
Perjantai ja Keurusselkä, paikka joka ei selvästikään petä koskaan. Lämmin tunnelma (vaikka ulkona oli kylmä) ja mukavasti porukkaa paikalla. Kyllä näistä aineksista hyvät tanssit aikaan saatiin Akin & Fantasian tahdittamana.

Viime aikoina tässä blogissa on kerrottu muun ohella tarinaa Jazztytöstä ja kulkurista nimeltään Clandestino, joten omistetaan tällä kertaa tämä blogiteksti heidän tarinalleen, joka kuljetaan Keurusselän illassa kuultuja kappaleita mukaellen. Tarina alkakoon Fantasian setillä.

Jazztyttö istuskeli rantakoivun alla kaipaellen kulkuriaan, josta ei ollut kuullut sitten viime kerran mitään. Metsäkukkia hän oli poiminut ja mietti missä tuo kulkuri mahtoi olla. Kulkurimme puolestaan vaelteli pitkin Kööpenhaminan katuja, todeten, ettei sekään paikka ole kuin ennen, kovin hiljaista on. Siinä kulkiessaan hän mietti kaikkia matkallaan kohtaamiaan tyttösiä: sieluni kaunis Maria, Anna-Liisa, Isabel ja ketä näitä nyt olikaan. Mutta silti hänen mielessään oli ajatus: "Eikä öisin unissain käy muita kuin sä vain ja kanssa sun tieni mun kaunis on vain.." Ketä kulkurimme mahtoikaan ajatella? Jazztyttö puolestaan muisteli syyskuuta ja Budapestin yössä kohtaamaansa Cavatinaa, tuota salaperäistä kauriinmetsästäjää, joka oli kertonut hänelle eräänlaisen saunajenkan salat. Äh, väliaikaista kaikki on vaan, tuumasi jazztyttö, päätti unohtaa kaiken menneen ja jatkoi matkaansa.
Tauon paikka ja sen jälkeen Aki lavalle ja tarina voi jatkua.

Auttaisikohan muutama rakkauden drinkki kulkurin etsinnässä? Ainakin sitä voisi yrittää. Koivukuja ja täysikuu, mutta ei vain näy kulkuria missään. "Minä lauloin, minä tanssin, minä join, minä tuntemattomien kanssa valvoin. Eksyksissä huoliani yöhön hukutin, itseäni vain petin ja pakenin.", ajetteli mielessään Jazztyttö. Kulkurimme puolestaan ajatteli: "Sinä kauempana kuljit, sinä tunsit kai sen... Tahdon elää tämän elämän ja heikkouteni mun, tietäen ettet sä lähde milloinkaan..." Samaan aikaan Jazztyttö pisti nokkansa puuteriin, peilasi otsatukkansa ja lähti jatkamaan kulkurin etsintää. Tutut katupojat yrittivät houkutella tyttöä mukaansa laitakaduille, mutta eipä Jazztyttö langennut heidän houkutuksiinsa. Yksi katupojista tarjosi tytölle apua etsintöihin. Sanoi, että häneltä löytyisi kaksi karttaa, joista saattaisi olla apua ja tarjoutui mukaan saattajaksi etsintöihin. Etsintöjen varrella tyttö törmäsi erääseen tummasilmäiseen, jolle hän vain totesi, "Mul ei oo siihen lupaa sua rakastaa" ja jatkoi matkaansa, toivoen, että hänen kaipaamansa kulkuri vielä ilmestyisi jostain. Vaikea on unohtaa ja sitä vain valvoo ja oottaa, miettii viime öistä ja sydän on sekaisin. Mulle tää on väärää oikeaa, sen kuuluu satuttaa, pistää ja polttaa. Tämän todettuaan Jazztyttö näki varjoissa liikahtavan tutun hahmon. Hetkinen, oliko se Clandestino? Clandestino katsoi varjoista tuttua tyttöä, mutta ei tällä erää voinut muuta kuin napittaa takkinsa ja jatkaa matkaansa - olihan hänet tuomittu kulkemaan. Hänen sydämensä vuoti hiljaa kyyneleitä. Myös Jazztytölle se oli hetki vähän ennen kyyneleitä.
Tähän väliin pieni hengähdystauko ennen kuin jatketaan tarinaa Akin toisella setillä.

Jazztyttö yritti juosta Clandestinon perään, turhaan. Hänen seurassaan ollut katupoika päätti tehdä aikeensa selväksi ja kysyi tytöltä, jos vielä oot vapaa, niin mentäisinkö yhdessä vaikka sinne rantapuistoon ja kaksin niin käytäis illoin...? Ehei, kuulepas nyt katupoika - sinä et ole minun tyyppiäni, enkä minä sinun. Tiedäthän, ei kukaan ketään koskaan voi mielensä mukaiseks muuttaa. Koeta ymmärtää, tämä on nyt sinulle se lähdön hetki - polkumme eroavat tässä. Minä haluan kietoutua kuun hopeaiseen viittaan Clandestinon kanssa, en sinun. Odota en enää hetkeäkään, vaan lähden etsimään kulkurini jostain. Sinä voit mennä takaisin sen Millan luo, kyllä minä tiedän sinun olleen se mies siellä Millan sängyssä, onhan olkaasi tatuoitu tuo Jack Nicholson. Katupoika hätkähti totuuden tultua ilmi ja lähti paikalta vähin äänin. Jazztyttö jatkoi etsintäänsä. Jostain kaukaa hän alkoi kuulla haitarin soittoa. Jazztyttö otti suunnan kohti tuota ääntä ja aikansa kuljettuaan hän saapui nuotiopaikalle, jossa nuotion loisteessa istui Clandestino soitellen elämän haitaria. Jazztyttö istui Clandestinon viereen ja kuiskasi hiljaa, "Soita vaan, kuuntelen sinua..." Clandestino ihmetteli kuinka Jazztyttö hänet oikein löysi, vaikka hän aiemmin katosi. Siihen on syy, kertoi tyttö, nimittäin, "Mä rytmisi tunnen ja se kutsun kuuman, mä rytmisi tunnen hetken hullun huuman, mä rytmisi tunnen enkä kaipaa syytä antautua sille vähän vain..."

Mutta miksi ihmeessä oikein katosit aiemmin, ihmetteli puolestaan Jazztyttö Clandestinolle. "Sä olit elänyt jo mua ennenkin, etkä tiennyt kuinka pelkäsin, sä että vertaisit mua muihin..." Ajattelin vain sitä hetkeä mikä koittaisi rakkauden jälkeen, sanoi Clandestino ja katsoi hiljaa nuotioon. Jazztyttö otti Clandestinoa kädestä kiinni ja totesi hiljaa, katsoen kulkuriaan silmiin, "Kun paljon antaa, muuta tarvita ei lain. Jotain itsestään jos luovuttaa voi vain." Mutta miten ihmeessä tähän tilanteeseen päädyttiin, miksi ihmeessä karkasit ulottuviltani?", kysyi Jazztyttö Clandestinolta tämän aiemmasta katoamisesta. Clandestino oli jälleen hetken hiljaa ja sanoi sitten kuulleensa kuinka Jazztyttö oli sanonut tuolle tummasilmäiselle, "Ciao Romero, koetin sulle soittaa..." Pelkkää väärinkäsitystä kaikki, soitin Romerolle vain kysyäkseni onko hän nähnyt sinua, kulkurina olisit aivan hyvin voinut vaeltaa myös pitkin Rooman katuja. Rakkaustarinamme ei antanut minulle rauhaa, uskothan sen, olen etsinyt sinua yhä uudelleen sen jälkeen kun viimeksi erosimme.

Jätetään hetkeksi Jazztyttö ja Clandestino istumaan hetkeksi nuotion ääreen, ennen kuin kerrotaan heidän tarinansa tältä erää loppuun. Akin setti siis päättyi vauhdikkaasti Rooman matkaan ja rakkaustarinaan. Mutta eihän sitä nyt anneta vielä Akin lopettaa, ei tietenkään. Raikuvat aplodit ja Aki takaisin lavalle. Haluatteko kuulla hidasta vai nopeaa? Hidasta, ei kun nopeaa, ei vaan hidasta, nopeaa... Ota siitä sitten selvää, tilanne taitaa olla tasan. Siispä ensimmäiseksi encoreksi tangoa, valkovuokot olkaa hyvä. Sen jälkeen sitten vauhtia lisää. Sata kerää, tuhat rullaa - no joo, Sata kesää tuhat yötä. Huh! Nimmarien jaon jälkeen oli pakko suunnata kulku pienelle happihypylle Keurusselän pihalle, sen verran oli lämmin tunnelma. Vielä olisi kuitenkin luvassa Fantasian kaksi viimeistä, noin puolen tunnin settiä.

Tarina jatkuu. Vaikka Clandestino kuinka aneli Jazztytöltä, että älä tyttö pieni minuun rakastu, mua taas maantie odottaa, tähtitaivas tietä näyttää kun lähtökäskyn kuulen, ymmärräthän sen? Ehkä se oli kutenkin jo liian myöhäistä, tuo tyttö oli jo antautunut kuin hullu rakkauteen ja pyysi kulkuria kertomaan kaikista matkoistaan. Kulkuri oli taas hetken hiljaa ja aloitti sitten kertomuksensa villin lännen seikkailuistaan, kuinka hän matkallaan törmäsi niin länkkäreihin kuin inkkareihin. Tarinassa vilahtelivat niin Pecos Bill kuin extrapallokin. Koska ilta oli jo kääntymässä yöksi ja ilma alkoi jo viiletä, pyysi tyttö kulkurilta, että ota lähellesi, ei väliä vaikka vuokses joutuisin kärsimään salattua surua, koetan vain kestää sen. Enää ei ole väliä sillä missä yösi vietitkään, lähdetään yhdessä jatkamaan matkaa, vaikka kohti Uralia, siellä leiritulet palaa iltaisin. Matka olisi kuitenkin ollut liian pitkä ja vaikeakulkuinen, eikä kulkuri voisi ottaa tyttöä mukaansa. Heillä olisi vain tämä hetki, tämä yö. Kulkuri mietti hetken, vaikka hän nyt lähtisi matkaan yksin, hän voisi aina palata tänne, jossa häntä odottaisi tuo lämmin, hellä pehmoinen. Clandestino kuiskasi Jazztytölle, "Ollaan lähekkäin, me vielä hetki näin, vierees sun mä hiljaa painaudun. Siinä nuotion ääressä istuessan ja illan yhä edelleen viiletessä heidän silmiinsä osui pienoinen metsäpirtti, jonne he sitten suuntasivat kulkunsa ja vaipuivat yhdessä yön syliin.

Näin saatiin Keuruun perjantai-ilta paketoitua ja tanssikansa tyytyväiseksi, kiitos Akin ja Fantasian. Kiitos siis illasta Aki, Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Vaikka ette nyt suurta osuutta tässä tämän kertaisess blogitekstissä saaneetkaan, teidän vuoronne tulee kyllä. Nyt oli vain vuoro erilaisen tekstin, eräänlaisen sadun tähän väliin. Tanssien päätyttyä auton keula kohti kotia ja suunta yön syliin. Aurinko ehti nousta kun parin tunnin ajomatkan jälkeen kotia saavuttiin. Uusi seikkailu odotti kuitenkin jo ihan nurkan takana...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti