keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Liperin Lava, Liperi 9.6.2018


Kesäkuun toisena lauantaina suunnattiin kulku Liperin lavalle, joka on vähän niin kuin Akin kotilava. Sunnuntaina oli myös Akin syntymäpäivä, joten pientä yllätystä siihenkin suunniteltiin Akia varten, joka saatiin sitten toteutettua Fantasian avustuksella. Siitä kuitenkin lisää kun illassa päästään sinne saakka. Paikalla oltiin jo hyvissä ajoin, jopa niin ajoissa, että lipunmyynti ei ollut vielä auennut, mutta sisään pääsi silti (toki ne liput piti myöhemmässä vaiheessa ostaa). Siinä ehdittiin kuunnella tangomarkkinoiden finaalin karsintaa, jonka jälkeen myös soundcheckiä, jossa laulujen sanoissa pienellä polulla nousi kultainen kuu, tavatessa näytettiin jotain paljasta ja suihkulähteen luona heitettiin sammakkoa. Tuo antoi jo viitettä siitä, että nyt taitaa olla tulossa melkoinen ilta ja kyllähän siitä sellainen tulikin.

Fantasian ensimmäinen setti käyntiin totuttuun tapaan valsseilla. Tällä kertaa suunnistettiin heti alkuun rantakoivun alle, vaikka rantaa ei ihan lähellä näkynytkään, koivuja kyllä löytyi. Kenties siitäkin huolimatta koivu sai tänäkin iltana kuulla surut, murheet ja ikävän. Siitä koivun alta lähdettiin sitten poimimaan niittykukkasia. Se kimppu, joka sieltä poimittiin, oli kultanauhoja vailla, sillä niitty toimi kukkakauppana (ja toimi kyllä kirjaimellisesti, sillä Akin syntymäpäiväkukat poimittiin jonkin sortin niityltä tansseihin tullessa). Maalaismaisemaa katseltiin jo alkuillasta, kylän raitilla huudettiin ”jihaa”, vietiin kilon hauki pappilaan, pojat poimivat kastematoja ja maitoautokin myöhästyi vartin – sillä ei kuitenkaan ollut niin väliä, sillä sitä katsellessa ymmärrettiin se, kuinka onnellinen voikaan olla hän, joka niissä maisemissa saa aina asustaa. Matka kuitenkin jatkui eteenpäin, sillä kaipuu vapauden soi rinnassa ja sen myötä todettiin kuinka kutsun tielle sain. Yössä tehtiin matkaa kerta kerran jälkeen uudelleen ja ennen kuin aamu valkeni, ehdittiin ihailla myös iltaruskoa ja jälleen kerran sitä katsottiin kaivaten, muistellen sitä kaukaista maata, jossa rantaan kävi neitonen ja pyydettiin iltaruskoa kertomaan hänelle terveiset kuiskaten. Siinä ikävissä myös katseltiin kulkua kuun alla kuiskivan puun ja laulettiin varjoissa yksin, kun ei kaipauksen kohdetta nähty parvekkeella. Siitä syystä romanialainen kitara sai soittaa laulua muiston. Aikaa riitti kuitenkin hieman myös tukkilaisromantiikalle, kun lautalta löytyi pienoinen kahvila. Sinne se tukkipoikain tie vei aamuin ja illoin. Sanni ja Marleena keittelivät kahvia tuolla lautalla (tosin olimme kyllä vakaasti sitä mieltä, että nyt laulussa oli ihan väärien naisten nimet, mutta menköön nyt tällä kertaa) ja tukkipojat lauloivat heille kuorossa. Liekö tuo sama lautta johdattanut meidät aina Budapestiin saakka, sillä huomasimme olevamme kyseisen kaupungin yössä. Kun mieli sai siivet, se johdatti meidät aikain taa, sinne missä aava pusta aukeaa ja laulukin on kaunehin.  Koska Fantasian ensimmäinen setti oli vain puolen tunnin mittainen, niin tässä vaiheessa koittikin jo tauko ja Budapestin yössä jäätiin odottelemaan mitä tapahtuisi seuraavaksi ja minne matkamme sieltä jatkuisi.

Kun tauko oli ohi, jatkoi Fantasia toisella setillä tanssi-iltaa. Polkalla liikkeelle ja linjuriauton kyydissä matka jatkui eteenpäin. Vaikka rakkaus jättäisi ja lempikin pettäisi, linjuriauto ei hylkäisi kettään. Linja-autossa oli myös tunnelmaa, vaikka matka saattaisikin katketa. Linja-auton kyydissä päädyttiin aina Säkkijärvelle saakka, jossa jatkettiin ilakointia toisen polkan tahtiin. Janin sanojen mukaan tällä polkalla tukittiin radioaallot ja niinhän se sota-aikana todella tapahtuikin. Tämä olisi kyllä kieltämättä kuulostanut hienolta haitarilla soitettuna, mutta kun ei se haitari ole vielä tehnyt paluuta (Joko juhannustansseissa olisi sen aika?), oli tyytyminen Simon soittamaan sooloon koskettimilla. Ei tietenkään siinä mitään vikaa ollut, päinvastoin – lavalta kuului nimittäin ainakin ”Hyvä Koho, Simo Koho”. Koska polkka on sen verran riehakas tanssilaji, rauhoituttiin seuraavaksi kahden kappaleen ajaksi hitaan valssin tunnelmiin. Kaksi kaunista hidasta valssia instrumentaaliversioina, Vaya Con Dios ja Cavatina, joka soitettiin punaisella sähkökitaralla Janin toimesta, kuten Simo asian ilmaisi. Hitaiden valssien jälkeen oli aika taas hieman irroitella, joten ei muuta kuin swingit kehiin. Suunnaksi pohjanmaa ja Valtatie 66. Teeveehoolle omistettiin tämä laulu, koska tie oli niin surkea ja pyydettiin uutta tietä. Kun tuo tie oli ajettu päästä päähän, oli olo melko lailla sellainen, että voitiin todeta I’m easy - I just can't help myself, I am yours to have.

Mutta entäpä jos kaikki on ihan vain El temporal – siis ihan väliaikaista vaan? Myös se aika kultaisen, hellimmän nuoruuden sekä sinun tyttösi hempeä kauneus ja huulien purppura punerrus. Todetaanko silloin vain Hasta la Vista, beibi ja suunnataan lauantai-iltana ravintolaan juhlimaan ja otetaan muutama olut? Paikalle voi tosin eksyä myös pari tyttöä, jotka toinen tuntee, mutta toinen ei. Kuitenkin tilanne saattaa johtaa siihen, että toiseen tytöistä tutustuu, mutta toiseen ihastuu. Kuka tietää, onko toinen näistä tytöistä sitten melkoinen kissanainen, villi ja viilee ja vaarallinen, saa kahjoksi pään kun tätä naista jää ihmettelemään. Siinä sitä sitten vain illoin oottaa vastausta kelle kuulut silloin ja miettiä, että haaveissa vainko oot mun. Toisaalta tää saattaa olla unta. Lähteekö se haaveiden kohde kenties purjelaivaan ja kuljettaako se laiva sitten kohti kotiseutua, joka on pohjolassa? Siellä missä on saanut tuntea talven tuiskutuulen ja kesän lämpöisen. Siellä äiti tuuditti, liikutti ja kiikutti kehtoa pientä. Vaikka äiti kuinka oli antanut pojalleen neuvoja elämän tielle, taisi pojasta kuitenkin tulla vain kulkuri, joka tanssahteli elon tiellä kulkiessaan masurkkaa.

Akin ensimmäiselle setille lähdettiin tuttuun tapaan liikkeelle Rainer Friimannilta lainatuilla kappaleilla, eli ensiksi Se on salaisuus ja perään Virta vie, virta tuo. Sen jälkeen siirryttiin tangoihin, ensin koitti Lähdön hetki – ei sentään kuitenkaan ihan kirjaimellisesti, olihan ilta vasta alussa, mutta tanssien loputtua sitten kylläkin, koska järjestysmies yritti vihjailla pois lähtemisestä. Pitäisikö tämä tango mahdollisesti siirtää loppuiltaan? Silloin ainakin nimittäin monesti se lähdön hetki on lähellä. Aika oli kuitenkin vilkaista myös muistojen peiliin. Mitä peili mahtoikaan tällä kertaa heijastaa? Tuulessa nähtiin joku vaaleahiuksinen ja jäätiin seisomaan vangittuna – tuo heijastuksen kohde oli niin nuori ja malttamaton, kenties nuo heijastukset olivat muistoja vuosien takaa. Tangojen jälkeen pistettiin humpaksi ja huhuiltiin paikalle saapuneita Jazztyttöjä. Ainakin pari sellaista löytyi lavan luota, nämä jazztytöt eivät surreet sitä, ettei heillä ollut heilaa, humpan rytmi sai heidät vallattomaksi ja kun lavalla oli eteläisestä suomesta saapuneita katupoikia, oli ilo irti. Liekö pojat olleet paossa pollareita vai mikä oli saanut heidät Pohjois-Karjalaan saakka? No mutta kun pojat kävivät tanssimaan, kuu nauroi taivaallaan ja aikamoista naurua se nauroikin, mutta ei nämä katupojat siitä paljoa välittäneet, he vain viheltelivät mennessään, sitähän eivät herrat ja narrit tehneet. Humpan rytmit saivat myös yllättäen Akin poistumaan lavalta tanssijoiden joukkoon, siinä ehti hyvin välisoiton aikana kiertää tanssilattian ympäri ja palata sitten jatkamaan laulua lavalle. Pitihän se varmistaa, että tanssilattian puolella on kaikki hyvin.

Sen jälkeen oli aika talletella suuria seteleitä. Ei kerätty maallista mammonaa, vaan kumottiin se kurkkuun. Niiden setelien tallettaminen jätettiin kokonaan muille, elettiin, pelattiin ja laulu soi. Todettiin kaikille kriiseille, luottotietojen menetykselle, kämpän alta lähtemiselle ja jopa renkaan räjähtämiselle vain so what ja kaivettiin vanhan aikaisesti esille kaksi karttaa ja lähdettiin niiden avulla tutkimusmatkalle maailmaan. Sitten koitti hetki, jota oli odotettu. Kun kello olisi 00:00:01 seuraavan päivän puolella, päivänvalon näkisi uusi sinkkubiisi Katujen kuningatar – nyt se esitettäisiin livenä, siis se versio joka sinkkuna julkaistaan. Kevään aikana tätä kappaletta on kuultu useampaan otteeseen ja kerrottu sen version mukailevan levytettyä versiota. Olihan se lopullinen versio sitten erilainen, mutta upea! Fantasian pojat Simo, Jani, Jouni ja Kimmo olivat loihtineet kappaleeseen hienon sovituksen. Kyllä tätä kappaletta kelpaa esittää. Kun Katujen kuningattaren aiheuttamasta hurmiosta oli toivuttu, oli aika cha chaan rytmien. Tuttuun tapaan ensin vähän viihdyteltiin ja kiihdyteltiin – tehtiin sitä missä ja milloin vain. Annettiin katseiden vaeltaa vartalolla ja karattiin setin lopuksi vielä sinne kauas arjen taa, sinne missä kaikki on kauniimpaa kahdestaan.

Toinen setti aloitettiin rauhallisesti rumban tahdeilla. Ensin kulutettiin aikaa näiden tähtien alla ja uskottiin rakkauden olevan laavaa joka kuljettaa ja saa kylmän raudankin hehkumaan. Toisessa rumbassa siirryttiin perhokalastuksen maailmaan – ainakin Akin sanojen mukaan. Ei tämä toki pitänyt paikkaansa sillä seuraava tarina kertoi kuunvalosta ja yöperhosesta. Yöperhonen kaipasi kuunvaloa, mutta kun aamun varjot heittivät hyvästit, täytyi perhosen jälleen peittää siipensä ja jäädä miettimään miksi päivä kadotti kuunvalon. Jotta ei jäätäisi liian hempeisiin tunnelmiin liian pitkäksi aikaa, tuli aika hieman irrotella. Tummasilmäinen saapui kiusaamaan ja viemään vain leikiten, oltiin jälleen kerran ihan voimattomia ja annettiin tunteiden viedä. Sitten löytyi onni ja todettiin että kun onnen saa, se täytyy piilottaa, ettei se karkaa. Se on nimittäin kuin elohopeaa, kuin shampanjaa ja vielä kaiken lisäksi tuuli, jota ei voi kesyttää. Tämän kappaleen yhteydessä Aki mainitsi kuinka ”varttuneempi väki” saattaa muistaa tämän kappaleen esittäjän, tummaäänisen laulajan Petri Salmisen (Aki, vaikka olenkin jossain blogissa maininnut muistavani ko. laulajan ja jopa käyneeni ainakin kerran hänen keikallaan, en menisi itseäni nyt tuohon varttuneempi väki – kategoriaan luokittelemaan, vaikka siitä keikasta saattaa olla jo parikymmentä vuotta, aika nyt vain menee yllättävän nopeasti…). Mutta ei sitä onneakaan kestä välttämättä ikuisesti ja sitten koittaa hetki rakkauden jälkeen. Tuona hetkenä voi siis mennä auto ja jopa talo, kuten monta kertaa on kuultu näillä keikoilla kerrottavan. Toki jos oikein optimistisia ollaan, voi rakkauden jälkeen tulla myös uusi rakkaus, sekin on joskus todettu.

Kun paljon antaa, muuta tarvitse ei lain ja erot päivien, erot viikkojen, koskettaa ei kaipuuta saa… Kisun alkuperäistuotantoa ja myös Akin levyttämä kappale. Jostain syystä tästä kappaleesta on viime aikoina muodostunut omalle kohdalle merkittävä kappale, yksi kohta kappaleen sanoissa kolahtaa ja kovaa, saa jopa aikaan omituisen tunteen vatsanpohjassa aina välillä. Sillä ei kuitenkaan ole tämän blogitekstin kannalta mitenkään tärkeää merkitystä, joten siirrytään eteenpäin. Kaikkien malttamattomien ihmisten kappale, Odota en, oli vuorossa seuraavaksi. Iltaisin ei jääty muistelemaan menneitä, vaan tahdottiin nähdä se, mitä huominen eteen tuo. Paljon helpompaa oli jäädä yksin, kuin jatkaa toisten kiusana vaan. Ehkä siinä olisi hyvä opetus myös Millalle, jota turhaan yritettiin muuttaa tälläkin kertaa. Milla vain tarttuu ilta illan jälkeen siihen tikkuun lyhimpään ja se ei tunnetusti johda mihinkään. Voi Milla! Koska ensin lainattiin kappale Kisulta, lainattiin nyt sitten vastaavasti kappale Chisulta (eli Kisu koolla ja Chisu ceellä, kuten Aki asian ilmaisi). Kohtalon oma, sitä oltiin myös tänä iltana. Toivottiin toisen muuttuvan kiltimmäks ja ehkä sitten palattaisiin, siihen antauduttaisiin ja kietouduttaisiin jos tehtiin päätös olla toisen. Kohtalolle sanottiin kuinka oltiin jo iso poika (tai tyttö) ja että ihan itse päätettäisiin kenen oon tai en. Tässä välissä ennen viimeistä varsinaista kappaletta koitti aika esitellä se universumin ja maailmankaikkeuden paras orkesteri, joka kantaa nimeä Fantasia. Kuten jo tiedämme, basson varresta löytyy porukan johtaja ja myös karvaisin kaveri, Jouni. Rumpujen takaa löytyy Kimmo kahden kapulansa kanssa, hoitaen samalla valaistuksen ja yleisön savustamisen. Tiedättehän sen keittiön alakaapissa olevan monitoimikoneen? Seuraava mies on nimittäin sellainen, hän hallitsee niin koskettimet kuin haitarin (jota ei siis vielä tänä kesänä ole keikoilla näkynyt), hän on laulaja, lauluntekijä, säveltäjä, sovittaja, tuottaja ja kaiken tämän lisäksi myös ihminen – hän on Simo. Sitten löytyy vielä Jani, joka kitarallaan ja siitä kuuluvilla soinnuilla saa (ainakin Akin sanojen mukaan) naiset sekaisin. Sellainen on siis tämä Akin taustalta löytyvä soittajajoukko. Lopuksi vielä Rakkaustarina, joka ei suo rauhaa milloinkaan, ei vaikka toinen olisikin toisen parina. Nimittäin vain sun parina oon mä yhä näin, sen tietää sisimpäin.


Encorejen aika yleisön vaatimuksesta tietty. Koska ei vielä oltu sunnuntain puolella, otettiin varaslähtö Akin syntymäpäivään. Fantasian poikien kanssa sovittiin alkuillasta, että kun koittaa encorejen aika, pojat alkavat soittaa paljon onnea vaan. Näin siis tapahtui ja tanssikansa kajautti yhdessä Fantasian kanssa hienosti ilmoille onnittelulaulun syntymäpäiväsankarille. Tässä vaiheessa emme vielä ojentaneet Akille varsinaista syntymäpäivälahjaa, vaan onnittelulaulun päätyttyä tanssimatkalla poimimamme niittykukkaset (kimppu lupiineja), jotka olivat kyllä jo vähän nuupahtaneet ja jotain, jolla Aki sai suun makeaksi. Lupiinit tosin innoittivat Akin laulamaan ”sain teiltä horsman…”, mutta ei tämä kuitenkaan se oikea encore ollut. Koska samaisena iltana oli valittu tämän vuoden tangokuninkuudesta ja –kuningattaruudesta kisaavat finalistit, päätettiin ilta Akin osalta tangoihin. Ensimmäinen tango hieman uudempi, muutaman vuoden vanha Tahdon ja parina tälle klassikkotango Täysikuu. Näin saatiin ilta Akin osalta päätökseen. Fantasian pojat hörppäisivät vielä kahvit ja viihdyttäisivät vielä hetken aikaa. Ennen sitä kuitenkin vielä sai Aki jakaa nimmareita ja poseerata yhteiskuvissa halukkaiden kanssa. Niin ja sen varsinaisen syntymäpäivälahjan (jossa oli makeaa mahan täydeltä ja jotain hieman kosteaakin) luovutus päivänsankarille.

Fantasian viimeinen setti koostui sitten lähinnä toivekappaleista. Ensimmäiseksi toivottiin hidasta valssia, joten sellaista oli luvassa. Jouni tulkitsi ensimmäiseksi kauniin Vuoksesi sun – valssin ja toisena instrumentaaliversio Aamiainen Tiffanyllä – elokuvasta tutusta Kuunsiltaa kappaleesta. Mitäs sitten haluttaisiin tanssia? Hidasta vai nopeaa? Hiljaisuus vallitsi lavalla, joten päätimme heittää rohkeasti toiveen ilmoille – nopeaa kiitos. Saamamme piti, joten lähdettiin länkkäritunnelmiin Pecos Bill – kappaleen myötä. Pecos Bill ratsasti paikalle myrskytuulen lailla ja ampui pistoolillaan ”bäng bäng” ja vastustaja oli vainaa. Tämä oli länkkärit vs inkkarit osa 1. Saman tyyppisissä tunnelmissa jatkettiin kun seuraavaksi pelattiin flipperiä ja peliin saatiin mukaan extrapallo, koska peli oli jo melkein pelattu tilttiin savuisissa baareissa. Oli aika viimeisten valssien. Tänä iltana ne olivat Laaksojen laulu ja Metsäpirtti. Näin oli tanssi-ilta myös Fantasian osalta ohitse. Kiitos, hyvää yötä ja nähdään taas.

Sellainen ilta Liperin lavalla. Mukava pieni lava ja itselle ensimmäinen uusi paikka tänä vuonna. Saa nähdä löytyykö näitä uusia keikkapaikkoja vielä lisää. Juhannus lähestyy kovaa vauhtia ja se tietää kahta Akin & Fantasian keikkaa lisää, joten ei tässä ainakaan tylsistymään pääse. Fantasian osalta seuraava keikka onkin jo järjestyksessään sadas. Kiitos vielä kerran hienosta Liperin illasta Aki & Fantasia – Simo, Jani, Jouni ja Kimmo!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti