...ja sitten taas mentiin. Suunnaksi siis Keuruu ja
Keurusselkä. Aikamoiset hikihumpat
saatiin siellä aikaan Akin ja Fantasian tahdittamana. Lapin luonto oli
ilmeisesti luonut porukkaan outoa taikaa, sieltä oli ajeltu edellisenä päivänä
Keuruulle ja sinne oli suunta taas seuraavana päivänä, mutta sitä ennen siis
perjantai-iltana humpattiin keskisessä Suomessa. Vaikka Fantasiasta kaksi
neljästä kärsi flunssasta, ei se tahtia haitannut. Mutta millainen ilta meillä
oikein oli? Siitä tarinaa tässä blogissa.
Illan tanssit käyntiin tuttuun tapaan Fantasian toimesta ja
valssilla liikkeelle. Ihan ensimmäisenä kulkuri pisti valssiksi maantiellä ja
kreivien linnoissa vietettiin häitä, viini ja samppanja virtasivat, mutta sydän
oli kylmä kuin jää, kun ensimmäisenä valssina ilmoille kajahti Kulkurin valssi.
Sieltä maantieltä siirryttiin sujuvasti jatkamaan iltaa Rantakoivun alla.
Rantakoivu tarjosi lohtunsa yksinäiselle kun muisteltiin aikaa kauan sitten
jolloin sen alla oli istuttu kahdestaan ja silmät kauniit olivat katselleet
taivahan tähtösiin. Niinpä rantakoivu oli siinä vaiheessa ainoa ystävä. Sen
jälkeen saatiinkin sitten kuulla tarina siitä, mitä tapahtui Isabel nimiseen
tyttöseen rakastuneelle miehelle. Ei mennyt tällä miehellä niin kuin
Strömsössä, ei. Sai kuulla saarnaa miestyhmä nyt kun kohtaukselta myöhästyy.
Siinä sitten vain aneltiin ”Isabel, suo anteeks tämä kerta vain…” Vaikka elo
oli kuin karuselli, joka tuota miestä pyöritti, ei tainnut Isabel kuitenkaan lämmetä,
joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä haaveilemaan Budapestin yöhön.
Siellä ranta peittyi kukkain tuoksuun ja miete kiintyi virran juoksuun. Sitä
yötä ei koskaan voitu unohtaa ja kävipä siellä niin, että joku ryösti suukonkin
salaa. Siellä yössä myös priimas soitti viulullaan ja kenties se sai mietiskelemään
kuinka oon sua vailla. Tunnelma oli haikea ja surukin täytti silmät. Yksin oli
jääty. Tummansininen sävel soi kaihoisasti ja onnen hetki oli ollut pelkkää
valhetta. Laulun sanoista hävisi lempi ja siinä pohdittiin mitä jäljelle jää kun
erotaan.
Mutta eipä sitä jääty murehtimaan kovinkaan kauaa, sillä jo
seuraavaksi kuultiin tarina pankinjohtajan vapaaillasta. Tuo pankinjohtaja tunsi
nimen Alfons Lyytikäinen. Oli lauantai-ilta ja väki täytti kapakan, mutta
Alfons ei asemansa vuoksi voinut mennä mukaan, sillä kansan nähden ei
pankinjohtaja voinut huvitella. Kuitenkin hän kaivoi ullakolta esiin
saxofoninsa ja lähti kapakkaan, päätyi
lavalle soittamaan sooloa. Mitä siitä vaikka ukko onkin liituraitahousukas, ei
vanha jatsimies voi olla nousukas. Kun pankinjohtajan tarina oli kerrottu, muisteltiin
neitokaiselta nimeltään Caterina saatua suukkoa. Suukko oli vienyt järjen,
mutta kuitenkin pientä pohdintaa aiheutti se, tunsiko tuo tyttö totuutta
ollenkaan ja kenties moni mies oli saanut hänen rakkautensa. Iltaruskoa
ihailtiin myös Fantasian setin aikana, jos nyt ei ihan kirjaimellisesti ulkona,
niin ainakin sitten kuvainnollisesti laulun sanoin. Vaikka oltiinkin järven
läheisyydessä, laulussa sitä iltaruskoa ihailtiin meren rannalla ja haaveiltiin
jossain kaukana olevasta palmujen maasta, jossa oli neitonen, jolle iltaruskon
toivottiin kuiskaten vievän tervehdys ja peittävän tuo neitonen suudelmin. Se
maa tuskin oli Italia, josta seuraava tango oli lähtöisin. Romanialainen kitara
soitettiin tällä kertaa tšekkoslovakialaisella höyrykitaralla – mitä se sitten
ikinä mahtoi tarkoittaakaan, sillä ei kitara tuon tangon aikana kovinkaan
paljoa näyttänyt päästelevän höyryjä tai jos päästikin, niin siitä sitten
ilmeisesti tanssi-illan kuumuus johtuikin. Kuka tietää. Tangon tahdeista latinalaisiin
rytmeihin ja setin päätteeksi salsaa. Seuraavan kappaleen väitettiin kovasti
tulevan suoraan kuumasta Kuubasta, mutta kyllä se taisi kuitenkin olla niin,
että tämä ”El temporal” on kuitenkin alkuperältään ihan supisuomalainen kappale,
kenties tutumpi jenkkana, mutta nyt vain salsaksi sovitettuna. Tässä salsassa
muistutettiin siitä, että kuinka se elo ihmisen huolineen ja murheineen on ihan
vain väliaikaista. Toisaalta tämä salsa olisi kyllä ihan mielenkiintoista
kuulla esitettävän espanjaksi, onhan sillä jo espanjankielinen nimikin. Joten
ei muuta kuin ota Simo tästä koppi ja vedä jollakin keikalla kappale tuolla ”alkuperäisellä”
kielellä. Toinen salsa oli sitten ihan suomalaista alkuperää, Mamban tunnettu
hitti Lauantai-ilta. Kaikkea voi tapahtua kun lähtee ravintolaan, tarkoituksena
ottaa vain muutama olut ja mennä kotiin nukkumaan. Sitä voi herätä aamuyöllä
aivan kaupungin laidalla, kerätä vaatteensa ja juuri kun joku tulee eteiseen,
nähdä yöpöydällä oleva sormus. Siinä onkin paras vaihtoehto sitten vain juosta
niin kauas kuin jaksaa, pukeutua ja jatkaa kävellen kotiin. Ei mennyt se
lauantai-ilta niin kuin Strömsössä. Epäonnea tuntui olevan matkassa
useammallakin Fantasian ensimmäisen setin laulujen henkilöillä.
Tauon jälkeen Aki lavalle ja heti alkuun lähdettiin
vauhdikkaasti liikkeelle. Riimannin Raikkua oli heti alkuun luvassa tuttuun
tapaan kahden kappaleen verran. Se on salaisuus sekä Virta vie, virta tuo.
Lämpö tanssiravintolassa vain tuntui nousevan ja nousevan… mutta ei se tuntunut
haittaavan, pääasia että hauskaa oli ja parketti täyttyi iloisesta
tanssikansasta ja tunnelma veti lavan reunoille myös iloisin mielin matkaan
lähteneitä kuulijoita. Vauhdikkaista aloituskappaleista vaihdettiin sujuvasti
tangoon. Ensin tarinaa sateisesta yöstä, jollainen keikan jälkeinen yö
kirjaimellisesti ainakin Keuruulla oli. Tuo sateinen yö oli tumma ja sydänkin
löi rauhattomana. Mutta toisaalta, sateinen yö voi hyvinkin olla myös rakkauden
yö, jolloin kenties riittää se tuokio onnea, jonka voi jakaa toisen kanssa.
Jazztyttö ei puolestaan tänäkään iltana surrut sitä, ettei hänellä ollut
heilaa. Ei muuta kuin puuteria nokkaan ja otsatukkaa peilaamaan, humpan rytmi
sai ainakin vallattomaksi. Siinä saattoi vaikkapa todeta, että laulan, tanssin,
missä ja milloinka vain. Tanssin mahdin tunnen mä ain sielussain. Sörkän
laitakaduilla viheltelivät katupojat ja jos joskus sattuivat näkemään pollarin,
niin silloinkin kaikui vain vihellys. Tänäkin iltana kuu nauroi taivaalla
ääneen, mutta vihellys ei kuitenkaan kunnolla tuntunut lähtevän keneltäkään,
mutta onneksi yleisön joukosta löytyi pilli, joka pelasti tilanteen – ainakin vihellysten
osalta.
Sen jälkeen talleteltiinkin suuria seteleitä, ei talletettu
maallista mammonaa, vaan kumottiin se kurkkuun. Annettiin myös ohjeita muille,
että anna vain toisten talletella ne suuret setelit, ne multa pitkät vain saa.
Elämän ohjeena oli: elän, pelaan, kuljen ja laulu soi, kas määräänsä ja
loppuaan ei voi vältellä. Kaikelle tälle voi huoletta todeta myös so what.
Nimittäin siinä vaiheessa kun elämä tää on hirveää jos stressiä kantamaan
ihminen jää ja vaikka ahdistuksen erämaa saattaa tuoda pahaa tuulta ankaraa, se
saa jäädä taakse. Vaikka kämppä lähtisi alta, yöllä putoaisi tähti, rengas
räjähtäisi, luottotiedot menisivät, niin kaikkeen voi tosiaan todeta so what. Sitten
olikin aika hieman viihdytellä ja kiihdytellä cha chaan tahtiin. Annettiin
katseen vaeltaa vartalolla ja poltteen, joka veti väkisin toista päin, pakottaa
lantiossa. Kun toiselle sitten kuiskasi kuinka haluaa viihdyttää ja sua
kiihdyttää, tehdä sitä milloin vain, saattoi vaikka tuntea toisen rytmin ja
jatkaa kuiskailemista siitä kuinka mä rytmisi tunnen ja sen kutsun kuuman.
Siltikin siinä saattoi olla kyse vain hetken hullusta huumasta, mutta siitä
huolimatta annettiin tulen polttaa povea. Kenties siinä oli kysymys
jonkinlaisesta rakkaudesta tai sitten ihan vain närästyksestä, sillä joskus
joku lehtiartikkeli kertoi, ettei se polte rinnassa välttämättä ole rakkauden
merkki, vaan se saattaakin olla närästystä. Mene ja tiedä. Tässä cha chaassa
hoidetaan perinteisesti myös se Akin settien ulkomaankielinen osuus, kun
vaihdetaan kieli hetkeksi espanjaksi ja lauletaan, ”esta es la ultima noche” ja
lisätään siihen milloin mitäkin välihuudahduksia Fantasian toimesta. Setin
päätteeksi sitten vielä rauhallisiin tunnelmiin. Kuopiossa ennen Lapin rundille
lähtöä saatiin ohjelmistoon mukaan kappale, josta kaikki Akin osalta alkoi.
Finaalinkarsinnassa Aki sai tulkittavakseen kappaleen ”Katujen kuningatar”,
joka kuultiin myös Keuruun illassa. Tätä kuuntelee kyllä mielellään ja hienoa,
että se on nyt tullut mukaan keikkaohjelmistoon ja toivottavasti se myös pysyy.
Parina tälle kuultiin sitten jo kauemmin mukana kulkenut kappale, ”Kaksi
karttaa”. Aika oli kuivatella hikeä varttitunnin verran, ennen kuin
jatkettaisiin uusilla rytmeillä toinen 45 minuuttia.
Toisen setin alkuun kuumuus ja hiki olivat pakottaneet Akin
vaihtamaan vaatteet toisiin kuin mitä ensimmäisellä setillä nähtiin. Hyvä niin,
sillä jivellä lähdettiin liikkeelle. Paikalle saapui tummasilmäinen ja vei vain
leikkien. Tummasilmäisen ensi katse sai sydämen laulamaan rakkaudesta hetkisen
vain pienen suloisen. Setin ensimmäinen kappale oli niin vauhdikas, että se sai
Akin hyppäämään lavalta tanssimaan ensin lavan toiseen reunaan tanssilattialle
ja sitten toiseen. Siinä sitä jammattiin porukalla kuka mukaan uskalsi. Toisena
jivenä kuultiin Petri Salmisen (Kuka muuten muistaa tämän tummaäänisen laulajan
90-luvun loppupuolelta? Itse muistan, ainakin yhden kerran tuli hänen
keikallaan käytyä.) tuotannosta kappale ”Kun onnen saa”. Onnen kerrottiin
olevan kuin elohopeaa, kuin shampanjaa, kuin tuuli jota ei voi kesyttää ja aina
uudelleen se yllättää. Joten, kun onnen saa, se täytyy piilottaa, ettei se
karkaa vaan. Lemmentulta saan kai sulta, pienen suukon tyttökulta, sydän laulaa
kun se onnen saa. Mutta entä jos kuitenkin kävi niin, että jos vielä oot vapaa,
oli tietenkin Akilla neuvo myös siihen – nimittäin bändin kerrottiin yöpyvän
paikkakunnalla. Tosin Fantasian toimesta ilmoitettiin, että vain muutaman
tunnin ajan, sillä seuraavana aamuna pojilla oli taas suunta kohti pohjoista.
Sen jälkeen pistettiinkin leijat lentämään yli vuorten tuulten matkaan. Nämä
leijat olivat kultaisia ja niihin oli kirjoitettu kauneimmat lauseet ja kun
leijat nousivat kanteen taivaan, saattoi kansat kaikki lukea niistä rakkauden. Seuraava
pari olikin sitten vielä hetken aikaa arvoitus, tulisiko tangoa vai rumbaa? Aki
teki päätöksensä ja rumbaa oli luvassa. Ensimmäisenä oltiin näiden
(Keurusselän) tähtien alla ja siinä samalla kuunvalo veti puoleensa yöperhosta,
kun toisena rumbana kuultiin kaunis Kuunvalo ja yöperhonen. Hienoa, että
tällaisia vähemmän kuultuja kappaleita eri artistien tuotannoista on löytänyt
tiensä Akin ohjelmistoon. En pistäisi pahakseni, jos tällaisia helmiä löytyisi
lisääkin kun uusia kappaleita ohjelmistoon mietitään.
Malttamaton ihminen saattaa joskus todeta, että odota en ja
silloin ei odoteta eikä menneitä muistella. yhden katseen perusteella ei
kannata myöskään jäädä odottelemaan sitä toista, se toisi vain pelkkää huolta. Jälleen
kerran yritettiin myös muuttaa Millaa, joka vain kerta kerran jälkeen tarttuu
siihen tikkuun lyhimpään ja valittaa aina vain siitä, että mutsin soittaessa
tämä veisaa vain sen saman virren, joka on kuultu monta kertaa aiemmin.
Kummallinen tyttö tuo Milla, aina vain miettii kuka se hänen sängyssään oleva
alaston mies on, ei ole nimeä kysynyt näinä vuosina, vaikka sama tyyppi taitaa
olla, jos aina olkaan on tatuoitu Jack Nicholson… Mutta jätetään Milla
miettimään asioita ja aletaan pikkuhiljaa lopetella iltaa Akin osalta. Näillä
keikoilla pääsee vähintään kerran illassa pukille – ei kun hetkinen, bugille.
No ei muuta kuin otetaan ranteista kii ja sidotaan käsinojiin. Katkotaan peukalo,
ettei toinen liftaa perään, etusormi saa lähteä myös, jotta tökkiminen loppuu.
Keskarikin murretaan, jotta sillä ei häpäistä toista enää, mutta koska
pikkurilli ei tee mitään fiksua, se säästetään. Ollaan ihan kohtalon oma ja
kerrotaan sille kohtalolle, kuinka ollaan jo iso poika (tai tyttö) ja päätetään
itse kenen oon tai en, oma tahto on nyt se tärkein. Tässä välissä tietysti
universumin parhaan orkesterin eli tietenkin Fantasian esittely. Sitten vielä
viimeiseksi varsinaiseksi kappaleeksi Rakkaustarina. Toki eihän iltaa nyt
kesken voi lopettaa, tanssikansa vaati vielä tuttuun tapaan encoret. Aki halusi
jättää tanssikansan rauhallisiin tunnelmiin, joten ensimmäisenä ylimääräisenä
kappaleena Haavoitettu ja sen parina Nuoruus on seikkailu. Halukkaille olisi
respassa luvassa nimmareita ja tarjolla myös Kuriton huppareita ja pipoja. Tai
kuten Aki sanoi, hän jakaa nimmareita ja Fantasia pusuja. Mutta eipä illan
päätteeksi pusujen jakajia tosin näkynyt, ei vaikka kuinka respan luona vielä odoteltiin,
nimittäin kun vielä Fantasian settien jälkeen kuulumiset oli vaihdettu, livahti
kyllä joka ikinen nopeasti vaatteiden vaihdolle…
Akin settien jälkeen saatiin siis vielä nauttia ihan runsain
määrin Fantasian soitannasta ja laulusta. Hitaalla valssilla liikkeelle,
luvassa olivat ”Vuoksesi sun” ja ”Cavatina”. Niiden jälkeen todettiin ensin
että hiljaista on niin kuin huopatossutehtaalla. Vaikka todettiin, että ”hys
hys, nyt ollaan aivan hiljaa”, ei se kyllä paikkansa pitänyt. Seuraavaksi tehtiin
sitten pikainen matka Kööpenhaminaan ja siellä huomattiin kuinka ei ole
Kööpenhamina kuin ennen. No olihan edellisestä reissusta toki laulun mukaan
kulunut vuosikymmen, kenties useampikin, koska muisteltiin että taisi olla
vuosi viiskytkuus ja tivolistakin oli kaikunut tumma blues. Kööpenhamina jäi
taakse ja sitten otettiin jo pieni varaslähtö matkalle kohti Lappia, kun
ilmoille kajahti Lapin jenkka. Ilmeisesti se tosiaan oli sellainen seutu ja
sellainen maa, jota ei voi unhoittaa, koska sieltä oli edellisenä päivän tultu
ja seuraavana aamuna sinne taas suunnattiin. Mutta sitä ennen lähdettiin
kuitenkin porukalla saunaan toisen jenkan myötä, sillä vuorossa oli
Saunajenkka. Tosin ei sinne saunaan nyt ihan kirjaimellisesti lähdetty, lämpö
tanssiravintolassa oli sen verran korkea ja hiki virtasi varmasti muillakin
kuin esiintyjillä, niin pelkkä mielikuvitusmatka riitti tällä kertaa. Jenkkojen
jälkeen rauhoituttiin hetkeksi parin hitaan pariin. Ensin mielen valtasi
salattu suru, jonka jälkeen mielen valtasi kaipuu Anna-Liisaa kohtaan. Tämän
kahden hitaamman kappaleen jälkeen setin päätteeksi kajautettiin ilmoille
reippaat polkat, Linjuripolkka ja Karjalan poikia. Tähän väliin vielä yksi
pieni tauko ennen kuin soitto jatkuisi vielä hetkisen ennen valomerkkiä.
Tauon jälkeen Fantasia takaisin lavalle ja illan toiset
bugit, Lämmin hellä pehmoinen ja Ollaan lähekkäin. Sitten vielä ns. illan
viimeiset hitaat, kaunis ”Jos saan sulle itseni antaa” ja ”Alku kaiken kauniin”.
Jos saan sulle itseni antaa - kappaleen sanoja kannattaa kuunnella tarkkaan,
sillä niissä on sanomaa paljonkin. Näiden jälkeen illan viimeiset valssit,
ensin suunnattiin kulku pienoiseen Metsäpirttiin, joka löytyy rajan takaa.
Viimeisenä valssina vielä Ilta Skanssissa ja tämä ilta oli sitten siinä. Fantasian
toimesta vielä kehotus mennä turvallisesti huoneisiin tai kotiin, nähdään taas.
Mutta ei tämä ilta kuitenkaan vielä valomerkkiin päättynyt, tanssikansa vaati
Fantasialta vielä lisää. ”Tästä ei kyllä liitto tykkää”, kuului lavalta, mutta
ei hätää, ei me kerrota sinne liittoon, että ilta meni yliajalle. Hieman
kyselyä tanssijoille, että mitä halutaan kuulla ja tanssia – nopeaa vai
hidasta? Hidasta haluttiin, joten pieni palaveri lavalla siitä mitä soitetaan
ja lopputulos oli rumbaa. Ylimääräisenä kappaleena ilmoille Keuruun yössä
kajahti instrumentaaliversio kappaleesta ”Jälkemme hiekalla”. Siihen oli hyvä
päättää tämä ilta.
Sellainen oli Keurusselän ilta. Jokaisessa tanssipaikassa on
oma tunnelmansa ja niin myös täällä. Kuten Aki sanoi, Keuruu ei pettänyt
tälläkään kertaa. Hauskaa oli, tunnelma oli kuuma ja hikinen. Kiitos Aki, Simo,
Jani, Jouni ja Kimmo – oli taas kerran mahtava ilta ja flunssaiset soittajatkin
tsemppasivat illan hyvin, ei muuta kuin seuraavaan kertaan, joka onkin jo ihan
pian 💗
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti