka tanssahteli elon tiellä kulkiessaan
masurkkaa.

Akin ensimmäiselle setille lähdettiin tuttuun tapaan
liikkeelle Rainer Friimannilta lainatuilla kappaleilla, eli ensiksi Se on
salaisuus ja perään Virta vie, virta tuo. Sen jälkeen siirryttiin tangoihin,
ensin koitti Lähdön hetki – ei sentään kuitenkaan ihan kirjaimellisesti, olihan
ilta vasta alussa, mutta tanssien loputtua sitten kylläkin, koska järjestysmies
yritti vihjailla pois lähtemisestä. Pitäisikö tämä tango mahdollisesti siirtää
loppuiltaan? Silloin ainakin nimittäin monesti se lähdön hetki on lähellä. Aika
oli kuitenkin vilkaista myös muistojen peiliin. Mitä peili mahtoikaan tällä
kertaa heijastaa? Tuulessa nähtiin joku vaaleahiuksinen ja jäätiin seisomaan
vangittuna – tuo heijastuksen kohde oli niin nuori ja malttamaton, kenties nuo
heijastukset olivat muistoja vuosien takaa. Tangojen jälkeen pistettiin
humpaksi ja huhuiltiin paikalle saapuneita Jazztyttöjä. Ainakin pari sellaista
löytyi lavan luota, nämä jazztytöt eivät surreet sitä, ettei heillä ollut
heilaa, humpan rytmi sai heidät vallattomaksi ja kun lavalla oli eteläisestä
suomesta saapuneita katupoikia, oli ilo irti. Liekö pojat olleet paossa
pollareita vai mikä oli saanut heidät Pohjois-Karjalaan saakka? No mutta kun
pojat kävivät tanssimaan, kuu nauroi taivaallaan ja aikamoista naurua se
nauroikin, mutta ei nämä katupojat siitä paljoa välittäneet, he vain
viheltelivät mennessään, sitähän eivät herrat ja narrit tehneet. Humpan rytmit
saivat myös yllättäen Akin poistumaan lavalta tanssijoiden joukkoon, siinä ehti
hyvin välisoiton aikana kiertää tanssilattian ympäri ja palata sitten jatkamaan
laulua lavalle. Pitihän se varmistaa, että tanssilattian puolella on kaikki
hyvin.

Sen jälkeen oli aika talletella suuria seteleitä. Ei kerätty
maallista mammonaa, vaan kumottiin se kurkkuun. Niiden setelien tallettaminen
jätettiin kokonaan muille, elettiin, pelattiin ja laulu soi. Todettiin kaikille
kriiseille, luottotietojen menetykselle, kämpän alta lähtemiselle ja jopa
renkaan räjähtämiselle vain so what ja kaivettiin vanhan aikaisesti esille
kaksi karttaa ja lähdettiin niiden avulla tutkimusmatkalle maailmaan. Sitten
koitti hetki, jota oli odotettu. Kun kello olisi 00:00:01 seuraavan päivän
puolella, päivänvalon näkisi uusi sinkkubiisi Katujen kuningatar – nyt se
esitettäisiin livenä, siis se versio joka sinkkuna julkaistaan. Kevään aikana
tätä kappaletta on kuultu useampaan otteeseen ja kerrottu sen version
mukailevan levytettyä versiota. Olihan se lopullinen versio sitten erilainen,
mutta upea! Fantasian pojat Simo, Jani, Jouni ja Kimmo olivat loihtineet
kappaleeseen hienon sovituksen. Kyllä tätä kappaletta kelpaa esittää. Kun
Katujen kuningattaren aiheuttamasta hurmiosta oli toivuttu, oli aika cha chaan
rytmien. Tuttuun tapaan ensin vähän viihdyteltiin ja kiihdyteltiin – tehtiin sitä
missä ja milloin vain. Annettiin katseiden vaeltaa vartalolla ja karattiin
setin lopuksi vielä sinne kauas arjen taa, sinne missä kaikki on kauniimpaa
kahdestaan.

Toinen setti aloitettiin rauhallisesti rumban tahdeilla.
Ensin kulutettiin aikaa näiden tähtien alla ja uskottiin rakkauden olevan
laavaa joka kuljettaa ja saa kylmän raudankin hehkumaan. Toisessa rumbassa
siirryttiin perhokalastuksen maailmaan – ainakin Akin sanojen mukaan. Ei tämä
toki pitänyt paikkaansa sillä seuraava tarina kertoi kuunvalosta ja
yöperhosesta. Yöperhonen kaipasi kuunvaloa, mutta kun aamun varjot heittivät
hyvästit, täytyi perhosen jälleen peittää siipensä ja jäädä miettimään miksi
päivä kadotti kuunvalon. Jotta ei jäätäisi liian hempeisiin tunnelmiin liian
pitkäksi aikaa, tuli aika hieman irrotella. Tummasilmäinen saapui kiusaamaan ja
viemään vain leikiten, oltiin jälleen kerran ihan voimattomia ja annettiin
tunteiden viedä. Sitten löytyi onni ja todettiin että kun onnen saa, se täytyy
piilottaa, ettei se karkaa. Se on nimittäin kuin elohopeaa, kuin shampanjaa ja
vielä kaiken lisäksi tuuli, jota ei voi kesyttää. Tämän kappaleen yhteydessä
Aki mainitsi kuinka ”varttuneempi väki” saattaa muistaa tämän kappaleen
esittäjän, tummaäänisen laulajan Petri Salmisen (Aki, vaikka olenkin jossain
blogissa maininnut muistavani ko. laulajan ja jopa käyneeni ainakin kerran
hänen keikallaan, en menisi itseäni nyt tuohon varttuneempi väki – kategoriaan luokittelemaan,
vaikka siitä keikasta saattaa olla jo parikymmentä vuotta, aika nyt vain menee
yllättävän nopeasti…). Mutta ei sitä onneakaan kestä välttämättä ikuisesti ja
sitten koittaa hetki rakkauden jälkeen. Tuona hetkenä voi siis mennä auto ja
jopa talo, kuten monta kertaa on kuultu näillä keikoilla kerrottavan. Toki jos
oikein optimistisia ollaan, voi rakkauden jälkeen tulla myös uusi rakkaus,
sekin on joskus todettu.

Kun paljon antaa, muuta tarvitse ei lain ja erot päivien,
erot viikkojen, koskettaa ei kaipuuta saa… Kisun alkuperäistuotantoa ja myös
Akin levyttämä kappale. Jostain syystä tästä kappaleesta on viime aikoina muodostunut
omalle kohdalle merkittävä kappale, yksi kohta kappaleen sanoissa kolahtaa ja
kovaa, saa jopa aikaan omituisen tunteen vatsanpohjassa aina välillä. Sillä ei
kuitenkaan ole tämän blogitekstin kannalta mitenkään tärkeää merkitystä, joten
siirrytään eteenpäin. Kaikkien malttamattomien ihmisten kappale, Odota en, oli
vuorossa seuraavaksi. Iltaisin ei jääty muistelemaan menneitä, vaan tahdottiin
nähdä se, mitä huominen eteen tuo. Paljon helpompaa oli jäädä yksin, kuin
jatkaa toisten kiusana vaan. Ehkä siinä olisi hyvä opetus myös Millalle, jota
turhaan yritettiin muuttaa tälläkin kertaa. Milla vain tarttuu ilta illan
jälkeen siihen tikkuun lyhimpään ja se ei tunnetusti johda mihinkään. Voi
Milla! Koska ensin lainattiin kappale Kisulta, lainattiin nyt sitten
vastaavasti kappale Chisulta (eli Kisu koolla ja Chisu ceellä, kuten Aki asian
ilmaisi). Kohtalon oma, sitä oltiin myös tänä iltana. Toivottiin toisen
muuttuvan kiltimmäks ja ehkä sitten palattaisiin, siihen antauduttaisiin ja
kietouduttaisiin jos tehtiin päätös olla toisen. Kohtalolle sanottiin kuinka
oltiin jo iso poika (tai tyttö) ja että ihan itse päätettäisiin kenen oon tai
en. Tässä välissä ennen viimeistä varsinaista kappaletta koitti aika esitellä
se universumin ja maailmankaikkeuden paras orkesteri, joka kantaa nimeä
Fantasia. Kuten jo tiedämme, basson varresta löytyy porukan johtaja ja myös
karvaisin kaveri, Jouni. Rumpujen takaa löytyy Kimmo kahden kapulansa kanssa,
hoitaen samalla valaistuksen ja yleisön savustamisen. Tiedättehän sen keittiön
alakaapissa olevan monitoimikoneen? Seuraava mies on nimittäin sellainen, hän
hallitsee niin koskettimet kuin haitarin (jota ei siis vielä tänä kesänä ole
keikoilla näkynyt), hän on laulaja, lauluntekijä, säveltäjä, sovittaja,
tuottaja ja kaiken tämän lisäksi myös ihminen – hän on Simo. Sitten löytyy
vielä Jani, joka kitarallaan ja siitä kuuluvilla soinnuilla saa (ainakin Akin
sanojen mukaan) naiset sekaisin. Sellainen on siis tämä Akin taustalta löytyvä
soittajajoukko. Lopuksi vielä Rakkaustarina, joka ei suo rauhaa milloinkaan, ei
vaikka toinen olisikin toisen parina. Nimittäin vain sun parina oon mä yhä
näin, sen tietää sisimpäin.

Encorejen aika yleisön vaatimuksesta tietty. Koska ei vielä
oltu sunnuntain puolella, otettiin varaslähtö Akin syntymäpäivään. Fantasian
poikien kanssa sovittiin alkuillasta, että kun koittaa encorejen aika, pojat
alkavat soittaa paljon onnea vaan. Näin siis tapahtui ja tanssikansa kajautti
yhdessä Fantasian kanssa hienosti ilmoille onnittelulaulun
syntymäpäiväsankarille. Tässä vaiheessa emme vielä ojentaneet Akille
varsinaista syntymäpäivälahjaa, vaan onnittelulaulun päätyttyä tanssimatkalla
poimimamme niittykukkaset (kimppu lupiineja), jotka olivat kyllä jo vähän
nuupahtaneet ja jotain, jolla Aki sai suun makeaksi. Lupiinit tosin innoittivat
Akin laulamaan ”sain teiltä horsman…”, mutta ei tämä kuitenkaan se oikea encore
ollut. Koska samaisena iltana oli valittu tämän vuoden tangokuninkuudesta ja –kuningattaruudesta
kisaavat finalistit, päätettiin ilta Akin osalta tangoihin. Ensimmäinen tango
hieman uudempi, muutaman vuoden vanha Tahdon ja parina tälle klassikkotango
Täysikuu. Näin saatiin ilta Akin osalta päätökseen. Fantasian pojat
hörppäisivät vielä kahvit ja viihdyttäisivät vielä hetken aikaa. Ennen sitä
kuitenkin vielä sai Aki jakaa nimmareita ja poseerata yhteiskuvissa halukkaiden
kanssa. Niin ja sen varsinaisen syntymäpäivälahjan (jossa oli makeaa mahan
täydeltä ja jotain hieman kosteaakin) luovutus päivänsankarille.

Fantasian viimeinen setti koostui sitten lähinnä
toivekappaleista. Ensimmäiseksi toivottiin hidasta valssia, joten sellaista oli
luvassa. Jouni tulkitsi ensimmäiseksi kauniin Vuoksesi sun – valssin ja toisena
instrumentaaliversio Aamiainen Tiffanyllä – elokuvasta tutusta Kuunsiltaa
kappaleesta. Mitäs sitten haluttaisiin tanssia? Hidasta vai nopeaa? Hiljaisuus
vallitsi lavalla, joten päätimme heittää rohkeasti toiveen ilmoille – nopeaa kiitos.
Saamamme piti, joten lähdettiin länkkäritunnelmiin Pecos Bill – kappaleen myötä.
Pecos Bill ratsasti paikalle myrskytuulen lailla ja ampui pistoolillaan ”bäng
bäng” ja vastustaja oli vainaa. Tämä oli länkkärit vs inkkarit osa 1. Saman
tyyppisissä tunnelmissa jatkettiin kun seuraavaksi pelattiin flipperiä ja
peliin saatiin mukaan extrapallo, koska peli oli jo melkein pelattu tilttiin
savuisissa baareissa. Oli aika viimeisten valssien. Tänä iltana ne olivat
Laaksojen laulu ja Metsäpirtti. Näin oli tanssi-ilta myös Fantasian osalta
ohitse. Kiitos, hyvää yötä ja nähdään taas.
Sellainen ilta Liperin lavalla. Mukava pieni lava ja itselle
ensimmäinen uusi paikka tänä vuonna. Saa nähdä löytyykö näitä uusia
keikkapaikkoja vielä lisää. Juhannus lähestyy kovaa vauhtia ja se tietää kahta
Akin & Fantasian keikkaa lisää, joten ei tässä ainakaan tylsistymään pääse.
Fantasian osalta seuraava keikka onkin jo järjestyksessään sadas. Kiitos vielä
kerran hienosta Liperin illasta Aki & Fantasia – Simo, Jani, Jouni ja
Kimmo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti