Säänjärven lava, Savitaipale 27.5.17

Hetkinen, kuinkas sitä nyt tänne päädyttiin? Alkuperäisen suunnitelman mukaan ei edes pitänyt lähteä ajelemaan kohti Savitaipaletta, mutta kun edellisenä iltana keikan jälkeen heitettiin ilmaan niin hyvät perustelut (niitä taisi tulla 10 + 1 - se viimeinen oli bonuksien bonus, mutta ei siitä sen enempää) miksi kannattaa tulla, mm. sadepäivää on hyvä tulla viettämään Savitaipaleelle meidän keikalle, siellä on katto pään päällä, tuette paikallista urheiluseuraa, tarvitseeko siihen muka muuta syytä kuin se, että ME ollaan siellä...

Joten Keuruun jälkeen muutama tunti unta ja monta kuppia kahvia, ehkä vähän taas unta ja sitten matkaan. Tunnetusti pökötin tiet ovat ihmeelliset ja päädyimme Etelä-Savosta Etelä-Karjalaan. Lavakauden avaus Säänjärven lavalla, tosin ilma ei ollut mitenkään kesäinen, kuten ei myöskään vuosi sitten Fantasian ja Akin tansseissa. Se ei meitä haitannut, tunnelman lämpö korvasi sateisen illan viileyden.

Pari viikkoa sitten Rauhalahdessa Aki lupaili pojille palkankorotusta, joten liekö Kimmo nyt saanut sen, koska oli päässyt rumpujensa kanssa korokkeelle soittamaan. Heräsi epäilys myös Simon palkankorotuksesta, koska Simo oli sijoitettu aivan lavan etureunaan. Nähtävästi Janilla ja Jounilla se oli vielä vaiheessa - siis palkankorotus, koska nämä kaverit seisoivat kitaran ja basson kanssa omilla paikoillaan lavan molemmilla reunoilla, mitä nyt Jouni välillä kiipesi Kimmon korokkeelle ja hiippaili myös Simon viereen.

Tanssit käyntiin perinteisesti valssilla. Heti alkuun Simo johdatteli meidät Saimaan rannalle pikkuiseen torppaan Nestori Miikkulaisen luo, jossa totesimme että vanhoja poikia viiksekkäitä mies sekä hylje kumpikin on. Jouni vei meidät sen jälkeen poimimaan metsäkukkia. Kun alkulämmittelyt oli suoritettu valssin pyörteissä, voitiin kylmässä toukokuun illassa luoda lämpöä humpaten. Karjalassa kun oltiin, paikalle saapui Karjalan Marjaana, joka taisi lopulta kadota Budapestin yössä. Nyt viimeistään lihakset olivat lämpimänä, joten ei muuta kuin taivuttelemaan tangoa. Jani lauloi hiekasta, siitä pölyn valkeasta hiekasta ja kuinka rakkaudesta ei ole jäljellä muuta kuin hiekka vain. Simo puolestaan jatkoi kertomalla tarinaa onnenmaasta, joka odottaisi jossain kaukana. Koska tango on sen verran melankolista, niin ehkäpä foxi voisi kenties piristää tunnelmaa. Vime kesänä taidettiin jossain Fantasian tahdittamissa tansseissa mainita Tyttöjen tähden - foxin olevan orkesterin tunnuskappale (ettei vain olisi ollut Jani, joka tämän sanoi?). Mikäs siinä, kyllähän Fantasian pojat voivat hyvin lauleskella, " Kuin kesää ootan jälleen iltaa, tyttöjen tähden, tyttöjen tähden..." Parina tälle foxille kuultiin Katerina. Tähän väliin hitaat valssit, aina yhtä ihanat Cavatina ja Vaya Con Dios. Fantasian ensimmäinen setti päätettiin reippaasti polkan tahtiin. Linja-autossa oli kovastikin tunnelmaa, mutta matka katkesi Karjalan poikien saapuessa paikalle.

Tauon paikka ja ei muuta kuin kahville, jotta jaksettaisiin, olihan ilta vasta alussa. Munkkikahveja nautiskellessa mielessä käväisi ajatus, että Simolle ja Jounille pitäisi kyllä hankkia kaulaan lehmänkellot tai kenkiin jonkinlaiset kulkuset, koska nämä kaksi ovat viime aikoina onnistuneet hiippailuillaan yllättämään ja säikäyttämään. Tällä kertaa Jouni ennen tanssien alkua ja Simo puolestaan tällä ensimmäisellä kahvitauolla. Ihme hiippailijoita!

Fantasian toinen setti käyntiin jenkalla. Ei muuta kuin koko porukalla ensin saunomaan saunajenkan tahtiin. Sen jälkeen tavattiin eräänlainen välimallin jätkä, jolla oli välimallin naamataulu ja joka pyysi kosketinsoittajaa soittamaan välimallin urkusoolon. Kun jenkat oli tanssittu, oli taas aika antaa tähtitaivaan näyttää tietä ja antautua kuin hullu rakkauteen. Kenties se oli yön ruusu, joka viipyi hetken seuranamme ennen katoamistaan iltaruskoon La Cumparsitan soidessa taustalla.

Aika kului taas kuin siivillä ja koitti pakollinen tauko. Ei muuta kuin kahville. Tunnelma alkoi jo olla niin hilpeä, johtuen turnausväsymyksestö ja kenties kofeiinin yliannostuksesta, että meille esitettiin jo kysymys monesko kahvikuppi oli menossa. Ei aavistustakaan, mutta muutaman tunnin yöunien jälkeen ei ole oikein muuta vaihtoehtoa, jos meinaa hereillä pysyä. Sitä kun ei vain osannut keikan jälkeen kotia saavuttuaan nukkua. Sen kyllä epäiltiin johtuvan levottomista silmistä. Ai miten niin muka levottomat silmät? Älä nyt hulluja puhu! Mulla mitenkään levottomat silmät ole, vaikka niin väitätkin. Kyllä ne kuule on ennemminkin levottomat jalat, jotka vain tahtoivat jatkaa humppaamista. Vai olikohan sitä sitten levoton ihan jostain muusta syystä? Hmmm... Sitä sopinee miettiä.

Akin vuoro saapua viihdyttämään tanssikansaa, jota Fantasia oli jo kahden setin verran lämmitellyt. Tällä kertaa lähdettiin liikkeelle tangoilla, Täysikuu ja Valkovuokot saivat luvan aloittaa illan. Tangoista sitten suoraan humppaan. "Turha on surra, jos ei oo sulla heilaa, pistä nokkas puuteriin ja otsatukkas peilaa", kehotettiin kaikkia paikalle saapuneita jazztyttöjä. Myös katupoikia houkuteltiin paikalle lavalla jo olevien lisäksi. Sen jälkeen oli aika nauttia rakkauden drinkkejä, jotka voivat viedä jalat alta ja lisäksi nuo samaiset drinkit voivat aiheuttaa myös jotain muutakin. Juu juu, Aki, tiedän kyllä että et malta olla kuittailematta asialla, mutta se oli ihan tarpeeksi noloa, joten joko annetaan asian olla? Mutta toki jos haluat edelleen jatkaa kuittailua, anna tulla vaan, kyllä mä kestän! Kun drinkit oli nautittu, oli aika solmia kengännauhat, sillä edessä olisi kuoppainen matka kohti Koivukujaa. Kuten kunnon tansseihin, ainakin tanssilavoilla, kuuluu monipuolinen tanssimusiikki, oli aika kahden valssin. Ensimmäisenä kuultiin Suvivalssi. Kun Aki pääsi laulussa kohtaan "Sulle syömmeni nyt tahdon antaa...", kuului lavan toisesta laidasta Jounin toimesta "minä myös". Herkkä hetki. Toisena valssina kuultiin sitten Minä rakastan sua. Valssien jälkeen vielä hetki herkistelyä rumban tahtiin, ensin tarina tutusta kulkuristamme Clandestinosta, joka toivottavasti löytää joskus paikkansa ja kenties jotain muutakin. Vaikka sen jälkeen kerrottiinkin tarinaa siitä, mitä tapahtuu vähän ennen kyyneleitä, ei se estänyt Akia houkailemasta syvään eikä Jounia kuiskimasta Je'taime ja taisi sieltä jokunen uuh beibe huokaisu myös kuulua. Ensimmäinen setti päätettiin vauhdikaasti. Vastustamattomasta naisesta laulettiin alkuun, niiden tuttujen gigolo huudahdusten säestämättä, unohtamatta tietenkään laulun kohokohtaa eli Simon "Humma la beeba la seeba la booba la. Humma la beeba la seeba la bop" soolo osuutta. Kappaleen jälkeen Aki naureskeli, että huomasitteko, heti kun tuli puhe naisista, pojilla alkoi jalka vipattaa. Vielä odota en ja sitten tauolle nauttimaan vaikka niitä rakkauden drinkkejä. "Kukaan ei saa karata minnekään, kaikki tiet on suljettu!"

Lavan kahviossa ei kuitenkaan ollut tarjolla rakkauden drinkkejä, joten tauolla oli taas tyytyminen pelkkään kahviin. "Muistakaa juoda paljon, ettei tule nestehukka", kuului taas kuittailu. No, onhan tässä tuota kahvia tullut nautittua enemmän tai vähemmän koko illan ajan.

Toinen setti käyntiin humpalla. Ensin vuorossa humppien humppa. Jätkänhumppa, jonka jälkeen merimieshumpassa yritettiin pelastaa sen merimiehen maine, jolla ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Koitti aamunkoi ja laiva saapui etelänmerille ja kesken humpan pistettiin kehiin hieman tico ticoa. Kenties joillakin saattoi koittaa sen jälkeen lähdöön hetki, kun taas toiset kietoutuivat kuun hopeaiseen viittaan. Kun tangot oli taivuteltu, oli aika hieman irroitella ja kokeilla kuinka se liike lähtee lantiosta cha chaan tahtiin. Hyvin muuten alat Aki pikku hiljaa oppia meidän cha chaan koreogrfian, kesän lopussa voit sitten tulla sieltä lavalta tanssimaan meidän kanssa vaikka sen elämän haitarin tahtiin. Toinen cha chaa, Mä rytmisi tunnen, innoitti jälleen Fantasian pojat vaikka millaisiin välihuudahduksiin. Tälläkin kertaa kuultiin ai carambaa,hoplaata ja jopa huudahdus los satsumas. Koskahan tuon los satsumas huudahduksen perään saamme kuulla Lady Manhattan (suurin osa varmaan muistaa nämä huudahdukset Pulttibois - sarjasta)? Siinäpä pojat teille vinkkiä! Kun nyt kerran vauhtiin päästiin, ei kannata rauhoittua ihan heti. Jiveä siis seuraavaksi. Se jokin sinulla on ja tummasilmäinen. Sen jälkeen annettiin pulssin tasaantua hieman Rakkauden jälkeen ja Kun paljon antaa - kappaleiden tahtiin, ennen kuin toisen setin viimeiset kappaleet kehiin. Tänä iltana ei matkattu Roomaan, vaan valloitettiin yhdessä koko maailma ja todettiin, että kaikki yhdeksän planeettaa vain meidän käskystä kiertää saa. Sitten vielä illan päätteeksi Fantasian esittely ja se Akin rakastama tarina, Rakkaustarina.

Toki luvassa oli myös encoret. Aki ja Fantasia takaisin lavalle raikuvien aplodien saattelemana - paitsi Jouni. Aki ehti siinä jo huutelemaan, että tämä koskee myös sinua, ennen kuin Jouni saapui takaisin lavalle. "Tuollaisia ne kaput ovat, vaativat oman aikansa. Antakaa sille nyt vielä omat aplodit", totesi Aki ja tanssikansa teki työtä käskettyä. Encoreina kuultiin tangot Romanialainen kitara ja Tahdon, tulihan lauantaina kuluneeksi kaksi vuotta Akin tangotaipaleen alkamisesta. Vielä nimikirjoituksia halukkaille, kortit riittivät juuri ja juuri, toivottavasti niitä on kuitenkin jatkoa ajatellen Akilla jossain jemmassa, jotta jatkossakin niitä riittää kaikille halukkaille. Fantasialla puolestaan näyttää kortteja riittävän, alun jälkeen niitä ei ilmeisesti ole kovin innokkaasti jaettu, Tokihan poikia voi "kiusata" pyytämällä kaikkien nimet korttiin, jos vain Fantasian kortin onnistuu jotenkin käsiinsä saamaan...

Tauon jälkeen vielä hetki tansseja Fantasian tahtiin. "Onko täällä masurkan tanssijoita?" kysyttiin ja kun vastaus oli ei, päädyttiin aloittamaan setti slowfoxilla. Jani aloitti tulkitsemalla Aki Sirkesalon tunnetuksi tekemän Kissanainen - kappaleen. Kieltämättä tuosta kappaleesta tämä leijona-nainen tunnistaa jotain itseensä sopivaa - villi ja viilee ja vaarallinen. Sitten näistä slowfoxeista oma, henkilökohtainen suosikkini, Simon tulkitsema Kaikki tytöt. Tuttu venäläistä alkuperää oleva kappale, mutta aivan erilaisella sovituksella. Tätä versiota kuulee vain aivan liian harvoin (pieni pyyntö Simolle, jos tätä vain mitenkään saisi kesällä tanssilavoilla kuulla enemmänkin...). Jos et ole kuullut tätä versiota, tulkinnasta löytyy videotallenne Tää on Fantasiaa - keikkakuvia facebook sivulta Rauhalahden keikalta, joten sieltä voi sen käydä kuuntelemassa. Tämän kappaleen aikana tapahtui jotain odottamatonta. Yllättäen laulu keskeytyy ja Simoa alkaa naurattaa. Kohta myös Jani, Jouni ja Kimmo yhtyvät nauruun, kunnes laulu taas jatkuu. Mitä ihmettä oikein tapahtui, se ei selvinnyt. Sen verran se kuitenkin herätti myös Akissa kiinnostusta, että takahuoneesta lavalle johtava ovi aukesi ja Aki kurkisti lavalle. Tilanne oli kuitenkin hyvin hallussa, joten ei syytä huoleen. Vielä ennen viimeisiä valsseja pari nopeaa kappaletta, Lämmin hellä pehmoinen ja 15. kesää. Sitten ne illan viimeiset valssit, Muistathan syyskuun ja Laaksojen laulu. Fantasian kiitokset illasta, hyvän yön toivotukset, turvaallista kotimatkaa ja tavataan taas tanssien merkeissä.

Sellaiset lavakauden avajaiset siis vietettiin Savitaipaleella Säänjärven lavalla Akin & Fantasian tahdittamana.Yhtään ei kaduta, että suunnitelmat muuttuivat lennossa lauantain osalta ja tuli lähdettyä ajamaan Savitaipaleelle. Yhteensä 610km perjantain ja lauantain aikana ja vain tämän mahtavan porukan vuoksi. Kiitos Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo - teidän takianne jaksaa vaikka vähemmilläkin yöunilla ja kaksi keikkaa peräkkäin. Teidän keikalle tullessa tuntee olonsa tervetulleeksi. Kiitos myös kaikista sanoistanne viikonlopun aikana, talletan ne sydämeeni, harvoin tällaisia sanoja saa kuulla. Nähdään taas pian, uusi seikkailu odottaa jo ihan nurkan takana.

Keurusselkä, Keuruu 26.5.2017

Perjantai ja Keurusselkä, paikka joka ei selvästikään petä koskaan. Lämmin tunnelma (vaikka ulkona oli kylmä) ja mukavasti porukkaa paikalla. Kyllä näistä aineksista hyvät tanssit aikaan saatiin Akin & Fantasian tahdittamana.

Viime aikoina tässä blogissa on kerrottu muun ohella tarinaa Jazztytöstä ja kulkurista nimeltään Clandestino, joten omistetaan tällä kertaa tämä blogiteksti heidän tarinalleen, joka kuljetaan Keurusselän illassa kuultuja kappaleita mukaellen. Tarina alkakoon Fantasian setillä.

Jazztyttö istuskeli rantakoivun alla kaipaellen kulkuriaan, josta ei ollut kuullut sitten viime kerran mitään. Metsäkukkia hän oli poiminut ja mietti missä tuo kulkuri mahtoi olla. Kulkurimme puolestaan vaelteli pitkin Kööpenhaminan katuja, todeten, ettei sekään paikka ole kuin ennen, kovin hiljaista on. Siinä kulkiessaan hän mietti kaikkia matkallaan kohtaamiaan tyttösiä: sieluni kaunis Maria, Anna-Liisa, Isabel ja ketä näitä nyt olikaan. Mutta silti hänen mielessään oli ajatus: "Eikä öisin unissain käy muita kuin sä vain ja kanssa sun tieni mun kaunis on vain.."  Ketä kulkurimme mahtoikaan ajatella? Jazztyttö puolestaan muisteli syyskuuta ja Budapestin yössä kohtaamaansa Cavatinaa, tuota salaperäistä kauriinmetsästäjää, joka oli kertonut hänelle eräänlaisen saunajenkan salat. Äh, väliaikaista kaikki on vaan, tuumasi jazztyttö, päätti unohtaa kaiken menneen ja jatkoi matkaansa.

Tauon paikka ja sen jälkeen Aki lavalle ja tarina voi jatkua.

Auttaisikohan muutama rakkauden drinkki kulkurin etsinnässä? Ainakin sitä voisi yrittää. Koivukuja ja täysikuu, mutta ei vain näy kulkuria missään. "Minä lauloin, minä tanssin, minä join, minä tuntemattomien kanssa valvoin. Eksyksissä huoliani yöhön hukutin, itseäni vain petin ja pakenin.", ajetteli mielessään Jazztyttö. Kulkurimme puolestaan ajatteli: "Sinä kauempana kuljit, sinä tunsit kai sen... Tahdon elää tämän elämän ja heikkouteni mun, tietäen ettet sä lähde milloinkaan..." Samaan aikaan Jazztyttö pisti nokkansa puuteriin, peilasi otsatukkansa ja lähti jatkamaan kulkurin etsintää. Tutut katupojat yrittivät houkutella tyttöä mukaansa laitakaduille, mutta eipä Jazztyttö langennut heidän houkutuksiinsa. Yksi katupojista tarjosi tytölle apua etsintöihin. Sanoi, että häneltä löytyisi kaksi karttaa, joista saattaisi olla apua ja tarjoutui mukaan saattajaksi etsintöihin. Etsintöjen varrella tyttö törmäsi erääseen tummasilmäiseen, jolle hän vain totesi, "Mul ei oo siihen lupaa sua rakastaa" ja jatkoi matkaansa, toivoen, että hänen kaipaamansa kulkuri vielä ilmestyisi jostain. Vaikea on unohtaa ja sitä vain valvoo ja oottaa, miettii viime öistä ja sydän on sekaisin. Mulle tää on väärää oikeaa, sen kuuluu satuttaa, pistää ja polttaa. Tämän todettuaan Jazztyttö näki varjoissa liikahtavan tutun hahmon. Hetkinen, oliko se Clandestino? Clandestino katsoi varjoista tuttua tyttöä, mutta ei tällä erää voinut muuta kuin napittaa takkinsa ja jatkaa matkaansa - olihan hänet tuomittu kulkemaan. Hänen sydämensä vuoti hiljaa kyyneleitä. Myös Jazztytölle se oli hetki vähän ennen kyyneleitä.

Tähän väliin pieni hengähdystauko ennen kuin jatketaan tarinaa Akin toisella setillä.

Jazztyttö yritti juosta Clandestinon perään, turhaan. Hänen seurassaan ollut katupoika päätti tehdä aikeensa selväksi ja kysyi tytöltä, jos vielä oot vapaa, niin mentäisinkö yhdessä vaikka sinne rantapuistoon ja kaksin niin käytäis illoin...? Ehei, kuulepas nyt katupoika - sinä et ole minun tyyppiäni, enkä minä sinun. Tiedäthän, ei kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseks muuttaa. Koeta ymmärtää, tämä on nyt sinulle se lähdön hetki - polkumme eroavat tässä. Minä haluan kietoutua kuun hopeaiseen viittaan Clandestinon kanssa, en sinun. Odota en enää hetkeäkään, vaan lähden etsimään kulkurini jostain. Sinä voit mennä takaisin sen Millan luo, kyllä minä tiedän sinun olleen se mies siellä Millan sängyssä, onhan olkaasi tatuoitu tuo Jack Nicholson. Katupoika hätkähti totuuden tultua ilmi ja lähti paikalta vähin äänin. Jazztyttö jatkoi etsintäänsä. Jostain kaukaa hän alkoi kuulla haitarin soittoa. Jazztyttö otti suunnan kohti tuota ääntä ja aikansa kuljettuaan hän saapui nuotiopaikalle, jossa nuotion loisteessa istui Clandestino soitellen elämän haitaria. Jazztyttö istui Clandestinon viereen ja kuiskasi hiljaa, "Soita vaan, kuuntelen sinua..." Clandestino ihmetteli kuinka Jazztyttö hänet oikein löysi, vaikka hän aiemmin katosi. Siihen on syy, kertoi tyttö, nimittäin, "Mä rytmisi tunnen ja se kutsun kuuman, mä rytmisi tunnen hetken hullun huuman, mä rytmisi tunnen enkä kaipaa syytä antautua sille vähän vain..."

Mutta miksi ihmeessä oikein katosit aiemmin, ihmetteli puolestaan Jazztyttö Clandestinolle. "Sä olit elänyt jo mua ennenkin, etkä tiennyt kuinka pelkäsin, sä että vertaisit mua muihin..." Ajattelin vain sitä hetkeä mikä koittaisi rakkauden jälkeen, sanoi Clandestino ja katsoi hiljaa nuotioon. Jazztyttö otti Clandestinoa kädestä kiinni ja totesi hiljaa, katsoen kulkuriaan silmiin, "Kun paljon antaa, muuta tarvita ei lain. Jotain itsestään jos luovuttaa voi vain." Mutta miten ihmeessä tähän tilanteeseen päädyttiin, miksi ihmeessä karkasit ulottuviltani?", kysyi Jazztyttö Clandestinolta tämän aiemmasta katoamisesta. Clandestino oli jälleen hetken hiljaa ja sanoi sitten kuulleensa kuinka Jazztyttö oli sanonut tuolle tummasilmäiselle, "Ciao Romero, koetin sulle soittaa..." Pelkkää väärinkäsitystä kaikki, soitin Romerolle vain kysyäkseni onko hän nähnyt sinua, kulkurina olisit aivan hyvin voinut vaeltaa myös pitkin Rooman katuja. Rakkaustarinamme ei antanut minulle rauhaa, uskothan sen, olen etsinyt sinua yhä uudelleen sen jälkeen kun viimeksi erosimme.

Jätetään hetkeksi Jazztyttö ja Clandestino istumaan hetkeksi nuotion ääreen, ennen kuin kerrotaan heidän tarinansa tältä erää loppuun. Akin setti siis päättyi vauhdikkaasti Rooman matkaan ja rakkaustarinaan. Mutta eihän sitä nyt anneta vielä Akin lopettaa, ei tietenkään. Raikuvat aplodit ja Aki takaisin lavalle. Haluatteko kuulla hidasta vai nopeaa? Hidasta, ei kun nopeaa, ei vaan hidasta, nopeaa... Ota siitä sitten selvää, tilanne taitaa olla tasan. Siispä ensimmäiseksi encoreksi tangoa, valkovuokot olkaa hyvä. Sen jälkeen sitten vauhtia lisää. Sata kerää, tuhat rullaa - no joo, Sata kesää tuhat yötä. Huh! Nimmarien jaon jälkeen oli pakko suunnata kulku pienelle happihypylle Keurusselän pihalle, sen verran oli lämmin tunnelma. Vielä olisi kuitenkin luvassa Fantasian kaksi viimeistä, noin puolen tunnin settiä.


Tarina jatkuu. Vaikka Clandestino kuinka aneli Jazztytöltä, että älä tyttö pieni minuun rakastu, mua taas maantie odottaa, tähtitaivas tietä näyttää kun lähtökäskyn kuulen, ymmärräthän sen? Ehkä se oli kutenkin jo liian myöhäistä, tuo tyttö oli jo antautunut kuin hullu rakkauteen ja pyysi kulkuria kertomaan kaikista matkoistaan. Kulkuri oli taas hetken hiljaa ja aloitti sitten kertomuksensa villin lännen seikkailuistaan, kuinka hän matkallaan törmäsi niin länkkäreihin kuin inkkareihin. Tarinassa vilahtelivat niin Pecos Bill kuin extrapallokin. Koska ilta oli jo kääntymässä yöksi ja ilma alkoi jo viiletä, pyysi tyttö kulkurilta, että ota lähellesi, ei väliä vaikka vuokses joutuisin kärsimään salattua surua, koetan vain kestää sen. Enää ei ole väliä sillä missä yösi vietitkään, lähdetään yhdessä jatkamaan matkaa, vaikka kohti Uralia, siellä leiritulet palaa iltaisin. Matka olisi kuitenkin ollut liian pitkä ja vaikeakulkuinen, eikä kulkuri voisi ottaa tyttöä mukaansa. Heillä olisi vain tämä hetki, tämä yö. Kulkuri mietti hetken, vaikka hän nyt lähtisi matkaan yksin, hän voisi aina palata tänne, jossa häntä odottaisi tuo lämmin, hellä pehmoinen. Clandestino kuiskasi Jazztytölle, "Ollaan lähekkäin, me vielä hetki näin, vierees sun mä hiljaa painaudun. Siinä nuotion ääressä istuessan ja illan yhä edelleen viiletessä heidän silmiinsä osui pienoinen metsäpirtti, jonne he sitten suuntasivat kulkunsa ja vaipuivat yhdessä yön syliin.

Näin saatiin Keuruun perjantai-ilta paketoitua ja tanssikansa tyytyväiseksi, kiitos Akin ja Fantasian. Kiitos siis illasta Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Vaikka ette nyt suurta osuutta tässä tämän kertaisess blogitekstissä saaneetkaan, teidän vuoronne tulee kyllä. Nyt oli vain vuoro erilaisen tekstin, eräänlaisen sadun tähän väliin. Tanssien päätyttyä auton keula kohti kotia ja suunta yön syliin. Aurinko ehti nousta kun parin tunnin ajomatkan jälkeen kotia saavuttiin. Uusi seikkailu odotti kuitenkin jo ihan nurkan takana...

Silja Europa, Helsinki-Tallinna-Helsinki 17.-18.5.2017

Olipa kerran Iskelmäkeskiviikkoristeily järjestyksessään nro.424. Laiva oli lastattu Fantasialla, Aki Samulilla, Laura Voutilaisella, Iskelmän Hannulla ja Timolla sekä iloisella iskelmäkansalla. Tunnelma oli tiivis ja lämmin - suorastaan kuuman kosteea. Mutta se ei suinkaan estänyt pitämästä hauskaa, sitä nimittäin täpötäydessä laivassa riitti -  siis hauskanpitoa. Aki & Fantasia sekä Laura ottivat yleisönsä ja iskelmäkansa nautti olostaan. Tässä tarina siitä, mitä Aki kera Fantasian tarjosi meille tällä risteilyllä.

Risteilyohjelman mukaan tanssit alkaisivat Fantasian tahdittamana klo.20, joten laivaan saavuttua pikaiset kahvit kahvilassa ja ei muuta kuin valmistautumaan iltaan. Paikalle tanssiravintolaan hyvissä ajoin, jotta saisi hyvän paikan, sellaisen josta näkisi lavalle (Silja Europan tanssiravintolahan on vaiin yhdessä kerroksessa, sillä varmasti tanssilattia täyttyisi illan mittaan, sille puolelle ei hirvittävästi olisi asiaa kameran kanssa. Kello alkoi jo lähennellä 20:tä, kun tulee tieto aloituksen viivästymisestä. Jaahas, kuka jäi laivasta ja tulee soutuveneellä perästä? Kenelle iski ramppikuume? Ovatko Fantasian pojat olleet "rohkaisuryypyn" tarpeessa, kun ovat nähneet yleisömäärän, vai mistä on kyse? Todellinen syy oli kuitenkin se, että normaalilla neljällä setillä mennään tämäkin ilta eli Fantasia aloittaa, sitten kaksi settiä Akilta (tosin siinä välissä Laura Voutilainen) ja lopuksi vielä Fantasia.



Lähempänä klo.21.tä alkoi tuttuja kasvoja näkyä, ensin bongattiin Jouni ja vähän kohta sen jälkeen Jani. Simoa ja Kimmoa ei puolestaan näkynyt, mutta tämähän oli tuttua edelliseltä risteilyltä, nämä kaksi käyttävät omaa salareittiään (sellainen löytyy laivalta lavan takaa, jos kurkistaa lavan sivussa olevan verhon taakse) tullessaan ja poistuessaan. Verhot auki, tanssit käyntiin ja soitto soi. "Älä tyttö pieni minuun rakastu, mua taas maantie odottaa..." Hetkinen! Maantie? Nyt ollaan kyllä merellä tai tarkemmin sanottuna saavuttiin juuri Tallinnan satamaan, Meinasitko niin kuin, että tähtitaivas tietä näyttää kun lähtökäskyn kuulen ja otat ja lähdet? Vai oliko tämä se Clandestinon vihje Jazztytölle - kulkuriksi synnyin vain... Siitäkin huolimatta Tallinnan satama tarjosi oivallisen paikan antautua kuin hullu rakkauteen. Sen jälkeen oli hyvä hiipiä Nestori Miikkulaisen omistamaan metsäpirttiin, jossa meitä odotti joukko vanhoja poikia viiksekkäitä. Joku siinä sitten kysäisi, että missä yösi vietitkään? Näin sinut tuossa baarissa keskiyöllä, mutta et vilkaissut lainkaan minuun päin. Tuota noin, kuinkas tämän tilanteen nyt selvittäisi? "Illalla kun mieli joskus siivet saa, se johdattaa mun aikain taa, maahan missä aav pusta aukeaa ja laulukin on kaunehin. Laulaen, lyö laineet Tonavan,,," Ahaa, Budapestin yö sai sinut siis huumaantumaan, että et huomannut? Kyllä, kyllä, sieltä löytyi se Onnenmaa, joka yhä odottaa meitä saa. Pölynvalkea hiekka vain pöllysi kun siellä onnenmaassa vastaan ratsasti Pecos Bill, tällä kertaa ratsunaan uljas Extrapallo. Sä pois olet mennyt ja ymmärrän sen nyt, mutta silti ota lähellesi peiton alle, pidä sylissäsi suudellen. Anna hyväilyjä kaipaavalle, vaikka vuokses sain surun suuren vain, sen kestän, mitä tunnen, sen muita huomaamasta estän...

Tauon jälkeen oli Akin aika astua estradille. "Mut vaikket ole mallikelpoisin, se jokin sinulla on...", lauleli tuo tummasilmäinen, joka vei vain leikkien. Tuolle tummasilmäiselle koitti jälleen täysikuun loisteessa tuo lähdön hetki. Jazztyttökin nähtiin pyörähtelemässä laivan parketilla, mukanaan jo tutuksi tulleet katupojat, kuka tietää oliko se viime kerralla löytynyt kulkuri siellä joukossa mukana. Yhdessä tämä porukka päätti lorauttaa kaksi tippaa kossua drinkkeihinsä, hieman tuskaa makeeta joukkoon myös - näin saatiin aikaiseksi melkoinen rakkauden drinkki. Siinä sitä drinkkiä siemaillessa mietittiin minne ne vuodet ovat taas menneet ja onko se lapsuuden Koivukuja vielä ennallaan. (Tässä vaiheessa iltaa Akilla menivät yllättäen senat sakaisin, sillä Aki bongasi tanssilattialta kappaleen tutuksi tehneen Isto Hiltusen. No mutta tilanne onneksi korjaantui ja laulu jatkui.) Kun kerran sinne Koivukujalle oli päästy, soiteltiin siellä elämän haitaria sängyn laidalla, katulampun luodessa valoa huoneeseen. (Itse asiassa Koivukujalla voi oikeassa asunnossa nähdä sen katulmapun loistavan huoneeseen...) Siinä samassa oli hyvä todeta, että mä rytmisi tunnen yössä kuiskausten, sen sykkeessä sulan, enkä kaipaa muuta, annan tulen polttaa sydäntäin. Vaikka kuinka kaikki olisi ihanaa ja kaunista, voi kuitenkin koittaa jossain vaiheessa hetki vähän ennen kyyneleitä, mutta kuitenkin vielä hyvästelyyn aikaa vähän jää. Silloin täytyy vain toivoa ettei käy niin, että en kasvojas muista. Mutta auttaisiko siinä kuitenkin se, jos muistaisin ihosi tuoksun...?

Tauon paikka ja tässä välissä tunnin setti risteilyn toiselta esiintyjältä Laura Voutilaiselta. Vaikka tämähän on Akin & Fantasian keikoista kertova blogi, niin tehdään kuitenkin pieni poikkeus (se sallittakoon) ja mainitaan nyt myös Lauran setistä jotain. Lauran setillä kuultiin tuttuja hittejä, niin vanhoja kuin uusiakin. Kerran, Monta monta, Palaa, Timanttinen tähti, Rakkautta ei piiloon saa, Prinsessa, Mä en kestä, Miks ei ja Vain elämää - sarjasta tutuksi tulleet Särkynyt enkeli ja Tänä yönä taivaaseen.

Mutta palataanpa sitten takaisin päiväjärjestykseen ja Akin & Fantasian toiselle yhteiselle setille.

Toinen setti oli sitten ensimmäistä vauhdikkaampi. Heti alkuun podettiin vieroitusoireita ja huokailtiin, että ei kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseksi muuttaa. Siinä samalla voi sitten miettiä miten saada kysymykseen, jos vielä oot vapaa, vastaus ja mikä se mahtaisi olla. Kovasti yritettiin myös muuttaa sitä Milla nimistä tyttöä, joka ei vain taida muuttua, ei sitten millään. Ei edes vaikka kuinka läheteltäisiin leijoja yli vuorten kera kauneimpien lauseiden, koska Milla sanoi vain näkemiin ja tuosta tytöstä tuli lopulta yks biisin aihe vaan. Fenix-linnun lailla kuitenkin noustiin tuhkasta ja suunnattiin katse kohti tulevaa - sata kesää tuhat yötä ainakin tahdon kanssasi sun, kuka ikinä se sitten onkaan kenen kanssa sen tahtoo. Vaikka kaupungissa (tässä tapauksessa siis Tallinnassa) on yö, eikä tähtiä näy, voi sen hyvän kaverin kainaloon työntää sen pörröisen pään ja todeta, että eläköön elämä ja yö, eläköön tumma taivas ja tähtien vyö. Siinä vaiheessa voi varmaan todeta sen toisen olevan syy siihen kiellettyyn rakkauteen ja sanoa, että mulle tää on väärää oikeaa, sen kuuluu satuttaa, pistää ja polttaa. Mutta koska kaikkea ei saa ja vaikka väli pöytien ei ole pitkäkään. voi nähdä sen toisen pöydän ja kuinka se jaetaan toisen kanssa. Rakkauden jälkeen tarvitaan mukaan saattaja, sillä ilman tuota saattajaa ei meistä kukaan pysty loppuun asti kulkemaan. Jotta ilta ei päättyisi näin haikeisiin tunnelmiin, kerrottiin vielä se rakkaustarina, joka ei anna rauhaa ja jota ei pystytä unohtamaan. Rakkaustarinan aikana myös Fantasian esittely ja jotta kenellekään ei jäisi mitään epäselvyyttä, niin samat tutut heput siellä edelleen soittelevat - bassossa Jouni, kitarassa Jani, rummuissa Kimmo ja koskettimissa Simo (haitari ei ole vieläkään palannut takaisin, mutta jospa se taas kesän myötä tekee paluun).

Tässä vaiheessa kun artisti ja bändi ovat poistuneet lavalta ja yleisö taputtaa heitä raivoisasti takaisin, pitäisi olla encorejen paikka, mutta eipä ollut tällä kertaa. Vaikka kuinka yleisö taputtaa ja taputtaa, mitään ei tapahdu. Kaksi yritystä tulla uudelleen lavalle esittämään encoret ja kiitokset, mutta mikeistä ei kuulu mitään ja levymusiikki vain soi. Encoret jäivät siis kuulematta. Tahallaan tai tietoisesti tätä ei kuitenkaan tapahtunut, vaan ilmeisimmin vain väärinkäsitysten vuoksi näin pääsi käymään. Asiasta ei sen enempää, tapahtui mikä tapahtui, mutta asia saatiin kuulemani mukaan kuitenkin sovittua.

Illan päätteeksi kuultiin kuitenkin vielä yksi Fantasian setti. Linnut lauloivat ja kimmelsi taivaan kuu eli suuntasimme etsimään Paratiisia. Sinä sanoit menkäämme, maalle meidän landelle ja matkalla soi tuttu. Beatles-potpuri. Perille kun saavuttiin, hypittiin hieman jiven tahtiin niin kovaa, että kuin huomaamatta siinä taisi kulua peräti 15 kesää. Sen jälkeen tuntui kuin koko talo olisi pyörinyt vain rokin tahtiin, kun näin hänen seisovan siellä. Ei siinä voinut enää todeta muuta kuin luokses jään, luonas mä uskon... Alku tää voi olla kaiken kauniin, alku johon koskaan loppua löydy ei. On aivan hiljaista, ei missään ovi käy, on sudenhetki tuttu tumma keskiöinen. Ei varjot liiku nyt, ei pilkahdusta näy, ajatus kiertää niin etsien. Kuuleeko yö, kuuleeko taivas tähtivyö, on vielä toiveilla ja unelmilla työ... Näin herkkään tunnelmaan päättyivät illan tanssit Fantasian osalta. Kiitos ja hyvää yötä.

Paluumatkalla ei ollut tansseja lainkaan tähtiartistien osalta, sen korvasi artistitapaaminen ja iskelmätietovisa (vaikka joukkuueellamme "Akin enkelit 💗" oli kaikki kymmenen oikein, emme olleet ainoita ja niinpä voittaja arvottiin, ei voitto osunut kohdalle eikä myöskään nimikilpailussa pärjätty - kenties ensi kerralla parempi nimi). Aki ja Laura yleisön eteen, ensin pientä juttutuokiota Hannun ja Timon toimesta, jonka jälkeen yleisö sai esittää artisteille kysymyksiä. Puhutttiin mm. levyjen kappaleista, siitä kuinka paljon vettä kuluu keikan aikana ja sen jälkeen, urheilulajeista sekä äänenhuollosta (jalat lämpiminä, pää kylmänä) ja unelmien toteutumisesta. Tästä jälkimmäisestä Aki kertoi kuinka oli sanonut, että on  olemassa kaksi naisartistia, joiden kanssa hän haluaa esiintyä ja nämä ovat Paula Koivuniemi ja Laura Voutilainen. Molemmat toiveet toteutuivat. Lauran kanssa viime syksynä keikka samalla tanssipaikalla ja myöhemmin esiintyminen "Paula ja pojat" - konsertissa. Toiveilla on siis mahdollisuus touteutua, kuten Akin esimerkki osoittaa. Eiköhän siis jokainen uskota toiveisiimme ja lausutaan niistä jokin ääneen. Kuka tietää mitä tapahtuu?

Sellainen oli siis järjestyksessään 424:s iskelmäkeskiviikkoristeily. Kiitos Iskelmä, kiitos Laura Voutilainen sekä kiitos tietenkin myös Aki & Fantasia - Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Tästä nämä kesän seikkailut keikoillenne ovat valmiita alkamaan. Pian taas nähdään!

Rauhalahti, Kuopio 12.5.2017

Sitten taas mentiin. Perjantai-iltana auton keula kohti Kuopiota ja Rauhalahtea. Tavallaan ns. paluu rikospaikalle, melkein vuosi sitten samaisessa paikassa itselle ensimmäinen Akin & Fantasian yhteiskeikka. Aiemmat keikat kyseissä paikassa ovat olleet keskiviikkona, tällä kertaa kuitenkin siis tanssittiin perjantaina. Melko täysi parkkipaikka lupaili hyvää (jopa niin hyvää, että autolle oli vaikea löytää paikkaa, mutta muutama kierros parkkipaikalla ja paikka löytyi). Lipunmyyntiinkin alkoi kertyä jonoa ennen klo.21, vaikka Fantasia vasta soundcheckiä tuntui soittelevan ravintolan puolella. Yleisökatoa ei tällä keikalla ainakaan ollut, jälleen kerran korviin kantautui puhetta että jokunen ensikertalainenkin paikalla tuntui olevan.


Tanssit käyntiin klo.21.30 Fantasian toimesta. Liikkeelle lähdettiin poikkeuksellisesti foxilla, tosin vain yhdellä sellaisella, koska juuri ennen aloitusta levymusiikkina soi foxi. Heti alkuun lähdettiin ihastelemaan alumiinitähtiä. Kenties niitä ihasteltiin siellä rantakoivun alla, josta sitten pikkuhiljaa tie kulki kohti metsäpirttiä. Metsäpirtissa vietettiin yhteistä aikaa ja katseltiin taivaalla olevaa iltaruskoa. Sieltä sitten lähdettiin kulkemaan polkua pitkin, joka vei kautta portin kaidan, mutta tuolla polulla oli vain pelkkää hiekkaa. Seuraksi matkalle saatiin kuitenkin yön tummiin tuntiin yön ruusu, mutta joka kuitenkin katosi aamun tullen. Sitä ennen ehdittiin kuitenkin vielä kuiskaamaan, "Sä rakastatko mua laisinkaan, sen milloin tietää mä saan, kun aina lausut kenties, kenties, kenties." Kauaa ei sitä kuitenkaan pohdittu, vaan jatkettiin kehotuksella, "Close your eyes and I'll kiss you, tomorrow I'll miss you..." ja hypeltiin hetki jiven tahtiin (jumpin jive).  Sen jälkeen rauhoituttiin hetkeksi ja lähdettiin nauttimaan aamiaista Tiffanyllä, muistellen syyskuuta samalla kun kuljettiin pitkin kuunsiltaa.

Tauon jälkeen Aki lavalle ja heti alkuun napattiin matkajuomiksi kummalliset rakkauden drinkit, jotta saadaan tämä tarina kunnolla käyntiin. Ne drinkit nautittiin tuttuun tapaan siellä Koivukujalla, sillä olihan se taas johtanut kotiin sieltä maailmalta. Taivaalla loisti täysikuu (tällä kertaa ihan kirjaimellisesti) ja kun vappuna se sormus annettiin siellä tähtitaivaan alla, niin nyt oli jo aika kuiskata tahdon! Katupojat veivät jazztytön tutustumaan Sörkän laitakatuihin, mutta kun näkivät pollarin, katosivat he vihellellen paikalta. Ai ai. Jazztyttö jäi harkailemaan sinne laitakaduille aivan yksin, mutta hän löysi kuitenkin jostakin kaksi karttaa ja alkoi suunnistaa niiden avulla eteenpäin. Saattajakseen Jazztyttö sai yllättäen tutun tummasilmäisen, jota ei ollutkaan hetkeen nähnyt, Mutta kuka oli tuo tummasilmäinen? Kenties se selviää kun tarinassa edetään loppua kohti. Hetken aikaa tuon tummasilmäisen kanssa kulkiessaan Jazztyttö havahtui - hän näki jonkun, josta hän sai vähitellen tunteen, että tuo kyseinen henkilö on syy hänen kiellettyyn rakkauteensa... Clandestino! Tuo tuttu ja kaivattu espanjalainen kulkuri oli saapunut pitkästä aikaa paikalle, ei ollut enää aikaa miettiä oliko rakkaus tuota kulkuria kohtaan väärää vai oikeaa. Kenties sille tummasilmäiselle koitti hetki vähän ennen kyyneleitä, kun Jazztyttö suuntasi tauolle kera kulkurinsa.

Koska Clandestino ja Jazztyttö kohtasivat toisensa pitkästä aikaa, heitettiin ilmaan molemminpuolinen kysymys, "Jos vielä oot vapaa, sun kai saan. Me oltaisiin niin kuin silloin, taas kaksin niin käytäis illoin..." Olikohan se kuitenkin sitten niin, että lähellä sinua poden vieroitusoireita...? Mutta jätetään Clandestino ja Jazztyttö viettämään aikaa kahdestaan ja lähdetään sen tummasilmäisen matkaan ja selvitetään kuka hän oikein on...

Tummasilmäiselle koitti lähdön hetki ja hän kaipasi seuraansa jonkun, jonka kanssa hän voisi kietoutua kuun hopeaiseen viittaan. Yllättäen hän huomasi kiinnostavan naisen, johon loi katseen ja totesi, "Odota en jos yhden katseen sain, silti yksin sua oottaa en aio, päätin jo sen" - ja lähti selvittämään kuka tuo tyttö oikein mahtoi olla. Tyttö paljastui Millaksi ja tummasilmäinen päätyi viettämään yötä hänen luokseen. Aamulla kuitenkin Milla nousi vähin äänin ja lähti. Kun tuo tummasilmäinen sitten heräsi, hän huomasi koittaneen hetken rakkauden jälkeen, vaikka hän oli antanut paljon, hän oli yksin. Mutta periksi ei anneta, hän päätti lähteä etsimään Millaa, tarttui elämän haitariin, soitteli sitä huoneessaan katulampun loistaessa, muisteli tuntemaansa rytmiä kuiskausten yössä. Aikansa etsittyään tummasilmäinen sitten löysikin Millan - roomalaisesta katukahvilasta. Joko siis arvaatte kuka tuo tummasilmäinen oikein olikaan? Romero, tuo tuttu ja hieman petollinen mies. Aika kuitenkin näyttänee mitä Millalle ja Romerolle käy, onko tässä aineksia rakkaustarinaan? Vielä lopuksi Romero poimi Millalle valkovuokkoja ja soitteli samalla romanialaista kitaraa.


Jotta nämä kaksi illan tarinan rakkaustarinaa eivät jäisi roikkumaan ilmaan, annetaan vielä Fantasian saattaa nämä tarinat tämän kerran osalta päätökseensä. Romeron mielestä Milla oli lämmin, hellä ja pehmoinen. Clandestino puolestaan totesi Jazztytölle, että ollaan lähekkäin me vielä hetki näin, vierees sun, mä hiljaa painaudun. Sekä Romero että Clandestino kertoivat olleensa myytyä miestä, kun näkivät rakkautensa kohteen katsovan heitä ja rakastuivat, sen jälkeen kumpikaan tyttö ei enää tanssinut kenenkään muun kanssa, kun tuo mies näki hänen seisovan siellä ja tuntui kuin koko talo olisi rokannut siinä vaiheessa. Aikamoisia kissanaisia, sillä kaikki tytöt eivät osaa villitä näiden miesten vaistoja! Lopuksi vielä molemmat sankarit heittäytyivät tunteelliseksi ja tulkitsivat naisilleen Cavatinan ja Edelweissin.

Tähän tunnelmaan on hyvä päättää tämän kertainen keikkatarina. Energinen ilta ja tunnelma korkealla. Kerta kerran jälkeen mä vain rakastun tähän porukkaan enemmän. Kiitos Aki & Fantasia - Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Ei tässä kauaa taas ehditä hengähtää kun taas kohdataan ja sitten taas kirjoitetaan uusi tarina keikkahistoriaan,

Night Club Tähti, Jyväskylä 30.4.17

Vappuaatto, ilma ulkona ei niin keväinen - räntää ja vettä vuorotellen. Ulkona kylmä, mutta sisällä, toivottavasti, lämmin. Night Club Tähti Jyväskylässä ja vappubileet Akin ja Fantasian tahdittamana. Paikalla oli runsain määrin porukkaa (Ai ei Akin keikoilla muka porukkaa käy?) vapputunnelmasta nauttimassa, oli serpentiiniä kaulan ympärillä ym. vappurekvisiittaa. Jokunen viikko takaperin vihjailtiin jo, että jotain saatettaisiin keksiä, koska kuitenkin vappuaaton keikka kyseessä, joten odotuksia oli ilmassa. Onko jotain teemaan sopivaa keksitty ja jos on, mitä?

Vappuaaton tanssit käyntiin Fantasian toimesta klo.22.30. Lavalle asteli jos jonkin näköistä velikultaa. Yhdellä hattu, huvittavan näköiset lasit, mustat kulmakarvat, hieman isompi nenä, mustat viikset ja mustaksi värjätty parta. Toisella lippis propelilla varustettuna ja kummallisen näköiset aurinkolasit. Kolmannella pinkki hattu sekä myöhemmässä vaiheessa iltaa leuan alle ilmestynyt pitkä letti ja neljännellä lippis, sukat puvun housujen lahkeiden päällä ja viikset vahalla muotoiltuna oman parran lisäksi. Hei, ketä nää on ja missä Fantasian pojat on? Ei hätää, Fantasia on vain vapun kunniaksi naamioutunut.

Heti alkuun ihailtiin vappuillassa loistavia alumiinitähtiä, joiden loisteessa sitten antauduttiin kuin hullu rakkauteen. Vaikka niin ei uskottukaan käyvän, paikalle saapui kulkuri (Oliko se espanjalainen kulkuri Clandestino vai sittenkin espoolainen urkuri, joka toivoi jo tammikuussa laivalla, että hänestä olisi kirjoitettu tarinaa, kuka tietää?), joka johdatteli meidät kreivien linnoihin viettämään häitä. Viini ja shamppanja virtasivat ja raitilla pistettiin tanssiksi. Siitä syystä varmaankin lauleltiin vain rullaati rullaati rullaati rullaati rullallallei ja todettiin, että on elämä lyhyt kuin Kimmolla paita. Toivottavasti ei kuitenkaan se Kimmon paita ole kovin lyhyt, ettei elämä nyt aivan yllättäen pääty. Siellä maantiellä tanssiessa törmättiin yön ruusuun, joka kertoi nimekseen Rebecca. Tosin Rebeccan kanssa ei ehditty kovin kauaa viettää aikaa, kun täytyi jo mennä. Rebeccalle todettiin vain, hasta mañana, Rebecca, mun täytyy mennä ja pyydettiin kovasti, ettei tuo tyttö unohtaisi. Tosin taisi käydä niin, että tyttö unohti, kun paikalle ratsasti vanha vainoaja, Pecos Bill. Mikä nyt neuvoksi? Tässähän tuntuu jo siltä, että pelin pelasin, melkein tilttiin, savuisissa baareissa. Olitko vain extrapallo? Kuitenkin kaikesta huolimatta jaksettiin vielä pyytää, että ota lähellesi peiton alle. Tosin siitä huolimatta jäljelle ei jäänyt kuin salattu suru. Jotta sitä surua ei tarvitsisi kauaa surra, paikalle saapui lontoonkielinen tanssi- ja nuoriso-orkesteri, joka ensin aikansa aneltuaan (please, please me) totesi, että viikossa on kahdeksan päivää (eight days a week) ja tämä on vain kovan päivän ilta (hard days night). Kaikki rakkaudet (all my lovin) käytiin myös läpi ja lopputuloksena oli, että hän rakastaa sinua (she loves you).

Vappuheilan etsimistä jatkettiin Akin saapuessa lavalle puoli kahdentoista maissa. Hattu, kimalletakki, mustat farkut ja kimalletennarit sekä se parta, siinä Akin vappulook. Sille vappuheilalle kerrottiin heti alkuun, kuinka saat hymylläsi aikaan kaiken sen, sä himmentää voit loisteen tähtien, nuo sädehtivät silmät kevään tuo, se jokin sinulla on. Kuitenkin se vappuheila livahti taas jonnekin, koska sen jälkeen jäätiin valvomaan ja miettimään viime öistä ja sydän oli ihan sekaisin. Mutta mulla ei oo lupaa sua rakastaa, se on vain väärää oikeaa. Tähtitaivaalla loisti täysikuu ja vappuheilaa yhä etsiessä sammalmättäältä löytyi pieniä valkovuokkoja, jotka kertoivat lähteellä karkeloivista keijuista. Olikohan se vappuheila sittenkin sellainen keijukainen? Vappukarkeloissa piipahti tietysti myös jazztyttö, edelleen ilman omaa vappuheilaansa. Katupojat yrittivät kovasti vikitellä jazztyttöä, joka taisi siinä tanssin tiimoilla todeta että jos vielä oot vapaa, niin lähdetäänkö vaikka sinne rantapuistoon? Iltakin siinä sitten ehti jo pimetä kun rantapuistoon saakka ehdittin, mutta taisi aamukin jo valjeta, ajatukset katoilivat, olit lähellä, mutta niin kaukana. Älä pelkää että jään... Kaikesta huolimatta jostain löytyi rakkauden drinkkejä ja matkaa jatkettiin yhdessä kohti Koivukujaa. Siinä taisi käydä myös niin, että sormus annettiin toiselle tähtitaivaan alla. Oho, nythän oli romantiikkaa ilmassa! Ei siinä kuitenkaan loppujen lopuksi tainnutkaan käydä hyvin. Sä olit elänyt jo mua ennenkin, etkä tiennyt kuinka pelkäsin... On tyhjää, pimeää, vain jossain soi. Tuli aika antaa ajatusten levähtää, yksi syttyy, toinen sammuu, häviää. Mutta kutenkin luottaen, otan sen, minkä tie mulle suo....

Tauon paikka, jotta se vappuheilan etsiminen voisi taas jatkua kun ensin hengähdettäisiin hetki. Jotain näiden tyyppien vappulookista kuitenkin puuttui. Missä teidän serpentiinit on? No eipä ole, mutta ei hätä ole tämän näköinen. Mitä ei allekirjoittaneen kassista löydy, sitä ei tarvita. Siinä olisi serpentiiniä, ei muuta kuin kaulaan vain. Tauon jälkeen serpentiinit olivat löytäneet tiensä Janin ja Simon kaulaan, mutta hetkinen nyt - missäs Jounilla ne serpentiinit oikein olivatkaan? Hieman kyseenalaisessa paikassa, mutta kukin tietysti tyylillään. Ainakin hyvät naurut ja pään pudistelut saatiin aikaan.

Toisen setin alkuun lähdettiin heti lennättämään vappuleijoja. Vaikka niihin kirjoitettiin kuinka niitä kauneimpia lauseita, vastaanottaja oli siltikin jotain muuta mitä alkujaan luultiin. Vappuleijan vastaanottajasta tuli lopulta yks biisin aihe vaan. Kuitenkin jostain löytyi sellainen vappuheila, joka soitteli sängyn laidalla elämän haitaria ja jonka kanssa antauduttiin cha chaan pyörteisiin, tunnettiin siinä samalla myös hetken hullua huumaa. Huuliltas vimman, tuon suloisimman ja kavalimman, surutta syön. Vappuyössä kaikuivat myös ai carambat, hoplaat, los satsumas ja yllättäen myös klara vappen. Nämähän varsinaiset vappukarkelot ovat!

Vappukarkeloiden tiimellyksessä saattaa myös välillä eksyä, mutta jos löytää kaksi karttaa, se saattaa auttaa tilannetta ja tutkimusmatkailijat pääsevät matkalle maailmaan. Kaikkea ei kuitenkaan saa paljastaa kerralla, sillä kartoilla on oltava tie myös salaiseen. Mukana matkassa oli myös saattaja, koska ilman tuota saattajaa ei pystytä kulkemaan loppuun asti. Mutta tällä kertaa tuo saattaja oli yllättävän malttamaton ja huudahti kesken matkan, että odota en, en tahdo toiveisiin tuhlata aikaa ja suuntasi kulkunsa Millan luokse. Tosin Millan sängystä löytyi mies, jonka olkaan oli tatuoitu Aki Samuli! Ohhoh, varsinaisen miehen se Milla olikin löytänyt. En sitten tiedä löytyykö keneltäkään olkaan tatuoitua Aki Samulia, mutta kuuleman mukaan joltain löytyy jotain Akiin liittyvää tatuointia... Kaikki tämä johti lopulta rakkaustarinaan. Tuo rakkaustarina ei anna rauhaa, oot vain mielessäin, vain sun parina oon mä yhä näin, sen tietää sisimpäin. Koska se vappuheila taisi sittenkin lopulta kaikkien mutkien jälkeen löytyä, todettiin vain, että sata kesää tuhat yötä ainankin tahdon kanssasi sun, sata kesää tuhat yötä valvoisin luona rakastetun. Mutta koska kuitenkin siinä rakkaudessakin voidaan olla haavoitettuja, esitettiin vielä ylimääräinen pyyntö sille löytyneelle vappuheilalle että siis nosta minut maasta ja auta jaloilleen, sillä kohta sinä itse saatat pelätä, kaivata taas.

Nyt kun se vappuheila oli löytynyt, oli Fantasian vuoro jatkaa tarina loppuun saakka. Koska sua katselee niin pitkään muutkin miehet sen kyllä huomaan, mut tilanteen mä eduksein pystyn nyt kai muuttamaan. Mä yritän nyt kaikkeni ja tytöksein sut aikanaan saan, mutta eihän se ole tietenkään mitenkään epätavallista (it's unusual) tulla rakastetuksi kenenkään taholta tässä tapauksessa, koska olethan niin hyvännäköinen. Tätä toisteltiin löytyneelle vappuheilalle samalla kun koko talo rokkasi ja kerrottiin kavereille, että miten voisin tanssia toisen kanssa kun näin hänen seisovan siellä (I saw her standing there). Tämä kaikki oli vain alku kaikelle kauniille, on vain kaksi jotka tällä tietä taivaltaa. Meitä yksikään ei kuule eikä nää, jää aivan lähellein ei rakkaus yötä pelkää. Vielä kuitenkin jaksettiin pomppia jiven tahtiin (jumpin jive) ja sen löytyneen vappuheilan kanssa sitten vielä rokattiin lopuksi kellon ympäri (rock around the clock).


Ketäs näiden vappunaamioiden takaa oikein löytyikään? Propellipäinen, joku härmäläinen oman elämänsä Katto-Kassinen aurinkolaseissaan kitaroidensa kanssa oli siis Jani. Sukat housunlahkeidensa päälle oli laittanut lippispäinen, sukillaan Toholampea mainostanut pesäpallojoukkueen syöttäjä bassonsa kanssa paljastui Jouniksi. Pinkissä hatussa ja letti leuan alla rumpuja paukutteli Kimmo. Urkujen takaa puolestaan löytyi hattupäinen, omituiset lasit, tummat kulmakarvat, ison nenän, mustat viikset ja mustaksi värjätyn parran omaava Jacq Cousteau jr, siviilissä espoolainen urkuri Simo. Hienoa, että Fantasia oli nähnyt vaivaa tälle keikalle ja pojat olivat kehitelleet itselleen kunnon vappulookit. Vaikka serpentiinit aluksi puuttuivatkin, saatiin tilanne onneksi korjattua. Tosin Jouni voi kyllä miettiä ensi vappuun mennessä, että minne ne serpentiinit oikein loppujen lopuksi kuuluu laittaa roikkumaan, paitsi tietenkin jos haluaa aiheuttaa hilpeyttä, niin toki siinä tapauksessa se on kai ihan sama missä ne ovat.

Sellaiset vappubileet siis saatiin aikaiseksi. Tuskin kukaan voi sanoa etteikö ollut hauskaa. Tunnelma oli lämmin ja ihan varmasti katossa saakka. Koko porukka pisti taas parastaan. Ei välttämättä ole helppoa soittaa aurinkolasit päässä, kuten Jani teki, saati sitten soittaa ja vielä laulaakin niillä laseilla ja tekonenällä, jotka Simon vappulookkiin kuuluivat. Simon laseilla kuulemma näki vain yhteen suuntaan ja tämä tuli todistettua oikeaksi, kun keikan jälkeen niitä silmilleni sovittelin. Niillä ei todellakaan meinannut nähdä mitään! Iso peukku siitä, että soitto soi ja laulu raikasi vappunaamiosta huolimatta!


Kiitos jälleen kerran Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Te teitte sen taas, ei voi olla kuin kiitollinen siitä, miten teidän keikat on aina niin viihdyttäviä ja mitä kaikkea saa teidän seurassa kokea ja nähdä. Kohta vuosi teidän yhteisiä keikkoja takana ja toivottavasti vielä monta edessä. Hengähdetään hetki, ennen kuin kohtaamme taas!



.