Tanssit käyntiin klo.21.30 Fantasian toimesta. Liikkeelle lähdettiin poikkeuksellisesti foxilla, tosin vain yhdellä sellaisella, koska juuri ennen aloitusta levymusiikkina soi foxi. Heti alkuun lähdettiin ihastelemaan alumiinitähtiä. Kenties niitä ihasteltiin siellä rantakoivun alla, josta sitten pikkuhiljaa tie kulki kohti metsäpirttiä. Metsäpirtissa vietettiin yhteistä aikaa ja katseltiin taivaalla olevaa iltaruskoa. Sieltä sitten lähdettiin kulkemaan polkua pitkin, joka vei kautta portin kaidan, mutta tuolla polulla oli vain pelkkää hiekkaa. Seuraksi matkalle saatiin kuitenkin yön tummiin tuntiin yön ruusu, mutta joka kuitenkin katosi aamun tullen. Sitä ennen ehdittiin kuitenkin vielä kuiskaamaan, "Sä rakastatko mua laisinkaan, sen milloin tietää mä saan, kun aina lausut kenties, kenties, kenties." Kauaa ei sitä kuitenkaan pohdittu, vaan jatkettiin kehotuksella, "Close your eyes and I'll kiss you, tomorrow I'll miss you..." ja hypeltiin hetki jiven tahtiin (jumpin jive). Sen jälkeen rauhoituttiin hetkeksi ja lähdettiin nauttimaan aamiaista Tiffanyllä, muistellen syyskuuta samalla kun kuljettiin pitkin kuunsiltaa.
Tauon jälkeen Aki lavalle ja heti alkuun napattiin matkajuomiksi kummalliset rakkauden drinkit, jotta saadaan tämä tarina kunnolla käyntiin. Ne drinkit nautittiin tuttuun tapaan siellä Koivukujalla, sillä olihan se taas johtanut kotiin sieltä maailmalta. Taivaalla loisti täysikuu (tällä kertaa ihan kirjaimellisesti) ja kun vappuna se sormus annettiin siellä tähtitaivaan alla, niin nyt oli jo aika kuiskata tahdon! Katupojat veivät jazztytön tutustumaan Sörkän laitakatuihin, mutta kun näkivät pollarin, katosivat he vihellellen paikalta. Ai ai. Jazztyttö jäi harkailemaan sinne laitakaduille aivan yksin, mutta hän löysi kuitenkin jostakin kaksi karttaa ja alkoi suunnistaa niiden avulla eteenpäin. Saattajakseen Jazztyttö sai yllättäen tutun tummasilmäisen, jota ei ollutkaan hetkeen nähnyt, Mutta kuka oli tuo tummasilmäinen? Kenties se selviää kun tarinassa edetään loppua kohti. Hetken aikaa tuon tummasilmäisen kanssa kulkiessaan Jazztyttö havahtui - hän näki jonkun, josta hän sai vähitellen tunteen, että tuo kyseinen henkilö on syy hänen kiellettyyn rakkauteensa... Clandestino! Tuo tuttu ja kaivattu espanjalainen kulkuri oli saapunut pitkästä aikaa paikalle, ei ollut enää aikaa miettiä oliko rakkaus tuota kulkuria kohtaan väärää vai oikeaa. Kenties sille tummasilmäiselle koitti hetki vähän ennen kyyneleitä, kun Jazztyttö suuntasi tauolle kera kulkurinsa.
Koska Clandestino ja Jazztyttö kohtasivat toisensa pitkästä aikaa, heitettiin ilmaan molemminpuolinen kysymys, "Jos vielä oot vapaa, sun kai saan. Me oltaisiin niin kuin silloin, taas kaksin niin käytäis illoin..." Olikohan se kuitenkin sitten niin, että lähellä sinua poden vieroitusoireita...? Mutta jätetään Clandestino ja Jazztyttö viettämään aikaa kahdestaan ja lähdetään sen tummasilmäisen matkaan ja selvitetään kuka hän oikein on...
Tummasilmäiselle koitti lähdön hetki ja hän kaipasi seuraansa jonkun, jonka kanssa hän voisi kietoutua kuun hopeaiseen viittaan. Yllättäen hän huomasi kiinnostavan naisen, johon loi katseen ja totesi, "Odota en jos yhden katseen sain, silti yksin sua oottaa en aio, päätin jo sen" - ja lähti selvittämään kuka tuo tyttö oikein mahtoi olla. Tyttö paljastui Millaksi ja tummasilmäinen päätyi viettämään yötä hänen luokseen. Aamulla kuitenkin Milla nousi vähin äänin ja lähti. Kun tuo tummasilmäinen sitten heräsi, hän huomasi koittaneen hetken rakkauden jälkeen, vaikka hän oli antanut paljon, hän oli yksin. Mutta periksi ei anneta, hän päätti lähteä etsimään Millaa, tarttui elämän haitariin, soitteli sitä huoneessaan katulampun loistaessa, muisteli tuntemaansa rytmiä kuiskausten yössä. Aikansa etsittyään tummasilmäinen sitten löysikin Millan - roomalaisesta katukahvilasta. Joko siis arvaatte kuka tuo tummasilmäinen oikein olikaan? Romero, tuo tuttu ja hieman petollinen mies. Aika kuitenkin näyttänee mitä Millalle ja Romerolle käy, onko tässä aineksia rakkaustarinaan? Vielä lopuksi Romero poimi Millalle valkovuokkoja ja soitteli samalla romanialaista kitaraa.
Jotta nämä kaksi illan tarinan rakkaustarinaa eivät jäisi roikkumaan ilmaan, annetaan vielä Fantasian saattaa nämä tarinat tämän kerran osalta päätökseensä. Romeron mielestä Milla oli lämmin, hellä ja pehmoinen. Clandestino puolestaan totesi Jazztytölle, että ollaan lähekkäin me vielä hetki näin, vierees sun, mä hiljaa painaudun. Sekä Romero että Clandestino kertoivat olleensa myytyä miestä, kun näkivät rakkautensa kohteen katsovan heitä ja rakastuivat, sen jälkeen kumpikaan tyttö ei enää tanssinut kenenkään muun kanssa, kun tuo mies näki hänen seisovan siellä ja tuntui kuin koko talo olisi rokannut siinä vaiheessa. Aikamoisia kissanaisia, sillä kaikki tytöt eivät osaa villitä näiden miesten vaistoja! Lopuksi vielä molemmat sankarit heittäytyivät tunteelliseksi ja tulkitsivat naisilleen Cavatinan ja Edelweissin.
Tähän tunnelmaan on hyvä päättää tämän kertainen keikkatarina. Energinen ilta ja tunnelma korkealla. Kerta kerran jälkeen mä vain rakastun tähän porukkaan enemmän. Kiitos Aki & Fantasia - Simo, Jani, Jouni ja Kimmo. Ei tässä kauaa taas ehditä hengähtää kun taas kohdataan ja sitten taas kirjoitetaan uusi tarina keikkahistoriaan,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti